Vesa-Matti Loiri Pahoissa pojissa. Kuva: Solar Films

Elokuvalippujen hintojen nousun vaikutus näkyy erityisen hyvin Aleksin Mäkelän Pahoja poikia (2003) ja Johanna Vuoksenmaan 21 tapaa pilata avioliittoa (2013) verratessa. Näiden kahden elokuvan ensi-illan välillä ehti kulua hieman yli kymmenen vuotta, mutta siinä ajassa elokuvalipun keskihinta nousi 5,7 eurosta 9,6 euroon.

Solar Filmsin tuottama Pahat pojat on viimeisen vajaan 44 vuoden aikana ensi-iltansa saaneista kotimaisista elokuvista neljänneksi katsotuin 614 796 katsojallaan. Dionysos Filmsin tuottaman 21 tapaa pilata avioliiton 403 045 katsojan yleisö nostaa sen samassa tilastossa sijalle 21. Pahat pojat keräsi 4 413 507 euron ja 21 tapaa pilata avioliitto taasen 3 791 747 euron lipputulot. Vaikka 21 tapaa pilata avioliitto saikin 211 751 katsojaa vähemmän kuin Pahat pojat, hävisi se lipputuloissa sille vain 621 760 euron verran, kun ei oteta huomioon inflaatiota. Viime vuoden lipun keskihinnalla se olisi tarkoittanut noin 64 767 katsojaa.

Tilastokeskuksen rahanarvonkertoimella laskettuna Pahojen poikien 4 413 507 euron lipputulot vuodelta 2003 vastaisivat vuoden 2013 euroissa 5 290 030 euroa. Toisaalta Pahojen poikien 614 796 katsojaa olisivat 9,6 euron lipunhinnoilla tuottaneet 5 902 042 euron lipputulot, siinä missä 21 tapaa pilata avioliitto olisi vuoden 2003 lipunhinnoilla tuottanut vain 2 297 357 euron lipputulot.

Mäkelän ja Vuoksenmaan elokuvien välissä ehti tapahtua suuri muutos elokuvien levittämisessä. Elokuvasalien digitalisoinnin jälkeen esityskopioiden tuotantokustannukset ovat laskeneet niin merkittävästi, että Solar Filmsin tuottama ja Peter Franzénin ohjaama viimevuotinen Tumman veden päällä pääsi ensi-iltaan 103 salissa, kun Pahoista pojista oli filmikopioiden aikaan liikkeellä vain 55 kopiota. Elokuvasaleja Helsingissä oli kymmenen vuotta sitten 53 kappaletta, viime vuonna niitä oli enää 36. Vuonna 2003 Helsingissä käytiin elokuvissa 2 591 680 kertaa, viime vuonna käyntejä kertyi vain 1 988 108.

Sibelius. Kuva: BVI

Sibelius & Vuonna 85

Mäkelä ja Vuoksenmaa tekivät kummatkin yhden elokuvan sekä vuonna 2003 että 2013, mutta niin tekivät Jarmo Lampela, JP Siili ja Timo Koivusalokin. Koivusalon 1,7 miljoonan euron budjetilla (2,38 nykymiljoonaa) valmistunut Sibelius lähti ensi-iltaan 50 esityskopiolla syyskuussa 2003 ja sai vuoden loppuun mennessä 257 031 katsojaa, joista kertyi 1 885 625 euron lipputulot. Koivusalon ja Riku Suokkaan yhdessä ohjaama Vuonna 85 nähtiin tammikuussa 2013 heti ensi-iltapäivänään 93 salissa kautta maan. Katsojia Vuonna 85 sai 159 707 kappaletta ja lipputuloja kertyi 1 514 359 euron edestä.

Seuraavassa muutamia kansikuvia suomalaisten elokuvien ulkomaisista DVD-julkaisuista, pääosin Saksasta.

Sotaelokuvien kansikuvia löydät täältä.

Valkoinen peura (1952) Ranska	Jadesoturi (2006) Yhdysvallat
Lapsia & aikuisia (2004) Saksa	Hulluna Saraan (2012) Saksa
FC Venus (2005) Saksa	Haarautuvan rakkauden talo (2009) Saksa
Napapiirin sankarit (2010) Saksa	Napapiirin sankarit (2010) Ranska
Sauna (2008) Saksa	Sauna (2008) Iso-Britannia
Paha maa (2005) Iso-Britannia	Paha maa (2005) Saksa
Harjunpää ja pahan pappi Saksa	Metsän tarina (2012) Saksa
Hymypojat (2003) Yhdysvallat	Myrsky (2008) Saksa
Musta jää (2007) Saksa	Lumikuningatar (1986) Saksa
Levottomat 3 (2004) Saksa	Levottomat 3 (2004) Etelä-Korea

Stanley Kubrickin (1928–1999) kolmestatoista ohjaustyöstä kahdeksan ilmestyy yhtenä Blu-ray-kokoelmana 10. marraskuuta. Stanley Kubrick: The Masterpiece Collection sisältää kaikki Kubrickin Warner Bros. -yhtiön kanssa tekemät elokuvat (Lolita, 2001: Avaruusseikkailu, Kellopeliappelsiini, Barry Lyndon, Hohto, Full Metal Jacket, Eyes Wide Shut) sekä Columbian tuottaman Tohtori Outolemmen, joka ei sisältynyt Warnerin vuonna 2011 ilmestyneeseen Stanley Kubrick: Visionary Filmmaker Collection -Blu-ray-kokoelmaan.

Stanley Kubrick: The Masterpiece Collectionia myydään vain Keskon tavarataloissa, Stanley Kubrick: Visionary Filmmaker Collectionin jälleenmyyntipaikkoja ei ole rajoitettu.

1. Kellopeliappelsiini (1971)

Anthony Burgessin romaaniin perustuva Kellopeliappelsiini oli aikansa kohutuimpia ja sitä myöten myöskin katsotuimpia elokuvia. Yhdeksässä kuukaudessa purkkiin 2,2 miljoonan dollarin (13 nykymiljoonan) budjetilla pantu elokuva joutui Iso-Britanniassa huonoon valoon sen jälkeen, kun se mainittiin kahdessa murha- ja yhdessä raiskausoikeudenkäynnissä tapausten mahdollisena innoittajana. Kubrick ja Warner Bros. vetivät elokuvan pois Iso-Britannian teattereista, eikä sitä siellä juurikaan esitetty enää Kubrickin elinaikana.

Iso-Britanniaan 1960-luvun puolivälissä muuttanut Kubrick oli kuvannut Kellopeliappelsiininkin kokonaisuudessaan uudessa kotimaassaan. Brittiläis-yhdysvaltalainen tuotanto nähtiin kuitenkin ensimmäisenä Pohjois-Amerikassa joulukuun 19. päivänä 1971 ja vasta tammikuun puolivälissä Iso-Britanniassa. Pohjois-Amerikassa sikäläisiä markkinoita varten jo hieman sensuroidulle elokuvalle lyötiin X- eli K18-ikäraja, jollaisen oli aiemmin saanut mm. brittiläisen John Schlesingerin ohjaama Hollywood-filmi Keskiyön cowboy (1969), jota korkein mahdollinen ikäraja ei estänyt voittamasta parhaan elokuvan Oscaria. Kellopeliappelsiini sai neljä Oscar-ehdokkuutta, joista ohjauksen, käsikirjoituksen ja parhaan elokuvan ehdokkuudet menivät yksistään Kubrickille, parhaan leikkauksen ehdokkuus vain Bill Butlerille. BAFTA- ja Golden Globe -ehdokkuuksia kertyi myös, mutta ainoa "merkittävä" palkinto, jonka elokuva voitti, oli Venetsian elokuvafestivaalien parhaan vieraskielisen elokuvan pysti.

Pohjois-Amerikasta Kellopeliappelsiini keräsi 27 miljoonan dollarin lipputulot, jotka vastaisivat nykyisillä lipunhinnoilla yli 125 miljoonaa, mutta vuoden suurimpia hittejä se ei kuitenkaan ollut. Suomeen Kubrickin uusin, 136-minuuttinen filmi saatiin vasta lokakuussa 1972, eikä sitä yllättäen kielletty kokonaan tai edes sensuroitu. K18-ikärajasta huolimatta katsojia kertyi peräti 471 482, jotka tekivät siitä vuoden toiseksi katsotuimman ensi-illan. Paremmin yleisöön meni vain toinen K18-elokuva, Francis Ford Coppolan Kummisetä (1972), joka sai 637 831 katsojaa.

Sisältyy uuteen Stanley Kubrick: The Masterpiece Collection -Blu-ray-kokoelmaan.

2. Hohto (1980)

Kauhuelokuvaksi harvinaisen pitkä, 146-minuuttinen Hohto oli vasta toinen Stephen Kingin romaaneista tehty filmatisointi. Brian De Palman ohjaama Carrie (1976) oli menestynyt hyvin, mutta esimerkiksi Suomessa joutunut kokonaan kiellettyjen elokuvien listalle. Hohtoa filmatessaan Kubrick käytti ensimmäistä kertaa Steadicamia, jota oli ylipäätäänkin käytetty vasta muutamissa filmeissä. Uudesta keksinnöstä huolimatta ohjaaja ei innostunut lähtemään Pohjois-Amerikkaan ottamaan osaa elokuvan ulkokuvista, jotka Jan Harlan sai ohjata Kubrickin ohjeiden mukaisesti. Osan elokuvan ulkokuvista Kubrick lavasti brittiläiselle elokuvastudiolle, missä loputkin elokuvasta kuvattiin. Kuvausjakso venyi vuoden mittaiseksi, ja tuotantoon upposi 19 miljoonaa dollaria, nykyrahassa noin 55 miljoonaa.

Hohto nähtiin ensimmäisenä Pohjois-Amerikassa, jossa sen esitykset alkoivat 23. toukokuuta 1980. Viikon päästä elokuvan julkaisusta Kubrick leikkasi elokuvasta pois pari minuuttia kestäneen epilogin, jonka myötä elokuvan pituudeksi jäi 144 minuuttia. Kaiken lisäksi Euroopan markkinoita varten Kubrick lyhensi filmiä peräti noin 25 minuutilla. Pohjois-Amerikan jälkeen elokuva nähtiin Pohjoismaissa syyskuussa, ja siitä aina kuukauden erotuksella uusilla markkina-alueilla. Suomessa 120-minuuttiselle elokuvalle lyötiin K18-ikäraja, eikä Valtion elokuvatarkastamo tälläkään kertaa vaatinut poistoja tai koko elokuvan kieltämistä.

Pohjois-Amerikasta 44 miljoonan dollarin lipputulot (vajaat 135 miljoonaa nykyhinnoilla) kerännyt elokuva sai Suomesta 199 219 katsojaa, jotka tekivät siitä vuoden 8. katsotuimman ensi-illan. Menestyksensä takeena elokuvalla oli kaksi suurta nimeä: Kubrick ja pääroolin näytellyt Jack Nicholson. Nicholsonin suurin saavutus oli ja on Milos Formanin Yksi lensi yli käenpesän (1975), joka tuotettiin kolmella miljoonalla dollarilla (13 nykymiljoonaa), mutta pelkästään Pohjois-Amerikasta se keräsi lähes 110 miljoonan dollarin lipputulot (yli 435 miljoonaa nykyhinnoilla). Suomessa elokuvan näki yli 800 000 katsojaa ja se pyöri vielä hyvää tahtia silloinkin, kun Hohto saapui ensi-iltaan. Nicholsonin elokuvista oli tuohon mennessä yli 100 000 katsojan päässeet myös Roman Polanskin ohjaama Chinatown (1974) ja Arthur Pennin Missouri (1976).

Kubrickin ja Hohdon haukkunut Stephen King teki yhdessä ohjaaja Mick Garrisin kanssa Hohdosta pitkän TV-sovituksen vuonna 1997.

Sisältyy uuteen Stanley Kubrick: The Masterpiece Collection -Blu-ray-kokoelmaan.

3. Full Metal Jacket (1987)

Vaikka Kubrick teki koko 46-vuotisen ohjaajauransa aikana vain 13 elokuvaa, niistä lähes jokainen edusti eri genreä – ja näistä filmeistä peräti 11 on nostettu mestariteosten asemaan. Sodan parissa Kubrick kuitenkin viihtyi paremmin kuin minkään muun aiheen kanssa. Esikoiselokuva Fear and Desire (1953) oli minibudjetin kertomus silloiseen nykyaikaan sijoittuneesta, keksitystä sodasta, kun taas Kunnian polut (1957) kertoi toisesta maailmansodasta ja Tohtori Outolempi (1964) hyvin lyheksi jäävästä kolmannesta maailmansodasta.

Full Metal Jacket oli Kubrickin elokuva Vietnamin sodasta, mutta filmi ilmestyi markkinoille ikävään aikaan. Vietnam-veteraani Oliver Stone oli edellisenä vuonna saanut valmiiksi omista sotakokemuksistaan kertovan elokuvan Platoon – nuoret sankarit, joka voitti parhaan ohjaajan ja elokuvan Oscarit. Elokuva keräsi Pohjois-Amerikasta 140 miljoonan dollarin (lähes 290 miljoonaa nykyhinnoilla) lipputulot ja oli vuoden ensi-illoista 3. katsotuin. Siinä missä Stonen Platoon voitti neljä Oscaria, Kubrickin elokuva sai vain ehdokkuuden käsikirjoituksestaan.

Gustav Hasfordin romaaniin pohjautuva Full Metal Jacket valmistui 30 miljoonan dollarin budjetilla (noin 63 nykymiljoonaa). Kokonaisuudessaan Iso-Britanniassa kuvatun elokuvan pääosissa ei nähty ensimmäistäkään tähtinäyttelijää, joskin sen myötä saatiin hetkeksi muutama uusi tähtinäyttelijä. Full Metal Jacket lähti Pohjois-Amerikan teattereihin kesäkuussa 1987, kolmisen kuukautta Oscar-gaalan jälkeen, ja Platoonin yhä pyöriessä teattereissa. 

Kubrickin elokuva kohosikin parhaimpanakin viikonloppunaan vain katsojatilastojen toiselle sijalle. Lipputuloja kertyi reippaat 45 miljoonaa dollaria, nykypäivän lipunhinnoilla summa olisi reilut 95 miljoonaa dollaria. Summalla Full Metal Jacket ylsi kuitenkin vuoden 23. katsotuimmaksi ensi-illaksi.

Suomessa Full Metal Jacket nähtiin ensi-illassa lokakuun 9. päivänä. Kaikkiaan 158 361 katsojaa saanut elokuva oli vuoden ensi-illoista 9. katsotuin. Stonen Platoon saatiin Suomeen vasta maaliskuussa 1987, joten sen 275 718 katsojan tulos on saattanut viedä jonkin verran yleisöä Kubrickin Vietnam-filmiltä.

Full Metal Jacketin ja Kubrickin seuraavan elokuvan, Eyes Wide Shutin, ensi-iltojen välillä ehti kulua peräti 12 vuotta.

Sisältyy uuteen Stanley Kubrick: The Masterpiece Collection -Blu-ray-kokoelmaan.

4. Eyes Wide Shut (1999)

Dmitri Shostakovichin valssille uuden elämän antanut 159-minuuttinen Eyes Wide Shut on jäänyt elokuvahistoriaan monesta syystä. 400 kuvauspäivää vaatineen elokuvan kuvauksista 46 viikkoa pidettiin yhtäsoittoa. Marraskuussa 1996 alkaneet kuvaukset päättyivät kesäkuussa 1998. Kun Kubrick oli saanut elokuvan valmiiksi, hän esitti sen päänäyttelijöille ja studiojohtajalle 1. maaliskuuta 1999, ja kuoli kuusi päivää myöhemmin sydänkohtaukseen nukkuessaan 70 vuoden ikäisenä.

New Yorkiin sijoittuva, mutta pientä osuutta lukuun ottamatta Iso-Britanniassa kuvattu elokuva valmistui 65 miljoonan dollarin budjetilla, joka vastaa nykyrahassa noin 93 miljoonaa dollaria. Kubrick palkkasi päärooleihin Tom Cruisen ja Nicole Kidmanin, avioparin. Cruisen palkkio oli 20 miljoonaa dollaria (28,5 nykymiljoonaa) ja Kidmanin 6,5 miljoonaa (9,3 nykymiljoonaa). Ohjaaja-käsikirjoittaja-tuottaja Kubrickin palkkio oli yhteensä 10 miljoonaa dollaria (14,3 nykymiljoonaa). Mikäli nämä palkkioarviot pitävät paikkansa, vei kolmen suuren nimen palkat budjetista yli puolet.

Eyes Wide Shutin ensi-illan koittaessa Cruise oli ehtinyt näytellä jo kahdeksassa yli 100 miljoonan dollarin lipputulot Pohjois-Amerikasta keränneessä elokuvassa. Kidmanin kanssa hän oli näytellyt sekä Tony Scottin kilpa-ajofilmissä Days of Thunder – ukkosta radalla (1990) että Ron Howardin historiallisessa Kaukaisessa maassa (1993), mutta nämä elokuvat eivät ylittäneet tuota 100 miljoonan dollarin "maagista" rajaa. Kidmanin uran suurin menestys oli siihen mennessä ollut Joel Schumacherin Batman Forever (1995).

Cruisen Eyes Wide Shutia edeltäneistä elokuvista Suomessa yli 100 000 katsojan rajan olivat päässeet Scottin Top Gun – lentäjistä parhaat (1986), Roger Donaldsonin Cocktail (1988), Barry Levinsonin Sademies (1988), Oliver Stonen Syntynyt 4. heinäkuuta (1989), Scottin Days of Thunder – ukkosta radalla (1990), Howardin Kaukainen maa (1993), Sydney Pollackin Firma (1993) ja Brian De Palman Vaarallinen tehtävä (1996). Firman ohjannut Pollack näytteli Eyes Wide Shutissa roolin, johon Harvey Keitel oli alkujaan valittu, mutta tämä jätti projektin tehdäkseen Finding Gracelandin (1998).

Kidmanin elokuvista yli 100 000 katsojan rajan olivat menneet Days of Thunder – ukkosta radalla, Kaukainen maa ja Batman Forever.

Eyes Wide Shut nähtiin ensimmäisenä Pohjois-Amerikassa, jossa 159-minuuttinen elokuva joutui sensuurin hampaisiin. NC17-ikärajan välttämiseksi elokuvan orgiakohtauksia sensuroitiin digitaalisilla "maskeilla", jotka peittivät sen verran, että R- eli K15-ikäraja oli mahdollista saada. Ensi-iltaviikonloppunaan Pohjois-Amerikan katsojatilastojen kärkipaikan ottanut filmi teki lopulta vain 55 miljoonan dollarin tuloksen, joka nykyisillä lipunhinnoilla vastaisi 89 miljoonan lipputuloja. Muista maista lipputuloja kertyi yli 105 miljoonaa dollaria, nostaen kokonaistuloksen yli 162 miljoonan dollarin. Pohjois-Amerikassa se oli vuoden 42. katsotuin elokuva, maailmanlaajuisesti vuoden 26. suurin menestys.

Suomessa Eyes Wide Shut sai K16-ikärajan ilman sensurointiakin. Heinäkuun alkupuolella Pohjois-Amerikassa startannut filmi saapui suomalaisiin teattereihin lokakuun puolivälissä. 134 013 katsojallaan se oli vuoden 15. katsotuin ensi-ilta, häviten mm. Renny Harlinin 186 599 katsojaa saaneelle Deep Blue Sealle (1999), mutta päihittäen Luukas Moodyssonin 131 328 katsojaa saaneen Fucking Åmålin (1998).

Sisältyy uuteen Stanley Kubrick: The Masterpiece Collection -Blu-ray-kokoelmaan.

5. Barry Lyndon (1975)

Lähes päivälleen neljä vuotta Kellopeliappelsiinin jälkeen ensi-iltansa sai William Makepeace Thackerayn romaaniin pohjautuva Barry Lyndon, Kubrickin 184-minuuttinen historiallinen dramaa 1700-luvun Irlannista. Kubrick työskenteli tuttuun tapaansa ohjaamisen lisäksi elokuvan ainoana käsikirjoittaja ja tuottajana. 300 kuvauspäivää vaatinut elokuva valmistui 11 miljoonan dollarin budjetilla, joka vastaisi nykyrahassa vajaata 50 miljoonaa. Arvoaan huonomman vastaanoton kriitikoilta saanut elokuva ei kiinnostanut yleisöäkään: Pohjois-Amerikasta kerätyt 20 miljoonan dollarin lipputulot vastaisivat nykyisilläkin lipunhinnoilla vain 80 miljoonaa dollaria.

Euroopassa Kubrickin uutuuteen suhtauduttiin myötämielisemmin, vaikka Kellopeliappelsiinin menestykseen sitä ei kannata lähteä vertaamaan. Esimerkiksi Ranskassa Barry Lyndonin näki 3,5 miljoonaa elokuvissakävijää, kun Kellopeliappelsiini meni 6,2 miljoonalle katsojalle. Suomeen elokuva saatiin vasta syyskuussa 1976, reilusti yli puoli vuotta maailmanensi-illan jälkeen. 82 454 katsojallaan se oli vuoden ensi-illoista 20. katsotuin, häviten esim. Walerian Borowczykin eroottiselle La Marge -draamalle 1 450 katsojalla.

Barry Lyndonin Suomen-menestyksen osasyyllinen on pääosaa näytellyt Ryan O'Neal, jonka rooli Rodneyna Peyton Place -televisiosarjassa oli suomalaisille harvinaisen tuttu. 1970-luvun alussa Suomessa juhannuskiertueella käynyt "Rodney" oli jo tehnyt kolme suurta yleisömenestystä, joista Arthur Hillerin ohjaama Love Story (1970) oli ylitse muiden. Pohjois-Amerikassa vuoden katsotuimmaksi ensi-illaksi yltänyt filmi keräsi siellä yli 105 miljoonan dollarin lipputulot, jotka vastaisivat nykyhinnoilla lähes 570 miljoonan dollarin lipputuloja. Inflaatioon suhteutettuna se onkin Pohjois-Amerikan historian 35. katsotuin elokuva. Suomessa menestys ei ollut aivan samaa luokkaa: 166 415 katsojaa riitti kuitenkin vuoden 1971 katsojatilaston 9. sijaan.

Loput kaksi hittiä olivat Peter Bogdanovichin ohjaamia, Ottaaks' päähän? (1972) ja Paperikuu (1973). Edellinen keräsi Pohjois-Amerikasta 66 miljoonan dollarin lipputulot (nykyhinnoilla yli 315 miljoonaa) ja jälkimmäinen 31 miljoonan dollarin lipputulot (noin 150 miljoonaa nykyhinnoilla). Ottaaks' päähän sai Suomesta 170 819 katsojaa ja oli vuoden 9. katsotuin ensi-ilta, Paperikuu meni 136 236 katsojalle ja ylsi vuositilaston 12. sijalle. Barry Lyndonin jälkeen valmistunut kolmas Bogdanovich & O'Neal -yhteistyö Viiden pennin leffa (1976) sai enää vain 4 494 katsojaa.

Sisältyy uuteen Stanley Kubrick: The Masterpiece Collection -Blu-ray-kokoelmaan.

Stanley Kubrickin elokuvien katsojaluvut Suomessa

₁ Alkuperäinen esityspituus ("ohjaajan versio")

₂ Alkuperäinen ikäraja / nykyinen ikäraja

Spartacusin DVD- ja Blu-ray-julkaisut: Universal

Tohtori Outolempi sisältyy Stanley Kubrick: The Masterpiece Collection -Blu-ray-kokoelmaan. Julkaistu myös erikseeen DVD:nä ja Blu-rayna (Sony).

Tappava suudelma-, Peli on menetetty (Tappo)-, Kunnian polut- ja Fear and Desire -elokuvien DVD-julkaisut: Future Film

Farrellyn veljesten ohjaaman ja käsikirjoittaman Nuija ja tosinuija -komediaklassikon jatko-osa saa ensi-iltansa 12. marraskuuta, 20 vuotta ensimmäisen osan valmistumisen jälkeen. Siinä välissä päänäyttelijäkaksikon tunnetumpi osapuoli, Jim Carrey, on ehtinyt kokea suuren suosion Suomessakin. Elokuvat, joissa Carrey on näytellyt, ovat saaneet yli kaksi miljoonaa katsojaa, mutta siitä huolimatta viimevuotinen The Incredible Burt Wonderstone jäi ilman teatterilevitystä.

Bruce – taivaanlahja (2003)

Carreyn läpimurtoelokuvan, Ace Ventura: Lemmikkidekkarin (1994), ohjanneen Tom Shadyacin ja Carreyn kolmas yhteistyö on niistä kaikkein menestynein – ja toistaiseksi myös viimeinen. Peräti 81 miljoonaan dollarin (105 miljoonaa dollaria nykyrahassa) budjetilla tuotettu elokuva elämäänsä kyllästyneestä säämiehestä, joka yllättäen saa itselleen jumalan (Morgan Freeman) voimat ja vaikeudet, osoittautui yhdeksi kaikkien aikojen menestyneimmistä komedioista. Vuoden 2003 viidenneksi parhaimman avaustuloksen Pohjois-Amerikan lippuluukuilla tehnyt elokuva keräsi maailmanlaajuisesti peräti 485 miljoonan dollarin lipputulot. Pohjois-Amerikasta kassaan kilahtaneet 243 miljoonan dollarin lipputulot vastaisivat nykyisillä lipunhinnoilla 327 miljoonaa taalaa.

Bruce – taivaanlahjasta tuli myöskin koko vuoden viidenneksi katsotuin elokuva Pohjois-Amerikassa. Suomeen pari kuukautta maailmanensi-illan jälkeen saatu filmi pyöri täällä 280 581 katsojalle, jolla se ylsi vuositilastoissa 4. sijalle. Paremmin menivät vain Peter Jacksonin Taru sormusten herrasta: Kuninkaan paluu, Aleksi Mäkelän Pahat pojat ja Wachowskin veljesten The Matrix Revolutions. Timo Koivusalon Sibeliuskin sai luvan jäädä vuositilastoissa Carreyn uutuuden taakse.

Valehtelija valehtelija (1997)

Muutaman vähän räväkämmän komedian jälkeen Carreysta leivottiin koko perheen siirappielokuvan tähteä Shadyacin ohjaamalla Valehtelija valehtelijalla, joskaan Carreyn ilmeilystä ja muista maneereista ei siinäkään tingitty. 45 miljoonan dollarin (reilut 65 nykymiljoonaa) budjetti oli kohtuullinen, varsinkin kun ottaa huomioon, että siitä meni 20 miljoonaa pelkästään Carreyn palkkaan.

Ace Venturan jatko-osan ja Valehtelija valehtelijan välissä Carrey oli ehtinyt tehdä uransa ensimmäisen flopin, Ben Stillerin ohjaaman Sähköputkimiehen (1996), mutta se ei Valehtelija valehtelijan menestystä haitannut. Pohjois-Amerikassa se hävisi hieman yli 180 miljoonan dollarin lipputuloillaan Carreyn elokuvista vain Batman Foreverille ja vuoden 1997 ensi-illoista ainoastaan James Cameronin Titanicille, Barry Sonnenfeldin Men in Blackille ja Steven Spielbergin Jurassic Parkin jatko-osalle. Nykypäivän lipunhinnoilla tuo summa vastaisi yli 320 miljoonaa dollaria.

Pohjois-Amerikan ulkopuolella Valehtelija valehtelija teki hieman yli 120 miljoonan dollarin tuloksen, kokonaislipputulojen kohotessa yli 300 miljoonan. Suosio oli suuri myös Suomessa, sillä vaikka lapsikatsojista olivat kilpailemassa mm. 101 dalmatialaista ja Herkules, riitti Carreyn uutuudellekin 209 378 katsojaa. Vuoden ensi-illoista se oli kuudenneksi katsotuin.

The Truman Show (1998)

Peter Weirin ohjaama The Truman Show oli Carreyn ensimmäinen tähtiaikanaan tekemä vakavampi elokuva. Tositv:stä ennen tositv-buumin syntyä kertoneesta elokuvasta tuli kuitenkin suuren luokan yleisömenestys, arvostelumenestyksen ohella. Pohjoisamerikkalaiset kävivät tuijottamassa filmiä 125 miljoonan dollarin (lähes 220 miljoonaa nykyhinnoilla) edestä, kun ulkomaanmyynti nosti kokonaistuloksen peräti 265 miljoonaan. Elokuvan budjetti oli 60 miljoonaa dollaria (88 nykymiljoonaa), josta Carreyn taskuun meni 12 miljoonaa.

Suomalaiset olivat osoittaneet kiinnostusta Weirin ohjaustöitä kohtaan jo Todistajalla (1985) ja Kuolleiden runoilijoiden seuralla (1988), joita seurasi muutama vähemmän menestynyt filmi, kunnes The Truman Show palautti Weirin suomalaisten suosioon. 197 418 katsojaa saanut elokuva oli vuoden 9. katsotuin ensi-ilta, joka hävisi Farrellyn veljesten Sekaisin Marista -jättihitille vain 5 731 katsojalla.

Batman Forever (1995)

Tim Burtonin ohjaamien ja Michael Keatonin tähdittämien Batmanin (1989) ja Batman – paluun (1992) jälkeen lepakkomiehen tekijöiksi palkattiin 1980-luvulla pukusuunnittelijasta ohjaajaksi edennyt Joel Schumacher, jonka Batmanina nähtiin Val Kilmer. Burtonin ensimmäinen Batman rikkoi ennätyksiä lippuluukuilla ja osoitti, että muutkin sarjakuvafilmatisoinnit kuin vain Supermanit saattoivat tehdä rutosti rahaa.

Burtonin Batman-elokuvissa Keatonin "apuna" oli nimekkäitä näyttelijöitä; ensimmäisessä osassa nähtiin Jack Nicholson, Kim Basinger ja Jack Palance, jatko-osassa Danny DeVito, Michelle Pfeiffer ja Christopher Walken. Schumacherin kahdessa Batmanissa yritettiin panna vieläkin paremmaksi. Batman Foreverissa Kilmer sai seurakseen Tommy Lee Jonesin, Nicole Kidmanin, Drew Barrymoren ja Carreyn, joka näytteli Frank Gorshinin Batman-televisiosarjassa tutuksi tekemän Arvuuttajan roolin.

Batman Foreverin budjetti kohosi peräti sataan miljoonaan dollariin (nykyrahassa yli 155 miljoonaa), mutta vaikka koomisemmasta Batman-elokuvasta menestys tulikin, ei se päihittänyt Burtonin ensimmäistä Batmania ainakaan kassavirrassa. Pohjois-Amerikan reilun 184 miljoonan dollarin tulos vastaisi nykypäivän lipunhinnoilla lähes 345 miljoonaa. Maailmanlaajuisesti Batman Forever teki hieman yli 335 miljoonaa dollaria.

Suomessa Burtonin ensimmäinen Batman sai 235 936 katsojaa ja oli vuoden 1989 ensi-illoista seitsemänneksi katsotuin, jatko-osa ylsi vuoden 1992 ensi-illoista 19. katsotuimmaksi 95 674 katsojallaan. Batman – paluuseen verrattuna Batman Forever olikin kunnon hitti: 188 766 katsojaa ja vuositilastojen 7. sija.

Ace Ventura – luonto kutsuu (1995)

Ilmeisestikään Jim Carrey ei ollut suomalaisille tuttu televisiostakaan siinä vaiheessa, kun hänen ensimmäiset "omat" elokuvansa saapuivat Suomen valkokankaille. Tom Shadyacin ohjaama Ace Ventura: Lemmikkidekkari (1994) valui Suomen teattereihin vasta tammikuussa 1995, The Mask – naamion (1994) jälkeen, mutta katsojia kertyi silti vain 19 274. Vasta toukokuussa 1995 täällä nähdyn Nuijan ja tosinuijan, Batman Foreverin ja videokasettien myötä Carrey oli jo huomattavasti tutumpi siinä vaiheessa, kun Ace Venturan jatko-osa sai ensi-iltansa Suomessa toukokuussa 1996. Steve Oedekerkin ohjaama elokuva nähtiin Pohjois-Amerikassa jo marraskuussa 1995, ja siellä se päihitti ensimmäisen osan selvin luvuin. 30 miljoonalla dollarilla (reilut 45 nykymiljoonaa) tuotettu elokuva teki Pohjois-Amerikassa vajaan 110 miljoonan dollarin tuloksen; nykyisillä lipunhinnoilla summa olisi lähes kaksinkertainen, 202 miljoonaa. Muualta maailmasta kertyi lipputuloja lähes saman verran, kokonaistuloksen noustessa liki 215 miljoonaan dollariin.

Siinä missä Ace Ventura: Lemmikkidekkari oli vuoden 1995 ensi-illoista vasta 56. katsotuin, Ace Ventura – Luonto kutsuu ylsi vuoden 1996 tilastoissa 12. sijalle 137 823 katsojallaan. Jatko-osa sai siis yli 100 000 katsojaa enemmän kuin edeltäjänsä. Vuoden 1996 varsinainen jättihittikomedia oli Shadyacin ohjaama Pähkähullu professori, Jerry Lewisin komediaklassikkon uudelleenfilmatisointi, joka Eddie Murphyn johdolla keräsi Suomen elokuvateattereihin 201 307 katsojaa.

Yes Man (2008)

Bruce – taivaanlahjan jälkeen Carrey teki vaihteeksi pari vakavampaa elokuvaa, Michel Gondryn Tahrattoman mielen (2004) ja Joel Schumacherin Numero 23:n (2007), sekä pari filmiä koko perheelle: Brad Silberlingin Lemony Snicketin surkeiden sattumusten sarjan (2005) ja Jimmy Haywardin yhdessä Steve Martinon kanssa ohjaaman Horton!-animaation (2008). Vuonna 2005 Carrey ehti myös palata tähteytensä juurille kreisikomediaan, näytellen miespääosan Dean Parisotin Taalat taskuun, Dick & Janessa (2005). Ted Kotcheffin vuonna 1977 valmistuneen elokuvan uudelleenfilmatisointi, kuten myöskin Lemony Snicket, tekivät molemmat Pohjois-Amerikassa yli 100 miljoonan dollarin tuloksen, mutta Suomessa niiden suosio oli suhteessa huomattavasti vähäisempi.

Carreyn eräänlainen paluuelokuva oli Peyton Reedin (The Break-Up) ohjaama Yes Man, elämänmyönteinen draamakomedia, jonka sivuroolissa nähtiin silloin vielä askeleen päässä läpimurrostaan ollut Bradley Cooper. 70 miljoonalla dollarilla tuotetusta elokuvasta Carreyn kerrotaan ottaneen palkkioksi 36,2 %:n osuuden elokuvan tuottamasta voitosta. Pohjois-Amerikassa lipputulot jäivät 98 miljoonaan, mutta maailmanlaajuisesti lipputuloja kertyi lähes 225 miljoonan dollarin verran.

Joulukuun loppupuolella maailmanensi-iltansa saanut filmi tuli Suomen teattereihin 26. päivänä joulukuuta, elokuvan sisällön huomioiden varsin sopivaan aikaan, vaikkei Yes Man varsinainen jouluelokuva olekaan. Sen sijaan Carreyn varsinainen jouluelokuva, Ron Howardin ohjaama The Grinch, ei aikanaan suomalaisia niin hirvittävästi kiinnostanut. 123 668 katsojallaan Yes Manista tuli vuoden 14. katsotuin ensi-ilta. Samana päivänä ensi-iltaan tullut, Baz Luhrmannin ohjaama Australia sai lopulta 1 575 katsojaa enemmän.

Jim Carreyn elokuvien katsojaluvut Suomessa

# = sijoitus vuositilastossa.
Uutisankkuri 2:n katsojaluku vielä varmistumatta (Carreylla cameo-rooli)