4K UHD -arvostelu: Itseironia tekee Smile 2:sta (2024) edeltäjäänsä paremman

Parker Finnin ohjaamasta ja käsikirjoittamasta kauhuelokuvasta Smile (2022) tuli yllätyshitti, mutta sillä ei ollut paljonkaan tarjottavaa sellaiselle katsojalle, joka ei pelkää hymyileviä ihmisiä. Saman ohjaaja-käsikirjoittajan käsistä on syntynyt jatko-osa, jossa on herkullista itseironiaa – tai sitten se on poikkeuksellisella tavalla tahattoman koominen.

Ensimmäisen osan henkilöiden tarina ei jatku kakkososassa, vaan päähenkilönä on pop-tähti Skye (Naomi Scott), joka on lähdössä maailmankiertueelle. Yhtäkkiä hän alkaa nähdä outoja painajaiskuvia, joita edeltää tuttujen ja tuntemattomien ihmisten pahaenteinen leveä hymy. Unta ne painajaiskuvat eivät ole, eivätkä pelkkää kuvitelmaa, vaan harhaanjohtavia kuin virtuaalitodellisuus. Seuraukset ovat tuhoisia, kun joka puolella on hymyileviä perkeleitä.

Lopputuloksen perusteella ohjaaja-käsikirjoittajan suurimmat esikuvat Smile-elokuvissa ovat Wes Cravenin Painajainen Elm Streetillä (1984) ja Stanley Kubrickin Hohto (1980). Jälkimmäinen korostuu, kun Jack Nicholsonin poika on jatko-osassa hymyilemässä kulmien altaan kuin isänsä Jack Torrancena.

Smilessa oudot, selittämättömät näyt ja tapahtuvat ovat joskus pelkkää lumetta ja joskus auerta, mutta usein yhteydessä todellisuuteen, kuten Cravenin ja Kubrickin elokuvissa. Unien sijaan Smilen henkilöt seikkailevat mielikuvituksessaan ja hereillä näkemissään painajaisissa.

Hyppely erilaisten mielikuvitustapahtumien ja usein veristen kuolemien välillä on toteutettu varsin kelvollisesti myös visuaalisesti. Tummasävyinen elokuva ei ole hassumman näköinen, ja 4K UHD -tallenteen korkeasta tiedonsiirtonopeudesta on huomattava hyöty mustan eri sävyjen erottelussa.

Jostain syystä kakkososa tuntuu tietoisen itseironiselta hauskanpidolta, samaan tapaan kuin alkuperäiset Scream-elokuvat. Se on myös samanlaista kuolemaviihdettä kuin Final Destination -elokuvat.

Miksi puhua näin paljon muista elokuvista toisen elokuvan arvostelussa? Siksi, koska Smile 2:ssa ei ole paljoakaan omaa ja se muistuttaa jatkuvasti muista elokuvista.