Scary Movie 6 ylsi katsojatilaston kärkeen ohi Backroomsin

amelie1still
Amélie. Kuva: ELKE.

26 vuoden takaisen Scary Movien (2000) viides jatko-osa meni avausviikonloppunaan 11 880 katsojalle ja kiilasi katsojatilaston kärkeen. Edellisviikonlopun yllätyshitin, Kane Parsonsin ohjaaman yhdysvaltalaisen kauhuelokuva Backroomsin toisen viikonlopun tulos oli vain noin 45 % avaustuloksesta, 8 691 katsojaa.

Uudessa Scary Moviessa nähdään sarjan aiemmista osista tutut Marlon ja Shawn Wayans (joiden veli Keenen Ivory Wayans ohjasi sarjan kaksi ensimmäistä elokuvaa) samoin kuin Anna Faris, Regina Hall ja Chris Elliott.

Pelkkää Scary Movie -nimeä kantavan kuudennen osan on ohjannut Michael Tiddes, jonka viidessä ensimmäisessä elokuvassa Marlon Wayans näytteli pääosat. Hänen aiemmista ohjauksistaan yksikään ei päässyt Suomessa teatterilevitykseen, mutta kauhuparodiat A Haunted House (2013) ja sen jatko-osa tulivat tallennelevitykseen.

Scary Movie (2000) keräsi Suomessa peräti 142 893 katsojaa ja oli selvästi suositumpi kuin parodioimansa teinikauhuelokuvat. Vuotta myöhemmin valmistunut jatko-osa sai vain 63 174 katsojaa, kun taas David Zuckerin ohjaama kolmas osa vuonna 2004 sai 64 139 katsojaa ja vuonna 2006 valmistunut viides osa 46 038 katsojaa. Malcolm D. Leen ohjaama Scary Movie 5 (2013) pyöri 37 961 katsojalle.

He-Manin paluu

Viikonlopun toinen suuri ensi-iltaelokuva oli He-Man-sarjakuvan kolmas valkokangassovitus Masters of the Universe, jota esitettiin 72 salissa 3 870 katsojalle. Avausviikonlopun perusteella Travis Knightin ohjaama uusi jättibudjetin elokuva ei tule saamaan edes sen vertaa katsojia kuin saman sarjakuvasankarin edellinen valkokangaselokuva, Drew Goddardin ohjaama Masters of the Universe (1987), jonka näki 30 252 suomalaista. Dolph Lundgrenin, Frank Langellan ja Courteney Coxin tähdittämä aikaisempi filmatisointi oli sekin oman aikansa mittapuulla varsin kallis elokuva. Jo sitä ennen He-Manista oli tehty teatterilevitykseen piirroselokuva The Secret of the Sword (1985), jota ei tuotu Suomessa valkokankaille.

He-Manin uusien seikkailujen ohjaaja Travis Knight on tehnyt aiemmin kaksi elokuvaa, animaation Kubo ja samuraiseikkailu (2016) sekä Transformers-elokuvasarjan itsenäisen jatko-osan Bumblebeen (2018). Tallennelevityksessä suuren yleisön löytänyt Kubo ja samuraiseikkailu ei menestynyt teattereissa Suomessakaan, vaan sai ainoastaan 5 625 katsojaa, kun taas Bumblebeen näki 47 072 suomalaista, mikä oli parempi tulos kuin Michael Bayn ohjaaman viidennen Transformers-elokuvan katsojasaldo oli ollut pari vuotta aiemmin.

Ranskalaisklassikko ja -uutuuskin

Amélie Bonninin esikoispitkänään ohjaama ranskalaiselokuva Jonain päivänä oli viikonlopun ensi-illoista kolmanneksi katsotuin, vaikka pyörikin 30 salissa vain 757 katsojalle. 

Viikonlopun neljäs ensi-iltaelokuva oli tarkemmin sanottuna uusintaensi-ilta, Jean-Pierre Jeunet'n neljännesvuosisadan takainen superhitti Amélie, joka teki Audrey Tautousta tähden. Ensi-iltakierroksellaan Suomessa peräti 209 446 katsojaa kerännyt romanttinen draamakomedia tuli uudelleen teattereihin ELKE:n levittämänä ja pyöri 16 kankaalla yhteensä 732 katsojalle. Amélien avaustulos on salikohtaiselta keskiarvoltaan selvästi parempi kuin Jonain päivänä -elokuvan.

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat

ELOKUVA OHJAUS ENSI-
ILTA
LEV. SALIT KATSOJAT
VKL
KATSOJAT
YHTEENSÄ
1. Scary Movie  Michael Tiddes 03.06. FK 86 11 880 ensi-ilta
2. Backrooms Kane Parsons 29.05. NF 81 8 691 38 329
3. The Mandalorian and Grogu Jon Favreau 20.05. DIS 64 4 734 51 095
4. Michael Antoine Fuqua 22.04. FK 52 4 543 144 897
5. Obsession Curry Barker 13.05. FK 35 4 409 26 323
6. Masters of the Universe Travis Knight 03.06. SFS 72 3 870 ensi-ilta
6 546
7. Paholainen pukeutuu Pradaan 2 David Frankel 01.05. DIS 52 2 891 97 566
68. The Super Mario Galaxy Movie [animaatio] Aaron Horvath
Michael Jelenic
01.04. FK 41 1 908 142 918
9. Lammasetsivät Kyle Balda 08.05. SFS 37 1 494 17 749
10. Bamse ja meren salaisuus [animaatio] Christian Ryltenius 13.05. NF 43 1 283 14 244
11. Operaatio Ave Maria Phil Lord
Christopher Miller
20.03. SFS 21 993 129 402
12. Jonain päivänä Amélie Bonnin 05.06. CMA 30 757 ensi-ilta
918
13. Amélie [uusintaensi-ilta] Jean-Pierre Jeunet 05.06. ELK 16 732 ensi-ilta
(210 500)
14. Hokum Damian McCarthy 22.05. CMA 20 518 5 971
15. Calle Málaga – muistojeni katu Maryam Touzani 08.05. FF 27 509 12 829
16. In the Grey – miljardikeikka Guy Ritchie 13.05. NF 17 497 11 190
17. Father Mother Sister Brother Jim Jarmusch 29.04. CMA 11 355 10 298
18. Lemmikkien pikajuna [animaatio] Benoît Daffis
Jean-Christian Tassy
24.04. CMA 9 294 8 228
19. Duudsonit-elokuva: Kotiinpaluu suomi Jarno Laasala 27.03. NM 14 291 72 758
20. The Drama Kristoffer Borgli 02.04. NF 8 218 33 720

Lähde: SES

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).