Kati Outinen, Täältä tullaan elämä! -elokuvan Liisa. Kuva: Patrick Oras / Sateenkaarifilmi Oy

Karkauspäivä 1980 oli ikimuistoinen Tapio Suomiselle, Pekka Aineelle ja Jorma K. Virtaselle. Kolmikko oli vuotta aiemmin perustanut Sateenkaarifilmi Oy:n, jonka ensimmäinen pitkä näytelmäelokuva Täältä tullaan elämä! oli nyt valmis. Elokuvan esityskopiot oli toimitettu illan ensi-iltaesityksiä varten kahden helsinkiläisteatterin lisäksi viiteen kaupunkiin. Pelissä olivat omat ja muiden rahat, mutta kolmikymppisiä miehiä ei pelottanut.

– Jotenkin me naiivisti uskoimme, että totta kai tämä elokuva menestyy ja ihmiset menevät sitä katsomaan, elokuvaaja Pekka Aine kertoo.

Ajatus François Truffaut’n 400 kepposen (1959) tyyppisestä nuorisoelokuvasta oli muhinut Aineen mielessä jo opiskeluaikoina Taideteollisessa korkeakoulussa 1970-luvun alkupuolella. Tuolloin kirjoittajaparina oli Jarkko Tamminen, mutta hänen ja Aineen maailmat eivät kohdanneet eikä käsikirjoitus lähtenyt etenemään. Vasta vuosia myöhemmin alkoi tapahtua, kun Aine tutustui samaan ikäluokkaan kuuluneeseen teatterintekijä Yrjö Juhani Renvalliin. Renvallilla oli tarvittavia kirjallisia taipumuksia, joten Aine esitteli uudelle tuttavuudelle elokuvaideansa.

– Sanoin, että minulla on tuohon ihan oma tarinansa, Renvall kertoo.

Se tarina oli hautunut Renvallin päässä kymmenkunta vuotta, aina siitä lähtien, kun hänet oli armeijan jälkeen palkattu vuodeksi tarkkailuluokan opettajaksi Lahden Kärpäsen yläasteelle. Vuosi oli 1969.

– Tarkkailuluokkia oli kaksi rinnakkain ja minun luokallani oli vain poikia, mutta rinnakkaisluokalla oli myös yksi murrosikäinen tyttö. Hyvännäköinen ja siitä tietoinen, korosti itseään pysymällä kaikissa tilanteissa muista erillään, mykkänä ja yksin. Se sytytti minussa ajatuksen, että tuossa on hyvä tarina.

Tytöstä tuli Liisa ja yksi elokuvakäsikirjoituksen päähenkilöistä. Suurin rooli oli Jussilla, punk-musiikista tykkäävällä keskiluokkaisen perheen pojalla. Tarpeeksi koulusta pinnattuaan Jussi on joutunut tarkkailuluokalle. Jussi etsii suuntaansa ja on jo kovaa vauhtia ajautumassa rikollisille poluille. Saman luokan ainoan tytön, Liisan, kanssa muodostuu odottamaton ja paljolti sanatonkin ystävyys, kenties ensirakkauskin.

Yksi syy siihen, miksi Renvall halusi kertoa näistä kohtaamistaan nuorista ja varsinkin Liisasta, ei ollut nuorissa itsessään vaan heidän opettajissaan. Mieleen palautui se, mitä Renvall oli nähnyt ja kuullut lahtelaisen koulun opettajainhuoneessa.

– Siellä oli opettajissa joitakin keski-ikäisiä äijiä, jotka pyörivät sen tarkkailuluokan tytön ympärillä ja tämän tästä kommentoivat sitä. Tosi inhottavia tyyppejä.

– Aika ajoin tarkkislaiset tuntuivat olevan näille opettajille ohjelmanumero, jolle voi nauraa ja jota voi kauhistella. Oli mielenkiinnosta kuunnella niiden puheita. Ajattelin, että puhukaa nyt, minä saan tästä hyvän aiheen, Renvall kertoo.

– Mutta ilman Pekkaa en varmaan olisi lähtenyt tätä tarinaa kertomaan. Pekan yhteydet elokuvapuolelle olivat tässä siinä mielessä synnyttävä juttu.

Ohjaaja Tapio Suominen (keskellä) ja kuvaaja Pekka Aine (oikealla) Täältä tullaan elämä! -elokuvan yökuvauksissa Helsingissä. Kuva: Patrick Oras / Sateenkaarifilmi

Käsikirjoitus oli jo löytänyt muotonsa, kun Aine ja Renvall alkoivat vasta miettiä, kuka elokuvan voisi ohjata. Aine oli ollut vuoden verran kuukausipalkalla Mikko Niskasen tuotantoyhtiössä ja tehnyt siellä Tapio Suomisen kanssa muutaman lyhytelokuvan. Suomisen hän oli tavannut ensimmäisen kerran jo kamerataiteen osastolla opiskellessaan, kun pari vuotta vanhempi Suominen oli vetänyt siellä klassikkoelokuvia käsittelevän kurssin.

– Kurssilla oli muistaakseni kymmenen klassikkoa, ainakin Fordin leffoja ja olisiko ollut Hitchcockiakin. Ihan peruskamaa, mutta Tapsa oli itse niin hirveän innostunut niistä leffoista. Kun näytösten jälkeen käytiin röökillä ja puhuttiin leffoista, niin Tapsa oli sielläkin päällimmäisenä polttamassa tupakkaa ja puhumassa, Aine muistaa.

Suomista pyydettiin mukaan ja hän lähti. Ensimmäinen käsikirjoitustukianomus lähetettiin Elokuvasäätiiöön Niskasen National-Filmi Oy:n nimissä, ja helmikuussa 1979 tekijäkolmikko sai 15 000 markan apurahan. Tekijäkolmikko oli pian sillä kannalla, että elokuvalle olisi sittenkin löydettävä joku muu tuottaja kuin Niskanen.

– Tiedettiin, että Mikolla on niin voimakkaat ne omat näkemyksensä, että siinä olisi helposti lähtenyt tarina eri suuntaan. Toinen syy oli se, että olimme Tapsan kanssa pitkään seuranneet sitä Niskasen firman taloutta ja muuta, niin kyllä siinä kävi mielessä sekin, että jos ja kun Täältä tullaan elämä! menestyy, niin se raha uppoaa sinne Mikon tuotantoihin, Aine kertoo.

Ratkaisu asiaan löytyi toukokuussa 1979, kun Aine, Suominen ja lehtimies Jorma K. Virtanen perustivat yhteisen tuotantoyhtiön, Sateenkaarifilmi Oy:n. Yhtiön nimissä lähetettiin Elokuvasäätiöön tuotantotukianomus, johon tuli toukokuun lopulla myönteinen päätös ja vielä seuraavan vuoden helmikuussa lisätukea. Elokuvasäätiön tuki kattoi alle puolet elokuvan 1,8 miljoonan markan, nykyrahassa vajaan miljoonan euron, tuotantokustannuksista. Näin siitäkin huolimatta, että Täältä tullaan elämä! oli halvimpia vuoden 1980 kotimaisista elokuvista.

Loput tarvittavista rahoista hankittiin Virtasen suhteiden avulla. Aine ja Suominen lähtivät henkilökohtaisesti takaamaan pankkilainaa.

– Tapsan kanssa panimme nimemme niin isoihin takauspapereihin, että jos elokuva ei olisi menestynyt, niin ehkä nyt olisimme pikkuhiljaa maksaneet lainat takaisin, Aine kertoo nyt 40 vuotta myöhemmin.

 
Esa Niemelää kuvataan. Juha-Veli Äkräs operoi, vieressä kamera-assistentti Kalevi Kankainen. Kuva: Patrick Oras / Sateenkaarifilmi Oy

Tapio Suominen oli jo ohjannut yhden pitkän näytelmäelokuvan, Narrien illat (1970), jonka katsojamäärät jäivät sen verran alhaisiksi, että 24-vuotias esikoisohjaaja joutui tyhjän päälle. Ura pääsi jatkumaan, kun Niskanen palkkasi Suomisen firmaansa tilauselokuvia tekemään.

Suomisen mukaantulo Renvallin ja Aineen projektiin merkitsi myös muutoksia käsikirjoitukseen, sillä ohjaaja halusi ottaa tarinaan mukaan Jussin ja tämän kaverin Topin vanhemmat.

– Tapsan kanssa sitä puhuttiin myöhemmin, että joku rytmihäiriö elokuvaan tuli hänen mukanaan suhteessa siihen, mitä rytmiä minä sille tarinalle ajattelin, Renvall kertoo.

– Ihan esimerkiksi sellainen kohtaus, jossa äiti vääntää makuuhuoneen kahvaa, mutta ei avaa ovea. Poika katsoo huoneestaan kahvaa ja äiti nostaa sen kahvan uudestaan. Se on tällaista mahdotonta venyttämistä ja jumalatonta hitautta. Minä en saanut sitä millään lailla sopiin tuohon juttuun. Rytmihäiriö on siellä pysyvästi ja jollain lailla se aina ahdistaa, kun elokuvan näkee. Se elokuva hukkui sinne hitauteen.

– Mutta Tapsa sanoi, että tarvitseehan häneltäkin jotakin olla siinä käsikirjoituksessa ja se oli sitten tämä vanhempien osuus.

Ennen Täältä tullaan elämä! -elokuvaa Aine oli ollut pääkuvajaana yhdessä pitkässä näytelmäelokuvassa, Ere Kokkosen ohjaustyössä Häpy Endkö? Eli kuinka Uuno Turhapuro sai niin kauniin ja rikkaan vaimon (1977). Suomista Aine pitää poikkeuksellisen ammattitaitoisena ohjaajana.

– Tapsa oli hirveän tietoinen elokuvaperinteestä ja todella innostunut leffadiggari. Hänhän myös leikkasi tämän elokuvan. Leikkaamista ymmärtävien ohjaajien kanssa kuvaajankin on ihan erilaista tehdä työtä, koska voi ihan konkreettisesti puhua siitä, että miten aikaa käsitellään tai miten mennään uniin tai haaveisiin, Aine selvittää.

– Tapsa oli hyvin tietoinen ohjaaja, eikä sellaisia tänäkään päivänä välttämättä niin montaa Suomesta löydy.

Kati Outinen, Esa Niemelä ja Tapio Suominen, taustalla äänittäjät Heikki T. Partanen ja Tero Malmberg. Kuva: Patrick Oras / Sateenkaarifilmi Oy

Suomisen johdolla elokuvan päänäyttelijöiden etsintä aloitettiin kiertämällä yläasteita ja toisen asteen kouluja ja järjestämällä niissä avoimia koekuvaustilaisuuksia. Kati Outinen, kuvausten aikaan juuri 18 vuotta täyttänyt lukiolainen ja koulun näytelmäkerholainen, löytyi Helsingin Oulunkylästä. Siinä oli elokuvan Liisa. Jussin roolin sai 16-vuotias Esa Niemelä, jonka Aine ja kumppanit keksivät Helsingin Haapaniemen urheilukentältä.

– Siellä oli kai joku rokkikonsertti. Kun menimme sinne, niin Esa istui siinä maassa röökillä ja nojasi paskahuussiin. Siitä Esa koekuvattiin, Aine kertoo.

Valtaosa elokuvan näyttelijöistä oli amatöörejä, nuoria ja osa oikeastikin tarkkailuluokan oppilaita. Eräs pojista haettiin putkasta elokuvan kuvauksiin, ja kuvausten aikanakin pojat tekivät omia kolttosiaan. Silti heitä ymmärrettiin ja varjeltiin.

– Tapsalle oli erittäin tärkeää, että näitä nuoria kohdeltiin hyvin ja heille jäi elokuvanteosta hyvä kokemus, Aine painottaa.

Elokuvassa oli merkittävässä osassa myös tarkkailuluokan opettaja, Pappa, jonka näyttelijäksi löydettiin oikea tarkkailuluokan opettaja, Pertti Reponen. Papan hahmo ei pohjautunut Renvalliin itseensä vaan hänen kollegaansa opettaja-ajoilta.

– Virran Kalevi, jota sanottiin Papaksi, oli tarkkailuluokkien oppilaiden palvoma ja jäämässä eläkkeelle siinä vaiheessa, kun olin siellä. Pappaa he kunnioittivat. Vein Papan sitten katsomaan valmista elokuvaa, ja kyllä hän siitä liikuttui kovasti. Hän löysi siitä itsensä, koska mitään ei ollut peitelty, Renvall kertoo.

Pappa oli yksi tarinan sankareista, mutta Renvall ei peitellyt myöskään antisankareista kirjoittaessaan. Ne löytyivät jo mainitun lahtelaiskoulun opettajainhuoneesta.

– Nimissä saattoi yksi kirjain vaihtua ja Miikkulaisesta tulla Kiikkulainen. Siirsin käsikirjoitukseen ihan suoraan sen, mitä opettajainhuoneessa kuulin ja seurasin. Repliikit oli helppo sinne työntää, koska halusin näyttää, kuinka typeriä he olivat.

Kati Outinen ja Esa Niemelä, Liisa ja Jussi. Kuva: Patrick Oras / Sateenkaarifilmi Oy

Täältä tullaan elämä! kuvattiin elo–lokakuussa 1979 ympäri Helsinkiä. Pääkaupungista tuli ratkaiseva osa koko elokuvaa, sillä se kuvattiin valtaosin muualla kuin sisätiloissa. Aivan erityinen osa elokuvan visuaalista ilmettä, sen miljöötä ja tunnelmaa olivat monet yökuvat. Niitä Suomisen ja Aineen kuvausryhmä otti haastavissa olosuhteissa, vaatihan filmi paljon valoa ja valaisukalusto taas oli alkeellinen.

Liisan ja Jussin koulua elokuvassa esitti Vesalan yläaste Kontulan kaupunginosassa. Erikoisin kuvauspaikka oli Naistenklinikan synnytyssali, jossa Suominen filmasi oman poikansa syntymän. Se sijoitettiin elokuvan alkuun, sellaisenaan, mitään peittelemättä.

Renvall oli ottanut syntymän mukaan jo käsikirjoitukseensakin, mutta ei sillä ajatuksella, että koko tapahtuma kuvattaisiin. Tästä kohtauksesta ja käsikirjoituksen kansilehdestä keksittiin myös elokuvan nimi, sillä Renvall oli kirjoittanut synnytyksen yhteyteen isoin kirjaimin: ”TÄÄLTÄ TULLAAN ELÄMÄ!”.

Valtion elokuvatarkastamo antoi elokuvalle K16-ikärajaluokituksen vain kolme päivää ennen sen ensi-iltaa. Esityskopiot oli jo tehty, joten muutoksiin ei olisi ollut mahdollisuuttakaan, jos niitä silloin edes mietittiin. Jälkikäteen ainakin Renvall on asiaa pohdiskellut.

– Luulen, että jos sitä synnytystä ei olisi rakennettu tuolla tavalla siihen alkuun, niin elokuvaa ei olisi kielletty alle 16-vuotiailta. Se vei mahdottoman paljon sitä täsmäyleisöä. Sille olisi tullut paljon enemmän katsojia, jos murrosikäiset olisivat päässeet sitä katsomaan. Ja se leffan hitaus – jos se olisi ollut vartin lyhyempi, niin siitä olisi tullut parempi ja katsojia puolet enemmän, Renvall uskoo.

Eräänlainen jälkisensuuri iski keväällä 1982, kun Täältä tullaan elämä! oli tulossa ensimmäisen kerran televisiosta. Yleisradion moraalinvartijat puuttuivat kohtaukseen, jossa Liisa on poistumassa luokasta kesken tunnin omine lupineen. Opettaja kysyy, minne ja Liisa vastaa, että ”kuselle ja runkulle”.

– Ylen herrat päättivät, että repliikki on poistettava. Perusteluna oli se, että herroista yhden vaimo oli opettajana ja jos tämä repliikki tulisi televisiosta, niin vaimo saisi sitten seuraavana päivänä kärsiä ja kuulla samaa oppilaiden suusta, Pekka Aine kertoo.

Repliikki jäi leikkauspöydälle ja elokuvan puolitoista miljoonaa tv-katsojaa näkivät teoksen tässä muodossa. Myöhemmin samasta tv-nauhasta tehtiin myös elokuvan toistaiseksi ainoa DVD-tallenne.

Nasevat repliikit olivat osa sitä punk-henkeä, jota elokuvaan toivat myös siinä vilahtavat Pelle Miljoona ja Maukka Perusjätkä. Elokuvassa kuultiin myös näiden musiikkia, uudelleen filmiä varten miksattuna.

– Vanhempi väki oli kovasti huolissaan yhteiskunnassa, että tämmönen ilmiö kuin punk on tullut ja mitä siitä seuraa, Aine muistelee huvittuneena. 

Helsingin entinen kaupunginjohtaja Teuvo Aura luovuttaa Tapio Suomiselle työryhmä-Jussin. Kuva: Sateenkaarifilmi Oy

Karkauspäivänä 1980 tekijät olivat kokoontuneet Helsingin Bristol-teatteriin ensi-iltaa juhlistamaan. Samana päivänä filmi pyöri niin ikään helsinkiläisessä Arena-teatterissa, mutta myös Tampereella, Lahdessa, Porissa, Raumalla ja Turussa.

– Jännittävä hetki se oli. Sieltä ensi-iltajuhlista soittelimme näihin muihin teattereihin ja kyselimme, onko väkeä. Muistaakseni Turusta kerrottiin, että kaikki eivät mahtuneet sisään ja muuallakin tuli teatterit täyteen. Tampereellakin oli jonoa, elokuvan myös kuvannut Pekka Aine muistelee.

– Se lähti heti suoraan lentoon ja sai suhteellisen hyvän kritiikin ja herätti keskusteluakin. Nuoristahan pitää tämän tästä keskustella ja olla huolissaan.

Täältä tullaan elämä! keräsi pelkästään Helsingissä vuoden loppuun mennessä yli 60 000 katsojaa ja koko maasta kertyi kaikkiaan 380 000 katsojaa, enemmän kuin millekään muulle vuoden 1980 ensi-illoista. Kaikista 1980-luvun kotimaisista Täältä tullaan elämä! oli kahdeksanneksi katsotuin ja suomalaisista nuorisoelokuvista se on yhä ylivoimaisesti katsotuin.

Toukokuussa 1980 järjestetyssä Jussi-gaalassa Täältä tullaan elämä! -elokuvan tekijät Suomisen johdolla saivat työryhmä-Jussin, joita jaettiin samana vuonna kolmelle elokuvalle. Keväällä elokuva vietiin myös Cannesin filmifestivaalien markettiin, jossa elokuvayhtiöt vuodesta toiseen kauppaavat uusien teostensa esitysoikeuksia ulkomaisille ostajille. Käsikirjoittaja Renvall oli reissussa mukana ja muistaa, ettei ulkomaisen yleisön reaktio aidolla synnytyksellä alkavaan elokuvaan ollut paras mahdollinen.

– Katselin, kun ensimmäisestä esityksestä lähti porukkaa pikkuhiljaa. Tapsa myönsi, että olisi sittenkin pitänyt leikata elokuvasta erillinen versio sinne Cannesiin, Renvall kertoo.

Suomalaisten osallistujia emännöi näyttelijänä ja mannekiinina tunnettu Eija Pokkinen, joka oli tehnyt töitä myös Risto Jarvan kanssa ja tunsi tämän erittäin hyvin. Täältä tullaan elämä! -elokuvasta oli vielä toinen esitys seuraavana päivänä.

– Kun Tapsa myönsi, että olisi pitänyt sittenkin leikata elokuvaa, niin Eija kertoi, kuinka Risto oli leikannut omaa elokuvaansa nopeammaksi näytösten välisenä yönä. Risto oli ottanut kelat hotellihuoneeseensa ja teki leffasta siellä nopeamman. Tapsa katseli vähän aikaa ja sanoi sitten, että ”no, se mikä on tehty, on tehty”.

Markku Toikka, Syöksykierre-elokuvan Mikko. Kuva: Kai Honkanen / Sateenkaarifilmi Oy

Tapio Suomisen, Pekka Aineen ja Yrjö Juhani Renvallin yhteistyö jatkui heti tuoreeltaan Syöksykierteellä (1981), joka oli hyvin pitkälle Suomisen hengentuote. Tarina sijoittuu kuolevaan syrjäseudun kylään, josta lähteneet kaksi nuorta miestä palaavat sinne, mutta paluu on yhtä kuin kuolema.

– Siinä oli jo lähtökohta minulle niin kaukainen, että oli erehdys lähteä siihen ollenkaan mukaan. Olen sen jo suurin piirtein unohtanut, joten ei minulla ollut siinä mitään omaa tahtoa, Renvall uskoo.

Käsikirjoitusta hiottiin yhteisten kalastusreissujen yhteydessä.

– Ehkä minä sain niillä reissuilla jonkinlaisen käsityksen siitä, missä suomalaisen elokuvan ajattelu meni silloin, enkä jollain lailla kokenut sitä lainkaan omakseni. Tuntui, että se oli jotain semmoista, jolla ei ole pidempää kantavuutta.

– Käsikirjoittaminen olisi ollut hieno laji, jos olisi enemmän voinut ilmaista itseään. Olisi pitänyt olla enemmän sellaisia ohjaajia kuin Risto Jarva oli. Mikko Niskasen dramaturginen taju oli omaa luokkaansa, mutta hänkin oli pikkuisen raskas ihminen, Renvall pohtii.

Vaikka näkemykset Suomisen kanssa usein erosivatkin, niin kaksikon väleihin se ei vaikuttanut.

– Minä en tunne ketään, joka on uppoutunut elokuvaan niin kuin Tapsa. Kaiken se on katsonut ja kaiken se muistaa. Hirveän hyväntuulinen niin kuin intohimoisen kalastajan tarvitsee ollakin.

– Voi sanoa, että Tapsa on äärettömän karismaattinen kaveri, hattuineen ja kaikkineen. Hänessä oli rehellisyyttä, jota ei kaikissa elokuva-alan ihmisissä ollut. Tapsan kanssa ei tarvinnut spekuloida, se piti päänsä ja se oli sillä hyvä. Hän otti vastuun.

 

Syöksykierre sai alle 70 000 katsojaa ja Suomisen ohjaajaura pitkien elokuvien osalta joutui talviteloille yhdeksäksi vuodeksi. Sateenkaarifilmi tuotti seuraavan kahden vuoden aikana Olli Soinion, Matti Ijäksen ja Veikko Kerttulan ensimmäiset valkokangaslevitykseen tehdyt ohjaustyöt, ennen kuin senkin toiminta päättyi.

– Ei voi lähteä elokuvaa tuottamaan, jos ei siihen usko, mutta emmehän mekään niin naiiveja oltu, että olisimme kuvitelleet jonkun ehtymättömän kultasuonen auenneen, Aine sanoo Syöksykierteestä.

Syöksykierteen heikko menekki ei jäänyt huomaamatta, kuten ei Täältä tullaan elämä! -elokuvan sensaatiomainen suosiokaan. Osa kollegoista ei ollut vain kateellisia vaan suorastaan pelkäsivät muiden menestystä, kuten Täältä tullaan elämä! -elokuvan ensi-illassakin kävi ilmi.

– Joku väitti kuulleensa salista poistuessaan, kuinka eräs kollega oli todennut, että ”onneksi ei ollut hyvä”. Ei sitä aina haluta toivoa muille tekijöille menestystä, Aine muistuttaa.

 

Kansallinen audiovisuaalinen instituutti (KAVI) on tehnyt Täältä tullaan elämä! -elokuvasta 4K-restauroinnin, mutta sitä ei ole julkaistu tallenteena. Elokuvateatterit voivat vuokrata elokuvan DCP-kopioita suoraan KAVI:lta.