Harvey Weinstein ehti tuottaa liki kolmesataa pitkää elokuvaa, voittaa Oscarin parhaasta elokuvasta ja luoda miljardien eurojen imperiumin, mutta kaikkien tuntema nimi hänestä tuli vasta muutama päivä sitten. The New York Timesin suurreportaasi paljasti Weinsteinin vuosikymmenien ajan harjoittaman seksuaalisen häirinnän, jonka kohteeksi ovat eri lähteiden mukaan joutuneet niin tunnetut naisnäyttelijät, mallit kuin Weinsteinin alaisetkin. Weinsteinin käytöksen tultua nyt lopullisesti koko maailman tietoisuuteen on hänet irtisanottu veljensä kanssa perustamastaan The Weinstein Company -tuotantoyhtiöstä, eikä miehen varmastikaan tarvitse enää haaveilla urasta elokuva-alalla tai missään muuallakaan.

Vaikka Weinsteinin nimi ei monille aiemmin sanonut mitään, on hän yksi modernin Hollywoodin merkittävimmistä tuottajista. 65-vuotias Weinstein on vuoden 1981 jälkeen tuottanut 277 pitkää elokuvaa, joista muutama tehtiin suoraan tallennelevitykseen. Lisäksi Weinstein on tuottanut kymmeniä televisiosarjoja ja -elokuvia sekä menestyksekkäitä Broadway-näytelmiä.

Harvey ja Bob Weinsteinin vuonna 1979 perustamasta Miramaxista tuli yksi maailman merkittävimmistä tuotantoyhtiöistä, joka tuotti Quentin Tarantinon Pulp Fictionin, Anthony Minghellan Englantilaisen potilaan ja John Maddenin Rakastuneen Shakespearen kaltaisia menestysfilmejä. Vuonna 1993 Weinsteinit myivät Miramaxin Disneylle, mutta jatkoivat yhtiön johdossa vuoteen 2005 saakka.

Harvey Weinsteinin merkitys modernille elokuvateollisuudelle käy hyvin ilmi myös hänen tuottamiensa elokuvien Suomessa saamasta suosiosta. Niistä elokuvista, joissa Weinstein oli tuottajana tai vastaavana tuottajana, peräti 126 tuli Suomessa valkokangaslevitykseen ja ne keräsivät yhteensä yli kuusi miljoonaa katsojaa. Tänä vuonna Suomen valkokankailla on nähty neljä Weinsteinin tuottamaa elokuvaa: Garth Davisin Lion, John Lee Hancockin The Founder, Stephen Gaghanin Gold ja Justin Chadwickin Tulppaanikuume.

Weinsteinin elokuvat Suomessa

Listasta puuttuvat vuoden 2017 ensi-iltaelokuvat. Full Frontalin (2002) katsojalukua ei ole saatavilla.

Markku Pölösen ohjaama Kivenpyörittäjän kylä (1995) julkaistiin viime vuoden puolella uudelleen DVD:llä, mutta tekniseltä laadultaan julkaisu on kaukana Disneyn alkuperäisestä vuoden 2005 DVD-tallenteesta. VLMedian julkaisema tuoreempi DVD sisältää elokuvan väärällä kuvakoolla (1.77:1, kun alkuperäinen kuvakoko on 1.85:1) ja itse kuvanlaatu on kehno. Syykin on yksinkertainen. – Kivenpyörittäjän kylän masterina on käytetty olemassa ollutta Beta-nauhaa, VLMedian Tero Hiltunen kertoo. – Olisi mahtavaa, jos kaikki julkaisut voisi digitoida HD-laatuisiksi, mutta tämä ei valitettavasti ole käytännössä mahdollista, hän jatkaa.

Digitointi kallista puuhaa pelkkää DVD-julkaisua varten

Pölösen hittielokuva on yksi niistä lukuisista aikansa kotimaisista elokuvista, joista ei ole olemassa nykypäivän vaatimuksia täyttävää digikopiota. Yhden puolitoistatuntisen elokuvan digitoiminen ja pikainen värimäärittely maksaa noin 5 000 euroa, pienenkin restaurointityön nostaessa hinnan helposti kaksinkertaiseksi. Tähän ei ole käytännössä järkeä ryhtyä, mikäli digitointi tehdään vain DVD-julkaisua varten; nykypäivän DVD-markkinoilla sellainen hanke tuskin koskaan maksaisi itseään takaisin. Tilannetta kompensoi Elokuvasäätiön myöntämä DVD-levitystuki, joka kuitenkin vanhojen elokuvien kohdalla on useimmiten tuhannen ja korkeintaan parin tuhannen euron luokkaa.

Kivenpyörittäjän kylästä on kuitenkin olemassa DVD:n laatuvaatimukset täyttävä versio, onhan elokuvan alkuperäinen levittäjä julkaissut filmin DVD:llä jo vuonna 2005. Toistakymmentä vuotta vanha alkuperäisjulkaisu on kuitenkin myyty loppuun jo aika päiviä sitten, eikä sen masteria ilmeisesti ole saatu tai voitu käyttää uuden DVD:n teossa.

Huomioitavaa on, ettei sama kehno lähdemateriaali ja sitä myöten DVD-julkaisun kehno tekninen laatu päde läheskään kaikkiin VLMedian tallennejulkaisuihin. Esimerkiksi KAVI:n julkaisusarjaan kuuluvien elokuvien DVD-tallenteiden lähdemateriaalina on tuoreet digitoidut versiot alkuperäisistä negatiiveista, osassa tapauksista kyseessä on lisäksi restauroitu elokuva. Seuraava huippuluokan restauroitu versio tulee Edvin Laineen Tuntemattomasta sotilaasta (1955), joka julkaistaan uusina Blu-ray- ja DVD-tallenteina marraskuun 10. päivänä. Myös Yleisradion omien tuotantojen julkaisut, kuten Kahdeksan surmanluotia (1972) ja Rautatie (1974), on molemmat digitoitu negatiiveista ja digitaalisesti restauroitu.

Disneyn v. 2005 DVD-tallenne:

Klikkaa kuva suuremmaksi.

VLMedian v. 2016 DVD-tallenne:

Klikkaa kuva suuremmaksi.

Sairanen & Kinnunen:
Daddy Cool – kolme vuosikymmentä televisiomaailman huipulla

Jorma Sairanen ei ole nimeltään tai ulkonäöltään tuttu tavalliselle televisionkatsojalle kuin korkeintaan Telvis-gaaloista ja vastaavista tilaisuuksista. Vuosikymmenten uran MTV Oy:n palveluksessa tehneen Sairasen valinnat sen sijaan ovat vaikuttaneet kaikkiin viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana televiota katsoneisiin. Häntä voidaan kiittää (tai syyttää) lukuisista ohjelmahankinnoista, esimerkiksi siitä, että David Lynchin Twin Peaks tuli Suomen televisioon ja Salatut elämät on lähes parikymmentä vuotta täyttänyt MTV:n parasta katseluaikaa.

Myös Nelosen ja SubTV:n syntyyn vaikuttanut Sairanen on jo jäänyt eläkkeelle, minkä vuoksi hän nyt voikin suorasanaisesti ja toivottavasti mahdollisimman rehellisesti muistella uraansa MTV:n ohjelmajohtajana. Sairasen muistelmateos, Kalle Kinnusen toimittama Daddy Cool on suomalaiseksi muistelmateokseksi poikkeuksellisen suorapuheinen ja kuvia kumartamaton tarina. Suoraan sanottuna se on niin rehellinen, että muistelijalle tuskin satelee työtarjouksia kirjan julkaisemisen jälkeen.

Käytännössä teos etenee kronologisesti, mutta muistelut on jaettu omiin lukuihinsa. Kirjan rakenne ja suorasukainen, tiivis teksti tekevät kirjasta erittäin nopealukuisen; asiaa toki auttaa sekin, että sisältö on suomalaisesta liikemaailmasta, televisio- ja elokuva-alasta kiinnostuneille harvinaista herkkua.

Mitä elokuviin tulee, Sairanen muistelee teoksessa muun muassa Spede Pasasta, Aku Louhimiestä, Aleksi Mäkelää, JP Siiliä, Antti J. Jokista, Anssi Mänttäriä ja tietysti kaveriaan Markus Seliniä. Selin on yksi harvoista, josta Sairasella on pitkälti vain hyvää sanottavaa. Harva saa kiitoksia, monet haukkuja. Kuva päähenkilöstä itsestään ei jää täysin yksipuoliseksi, vaan ennen pitkää muistelut tuovat esiin hänen inhimillisiäkin puoliaan työelämän ulkopuolelta.

Sairasen omaa yksityiselämää ei kirjassa käsitellä juuri lainkaan, vaan pääpaino on työssä itsessään, työkavereissa ja uran eri käännekohdissa. Hattua täytyy kuitenkin nostaa eläkkeelle jääneen Sairasen pelottomuudella sivaltaa myös media-alan suuria yhtiöitä ja niiden toimintatapoja, joiden edessä yksittäinen ihminen on voimaton. 

Kivi:
Mustelmia – matkalippu menneisyyteen

Storyfilmi Oy oli aikanaan Suomen merkittävin mainoselokuvatuotantoyhtiö, jonka perustajiin ja omistajiin lukeutunut Erkki Kivi on julkaissut omakustanteena tiiliskiven kokoisen muistelmateoksen, Mustelmia (sic). Kivi on aiemmin julkaissut ammattilaiskäyttöönkin kelpaavia teoksia elokuvan eri teknisistä ja taiteellisista osa-alueista, kuten leikkauksesta ja elokuvanteosta kokonaisuudessaan.

Kiven ura alkoi Yleisradion äänittäjäkurssilla, mitä kautta tie vei MTV:n palkkalistoille, Havukka-ahon ajattelijan (1971) äänittäjäksi ja lopulta monen mutkan kautta Suomen suurimman mainoselokuvayhtiön johtohahmoksi. Vaikka Havukka-ahon ajattelijan kuvauksia koskeva osuus on 644-sivuisessa kirjassa melko pieni, on se erittäin mielenkiintoinen ja suoranainen harvinaisuus: kotimaisten tv-tuotantojen tekovaiheita harvemmin muistellaan kirjallisuudessa, vielä harvemmin jonkun muun kuin ohjaajan tai näyttelijöiden kertomana.

Mustelmia etenee tarkkaan kronologisessa järjestyksessä, ja Kivi maalaa ajankuvaa kertaamalla kunkin käsitellyn vuoden aikaisia merkkitapahtumia taiteiden sekä uutisten parissa. Perusteellinen teos vaatii lukijalta aitoa mielenkiintoa aihetta ja mainoselokuva-alaa kohtaan.

Kohtausta valmistellaan. Aurinkolasipäinen ohjaaja istuu tuolissaan.

Vuonna 1932 kaksi nuorta suomalaismiestä oli vielä matkalla maineeseen. 23-vuotias Valentin Vaala oli perustanut kaverinsa Theodor Tugain (myöhemmin Teuvo Tulio) kanssa oman elokuvatuotantoyhtiönsä, joka oli tuonut teattereihin jo kolme pitkää elokuvaa. Nyt vuorossa oli yhtiön ensimmäinen 100-prosenttinen äänielokuva, jonka aiheeksi valikoitui Sininen overall -niminen jännitysnovelli. Filmatisointioikeuksien kerrotaan lähteneen viskigrogin hinnalla. Novellin oli kirjoittanut 24-vuotias Mika Waltari, joka oli jo kirjoittanut kuusi romaania. Näin alkoi kahden nuoren miehen yhteistyö. Sininen varjo -nimen saanut elokuva saapui elokuvateattereihin maaliskuussa 1933. Myöhemmin Vaala oli tarinan mukaan filmiinsä tyytymätön ja heitti sen negatiivin mereen, eikä Waltarikaan ollut tunnistanut elokuvaa omaan aiheeseensa pohjautuvaksi.

Vuosien kuluessa Vaalasta ja Waltarista kasvoi omien alojensa mestareita, Suomen historian tärkeimpiä taiteilijoita saroillaan. Heidän yhteistyönsä filmin parissa ei kuitenkaan jatkunut seitsemääntoista vuoteen; vuonna 1935 Vaalasta tuli Suomi-Filmin ykkösohjaaja, kun taas Waltari alkoi samoihin aikoihin keskittyä yhteistyöhön vain Suomen Filmiteollisuuden kanssa.

Vaala pääsi seuraavan kerran filmaamaan Waltarin teoksen vasta vuonna 1950. Suomi-Filmi osti filmatisointioikeudet Waltarin vuonna 1945 kantaesityksensä saaneeseen Gabriel, tule takaisin -näytelmään, jonka elokuvasovituksen itseoikeutettu ohjaaja Vaala oli. Kahden mestarin yhteistyön lopputulos otettiin avosylin vastaan: Gabriel, tule takaisin (1951) sai hyvän yleisömenestyksen ja kolme Jussi-palkintoa. Parhaan ohjauksen Jussin saajasta jouduttiin äänestämään useamman kierroksen ajan, äänien mennessä aina tasan Vaalan ja Matti Kassilan välillä. Lopulta palkinto päätettiin antaa Radio tekee murron -filmin ohjaajalle, koska Vaalalla oli jo kaksi aiempaa ohjaus-Jussia.

Ruben Oskar Auervaaran innoittaman näytelmän tapaan elokuvasovitus kertoo Angerin vanhapiikasisaruksista, joiden elämään nuori ja komea mieshuijari saapuu. Tarinassa on mukana myös aitoa rakkautta kahden nuoremman polven edustajan välillä.

Gabriel, tule takaisin julkaistaan ensimmäistä kertaa DVD:llä syyskuun 29. päivänä. DVD-julkaisua odotellessa voitte katsella muutamia valokuvia siitä, miten filmiä tehtiin yli 65 vuotta sitten. 

Kaikki kuvat: KAVI

HUOM! Klikkaa kuva suuremmaksi.

Lavastusryhmä asettamassa kylttiä Angerin sisarusten paperikaupan seinään.

Sadettajat työssään valmisteltaessa kohtausta, jossa Eero (Sakari Jurkka) saapuu paperikaupan näyteikkunan taakse.

Jurkka ja Emma Väänänen ovella, kamera ja kuvaaja Eino Heino (keskellä) ja ohjaaja Vaala (oikealla) sateensuojassa.

Väänänen ja Jurkka valmiina kuvaukseen.

Ansa Ikosen ja Tarmo Mannin kohtausta harjoitellaan. Aurinkolaseihin sonnustautunut ohjaaja Vaala omalla paikallaan kameran vieressä.

Mannin ja Ikosen kohtaus studiossa. Ohjaaja Vaala seuraa vieressä käsikirjoituksen kanssa.

Ilmeinen mainoskuva elokuvan kuvauksista: Vaala tarjoilee Fazerin suklaata näyttelijöilleen, kuvaaja Eino Heino (mustassa puvussa) vie omansa.

Eräs elokuvan kohtauksista sijoittuu elokuvateatterin konehuoneeseen, jossa Jurkan näyttelemä Eero työskentelee. Tässä elokuvan kuvausryhmä ryhmäkuvassa konehuonelavasteissa.
Kuvaaja Eino Heino ja Vaala eturivissä vasemmalla ja keskellä, heidän takanaan Ilmi Parkkari ja Sakari Jurkka.

Kohtausta harjoitellaan. Vaala ohjaa Emma Väänästä, kuvaaja Eino Heino istumassa oikealla. Ohjaajan ja kuvaajan välissä kuvaussihteeri Olavi Törne. Vaala, toisin kuin käytännössä kaikki muut ohjaajat, valitsi miehiä kuvaussihteereikseen.

Vaala ja kuvaussihteeri Törne etualalla, takana korkeimpana kuvaaja Heino.

Elokuva-aitan päätoimittaja Valma Kivitie istumassa Tarmo Mannin ja Vaalan välissä. Haastateltavana myös Ilmi Parkkari. Kuvaaja Heino istumassa kameransa vieressä.