Aleksi Mäkelä – 20 vuotta, 11 elokuvaa, 2 miljoonaa katsojaa
– Katsoin faijan kanssa noin kolmevuotiaana mummolassa Ruslan ja Ljudmila -nimisen venäläisen elokuvan televisiosta. Seuraavana iltana, nähtyäni yön painajaisia kyseisestä elokuvasta, soitin Yleisradioon ja pyysin, voitteko lähettää sen noitaelokuvan uudelleen, muistelee Aleksi Mäkelä ensimmäisiä elokuvakokemuksiaan joulukuun lopulta vuodelta 1974.
– Faija vei mua stadin leffateattereihin katsomaan elokuvia Chaplinista Tarzaniin. Olin myös faijan kanssa lähes viikoittain sen mukana Ylen studioilla katsomassa, kun tv-teatteria tehtiin. Tottahan toki halusin alalle isona, mutta en ymmärtänyt muuta ammattia elokuvan parissa kuin näyttelijän.
Näyttelijää Aleksi Mäkelästä ei tullut, vaikka hän onkin tehnyt pieniä rooleja valkokankaalla Vääpeli Körmyn, Kummeli Kultakuumeen ja Pahan maan kaltaisissa elokuvissa. Pekka Parikan Pohjanmaasta, muutamista Aki Kaurismäen filmeistä, monista televisiorooleistaan ja ennen kaikkea Häjyistä muistettavan Vesa Mäkelän pojasta tuli kaikkein suurimman yleisön elokuvillaan kotimaasta saanut suomalainen nykyohjaaja. Mäkelän ohjaamat kymmenen elokuvaa ovat houkutelleet teattereihin kaikkiaan yli 2,2 miljoonaa katsojaa. Viimeisen 42 vuoden aikana Mäkelää enemmän yleisöä elokuvillaan on suomalaisista ohjaajista saanut vain Ere Kokkonen, jonka vuosina 1970–2004 valmistuneita elokuvia käytiin katsomassa lähemmäs yhdeksän miljoonaa kertaa.
Kuten monista Aleksi Mäkelän elokuvista voi päätellä, on hän ollut jo lapsuudesta saakka ystäviä Samuli Edelmannin, Santeri Kinnusen, Niko Saarelan ja Kalle Chydeniuksen kanssa, joista Edelmannista on tullut Mäkelän elokuvien kestotähti. Samalla porukalla he tekivät ensimmäisiä elokuvaharjoituksiaan 1980-luvulla. – Kinnusen Heikki osti meille videokameran muistaakseni 1983 ja sen jälkeen tehtiinkin sitten omat mafialeffat. Menin lukioon 1985 ja sieltä löytyi sitten koulun puolesta kamerakalustoa, valoja ja alkukantainen editointiyksikkö. Kouluaika menikin sitten editointiluokassa, ja lopetin lukion toisen luokan jouluna. Taisi olla yhteispäätös rehtorin kanssa. Lukioaikaan tuli mukaan myös kaikennäköiset taide-elokuvat, taidelukiossa kun oltiin.
Taidelukiosta huolimatta – tai ehkä siitä johtuen – Mäkelä ei kuitenkaan koskaan hankkinut elokuva-alan koulutusta, jonka merkityksestä tekijöiden taiteen osalta voidaan olla montaa eri mieltä, mutta työnsaantimahdollisuuksien suhteen sillä tuntuu olevan suuri merkitys. Kuten monet filmimiehet ennen häntä, Mäkeläkin hankki koulutuksensa käytännön tekemisestä. Lukio-opiskelut jätettyään hän vietti vuoden verran videovuokraamon työntekijänä, jossa videonauhat kuluivat myös työntekijän omassa nauhurissa, ei pelkästään asiakkaiden. – Siellä tuli katseltua koko tarjonta ympärivuorokautiseen malliin. Samoihin aikoihin tein omakustanteena VHS-pohjalta käsikirjoituksen ensimmäiseen ja toistaiseksi ainoaan rakkauselokuvaani Uimataidottomaan, Mäkelä kertoo sähköpostitse tehdyssä haastattelussa.
Ohjauksesta, käsikirjoituksesta, kuvauksesta, tuotannosta ja Aku Louhimiehen kanssa elokuvan leikkauksesta vastannut Mäkelä muistelee kuvanneensa Uimataidottoman kesällä 1988. – Se oli tunnin pituinen pläjäys ja vuokrasin Elokuvasäätiön auditorion ensi-illanviettoon. Paikalle saapui myös silloinen säätiön tuotantopäällikkö Pekka Lehto, joka pyysi mua seuraavana maanantaina käymään palaverissa. Pekka hankkikin meille 60 000 markan rahoituksen säätiöltä, jotta saataisiin elokuva leikattua uudelleen, miksattua ja siten mahdollisesti myytyä televisiolle. Tässä vaiheessa joukkoon liittyi Mäkelän tuleva työnantaja, joka viimeistään varmisti sen, että elämäntyönsä hän tulee tekemään elokuvan parissa. – Mukaan tuli National-Filmin toimitusjohtaja Marko Röhr ja [leikkaaja] Jari Innanen, jonka kanssa leffa työstettiin uuteen uskoon. Kauppoja ei tullut, mutta jäin sitten National-Filmiin "työharjoitteluun" pariksi vuodeksi.
National-Filmi oli ohjaaja Mikko Niskasen perustama tuotantoyhtiö, jonka nimissä hän teki muun muassa viimeisiksi elokuvikseensa jääneet Kalle Päätalo -filmatisoinnit Elämän vonkamies ja Nuoruuteni savotat. Jälkimmäistä tehtäessä yhtiön omistajana oli jo Finnkino, joka palkkasi firman toimitusjohtajaksi alle kolmekymppisen Marko Röhrin. Röhr tuottikin sitten yhtiön leivissä Niskasen filmin lisäksi mm. Pekka Parikan Pohjanmaan ja yli 600 000 katsojaa saaneen Talvisodan. – Niskanen oli jo myynyt yhtiön, kun minä siellä aloitin. Tapasin kyllä Niskasen parikin kertaa, mutta siitä enemmän muistelmissa.
National-Filmillä Mäkelän tehtäviin lukeutuivat esimerkiksi kamera- ja leikkausassistenttina toimiminen Ere Kokkosen Vääpeli Körmy ja marsalkan sauvan kaltaisissa elokuvissa. Siinä missä monet vanhemman polven elokuvantekijät hankkivat tietotaitoa ohjaamisen saloista leikkaamalla ja ohjaamalla lyhytelokuvia Suomi-Filmin ja Suomen Filmiteollisuuden kaltaisten yhtiöitten lyhytkuvaosastolla, Mäkelä työsti pitkien elokuvien materiaalia National-Filmin leivissä. – Ainakin mun kohdalla oli ensiarvoisen tärkeää oppia ymmärtämään leikkausta, ja siinä sainkin täydellistä oppia juuri Innasen Jarilta. Jari leikkasikin myöhemmin sekä Romanovin kivet että Esan ja Vesan.
Ennen Romanovin kiviä Mäkelä ehti ohjata parikin televisioelokuvaa National-Filmin leivissä. 1249 km valmistui vuonna 1989 ja Olinkin jo lähdössä vuotta myöhemmin, Mäkelän vastatessa ohjaamisesta, käsikirjoittamisesta ja osittain myös leikkaamisesta. – Ne tehtiin yhteistyössä Fantasiafilmin kanssa, joka kuului siihen aikaan samaan konserniin National-Filmin kanssa. 1249 km oli projekti, jonka olin kavereiden kanssa tehnyt jo teinivuosina, ja kun sitten tuli mahdollisuus tehdä televisiolle ihan ammattiryhmällä tunnin elokuva, kirjoitettiin se Chydeniuksen Kallen kanssa uudelleen. Projekti toteutettiin 100 000 markan budjetilla ja päästiin kuvaamaan Lappiin saakka. Olinkin jo lähdössä oli sitten TV2:n tilaama tunninpituinen tv-elokuva, josta saatiin jo ihan oikea palkka.
Vain ja ainoastaan komediaelokuvia tuottanut Spede Pasanen otti asiakseen tuottaa suomalaisen toimintaelokuvan, jonka tekijät hän löysi tuttavapiiristään. – Spede oli seurannut Samulin ja Santerin edesottamuksia viihde- ja sketsisarjoissa ja ehdotti pojille yhteistä elokuvaa. Pojat eivät sitten oikein innostuneet Speden ohjaajaehdotuksista ja ehdottivat mua. Spede soitti mulle yhtenä aamuna ja kysyi, kiinnostaako ohjata suomalainen jamesbond. Menin käymään toimistolla ja se pyysi kirjoittamaan parikymmentä sivua kässäriä näytiksi. Kirjoitettiin 200 sivua ja siitä se sitten lähti.
Vuoden verran kestäneen käsikirjoitusprosessin jälkeen Romanovin kivet eteni tuotantoon ja vain viiden miljoonan markan budjetista huolimatta, oli se Pasasen yli neljäkymmentä elokuvaa kattaneen tuottajauran kallein elokuva. Pasanen oli tottunut tekemään nopeasti ja halvalla, ja tätä tekniikkaa noudatti uskollisesti myös hänen tuotantojensa luotto-ohjaaja Ere Kokkonen, jonka kanssa Mäkelä oli jo työskennellyt Vääpeli Körmyn parissa. – Spedellehän selvisi myöhemmin, ettei me tehtykään nopeasti eikä varsinkaan halvalla, joten se yhteistyö loppui siihen yhteen elokuvaan. Ere oli omalla tavallaan ammattimies ja hieno ihminen muutenkin.
Mäkelän 24-vuotiaana ohjaaman Romanovin kivien yleisömenestys jäi alle toivotun, mutta 57 000 katsojallaan se oli kuitenkin vuoden 24:stä ensi-illasta kolmanneksi katsotuin, häviten vain Pasasen itsensä ohjaamalle Uuno Turhapuron pojalle ja Claes Olssonin Akvaariorakkaudelle. Toiveet suunnitellusta jatko-osasta jäivät kuitenkin toteutumatta. – Viikko ennen Romanovien ensi-iltaa tapasin Speden viimeisen kerran ja puhuttiin jatko-osasta. Leffa kuitenkin jäi kauas katsojatavoitteesta, eikä Pertti edes tullut ensi-iltaan saati keskustellut mun kanssa enää sen koommin. Romanovien jatko-osista on aina tähän päivään asti leikitty ideoilla, muttei kovinkaan tosissaan.
Jo esikoiselokuvallaan – joka epäilemättä kuuluu hänen tuotantonsa heikoimpaan päähän – Mäkelä sai ristiriitaisen vastaanoton kriitikoilta. Osa näki elokuvassa ansioita suomalaisen elokuvanteko-osaamisen esittelykappaleena ulkomaalaisille, toiset hyvänä vastapainona Aki Kaurismäen ”takapajuisille” kertomuksille ja toiset taas tarpeettomana yrityksenä tuoda amerikkalaisuutta suomalaiseen elokuvaan. Vastaanotto oli kuitenkin sydäntälämmittävä verrattuna siihen, mitä Renny Harlin ja Markus Selin olivat saaneet kokea Jäätävän poltteen myötä seitsemisen vuotta aikaisemmin. Mäkelän mielessä esikoisohjaus on kauniina muistona vielä parikymmentä vuotta ja kymmenen elokuvaa myöhemminkin: – Aivan mahtava kokemus. Tuli käytyä elokuvakoulu siinä samassa. Jälkeenpäin kaikki muistot tahtoo olla niin mukavia, ettei oikein muista sitä nuorenmiehen alituista ahdistuneisuutta. Krapulaahan ei siinä iässä ollut, eikä unta tarvittu.
Romanovin kivien jälkeen Mäkelä ohjasi Esa ja Vesa – auringonlaskun ratsastajat -nimisen tie-elokuvan, josta hänet palkittiin parhaan ohjauksen Jussilla. Elokuva aloitti Mäkelän ja tuottaja Markus Selinin yhteistyön, joka on jatkunut tauotta tähän päivään saakka – ja miksipä ei olisi jatkunut. Yhteistyön tuloksina ovat syntyneet suuret yleisömenestykset Häjyt (1999), Vares (2004), V2 – Jäätynyt enkeli (2007) ja Rööperi (2009) sekä ennen kaikkea yli 600 000 katsojaa saanut Pahat pojat (2003) ja 460 000 katsojalle pyörinyt Matti (2006). Vähäisemmälle huomiolle jäivät Lomalla (2000) ja Kotirauha (2011), mutta nyt perjantaina ensi-iltansa saavan Kaapparin myötä Mäkelä palannee jälleen katsojatilastojen kärkeen.
Kahdenkymmenen vuoden ja yhdentoista elokuvan aikana moni asia ei kuitenkaan ole muuttunut, vaikka ohjaajan taidot ovat kyllä jo toista luokkaa verrattuna esikoiselokuvaan. Jatkuvuutta on ainakin työkavereiden ja aihevalintojen osalta. Olipa kyseessä sitten synkkien ihmiskohtaloiden kuvaus Häjyjen tapaan, tositapahtumiin perustuva tai täyttä fiktiota oleva rikoskertomus tai iltapäivälehtien lööppisankarin, entisen huippu-urheilijan elämänvaiheiden kuvaus, ovat huumori ja suomalaisuus aina olleet vahvasti läsnä Mäkelän elokuvissa, jälkimmäinen jopa selvästi hallitsevassa osassa. Siinä missä Mäkelän kuvallinen ilmaisu ja tarinankuljetus saattavat muistuttaa ajoittain hyvinkin paljon hollywoodilaista koulukuntaa, on hän kuitenkin yksi hyvin harvoista nykyohjaajistamme, joka kertoo tarinoita suomalaisista, suomalaisille. Ulkomaille hän ei ole innostunut lähtemään, kuten ei myöskään tekemään suuren budjetin elokuvia, vaikka hänellä siihen pitäisi olla kaikista suomalaisista nykyohjaajista parhaimmat mahdollisuudet.
– Kalleimmat taitavat olla ensimmäinen Vares ja Matti. Kumpikaan ei kai ylittänyt kahta miljoonaa euroa. Kyse on siitä, ettei suomenkielinen elokuva saa kaupallista levitystä juuri missään eikä ainakaan tulouta rahaa tänne kotimaiselle tuotantoyhtiölle. Festivaalit eivät tuota mitään, päinvastoin. – Mun kohdalla kyse on siitä, että elokuvat ovat olleet hyvin suomalaisia ja aiheet kummunneet tästä härmäläisestä elämänmenosta. Elokuvaan kannattaa sijoittaa juuri sen verran rahaa, että se Suomen oloissa voisi tuottaa itsensä takaisin. Pientä riskiä voi paikoin ottaa, mutta tämä on kuitenkin kaupallista toimintaa. Ilman valtion tukea ei edes vajaan kahden miljoonan euron budjetit ole mitenkään mahdollisia, vaikka tulisi puolimiljoonaa katsojaa per elokuva.
Nyt ensi-iltansa saavaa Kaapparia pidemmälle Mäkelä ei ainakaan tunnusta ajattelevansa, kun häneltä tulevaisuudensuunnitelmista kyselee: – En ole ennustaja, olen elokuvaohjaaja. Sellaisena hän onkin suomalaisista nykyohjaajista tämän kansan suurimman suosion saanut.
Aleksi Mäkelän filmografia ja valikoituja TV-töitä
| VUOSI | ELOKUVA | TEHTÄVÄT | |
| 2013 | Kaappari | Ohjaus | |
| 2011 | Kotirauha | Ohjaus, b-kameraoperaattori | |
| Ratkaiseva isku (TV-sarja) | Ohjaus | ||
| 2009 | Rööperi | Ohjaus | |
| 2008 | Älä unta nää (TV-elokuva) | Ohjaus | |
| Tummien perhosten koti | Trailerin leikkaus | ||
| 2007 | V2 – Jäätynyt enkeli | Ohjaus | |
| Cleaner | Visuaalisuuden konsultti | ||
| 2006 | Matti | Ohjaus | |
| 2005 | Paha maa | Näyttelijä (Tuomaksen kuulustelija) | |
| 2004 | Vares | Ohjaus | |
| 2003 | Pahat pojat | Ohjaus | |
| Vintiöt – Ten Years After (TV-sarja) | Ohjaus | ||
| 2000 | Lomalla | Ohjaus | |
| 1999 | Häjyt | Ohjaus | |
| Äkkiä Anttolassa (TV-sarja) | Ohjaus | ||
| Muodollisesti pätevä (TV-sarja) | Ohjaus | ||
| Talossa on saatana (TV-elokuva) | Ohjaus | ||
| 1998 | Tähtitehdas (TV-sarja) | Ohjaus (osa jaksoista) | |
| 1997 | Kummeli Kultakuume | Näyttelijä (linja-autonkuljettaja) | |
| 1996 | Peltiheikit (TV-sarja) | Ohjaus | |
| 1995 | Samppanjaa ja vaahtokarkkeja (TV-sarja) | Ohjaus | |
| 1994 | Esa ja Vesa – auringonlaskun ratsastajat | Ohjaus, näyttelijä (Raitanen) | |
| Vintiöt (TV-sarja) | Ohjaus, leikkaus | ||
| 1993 | Romanovin kivet | Ohjaus, käsikirjoitus | |
| 1990 | Olinkin jo lähdössä (TV-elokuva) | Ohjaus, käsikirjoitus, leikkaus | |
| Vääpeli Körmy ja marsalkan sauva | Kamera-assistentti, näyttelijä (Jokinen) | ||
| 1989 | 1249 km (TV-elokuva) | Ohjaus, käsikirjoitus | |
| 1988 | Uimataidoton (videoelokuva) | Ohjaus, käsikirjoitus, kuvaus, tuotanto, leikkaus, näyttelijä | |
| Marjatta (TV-elokuva) | Näyttelijä (Esko) |
Hollywoodin elävät legendat: Maureen O'Hara
Maureen O'Hara
93-vuotias näyttelijätär
173-senttinen punapää suurine silmineen erottuu edukseen elokuvasta kuin elokuvasta, eikä hän oikeastaan koskaan jäänyt toisen näyttelijän, varsinkaan miehen, varjoon. Irlannissa 17. elokuuta 1920 syntynyt Maureen FitzSimons näytteli jo lapsesta saakka, ja koefilminsä jälkeen hän sai seitsemän vuoden sopimuksen Charles Laughtonin tuotantoyhtiöltä. O'Hara ehti tehdä kaksi pientä valkokangasroolia, ennen kuin hänet jo palkattiinkin Laughtonin kanssanäyttelijäksi Alfred Hitchcockin ohjaamaan Jamaica Inniin (1939). Samana vuonna teattereihin tuli William Dieterlen ohjaama Notre Damen kellonsoittaja, jossa O'Hara sai Laughtonin lisäksi seuraa Sir Cedric Hardwickesta. Hyvät arvostelut saaneen Notre Damen kellonsoittajan myötä O'Hara oli tehnyt Hollywood-debyyttinsä alle kaksikymmenvuotiaana, ja jatkossa hänet nähtiinkin jo päärooleissa erityisesti musikaaleissa. Laughtonin kanssa O'Hara teki vielä Jean Renoirin ohjaaman Tämä maa on minun -sotadraaman vuonna 1943.
John Fordin viidellä Oscarilla palkittu Vihreä oli laaksoni (1941) aloitti kaksikon yhteistyön, joka jatkui elokuvilla Rio Grande, Hurja mieheni, Vaitelias mies ja Suuri paraati. Vuonna 1950 valmistunut Rio Grande oli "vain länkkäri" arvostelijoiden ja palkintolautakuntien silmissä, mutta Vaitelias mies sai arvostusta jo valmistuessaan ja tänä päivänä sitä pidetään yhtenä Fordin kuin myös näyttelijöidensä parhaimpana elokuvanaan. Rio Grandessa, Hurjassa miehessäni ja Vaiteliaassa miehessä pääroolin näytteli John Wayne, jonka kanssa O'Hara teki myös Andrew V. McLaglenin McLintock!:n (1963) ja George Shermanin Hurjan Jaken (1971).
Muita O'Haran suuria ja vähän pienempiäkin klassikkoelokuvia ovat George Seatonin joulutarina Susanin kääntymys (1947), Carol Reedin Miehemme Havannassa (1959), David Swiftin Disney-hitti Ansa vanhemmille (1961) sekä James Stewartin kanssa tehdyt, Henry Kosterin ohjaama Mr. Hobbs lähtee lomalle (1962) ja McLaglenin ohjaama Rancho River (1966).
Kuten melkeinpä kaikki naisnäyttelijät, joutui O'Harakin olemaan useimmiten vain naispääosassa, ei koskaan varsinaisessa pääroolissa. Waynen, Stewartin ja Laughtonin lisäksi hänen vasta- ja kanssanäyttelijöihinsä lukeutuivat mm. Errol Flynn (Kaikkia lippuja vastaan), Tyrone Power (Musta joutsen, Suuri paraati), Henry Fonda (Kuolematon kersantti), Douglas Fairbanks Jr. (Sinbad merenkävijä), Rex Harrison (Korkein panoksin), Lon Chaney Jr. (Arabian sheikki) ja Anthony Quinn (Kaikkia lippuja vastaan, Kunniavelka, Äitini on naiseni). Hitchcockin, Renoirin ja Fordin lisäksi O'Haraa ohjasivat myös mm. Sam Peckinpah, Henry Hathaway, William A. Wellman, Nicholas Ray, Jean Negulesco ja Lewis Milestone.
O'Hara teki viimeisimmän valkokangasroolinsa Chris Columbuksen ohjaamassa ja käsikirjoittamassa, mutta tuottaja John Hughesin nimellä myydyssä Äitini on naiseni -draamakomediassa vuonna 1991. Kahdenkymmenen vuoden ajan hiljaiseloa pitänyt näyttelijätär palasi valkokankaalle vähintäänkin yhtä hyvissä voimin kuin oli sen jättänyt, mutta vaikka hänellä olikin elokuvan toinen pääosarooli John Candyn rinnalla, ei häntä sittemmin ole valkokankaalla nähty. Kolme televisioelokuvaa O'Hara kuitenkin vielä teki, mutta niistäkin tuorein on vuodelta 2000.
Terveysongelmistakin kärsinyt 93-vuotias Hollywood-legenda on kuitenkin edelleen ikäänsä nähden hyvissä voimissa. Hän viettää aikaansa pääasiassa Irlannissa, vaikkakin omistaa talot myös Arizonasta ja Neitsytsaarilta. O'Hara ei urallaan saanut ensimmäistäkään Oscar-ehdokkuutta, eikä häntä ole myöskään elämäntyö-Oscarilla huomioitu.
Klikkaa kuva isommaksi.
Kun Anssi Mänttäri haastatteli Valentin Vaalaa
Valentin Vaala ja Leila Lampi elokuvan Minä ja mieheni morsian (1955) kuvauksissa.
Suomalainen filmiteollisuus sanan varsinaisessa merkityksessä oli enää vain kaunis muisto, kun elokuvan sekatyömies Anssi Mänttäri sai kunnian haastatella mestariohjaaja Valentin Vaalaa pari kuukautta ennen tämän 60-vuotispäivää. Toki Vaalaa oli varmasti haastateltu radioon jo useita kertoja 1930-luvulta lähtien, mutta näyttää siltä, että tallenne on säilynyt ainoastaan tästä vuonna 1969 tehdystä haastattelutuokiosta.
Mänttäri oli Vaalaa haastatellessaan 27-vuotias, mutta takanaan jo yli viiden vuoden elokuvaura. Hän oli ollut järjestäjänä mm. Mikko Niskasen Sisseissä, Aito Mäkisen Vaaksa vaarassa ja Timo Bergholmin Punahilkassa, apulaisohjaajana Erkko Kivikosen Kesyttömissä veljeksissä ja monenlaisissa muissa tehtävissä eri filmeissä. Vasta 1970-luvun loppupuolella ohjausdebyyttinsä tehnyt Mänttäri ei edustanut eikä edusta lainkaan sellaista elokuvatyyliä kuin Vaala, mutta se ei tokikaan estänyt häntä olemasta kiinnostunut vanhan mestarin haastattelemisesta. Vanhahan Vaala ei toki tuolloin ollut eikä koskaan vanhaksi elänytkään, mutta vuonna 1969 oli hänen edellisestä ja viimeisestä filmistään kulunut jo kuusi vuotta, takanaan 44 pitkää ohjausta ja 40-vuotinen ura elokuvan palveluksessa.
Haastattelua tehdessään Mänttäri ei ollut nähnyt kuin seitsemän Vaalan työtä, esimerkiksi Loviisan, mutta ei kylläkään Ihmisiä suviyössä. Tänä päivänä televisiossa nähdään kyllä Vaalan filmejä, mutta DVD:nä niistä ei montaa saa. Tämän päivän haastattelijan olisi siis helpompi nähdä enemmän Vaalan filmejä, mutta hyvin kauan menisi, jos aikoisi ne kaikki saada nähdyksi.
Erittäin kiinnostavassa haastattelussa hyvin miehisen äänen omaava, tupakkaa ketjussa polttava ja sormillaan pöytään naputtava Vaala kertoo suhtautumisestaan silloiseen nykyelokuvaan (hänen kritiikkinsä 1960-luvun kotimaista elokuvaa kohtaan pätevät myös tämän päivän kotimaisiin ja ulkomaisiinkin elokuviin), uransa alusta, komediaelokuvien ohjaamisesta sekä muun muassa siitä, miksei hän enää tuolloin ohjannut pitkiä elokuvia.
Ennen filmitähdetkin myivät olutta ja pesukoneita
Tunnettujen näyttelijöiden esiintyminen televisiomainoksissa ei ole perin harvinaista tänäkään päivänä, vaikkakaan harvemmin nykymainoksissa nähdään yhtä suuria tähtiä kuin television alkuaikoina ja sitä aikaisemmin. Suomalaisista filmitähdistä mainoselokuvissa on nähty mm. Ansa Ikonen, Tauno Majuri, Matti Oravisto, Irma Seikkula, Toivo Mäkelä ja Hillevi Lagerstam, puhumattakaan Tapio Rautavaarasta, Lasse Pöystistä ja Elina Pohjanpäästä.
Siinä missä ovat filminäyttelijät ottaneet osaa mainoselokuvien tekoon, ovat tietysti myöskin elokuvaohjaajat antaneet oman panoksensa mainostyöhön. Suomen elokuvahistorian toiseksi ahkerin ohjaaja, 44 pitkää filmiä ohjannut Valentin Vaala teki jo uransa alkuaikoina mainoksia ravintoloille ja "ujutti" mainoslauseita jopa näytelmäelokuviinsa hankkiakseen rahaa filmin tekoon. Suomi-Filmin palkkalistoille päästyään hän testasi Ansa Ikosen lahjoja Herrain herkku jokamiehen ruuaksi -nimisellä poronlihamainoksella, jossa tämä kultakutri ja Vaalan monien filmien tähti Tauno Majuri nauttivat poronlihasta, josta edelleen jokamies saa vain haaveilla.
Studioaikakaudella elokuvaohjaajilla riitti töitä pitkien filmien parissa niin paljon, että mainostyöt jäivät vähemmälle. Tänä päivänä ei enää ole Aarne Tarkaksen kaltaisia miehiä, jotka käsikirjoittaisivat ja ohjaisivat kuusi filmiä vuodessa. "Vapaa-aikansa" he saattavatkin käyttää televisiomainosten ohjaamiseen. Pidemmät, yrityksien toimintaa ja historiaa esitteleviä elokuvia tekevät edelleen lähinnä nimenomaan mainoksiin erikoistuneet ohjaajat, kuten Jami Teirikari Pohjantähti-Elokuva Oy:stä. Hänen viimeisimpiä ohjaustöitään yrityselokuvien saralla ovat HKScanin ja Ilta-Sanomien historiikit.
– Spottiohjaajat ovat pääasiassa suurelle yleisölle tuntemattomia oman alansa ammattilaisia, mutta poikkeuksiakin on. Pohjantähdessäkin on spotteja ohjannut pitkistä leffoista ja musavideoista tunnettuja ohjaajia Antti Jokisesta Markku Pölöseen, Teirikari kertoo.
Jami Teirikari ja mainoselokuvien veteraani Martti Tikka - kuva: Pohjantähti-Elokuva
Mainoksia tehtäessä asiakkaat eivät välttämättä hae nimenomaan elokuvaohjaajia tekemään mainoksiaan, toisinaan elokuvataustasta saattaa olla mainospuolella jopa haittaa. – Tunnetun ohjaajan tyyli ja vahvuudet tiedetään, mutta ohjaaja voi olla myös hallitsemiensa lajityyppien vanki. Mainonnan ostajat saattavat kuvitella, että action-pätkistä tunnettu ohjaaja ei osaa tai halua tehdä muuta. Olli Saarela on hyvä esimerkki muuntautumiskykyisestä ohjaajasta. Rukajärven tiestä ja Bad Luck Lovesta muistetun Saarelan kanssa olemme tehneet koko joukon kauniita, tunteisiin vetoavia spotteja.
Pelkästään Pohjantähti-Elokuvan viimeisimpien mainostöiden ohjaajiin lukeutuvat mm. JP Siili (Härmä, Ganes, Hymypoika) ja Klaus Härö (Äideistä parhain, Postia pappi Jaakobille). Siili on ohjannut mainoksia mm. HKScanille ja Veikkaukselle, Härö Metsälle, HSL:lle ja Valiolle sekä aivan viimeisimmäksi Koskenlaskija-juuston sävykkään mainosfilmin. Pohjantähti-Elokuvan aikaisempia ohjaajia ovat jo mainittujen Jokisen ja Pölösen lisäksi mm. Aleksi Mäkelä ja Aku Louhimies.
Ylen Elävästä arkistosta ja YouTubesta löytyy muutamia vanhoja suomalaisia mainoselokuvia ja televisiomainoksia. Mainoselokuvat olivat useimmiten huomattavasti televisiomainosta pidempiä ja ne tehtiin joko teatterilevitykseen itse pääohjelman alkukuviksi tai tilaajan omaan käyttöön. Rautavaaran tekemiä jauhomainoksia löytyy Rytmiä & iskelmiä -DVD-julkaisulta. Lisää erilaisia mainoksia on tulossa nähtäville, kunhan Suomi-Filmin elokuvien DVD-julkaisut lisämateriaaleineen ehtivät kauppoihin tämän vuoden aikana.
Irma Seikkula ja Aino Mantsas kiistelevät pesukoneen tarpeellisuudesta
Rosenlew'n pyykinpesukone on maailman kahdeksas ihme Vilho Pitkämäen ohjaamassa ja Felix Forsmanin Fennada-Filmi Juniorille tuottamassa kahdeksanminuuttisessa mainoselokuvassa vuodelta 1961. Väreissä kuvatussa mainoksessa näyttelee useampikin filmitähti: Irma Seikkula, Aino Mantsas, Heikki Heino ja Toivo Mäkelä.
Koffia ja Siffiä koko kansalle
Fennada-Filmi Junior oli vastuussa myös vuonna 1959 tehdystä Sinebrychoffin panimon värimainoksesta, jossa tutustutaan panimoon ja nähdään Pentti Irjala ja Matti Oravisto nauttimassa Koffin oluesta. Siffiä onkin tarjolla sitten naisille ja lapsille.
Felix Forsman ohjasi, tuotti ja yhdessä Jouni Apajalahden kanssa käsikirjoitti, radiojournalisti Carl-Erik Creutz selosti.
Valkoisen peuran ohjaaja kaupittelee kodin värejä
Tikkurilan perinteikäs maalivalmistamo mainosti vuonna 1957 palveluitaan suoraan tavallisille kansalaisille tietysti väreissä kuvatun mainoselokuvan muodossa. Valkoisen peuran ohjaaja Erik Blomberg ohjasi, tuotti ja leikkasi neljätoistaminuuttisen mainoselokuvan tähtinään Elsa Turakainen (Niskavuori-elokuvat, Täällä Pohjantähden alla), yli sadassa elokuvassa näytellyt Matti Aulos ja Carl-Erik Creutzin äänen varastanut käsinukke.
Jukka Virtanen apulaisohjasi tämän mainoskuvan, joka on jälleen yksi osoitus siitä, että 1950-luku oli kaunista aikaa, mutta värit pilasivat senkin.
Punatukkainen Elina Pohjanpää ja Lasse Pöysti maistelevat Lahden erikoista
Elina Pohjanpää ja Lasse Pöysti nähtiin tällä kertaa ilman roolia minuutinmittaisessa lyhytelokuvassa, jossa julistetaan yleisökilpailun voittaja. Mallasjuoma Oy oli pyytänyt kansaa ehdottamaan nimeä heidän uudelle oluelleen, mutta liekö kuluttajien ehdotuksista lopulta piitattu, sillä nimi oli mitä yksinkertaisin, verrattuna edeltäjäänsä: Lahden Erikois-B.
"Ja niin lähti Lahden Erikois-B tuomaan terveyttä ja voimaa jokaiseen perheeseen" -mainoslauseen kaltaista värssyä tuskin tänä päivänä saisi enää olutmainonnassa käyttää.
Erik Blomberg ohjasi vuonna 1957 valmistuneen värifilmin.
Oke Tuuri ja Matti Ranin Pankkiyhdistyksen asialla
Kateellisia ja uteliaita naapureita riitti myös viisikymmentä vuotta sitten. Matti ja Irja Raninin näyttelemä pariskunta muuttaa omakotitalolähiöön, jossa heidän omistamansa televisiot sun muut härvelit herättävät kateutta naapurin akoissa (Pia Hattara ja Laila Rihte). Nämä uskovat, että pariskunnan rahat ovat peräisin rikkaalta Amerikan sedältä (Oke Tuuri), joka onkin sattumalta tulossa kylään. Todellisuudessa Amerikan setä on yhtä köyhä kuin kaikki muutkin, mutta hyvä säästämään siitä vähäisestä rahastaan, aivan kuten sukulaisensakin. Pankkiyhdistyksen tilaamassa mainoselokuvassa elämän tärkein asia onkin säästäminen.
Värifilmin ohjasi ja kuvasi Vilho Pitkämäki, Felix Forsman tuotti Fennada-Filmi Juniorille.
Spede myy olutta ja arpoja
Pertti "Spede" Pasanen oli vielä kaukana elokuvatähteydestä, kun hän vuonna 1957 näytteli ainakin kolmessa Erik Blombergin Allotria Filmi Oy:n tuottamassa mainoselokuvassa. Jukka Virtanen, Speden myöhempi yhteistyökumppani myös elokuvien saralla, ohjasi ja mainoskuvia oli mukana tekemässä myös televisioviihteen tekijänä tunnettu Aarre Elo.
Näistä kolmesta mainoksesta ehdottomasti paras ja parhaiten mieleen jäävä on Kodin arvalle tehty mainos, jossa narriksi pukeutunut Spede taikoo itselleen asunnon täyteen huonekaluja. Tämä ja Lahden erikoisoluen mainokset tehtiin väreissä.
Mainoksissa Spede koheltaa yhtä innostuneena kuin monissa varhaisissa elokuvarooleissaan. Toivevoittojen arvassa huumori oli tosin jo hyvin spedemäistä ja hauskaa.
Kodin arvan mainos
Toivevoittojen arvan mainos
Mallasjuoman mainos
Viisasten kerhon jäsenet paljastettiin koko kansalle
Eino Kaipaisen ääni esittelee radion suursuosion saaneen Viisasten kerho -ohjelman puheenjohtajan ja panelistit elokuvayleisölle Fennada-Filmin vuonna 1956 tekemässä mainoskuvassa, joka mainostaa margariinia hyvin kyseenalaisella tavalla, ottaen huomioon kyseessä olevan Yleisradion ohjelma ja vieläpä sellainen, jossa kysymysten oikeat vastaukset ovat aina faktoja.
Hillevi Lagerstam nähdään perheenäitinä, joka puolisonsa ja lapsensa kanssa kuuntelevat Viisasten kerhon lähetystä. Esko Töyri kuvasi, Väinö Vento ohjasi.
Suomalaisen äänielokuvan keksijästä pesujauhemainoksen ohjaajaksi
Puhtaus, kodin onni -mainoselokuva oli yksi ensimmäisistä suomalaisista värikuvista, joka valmistui vuonna 1955 Fennada-Filmin tuottamana, tanskalaisen Nordisk Filmin värifilmilaboratorion avustuksella. Gunvor Sandkvist ja Sylva Rossi näyttelevät pyykinpesuainevaatimuksistaan kertovia rouvia, Eino Kaipainen pesuaineet tuntevaa professoria ja Kurt Ingvall kemistiä. Kaipainen näyttelikin pääroolin ensimmäisessä pitkässä suomalaisessa värielokuvassa, Toivo Särkän Juhassa (1956).
Suno-pesuaineen mainosta tehdessään Nortan ura pitkien elokuvien tekijänä oli jo takana, vaikka hän vielä vuonna 1959 ohjasikin Kolmas laukaus -nimisen rikoselokuvan Mauri Sariolan romaanista ja toimi eri tehtävissä Teuvo Tulion Sensuelassa (1972).
Lontoon olympialaisten koittaessa kesällä ja Helsingin olympialaisten lähestyessä Veikkaus esitteli toimintaansa ja tarjontaansa Suomen Filmiteollisuuden tekemässä veronalennuskuvassa, jonka "tähtenä" nähtiin elokuvauraansa aloitellut Hillevi Lagerstam. Osmo Harkimo kuvasi ja Topo Leistelä selosti kahdeksanminuuttisen mainoksen.
Arpoja sotaorpojen ja -invalidien hyväksi
Veikko Itkosen Filmikuva Oy teki vuonna 1948 viisiminuuttisen mainoksen, jossa esitellään arpoja, joide tuotto menee sodasta kärsineiden hyvinvoinnin edistämiseen. Palkintoina oli tietysti rahaa, mutta myös erilaisia esineitä, mm. Wäinö Aaltosen lahjoittamia taideteoksiaan. Finlandia soi taustalla, kun kaveria ei jätetä -mentaliteetilla tehtiin hyvää aikana, jolloin lähimmäisenrakkaus ei ollut pelkkä kaunis sana. Vertaa vuoden 2013 Veteraanikeräyksen televisiomainokseen, jonka ohjasi ylempänä haastateltu Pami Teirikari.
Sekä:
- Mai-Brit Heljo (Rovaniemen markkinoilla, Lentävä kalakukko) kauppaa raha- ja tavarapalkintoarpoja Jukka Virtasen ohjaamassa mainoksessa vuonna 1957. Erik Blomberg ja Allotria Filmi Oy tuottivat. Katso Elävästä arkistosta
- Eino Kaipainen selostaa Kultanauha-margariinin värimainosen vuonna 1956. Erik Blomberg ja Allotria Filmi Oy tuottivat. Samainen margariinivalmistaja oli osana 1960-luvun alun skandaalia, joka koski kissan- ja koiranraatojen käyttämistä margariinin valmistuksen ainesosina. Sen jälkeen ei Suvikulta-margariinia saanut kaupaksi enää mainoksillakaan. Katso Elävästä arkistosta
- Erik Blomberg ohjasi ja tuotti Piste Pelin värimainoksen vuonna 1956. Jukka Virtanen kirjoitti. Katso Elävästä arkistosta
Suomalaista elokuvamusiikkia elokuvan kulta-ajoilta
Regina Linnanheimo ja Tauno Palo rooleissaan Jorma Nortimon Herra ja ylhäisyys -elokuvasta (1944) otetussa värikuvassa.
Turkulaisen Artie Musicin ja Kansallisen audiovisuaalisen arkiston julkaisema Suomalainen elokuvamusiikki -äänilevysarja sai juuri jatkoa neljännen osan muodossa. Tämänkertainen CD-levyjulkaisu sisältää kolmekymmentä laulua vuosien 1943–1945 kotimaisista elokuvista. Lukuun ottamatta Romanssia, levyllä kuultavat tallenteet ovat peräisin elokuvien ääniraidalta.
Suomalaiseen elokuvamusiikkiin erikoistuneen elokuvatutkija Juha Seitajärven toimittama äänilevy alkaa Ossi Elstelän Katariina ja Munkkiniemen kreivi -klassikkoelokuvan (1943) ikimuistoisella Romanssilla, jonka nuori Leif Wager esittää Regina Linnanheimolle. Elstelän elokuvasta mukana on myös Greta Fougstedtin tulkitsema Katariinan laulu. Fougstedtiä huomattavasti tunnetumpi artisti on Georg Malstén, jonka laulua kuullaan Valentin Vaalan elokuvista Keinumorsian (1943) ja Tositarkoituksella (1943). Tuttuja esiintyjiä levyllä ovat myös Maaria Eira, Harmony Sisters, Tauno Palo, Ansa Ikonen, Henry Theel, Olavi Virta ja Matti Jurva.
Levyllä kuullaan lauluja elokuvista Katariina ja Munkkiniemen kreivi (1943, Ossi Elstelä), Keinumorsian (1943, Valentin Vaala), Tositarkoituksella (1943, Valentin Vaala), Miehen vankina (1943, Olavi Kallas), Maskotti (1943, Yrjö Norta), Nuoria ihmisiä (1943, Ossi Elstelä ja Toivo Särkkä), Varuskunnan ”pikku” morsian (1943, Eero Leväluoma), Ballaadi (1944, Toivo Särkkä), Miesmalli (1944, Ossi Elstelä), Sylvi (1944, Toivo Särkkä), Herra ja ylhäisyys (1944, Jorma Nortimo), Nainen on valttia (1944, Ansa Ikonen & Armas Hirvonen), Dynamiittityttö (1944, Valentin Vaala), Mikä yö! (1945, Ville Salminen) ja Huijarien huvittavat huiputtajat (1945, Aarne Kivimäki).
Suomalainen elokuvamusiikki -sarjan julkaisut pitävät omalta osaltaan huolta siitä, ettei vanha suomalainen elokuva joudu unohduksiin. Se lähestyy klassista suomalaista elokuvaa siitä kulmasta, josta monet aikalaiset kotimaista elokuvaa rakastivat ja jota osa nykykatsojista vihaa, eli musiikin ja eritoten laulunumeroiden kautta. Kuultavat laulut eivät tälläkään levyllä ole suinkaan sieltä tutuimmasta päästä eivätkä ole kaikki elokuvatkaan. Syventävää tietoa kuultavista lauluista ja niiden säveltäjistä on tarjolla levyn kansilehtisessä, joka jo sinällään on ostamisen arvoinen.
Suomalainen elokuvamusiikki -sarjan osat ja muita historiallisia äänitteitä myy Fifty-Fifty Records.
Lisää artikkeleita...
Sivu 43 / 50