Heikki Kinnunen 70 vuotta

Heikki Kinnunen elokuvassa Aatamin puvussa... ja vähän Eevankin (1971). Kuva: Fennada-Filmi

Tänään 70 vuotta täyttävä Heikki Kinnunen tuli ensimmäisen kerran suomalaisen elokuvayleisön tietoisuuteen Mikko Niskasen Lapualaismorsiamen (1967) hauskana Hessuna, jollaisena Kinnunen on viimeisen lähes viidenkymmenen vuoden ajan opittu tuntemaan ja siihen luottamaan.

Miljoona elokuvissakävijää näki parikymppisen Kinnusen runoilijapoika Valenti Leppäsenä Edvin Laineen Täällä Pohjantähden alla -suurelokuvassa (1968). Vaikka Kinnusen elokuvauralle on mahtunut myös muitakin hieman vakavampia rooleja, on ajoituksen ja äänenkäytön mestari suomalaisille rakas nimenomaan koomikkona – ja näin merkkipäivän kunniaksi taakse katsoessa voi vain ihmetellä, miksei Kinnusta käytetty valkokankaalla enemmänkin.

Tuire Salonius, Marja-Leena Kouki ja Kinnunen elokuvassa Aatamin puvussa... ja vähän Eevankin (1971). Kuva: Fennada-Filmi

Matti Kassila, joka oli antanut Kinnuselle pienen osan jo Päämajassa (1970), oli ensimmäisenä tekemässä raahelaissyntyisestä nuorukaisesta filmitähteä. Kassilan värifilmissä Aatamin puvussa... ja vähän Eevankin (1971) Kinnunen astui Joel Rinteen ja Tauno Palon saappaisiin Heikki Himasena, yhtenä kolmesta miehestä, jotka joutuvat kesälomareissullaan odottamattomaan seikkailuun pienessä maalaiskylässä.

Kinnunen ja Leo Lastumäki Lampaansyöjinä (1972). Kuva: VLMedia

Agapetuksen romaanin kolmannesta filmatisoinnista tuli menestys, mutta ei läheskään niin suuri kuin Veikko Huovisen Lampaansyöjien filmatisoinnista (1972). Seppo Huunosen ohjaama komedia taas kahden aivan erilaisen miehen kesäisestä reissusta syöminkien ja juominkien merkeissä veti elokuvateattereihin lähes 350 000 katsojaa. Katsojapulasta kärsinyt kotimainen elokuva ei tuohon aikaan herättänyt vastaavanlaista kysyntää kuin Spede Pasasen tuotantojen kohdalla – ja niihin Kinnunen seuraavaksi joutuikin, tai pääsi, mutta sitä ennen ehti vierähtää kahdeksisen vuotta ilman valkokangasrooleja.

Simo Salminen, Leo Lastumäki ja Kinnunen elokuvassa Tup akka lakko (1980). Kuva: VLMedia

Kinnunen teki mieleenpainuvan paluunsa valkokankaille Pasasen itsensä ohjaamassa Tup akka lakossa (1980) sekä kertojana että ennen kaikkea posteljoonina, jolla on loputon puheripuli ja joka on perso kahville ja pullalle. Sen verran onnistunut oli Pasasen ja Kinnusen ensimmäinen yhteistyö, että seuraava yhteinen filmi, Pölhölä (1981), oli jo Kinnusen osittain ohjaama. Äijänkäppyrän näyttelemisen ohella Kinnunen ohjasi filmin yhdessä Taavi Kassilan ja Pertsa Reposen kanssa. Kinnusen ja Reposen osalta ura elokuvaohjaajana alkoi ja (Kinnusen osalta ainakin toistaiseksi) päättyi tähän yhteen filmiin, vaikka se hyvän yleisönsuosion saikin.

Spede ja Kinnunen tekivät yhdessä kaikkiaan yksitoista elokuvaa. Tup akka lakon jälkeen mieleenpainuvimpia ovat Ere Kokkosen ohjaama Uuno Turhapuro menettää muistinsa (1983) ja Hannu Seikkulan Onks' Viljoo näkyny? (1988). Kokkosen filmissä Kinnunen teki pienen roolin tarjoilijana, joka lyö Härskin ja Sörsselsönin kanssa sata markkaa vetoa siitä, että Koskenkorva-pullossa on vain vettä. Tarjoilija saa sata markkaa ja hyvän kännin. Seikkulan filmi ammensi useista sen ajan sketsisarjoista ja tarjosi Kinnuselle peräti neljä eri roolia.

Leena Uotila ja Kinnunen elokuvassa Kun Hunttalan Matti Suomen osti (1984). Kuva: VLMedia

Kinnusen 1980-luvun elokuvista on erikseen mainittava myös Kun Hunttalan Matti Suomen osti (1984), jossa hän näytteli Varista. Markku Onttosen ainoa elokuvaohjaus on tarina huijari-Matista, joka panee pienen kuolevan kylän asiat sekaisin, apunaan rötöksistä tietämätön Varis, konekirjoitustaitoinen filosofian lisensiaatti.

Kinnunen Körmynä elokuvassa Vääpeli Körmy ja marsalkan sauva (1990). Kuva: VLMedia

Kun National-Filmi Oy:n tuottaja Marko Röhr tiedusteli Ere Kokkoselta kiinnostusta tehdä heille sotilasfarssin, Kokkonen loi Vääpeli Körmyn ja otti rooliin Kinnusen.

Sotilasfarssi, suomalaisen elokuvan merkittävä lajityyppi, kukoisti 1930-luvun lopulta aina 1950-luvun lopulle, mutta sen jälkeen tehdyt sotilasfarssit saattoi laskea yhden käden sormilla. 1980-luvulla Visa Mäkinen oli kuitenkin tehnyt Likaisen puolitusinan (1982) ja Kokkonen Uuno Turhapuro armeijan leivissä -filminsä (1984), joka sai 750 000 katsojaa.

Kinnunen tuli hyvin tutuksi suomalaisille omalaatuisena Körmynä, syrjäisen varuskunnan vääpelinä, jonka seikkailut valkokankaalla kattoivat viisi omaa filmiä vuosina 1990–1997 ja vielä yhden pikkuesiintymisen elokuvassa Uuno Turhapuro, herra Helsingin herra (1991).

Körmyjen jälkeen Kinnunen on nähty valkokankaalla harvakseltaan, 2000-luvulla vain viidessä elokuvassa. Niistä kaksi olivat Ere Kokkosen ohjauksia: Hurmaava joukkoitsemurha (2000), jossa Kinnusella oli yksi pääosista, ja Uuno Turhapuro – This is My Life (2004), jossa hänet nähtiin pienemmässä roolissa. Kinnunen näytteli toista kertaa posteljoonia Liisa Helmisen Pelikaanimiehessä (2004) ja Markku Pölösen Lieksassa! (2007) hänet nähtiin kaksoisroolissa. Kinnusen viimeisin, mutta toivottavasti ei läheskään viimeinen, elokuva on Aleksi Mäkelän Kummeli V (2014).

Kinnusen mittavasta TV-urasta (kuin myöskin komedioiden arvostuksesta) kertoo jotain se, että hänen ainoa Jussi-palkintonsa tuli Lyhyet erikoiset -minisarjan sivuosasta vuonna 1987. Siinäkin Kinnunen oli kertojana, Huovishenkenä, ja sarjan tarinat olivat peräisin Lampaansyöjätkin kynäilleeltä Veikko Huoviselta.

Vielä muutamia kuvia...

Kinnunen ja Pekka Autiovuori elokuvassa Lapualaismorsian (1967). Kuva: Finnkino

Kinnunen ja Lastumäki elokuvassa Lampaansyöjät (1972). Kuva: VLMedia

Kinnunen, Aake Kalliala ja Olavi Ahonen Pölhölässä (1981). Kuva: VLMedia

Kinnunen, Riitta Väisänen ja Aake Kalliala elokuvassa Lentävät luupäät (1984). Kuva: VLMedia

Aake Kalliala ja Pekka Laiho elokuvassa Kun Hunttalan Matti Suomen osti (1984). Kuva: VLMedia

Kinnunen pikkuroolissa konstaapelina elokuvassa Uuno Turhapuro – kaksoisagentti (1987). Kuva: VLMedia

Kinnunen elokuvassa Lieksa! (2007). Kuva: Disney