Dark Fantasy ry:n Mikko Aromaa, Cinema Mondon Mika Siltala ja Freddy Kamras Valtion elokuvatarkastamon pikkujouluissa 1990-luvulla. Kuva: VET / KAVI

Keskiviikkoiltapäivänä 4. helmikuuta 1982 Lahden raastuvanoikeus kokoontui paikallisen elokuvateatteri Royalin kakkossaliin katsomaan pornoa. Se ei ollut virkamiesten virkistyspäivä tai erehdys, vaan virallinen katselmus, jonka tarkoituksena oli nähdä omin silmin, onko esitettävä elokuva epäsiveellinen. Raastuvanoikeudella ei ollut valtaa puuttua elokuvasensuuriin, mutta kyse ei ollutkaan siitä, saiko elokuvaa esittää vaan siitä, millaisena sitä oli esitetty.

Syyskuussa 1981 Lahden poliisilaitokselle oli kantautunut tieto, että Kamras Film Agencyn omistamassa kaksisalisessa elokuvateatteri Royalissa esitettiin Emanuelle – erotiikkaa maailman ympäri -pornoelokuvaa tavallista rajumpana versiona. Esitykset olivat alkaneet 8. syyskuuta ja filmiä ajettiin jo viidettä kertaa 10. syyskuuta iltasella, kun järjestyspoliisin kaksi komisariota tuli paikalle tutkimaan filmikelat ja Valtion elokuvatarkastamon tarkastuskortit, minkä jälkeen filmikelat takavarikoitiin. Viimeiseksi jääneessä näytöksessä oli 11 pääsylipun ostanutta katsojaa.

Kamras Film Agencyn toimitusjohtaja Freddy Kamras ja yhtiön mainospäällikkö Jarmo Åhrlund sekä yksi teatterin työntekijöistä kutsuttiin poliisikuulusteluihin.

Poliisitutkinnan aikana kävi ilmi, että elokuvateatterin nuori koneenkäyttäjä oli tapansa mukaan tutkinut myös kyseisen Emanuelle-elokuvan tarkastuskortin ja pannut merkille, että toimitettu esityskopio oli pidempi kuin sen tarkastuskortin mukaan piti olla. Ero oli huomattava, peräti 560 metriä, ja lisäksi tarkastuskortissa mainitussa metrimäärästä oli kaksi ensimmäistä numeroa sutattu siten, ettei niistä saanut selvää.

Koneenkäyttäjä soitti mainospäällikölle Helsinkiin, mutta ei saanut mitään järkevää selitystä sen enempää kopion liialliseen pituuteen kuin sutattuihin numeroihinkaan. Pituudesta mainospäällikkö totesi, että joskus mainosoikovedoksia tehtäessä elokuvan tarkka pituus ei ole vielä tiedossa, joten se voi olla 200–300 metriä ilmoitettua pidempi. Mainospäällikkö vastasi myös Royalin mainosoikovedoksista, jotka tehtiin Helsingissä ja lähetettiin sitten Lahteen paikallislehtiä varten. Lehti-ilmoitusten takia niin koneenkäyttäjä kuin yleisökin tiesi, että Emanuelle – erotiikkaa maailman ympäri -elokuvan piti kestää vain noin 72 minuuttia, mutta nyt pituutta oli vartin verran enemmän.

Koneenkäyttäjä, joka toisinaan teki työvuoroja ovimiehenä, tiesi vallan mainiosti, että esityskopiot voivat joskus olla tarkastuskortissa ilmoitettua pituutta lyhyempiä, mutta pidempiä ne eivät koskaan voineet – tai oikeammin: saaneet – olla.

Iltalehden otsikko 4.2.1982.

Syy pituuserolle oli yksinkertainen: Kamras Film Agency oli liittänyt esityskopioon sellaisia osuuksia, joita ei Valtion elokuvatarkastamolle keväällä 1979 lähetetyssä kopiossa ollut. Jo ennen tarkastettavaksi lähettämistä yhtiö oli tehnyt kopioon omatoimisesti 685 metrin edestä poistoja ja lähettänyt sen jälkeen 1 985 metrin mittaisen kopion tarkastettavaksi. Se meni sellaisenaan läpi tarkastuksen tehneeltä elokuvatarkastamon johtaja Jerker A. Erikssonilta, mutta toki ikäraja oli ehdoton K-18 ja elokuvaveroluokka 30 prosenttia »huonon sisällön» takia.

Elokuvatarkastamon näkemä kopio oli riisuttua mallia, jossa ei ollut sadistista väkivaltaa tai yksityiskohtaista seksuaalikuvastoa, vaikka niitäkin siinä olisi voinut olla, sillä elokuvantekijät olivat kuvanneet filmiään varten myös hardcore-kohtauksia ja -inserttejä.

Emanuelle – erotiikkaa maailman ympäri oli osa italialaista elokuvasarjaa, joka häpeilemättä rahasti ranskalaisen Emmanuelle-elokuvan maineella, mutta oli hieman eksoottisempi, eroottisempi ja taatusti väkivaltaisempi. Nimiroolia näytteli indonesialainen Laura Gemser, joka oli nähty samassa roolissa jo neljässä elokuvassa ja tullut sitä kautta maailmalla tunnetuksi Mustana Emanuellena. Just Jaeckinin ohjaamassa alkuperäisessä ranskalaisessa Emmanuellessa (1974) roolihahmon kirjoitusasu oli erilainen ja niin oli itse hahmokin, sillä sitä näytteli vaaleaverikkö Sylvia Kristel.

Alkuperäisen Emmanuellen näytöksiin oli Suomen elokuvateattereissa myyty yli 355 000 lippua. Vastaaviin lukemiin Gemserin elokuvat eivät koskaan yltäneet: suosituin niistä oli Musta Emanuelle (1975, Suomen-ensi-ilta 1976), joka sekin sai »vain» 68 000 katsojaa.

Murheenkryynin juliste. Kuva: KAVI

Kamras Film Agency oli ennen Emanuelle – erotiikkaa maailman ympäri -elokuvaa levittänyt yhden Gemserin elokuvista, Emanuellen Amerikassa (1977), jonka ensi-ilta Suomessa oli tammikuussa 1979, vain vajaat neljä kuukautta ennen kuin Emanuelle – erotiikkaa maailman ympäri tuli teattereihin. Kumpikaan ei ollut hitti mutta kuitenkin edellinen sai 44 925 ja jälkimmäinen 39 483 katsojaa.

Suomessa Emanuelle-elokuvat, niin kuin kaikki muutkin, levitettiin ilman kovaa pornoa sisältävää kuvastoa. Kenties elokuvien esitysoikeudet ostanut ulkomainen levittäjä sai aina filmistä pisimmän tarjolla olevan kopion, sillä olihan Kamras Film Agencylle jäänyt Emanuelle – erotiikkaa maailman ympäri -elokuvasta yli puolen kilometrin edestä käyttämätöntä tavaraa, jota Valtion elokuvatarkastamo ei taatusti olisi hyväksynyt esitettäväksi. Ainoastaan softcorella eli pehmopornolla oli mahdollisuuksia päästä läpi Suomen elokuvasensuurista, eikä sekään usein tapahtunut ilman saksimista.

Kauanko Emanuelle – erotiikkaa maailman ympäri ehti pyöriä laillisessa mitassaan ja missä vaiheessa levittäjä liimasi esityskopioon sensuurilta näkemättä jääneen materiaalin, siitä ei ole tietoa. Joka tapauksessa syyskuussa 1981 elokuva pyöri Lahden Royal 2:ssa tuona härskinä versiona. Kopioon luvattomasti lisätyissä pätkissä ei ollut tekstitystä, mutta harva kai meni katsomaan Emanuelle-elokuvia niiden vuoropuhelun takia.

Se, että keväällä 1979 ensi-iltansa saanut elokuva pyöri teattereissa vielä pari vuotta myöhemmin, ei ollut tuohon aikaan mitenkään poikkeuksellista. Elokuvien teatterilevitys saattoi kestää kymmenenkin vuotta ja tuottaa joka vuosi hyvän tuloksen, joskaan Kamraksen levittämän Emanuelle-elokuvan kohdalla kyse ei ollut suuresta menestyksestä, vaan siitä, ettei filmistä ollut enempää kuin yksi esityskopio.

Kamras Film Agencyn toiminta sekä kyseisen elokuvan levittäjänä että esittäjänä Lahdessa johti syytteen nostamiseen ja raastuvanoikeuteen. Toimitusjohtaja Freddy Kamras tai mainospäällikkö Jarmo Åhrlund eivät saapuneet Lahden raastuvanoikeuden istuntoon keskiviikkona 3. helmikuuta 1982, vaan heitä ja kuultavaksi haastettua yhtiötä edusti helsinkiläinen varanotaari. Syytettyinä olivat Kamras ja Åhrlund rikosnimikkeellä jatkettu rikos ja yhdellä teolla tehty elokuvien tarkastuksesta sekä epäsiveellisten julkaisujen levittämisestä annettujen lakien rikkominen.

Mitä Kamras Film Agencyn miehet olivat poliisikuulusteluissa kertoneet, siitä ei enää ole tietoa ainakaan Lahden raastuvanoikeuden (nykyisin Päijät-Hämeen käräjäoikeus) arkistossa, sillä oikeudenkäyntipöytäkirjojen kaikki liitteet on aikaa myöten hävitetty – myös henkirikosjuttujen.

Kamras Film Agencyn logo Valtion elokuvalautakunnalle lähetetyssä valituksessa Emanuelle Amerikassa -elokuvan leikkauksista.

Raastuvanoikeuden istunnossa ei kuultu mitään uutta syytettyjen taholta, mutta tulevaa rangaistuksen määrämistä varten asiamies ilmoitti Freddy Kamraksen olevan parhaillaan lomautettuna toimitusjohtajan tehtävästä yhtiön heikon taloudellisen tilanteen vuoksi. Talousvaikeudet olivat totta, ja sen tiesivät firman työntekijät vallan hyvin palkkapäivinään.

Raastuvanoikeuden edessä asiamies totesi Kamraksen varallisuuden »saattavan olla yli 400 000 markkaa». Mainospäällikkö puolestaan nautti 6 850 markan bruttopalkkaa (nykyrahassa noin 3 400 euroa).

Lounaustauon jälkeen raastuvanoikeuden kolme oikeusneuvosmiestä – yksi mies ja kaksi naista – samoin kuin syyttäjän tehtävää hoitava kaupunginviskaali sekä syytettyjen asiamies menivät Royal 2:een katsomaan paljon puhutun elokuvan sellaisenaan kuin Kamras Film Agency oli sitä luvatta esittänyt. Esityskopiossa oli viisi kelaa, joista ainoastaan ensimmäiseen ei ollut lisätty Valtion elokuvatarkastamolta pimitettyä materiaalia.

Raastuvanoikeuden halu tai tarve nähdä kyseinen elokuva jää askaruttamaan, sillä Lahden poliisilaitos oli jo viikko takavarikoinnin jälkeen syyskuussa 1981 pyytänyt Valtion elokuvatarkastamoa antamaan lausunnon kyseisestä esityskopiosta ja erityisesti siitä, minkä takia luvattomat kohdat oli määrätty poistettavaksi (asian todellinen laita selvisi poliisilaitokselle vasta selvityspyynnöstä).

Kesken oikeudenkäynnin järjestetyn pornoelokuvaesityksen jälkeen palattiin oikeussaliin, jossa syyttäjä totesi elokuvan »lesbolaiskohtausten» ja »väkivaltaisten raiskauskohtausten» olevan raaistavia. Hänen mielestään »elokuvasta näkyi selvä laskelmoitu kaupallisuus, jossa tyypillisiä tupakkakaupan pornofilmejä oli sidottu yhteen löyhän juonen avulla».

Syytettyjen asiamies viihdytti kuulijoita toteamalla, että päivittäin niin lehdistössä kuin televisiossakin esitettiin »raaempaakin väkivaltaisuutta» kuin kyseisessä elokuvassa, »tosin dokumenttiohjelmien ja muitten nimikkeitten alla». Varanotaarin huomio oli näytöksen aikana kiinnittynyt siihen, ettei siinä »näytetty varsinaisesti sukupuolielimiä». Kaiken kaikkiaan koko juttua hän nimitti »eräänlaiseksi työtapaturmaksi» ja pyysi, että raastuvanoikeus ottaisi tämän seikan huomioon päätöstä tehdessään.

Aikansa neuvoteltuaan oikeus kutsui ihmiset takaisin saliin kuulemaan ratkaisunsa. Toimitusjohtaja Freddy Kamras ja mainospäällikkö Jarmo Åhrlund tuomittiin kumpikin syytteen mukaisesta jatketusta, yksin teoin tehdystä rikoksesta, jossa oli rikottu lakeja elokuvien tarkastuksesta sekä epäsiveellisten julkaisujen levittämisen ehkäisemisestä.

Kamraksen rangaistukseksi määrättiin 30 päiväsakkoa, yhteensä 1 500 markkaa, ja mainospäällikölle yhtä monta päiväsakkoa, summaltaan 1 950 markkaa. Sen lisäksi tuomitut joutuivat yhteisvastuullisesti korvaaman valtiolle tavanomaiset oikeudenkäynnistä aiheutuneet kulut.

Raastuvanoikeus toimitti elokuvan esityskopion Valtion elokuvatarkastamolle pyytäen näitä poistamaan siitä laittomat kohdat sekä palauttamaan loput kopiosta Kamras Film Agencylle. Poisleikatut katkelmat jäivät Valtion elokuvatarkastamon haltuun ja lienevät nykyisin Suomen elokuva-arkiston eli KAVI:n kokoelmissa.

Lisäksi raastuvanoikeus velvoitti Kamras Film Agencyn korvaamaan valtiolle rikoksen tuottamana hyötynä 1 000 markkaa »muun selvityksen puuttuessa». Ei siis ihme, jos yhtiön elokuvien katsojaluvut pysyivät pieninä, kun kolmen päivän näytöksien lipunmyyntituloista ei kyetty tai haluttu esittää todisteita raastuvanoikeudelle. Eikä ihme ollut sekään, että Kamras Film Agency meni konkurssiin vielä saman vuoden aikana.

Lähteet:

1. Lahden RO. I osasto 3.2.1982 R 81/368/1 (Päijät-Hämeen KO),
2. Lahden RO. I osasto 3.2.1982 R 81/368/2 ja R 81/368 (Päijät-Hämeen KO),
3. Lahden poliisilaitoksen lausuntopyyntö Valtion elokuvatarkastamolle 17.9.1981 (KA / VET:n KOKOELMAT)
4. Lahden poliisilaitoksen järjestysosaston komisarion kirje Valtion elokuvatarkastamolle 429 J/TK, 31.3.1982 (KA/VET),
5. Valtion elokuvatarkastamon lausunto Lahden poliisilaitokselle 56/81, 19.10.1981 (KA/VET),
6. Valtion elokuvatarkastamon johtajan Jerker A. Erikssonin kirje Lahden poliisilaitokselle 56/81, 22.4.1982 (KA/VET),
7. Lahden poliisilaitoksen järjestysosaston rikosilmoitus 3806/JP/R/3389/81 (KA/VET),
8. Iltalehden Uusi Suomi -liitteen 4.2.1982 juttu Emmanuellen Lahti-seikkailu: 560 metriä pornoa vei valtio, loppu jäi filmiyhtiölle.

Timo Vuorensola elokuvansa Alteredin kuvauksissa Kazakstanissa syksyllä 2023.

Pari vuotta sitten Timo Vuorensolasta tuli viides suomalainen, joka on ohjannut ulkomailla englan­ninkielisen valkokangaselokuvan vailla suomalaista tuottajaa. Hiljattain hän sai valmiiksi kolmannen ja toistaiseksi suurimman »keikkatyönsä», scifi-toimintaelokuvan Altered, jonka traileri julkaistiin äskettäin.

20 vuotta sitten Vuorensolan elokuvaura sai lähtölaukauksensa kaveriporukalla ja nollabud­jetilla tehdystä tieteiselokuvaparodiasta Star Wreck: In the Pirkinning (2005), jota levitettiin interne­tissä ilmaiseksi. Näkyvyys oli suurta ja herätti elokuvatuottaja Tero Kaukomaan huomion. Hänen kanssaan amatöörielokuvan nuoret tekijät alkoivat kehitellä suomalaisittain ison budjetin tieteisko­mediaa Kuussa asuvista natseista. Alkuvaiheessa käsikirjoitusta kehitteli kirjailija Johanna Sinisalo, mutta kuvauskäsikirjoituksen kirjoitti kanadalainen Michael Kalesniko.

Osittain joukkorahoitettu Iron Sky (2012) kuvattiin Australiassa, Saksassa ja Suomessa eng­lanninkielisenä, mutta ohjaajan ja tuottajan lisäksi monet muutkin tekijät olivat suomalaisia. Nimi­näyttelijöitä ei ollut, ellei kulttielokuvista tuttua Udo Kieriä laske sellaiseksi, mutta siitä huolimatta yleisö innostui: Iron Sky sai Euroopan elokuvateattereissa liki miljoona katsojaa, joista runsaat 180 000 Suomessa.

Menestyksen seurauksena kolmikymppinen suomalaisohjaaja alkoi saada työtarjouksia ulko­mailta. Elokuva-alan koulutuksen perään ei kyselty, eikä sellaista ollut. Vakavissaan hän ei ollut elo­kuvakouluun pyrkinytkään.

»Jotenkin olen ollut aika huono koulunkävijä. Olen tykännyt opiskella asioita, jotka minua kiinnostavat, omalla tahdillani ja tavallani, enkä ole kovin hyvä auktoriteettien kanssa tötöilemään. Räkyilin jotakuinkin lukion loppuun, mutten kirjoittanut kuin pari ainetta, kun jo muut kiinnostuk­senkohteet – musiikki ja tietenkin elokuvat – veivät mukanaan», Timo Vuorensola sanoo.

Eväitä elokuvaohjaajan uralle hän haki omatoimisella opiskelulla: lukemalla elokuvakirjoja, katsomalla paljon elokuvia ja tekemällä omissa amatöörielokuvissaan kaikkea mahdollista.

»Star Wreckistä lähtien olen kokeillut melkeinpä jokaista leffatuotannon osa-aluetta. Eniten olen digannut ohjaamisen lisäksi äänisuunnittelusta, ja musiikki on ollut aina tärkeä pala minulle leffaa tehdessäni».

Lapsuutensa ja nuoruutensa Vuorensola vietti Tampereella ja siellä tehtiin myös Star Wreck: In the Pirkinning. Nykyään hän asuu Helsingin Lauttasaaressa, vaikka vaimonsa työn takia viettääkin paljon aikaa myös Lontoossa, mutta kotipuolessa ovat edelleen jo eläkepäiviään viettävät vanhemmat. Äiti oli ammatiltaan kehitysvammaishoitaja, isä puolestaan seikkaili aivan toisenlaisessa maailmassa.

»Isä teki uransa ensin graafisella painoalalla ja siirtyi sitten verkkoympäristöihin. Häneltä olen oppinut paljon teknistä ja visuaalista ilmaisua», Vuorensola kertoo ja mainitsee isänsä edelleen harrastavan valokuvausta.

Ensimmäisen mieleenpainuvan elokuvateatterielämyksensä tuleva elokuvantekijä koki yh­deksänvuotiaana talvella 1989, kun elokuvissa pyöri Jean-Jacques Annaud’n ohjaama Karhu (1988), kertomus karhusta ja pennusta karkumatkalla metsästäjiltä.

»Saattaa olla, että sitä ennen olen käynyt jotain Disneytä katsomassa, mutta Karhu oli eloku­va, jonka muista ensimmäistä kertaa liikuttaneen minua sydänjuuriani myöten. Tästä katson kiin­nostukseni elokuviin alkaneen».

Iän karttuessa elokuvamaku laajeni. Junnuna suuria asioita olivat Tähtien sota -elokuvat, Christopher Leen esiintymiset Draculana, Mel Brooksin ohjaama Frankenstein Jr. (1974) sekä aust­ralialainen hittikomedia Crocodile Dundee – krokotiilimies (1986). Kaikki ne olivat suuren yleisön nautitta­vaksi tehtyjä viihde-elokuvia.

»Seuraavan kerran muistan todella pysähtyneeni elokuvan äärelle, kun näin Blade Runnerin ensimmäistä kertaa. Henkeäsalpaava elokuva, on edelleenkin», Vuorensola kehuu.
Ridley Scottin vuonna 1982 valmistunut scifi-klassikko on hänen ikisuosikkejaan, kuten ovat myös John Cameron Mitchellin ohjaama rock-musiikkielokuva Hedwig and the Angry Inch (2001) ja David Lynchin ohjaama Twin Peaks: Tuli kulje kanssani (1992).

»Jos näistä jonkin johtopäätöksen tekisi, niin ehkä voisi sanoa, että pidän visuaalisesti voi­makkaista ja kokeellisista kulttielokuvista, jotka tutkiskelevat ihmismielen ja identiteetin varjopuo­lia, mieluiten helvetin hyvän musiikin säestämänä».

Alteredin kuvausryhmää.

Iron Skyn ensi-illan jälkeen saapuneista käsikirjoituksista ja työtarjouksista muutama sai ohjaajan innostumaan, mutta niiden kohdalla kävi kuten useimmiten on tapana: oli uskoa ideaan ja intoa te­kemiseen, mutta ei rahaa.

Suurin ja kaunein näistä toteutumattomista projekteista oli palkkionmetsästäjästä kertova scifi-elokuva Jeremiah Harm. Hanketta veti tuottaja Arnold Rifkin, joka oli ollut aikoinaan Bruce Willisin asiainhoitaja, ennen kuin oli alkanut tuottaa tämän elokuvia. Sittemmin Rifkin on tuottanut elokuvansa ilman Willisiä, mutta viime vuosina projektit ovat käyneet yhä pienemmiksi.

Timo Vuorensola ehti tehdä Jeremiah Harmista »promo reelin», jonka avulla hankkeelle et­sittiin rahoittajia. Roolitus osoittautui ylitsepääsemättömäksi esteeksi elokuvan toteutumiselle: pää­rooliin olisi pitänyt löytää riittävän nimekäs näyttelijä, joka ei olisi kuitenkaan saanut maksaa liikaa.

»Muistan, että tarjouksia – ihan oikeita, sitovia tarjouksia – läheteltiin ainakin Nicolas Ca­gelle, Sylvester Stallonelle ja Dwayne Johnsonille», Vuorensola kertoo.

Jos joku kolmikosta olisi suostunut mukaan, olisi tämän palkkio vienyt suuren osan koko budjetista, ja se taas olisi näkynyt lopputuloksessa.

»Siihen ei löydetty budjetille sopivaa, tarpeeksi isoa nimeä pääosaan. Samalla käsikirjoituk­sen toteutukseen eli itse kuvauksiin jäi yhä vähemmän ja vähemmän rahaa. Lopulta oli päätoksen aika: teenkö Iron Sky 2:n vai jäänkö odottelemaan, saadaanko Jeremiah Harm liikkeelle».

Ohjaaja valitsi Iron Skyn jatko-osan. Avukseen käsikirjoitustyöhön hän värväsi yhdysvalta­laisen Dalan Mussonin, aloittelevan skenaristin, jonka hengentuote Jeremiah Harm oli.

Alkupääomaa elokuvan toteuttamiseen etsittiin jälleen joukkorahoituksella, mutta budjetti paisui yli kolminkertaiseksi verrattuna alkuperäiseen ja lopulta jatko-osan hintalapuksi tuli runsaat 18 miljoonaa euroa.

Kolme vuotta ensimmäisen Iron Skyn valmistumisen jälkeen Timo Vuorensola seisoi belgia­laisessa studiossa aloittamassa jatko-osan kuvauksia. Ne saatiin kunnialla päätökseen, mutta sen jäl­keen alkoivat ongelmat erilaisten lakiteknisten seikkojen kanssa, mikä viivästytti elokuvan valmis­tumista useammalla vuodella.

Tauko elokuvien ensi-iltojen välillä venähti kuuteen vuoteen. Siinä ajassa yleisön suhde ai­heeseen viileni, ohjaaja uskoo.

»Jatko-osa jätti monet ensimmäisestä Iron Skysta diganneet hieman hämmennyksen valtaan. Itse olin alusta lähtien halunnut tehdä elokuvasarjan, jossa käsiteltäisiin erilaisia salaliittoteorioita, joista kuunatsit olivat ensimmäinen ja toinen osa jatkoi tarinaa salaliittoteorialla liskoihmisistä», Vuorensola selvittää.

»Sain kuitenkin huomata, että siinä missä natsit olivat hyvä ja tehokas vihollinen, liskoih­misten kohdalla pakka alkoi levitä. Ambitiotaso käsitellä ihmiskunnan historiaa avaruudesta saapu­neiden liskomuukalaisten orkestroimana juonena oli ehkä virheliike. Lopputulos johti elokuvaan, joka oli valitettavasti epätasainen, vaikka itse pidänkin sitä monella tavalla peräti ensimmäistä Iron Skytä onnistuneempana – mutta tunnistan epätasaisuuden ja ymmärrän, missä ongelmakohdat ovat».

Alkuvuodesta 2019 ensi-iltansa saaneen Iron Sky: The Coming Racen tulos lippuluukuilla oli edeltäjäänsä verrattuna katastrofi: Euroopasta kertyi yhteenlaskettuna vähemmän katsojia kuin en­simmäinen osa sai yksistään Suomessa, kun miljoonan katsojan eurooppalaisyleisö kutistui alle 150 000:een.

»Iron Sky 2:n vaikutus oli hieman latistava, monessa suhteessa. Hyvässä nousussa ollut uran alku tyssähti jokuseksi vuodeksi kuin tossu tervaan, mutta sieltä ollaan tässä pääsemässä rämpi­mään takaisin pystyyn ja aika montaa kokemusta viisaampana», Timo Vuorensola sanoo.

»Suoraan sanottuna on ehkä hyvä, etten lähtenyt heti ensimmäisen Iron Skyn jälkeen teke­mään isompia ulkopuolisia tuotantoja, sillä opittavaa leffanteosta taiteena ja bisneksenä oli siinä vaiheessa vielä paljon».

Ohjaaja Alteredin kuvauksissa.

Oma erikoinen lukunsa Iron Skyn tarinaan kirjoitettiin jatko-osan kuvausten jälkeen vuonna 2017, kun kiinalaiset elokuvatuottajat syvine taskuineen innostuivat kuunatseista ja tahtoivat tuottaa omia markkinoitaan varten uuden elokuvan samasta aiheesta. Länsimaista yleisöä varten elokuvan kes­keiseen rooliin palkattiin Andy Garcia.

Timo Vuorensola vietti Kiinan kansantasavallassa kaikkiaan puolisen vuotta esituotannon ja kuvausten ajan. Mika Orasmaa, joka oli kuvannut jo kaksi ensimmäistä Iron Skyta, oli tutulla pai­kallaan kameran takana, kun taas kameran edessä suomalaisosaamista edusti Malla Malmivaara.

»Kuvauspäiviä oli aivan julmetusti – yli 80, peräti 90 saattoi olla lisäkuvausviikon kanssa», Vuorensola kertoo.

The Ark: An Iron Sky Story -nimellä kulkeneen elokuvahankkeen taustalla oli sama tuottaja kuin Karhun ohjanneen Jean-Jacques Annaud’n Viimeisessä sudessa (2015), joka oli kiinalaistuo­tantoa ja hitti siellä. Muutama vuosi Annaud’n elokuvan jälkeen tuottajalle kävi kuten entisaikojen Hollywood-tuottajille, suomalaisten epäonneksi:

»Elokuva tehtiin melkeinpä valmiiksi, arviolta noin 70-prosenttisesti, mutta sitten alkoi ta­pahtua jotain hyvin outoa: tuli huhuja konkurssista, kadonneista matskuista ja lopulta yhteydenpito sinne hiipui, eikä tällä hetkellä ole oikein mitään tietoa, missä leffan kanssa mennään, vai mennään­kö missään», Timo Vuorensola harmittelee.

Kiinassa ollessaan kaksimetrinen länsimainen mies erottui paikallisen väestön joukosta, jo­ten tiedustelupalveluiden oli helppo seurata hänen liikkeitään, jos siltä tuntui. Ainakin kaikkea muu­ta valtio piti silmällä.

»Tarkkailivat aika tarkkaankin ja seurasivat mm. blogikirjoituksiani. Kerran sain jopa tuotta­jalta näpäytyksen jostain sanavalinnasta, jota olin käyttänyt blogissani ja jonka oli sitten joku flä­gännyt. Kyllä siellä huomasi eri tavoin valtion tarkkailevan touhuja, koko ajan sai olla vähän tarkempana, mitä sanoi ja missä».

Alteredin kuvauksissa.

Kiinan-reissun pettymyksen jälkeen edessä oli vielä Iron Sky: The Coming Racen epäonnistuminen lippuluukuilla. Jatko-osa ei ollut suuren budjetin tuotanto vain pohjoismaalaisittain, vaan myös eu­rooppalaisella mittapuulla, joten sen taloudellinen tulos pantiin alalla merkille.

Vaikka ohjaajan uran noususuhde tyssäsikin, niin työtarjoukset eivät sentään kokonaan lop­puneet. Noin vuotta myöhemmin, vuoden 2020 alussa, Timo Vuorensolan pöydälle tuli kauhueloku­va Jeepers Creepersin (2001) kolmannen jatko-osan käsikirjoitus. Se aloittaisi sarjan tarinan uudel­leen uusien – ja ennen kaikkea halvempien – näyttelijöiden kanssa.

Kaksi ensimmäistä Jeepers Creepers -elokuvaa olivat vuosituhannen alkupuolen kelpoja kauhumenestyksiä Yhdysvaltain lippuluukuilla, mutta esimerkiksi Suomessa ne eivät herättäneet sa­manlaista kiinnostusta. Molemmat elokuvat kirjoitti ja ohjasi Victor Salva, jonka ura ei muuten ole ollut kaksinen.

Liki 15 vuoden tauon jälkeen Salva teki Jeepers Creepers 3:n (2017), jonka valmistumisen aikaan internetissä nostettiin esille ohjaajan menneisyys, minkä seurauksena hänellä ei enää ole tu­levaisuutta elokuva-alalla.

Nelososan käsikirjoituksen saaneen suomalaisohjaajan ei tarvinnut olla missään tekemisissä edeltäjänsä kanssa.

»Muistaakseni se projekti tuli minulle alun perin tuottajani Tero Kaukomaan ja minun yhtei­sen bisnestutun [saksalaisen elokuvatuottaja] Josef Brandmaierin kautta, joka esitteli minut eloku­van tuottajalle Jake Sealille», Vuorensola kertoo.

Brittiläinen Seal oli tuottanut Jeepers Creepers 3:n sekä lyhyen ajan sisällä useita muitakin pienen budjetin elokuvia, mm. kaksi Nicolas Cagen halpista. Nyt hän tahtoi suomalaisohjaajan mu­kaan projektiin, joka oli jo pitkälle valmisteltu. Siinä missä ohjaajakandidaatti joutuu yleensä va­kuuttamaan tuottajat näkemyksestään tarjotusta aiheesta, ei Vuorensolan tarvinnut tällä kertaa sellai­sesta murehtia.

»He olivat ongelmissa tuotannon kanssa, jota oli alun perin kaavailtu toisen ohjaajan teke­mäksi. Kun edellinen diili ei toiminut syystä tai toisesta, he tarttuivat minuun melko nopeasti».

Kättä lyötiin päälle, mutta sitten maailma muuttui hetkessä, kun uusi kulkutauti levisi ym­päri maailman ja keskeytti normaalin elämän.

»Koronan takia homma uhkasi karahtaa karille, mutta onnistuimme rakentamaan tuotannon niin, että pääsimme kuvaamaan», Vuorensola kertoo.

Budjetti oli pieni, vain pari miljoonaa dollaria. Elokuvan tapahtumat sijoittuvat edeltäjiensä tapaan Yhdysvaltojen eteläosaan, mutta prologia lukuun ottamatta koko elokuva kuvattiin britteinsaarilla, valtaosin Black Hangarin studioilla, runsaassa kuukaudessa vuodenvaihteessa 2020–2021. Alkuperäinen suunnitelma oli palata pääkuvausjakson jälkeen Louisianaan kuvaamaan elokuvaan myös epilogi, mutta koronan aiheuttamat matkustusrajoitukset estivät sen toteuttamisen.

Jälkituotannon alkuvaiheessa kahden ensimmäisen Jeepers Creepers -elokuvan tuotantoyh­tiö haastoi jatko-osan tuotantoyhtiön oikeuteen elokuvasarjan omistusoikeuksista. Uuden elokuvan ensi-ilta siirtyi aina syyskuulle 2022 saakka, jolloin Jeepers Creepers: Reborn alkoi pyöriä Yhdys­valloissa ja Kanadassa lähes tuhannessa teatterissa.

Kyseessä oli pikemminkin tulevan suoratoistolevityksen mainoksesta kuin perinteisestä teatterilevityksestä, sillä elokuvaa esitettiin teattereissa vain neljä päivää, maanantaista torstaihin, jonka jälkeen se oli saatavilla kotikatsomoissa.

Vastaanotto oli tyrmäävä: elokuva ei miellyttänyt kriitikoita eikä elokuvasarjan aiempia ystäviä. Elokuvan ohjaajan kannalta tilanne oli­si voinut olla paljon ikävämpi, ellei hän olisi jo tehnyt seuraavaa elokuvaansa.

Vuorensolan työn tuloksiin tyytyväisenä tuottaja Jake Seal oli pian kuvausten jälkeen tarjon­nut uutta työkeikkaa. Kyseessä oli 97 Minutes -niminen käsikirjoitus matkustajalentokoneen kaap­pauksesta, jonka etenemistä seurataan koneesta käsin terroristien joukkoon soluttautuneen turvalli­suuspalvelun agentin sekä maankamaralta turvallisuuspalvelun komentokeskuksen väen silmin.

Elokuvan päärooleihin agentiksi sekä turvallisuuspalvelun pomoksi oli palkattu Jonathan Rhys-Meyers ja Alec Baldwin. Edellinen lienee parhaiten tunnettu Woody Allenin Match Pointin (2005) miespääosasta, kun taas Baldwin oli 1990-luvulla aivan oikea filmitähti ja Hollywoodin studioelokuvien ”leading man”.

Poikasena Vuorensola oli nähnyt Baldwinin Punaisen lokakuun metsästyksen (1990) tähtenä. Kolme vuosikymmentä myöhemmin tähteys oli jo haihtunut ja tilalla oli uusi suuri kohu, joka syn­tyi edellisen elokuvan kuvauksissa sattuneesta ampuma-aseonnettomuudesta. Sen tapauksen selvit­tely oli vielä alkutekijöissään, kun Vuorensola istahti newyorkilaisen ravintolan pöytään illastamaan Baldwinin kanssa. Kyseessä oli eräänlainen tutustumiskäynti, sillä sopimukset oli jo tehty.

»Vein tuliaisiksi pullollisen Finlandia-vodkaa, vaikka olisin pienellä googlailulla saanut tie­tää, että mies on ollut 40 vuotta raittiina», Vuorensola kertoo ja sanoo selvinneen tilanteesta pienellä vitsinheitolla.

Hän ei ollut ensimmäinen valinta 97 Minutesin ohjaajaksi, mutta ei ollut Baldwinkaan sen toiseksi tähdeksi. Projekti oli saanut alkunsa jo vuosikymmen aiemmin, jolloin William Hurt oli lu­pautunut tähdeksi, mutta rahoitusta ei saatu kasaan ja asiasta riideltiin käräjillä saakka. Km­menkunta vuotta myöhemmin asialla olivat eri tuottajat.

Vuorensola oli jo ennen 97 Minutesia oppinut niminäyttelijöiden merkityksen indie-eloku­vien rahoituksessa:

»Leffat myydään mukana olevien starojen nimillä, eikä oikeastaan juuri millään muulla. Tämä johtaa tilanteeseen, jossa C-luokankin staroilla on työpöydät täynnä isoja tarjouksia ja jokai­sesta vähänkin tunnistettavasta nimestä taistellaan kynsin hampain. Puhumattakaan A- tai paremmasta B-luokan näyttelijästä».

»Usein vanhemmat näyttelijät ovat näissä geimeissä parhaimmillaan, sillä heillä on paitsi kertynyt nimeä, myös omaisuutta, avio­eroja ja lakimieskuluja joiden kattamiseen tuhdit palkkiot lyhyehköistä työrupeamista ovat tuottoi­sia vaihtoehtoja».

97 Minutesin tapauksessa kaksi nimekästä näyttelijää veivät merkittävän osan elokuvan vii­den miljoonan dollarin budjetista. Kustannustehokkuuden nimissä elokuva päätettiin kuvata koko­naisuudessaan Britanniassa Black Hangarin studioilla, jossa kamerat pyörivät helmikuussa 2022. Kuvauspäiviä oli vain 18, joista Baldwin oli mukana kuudessa.

»Aika tiivistetysti tehtiin hänen osuutensa ja sen tiiviyden takia haluttiin pysyä yhdessä lo­kaatiossa. Studioon rakennettiin pienet ’setit’, mutta paljon rakentui green screenille, osin myös sen takia, että paljon ruutudataa oli jatkuvasti liikkeessä».

Baldwinin ampuma-aseonnettomuus oli silloin vielä suuri puheenaihe ja mies oli jatkuvasti otsikoissa, joten hänen liikkeensä kiinnostivat toimittajia.

»Kuvaukset menivät tehokkaasti, vaikkakin paparazzit seurasivat kannoilla ja yrittivät saada valokuvia Alecista valmistautuessamme kuvauksiin. Muuan sankari oli peräti pari päivää studion parkkiksella kytiksessä UPS-rekaksi naamioidun auton takapaksissa ja onnistuikin saamaan suhjui­sen ja muhjuisen kuvan lehtiin kiertämään, mutta lensi sen jälkeen studioalueelta niskaperseotteel­la».

Ohjaaja kertoo tulleensa hyvin toimeen elokuvansa tähden kanssa. Kun näyttelijä sai oman osuutensa kuvattua, kävi hän ohjaajan kanssa läksiäispäivällisellä.

»Alec kiitteli minua hyvänä ohjaajana ja mukavilla sanoilla, mikä toki aina pitää ottaa tuh­din suolatujauksen kanssa, jenkkien kanssa kun on tekemisissä», Vuorensola sanoo.

»Itse kuvaukset hän hoiti kovalla ammattitaidolla, ja itse opin paljon kovan luokan ammatti­laisen kanssa työskentelystä. Huomattavasti haastavampaa kuvauksissa oli Jonathan Rhys-Meyersin kanssa, joka on hyvin intensiivinen ja heittäytyvä näyttelijä. Hänen kanssaan saimme hakata päitä yhteen useaankin otteeseen, mutta lopputulos toimi hyvin, Jonathanin intensiivisyys tarttui mieles­täni hyvin narulle ja näkyy leffassa hienosti».

97 Minutes lähti levitykseen kesällä 2023. Yhdysvalloissa se ei saanut teatterilevitystä ja pyöri Euroopan teattereissa vain Alankomaissa, mutta se tehtiinkin alun alkaen tallenne- ja suora­toistolevitystä silmällä pitäen.

Pienet resurssit ja kiire näkyvät lopputuloksessa, mutta kaiken kaikkiaan 97 Minutes on hyvä osoitus Timo Vuorensolan kyvyistä vakavan toimintaelokuvan tekijänä. Poissa ovat kuunatsit ja liskoihmiset.

Kuvaaja Anton Bakarski ja Timo Vuorensola Alteredin kuvauksissa.

Piakkoin eri puolilla maailmaa levitykseen lähtevä Altered on Timo Vuorensolan kolmas elokuva keikkatyöläisenä. Maailmanensi-iltansa se sai syyskuussa Kazakstanissa, jossa elokuva myös kuvattiin, sekä samanaikaisesti muissa IVY-maissa.
Levitys­ratkaisuihin ohjaajalla ei ollut sananvaltaa, kuten ei moneen muuhunkaan seikkaan silloin, kun on mukana vain palkattuna työntekijänä.

»Kädet ovat aika tiukkaan sidotut jo olemassa oleviin elementteihin. Ohjaajan versiota käsi­kirjoituksesta on aina mahdollista tarjota, mutta kokemus on osoittanut, että se tuppaa kuitenkin lo­pulta kääntymään lähemmäksi tuottajan versiota kuvauksia kohti mentäessä», Vuorensola kertoo.

Alteredissa Vuorensolan osuus käsikirjoitustyössä kasvoi niin suureksi, että lopulta hänet kreditioitiin myös käsikirjoittajana – elokuvan ainoana. Valta oli paljon rajallisempi 97 Minutes- ja Jeepers Creepers: Reborn -elokuvissa, joihin hän tuli mukaan projektien ollessa jo pitkällä. Näissä tapauksissa tuottajat valitsivat myös päänäyttelijät, koska rahoitus han­kitaan näiden maineen avulla.

Vaikka valta oli niissä kahdessa työkeikassa hyvin rajallinen, tarjosivat ne mahdollisuuden näyttää ammattitaitonsa.

»Tuottajat tietävät voivansa luottaa, että pysyn kutakuinkin budjetissa ja aikatauluissa sekä osaan käsitellä vaikeampiakin staroja, joten perusasiat ovat kunnossa. Yleensä enemmän pitchausta vaatii eri työryhmän tekijöiden mukaantuominen, joiden kanssa tekisin työtä mieluiten. Olen joka kerta yrittänyt löytää keinon työskennellä lempikuvaajani Mika Orasmaan kanssa, mutta aikataulut ovat aina kääntyneet vastaan», Timo Vuorensola kertoo.

Toistaiseksi jokaisessa hänen keikkatyössään on ollut eri kuvaaja. Kaikilla näillä oli ko­kemusta B-luokan toiminta- ja kauhuelokuvista, mutta ei isommista jutuista.

»Kovia tekijöitä jokainen tahollaan», Vuorensola sanoo kuvaajistaan.

Jeepers Creepers: Rebornin kuvasi Simon Rowling, jolla oli siihen mennessä meriittilistal­laan vain muutama pieni toimintaelokuva.

»Rowling on nuori mutta nälkäinen brittikuvaaja, jonka kanssa jonkun verran päät kolisivat. Nuoruudeninto ja samalla vaikeasti rajalliset resurssit, korona ja hieman eriävät näkemykset johtivat pari kertaa vääntöön, mutta saatiin kyllä aina sovitettua yhteisesti ajatukset».

Eriäviä näkemyksiä suurempi ongelma olivat virtuaalisetit eli -lavasteet, joita oli ohjaajan mielestä järjetön määrä. Tuottajat olivat jo hankkineet virtuaalilavastekaluston, joten sitä oli käytet­tävä.

»Se ei ollut minulle tai kuvaajalle kummallekaan mieluinen taikka uskottava ratkaisu. Virtuaali­settiteknologia oli tuolloin ja noilla resursseilla epäonnistunut ratkaisu, sen kanssa jouduttiin aika paljon tuskailemaan, ja se näkyy lopputuloksessa».

97 Minutesissa oli saksalainen kuvaaja Konstantin Freyer, jonka työhistoriasta löytyy tämän kotimaassaan tekemiä toimintaelokuvia.

»Konstantin on saksalaisella tarkkuudella varustettu, helvetin nopea ja tehokas kuvaaja, joka osaa tehdä tiiviillä aikataululla hyvännäköistä jälkeä. Uransa alkupuolella hän teki etenkin automai­noksia, joten tietynlainen tyylikkyys on aina mukana valaisussa, joka etenkin oikeissa seteissä ku­vattaessa nostaa tuotantoarvoa. Konstantinin kanssa oli ilo tehdä ja pystyi luottamaan, että asiat ta­pahtuvat nopeasti, tehokkaasti ja tarkkaan».

Alteredin kuvasi bulgarialainen Anton Bakarski, joka on parinkymmenen vuoden aikana ku­vannut lukuisia genre-elokuvia eri levityskanavia varten, näistä kenties tunnetuimpana Kauna 3 (2009).

»Anton on tuosta kolmikosta ehdottomasti kokenein. Hän on tehnyt valtavan määrän leffoja kuvaajana ja vielä isomman määrän isojen Hollywood-leffatuotantojen operaattorina, B-ryhmän ku­vaajana ja vastaavissa rooleissa. Kokemus näkyy ja tuntuu setissä. Joskus huomaa itsekin olevansa aloittelijanöösi verrattuna Antonin kilometreihin. Rauhallinen, kokenut ja aina ystävällinen, mutta osaa vaatia työryhmältään paljon», Vuorensola kuvailee.

Altered kuvattiin syksyllä 2023 Kazakstanissa. Kuvauspaikan valinnassa ratkaiseva tekijä oli Astanan kaupungin futuristinen horisontti moderneine rakennuksineen. Sellaista Vuorensola etsi, sillä hänen itsensä kirjoittama elokuva kertoi vaihtoehtoisesta nykyhetkestä, jossa geenitekniikalla pidennetään ihmisten elinikää. Muutamat niistä, jotka eivät siitä pääse nauttimaan, nousevat kapi­naan. Pääosaa näyttelee britti Tom Felton, joka tunnetaan parhaiten roolistaan Harry Potter -eloku­vissa.

Alteredin ensi askelia otettiin 97 Minutesin kuvausten aikaan, vaikkakin elokuvilla on eri tuottajat. Tuottajat eivät ole nimekkäitä, ainakaan yleisön keskuudessa, mutta saivat kuitenkin haa­littua kasaan elokuvan 15 miljoonan dollarin budjetin (tämän päivän kurssilla noin 13 miljoonaa eu­roa).

Alteredin kuvauksissa.

Kuluvan vuoden toukokuussa Cannes'n elokuvajuhlien aikaan julkistettiin Timo Vuorensolan seu­raava elokuva Midair, joka kertoo matkustajalentokoneen kaappaavista terroristeista ja sen lentäjäs­tä, joka on aiemmin työskennellyt CIA:lle.

Tutulta kuulostaa – monellakin tapaa. 97 Minutesin ohjaaja on toistamiseen koneen kaappaavien ter­roristien ja yksinäisen sankariagentin matkassa.

Työtarjous tuli Jamie Thompsonilta, yhdysvaltalaiselta tuottajalta, joka oli mukana jo eloku­vissa Jeepers Creepers: Reborn ja 97 Minutes. Sen sijaan noiden elokuvien päätuottaja Jake Seal ei ole mukana Midairissa.

Elokuvahanketta julkistettaessa päärooliin oli kiinnitetty Aaron Eckhart. Kuuttakymmentä ikävuotta lähes­tyvä mies nähtiin uransa alkupuolella monissa palkituissa draama- ja komediaelokuvissa, mutta kes­ki-ikäisenä hänestä on tullut pienten ja vähän isompienkin toimintaelokuvien tähti. Yksi hänen vii­meisimmistä töistään on Renny Harlinin ohjaama The Bricklayer (2023), jossa tosin budjetti oli kol­minkertainen Midairin näillä näkymin 10 miljoonaan dollariin verrattuna.

Nyt liki puoli vuotta Cannes’n jälkeen Midairin aikataulu on muuttunut ja uusia aikatauluja sovitellaan. Keskustelut Eckhartin kanssa ovat yhä käynnissä.

Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, päästään elokuvaa kuvaamaan ensi vuonna. Ohjaajan hartaana toiveena on saada vihdoin Mika Orasmaa mukaan.

»Hänen kanssaan tiedän, että visio on yhtenäinen. Mika ylittää a i n a odotukset kuvanjäljes­sä sekä ajattelee myös leikkausta, sisältöä ja sitä, mitä tässä yritetään sanoa. Hän ei tee vain kaunista kuvaa, vaan huolehtii, että materiaali myös leikkaantuu hyvin ja tukee tarinaa – tätä eivät suinkaan kaikki kuvaajat tee», Vuorensola kertoo.

»Mika on myös upea tyyppi preppivaiheessa, sillä kun hänen kanssaan lähtee tekemään, on valmistautuminen kaikki kaikessa: storyboardit tehdään huolella, kuvia mietitään, kohtauksia har­joitellaan ja myös CGI on hyvin huomioitu. Tästä syystä

Mika on myös varmasti maamme kysy­tyimpiä leffa-alan ammattilaisia, joten aikataulut ovat olleet syy, miksi emme ole kolmessa viime leffassa päässeet tekemään yhteistyötä. Toivon että jatkossa päästään taas!»

Vuorensolalla on uusiin ohjaustöihinsä valmistautuessaan omat tutut tapansa. Prosessi alkaa valitsemalla musiikin, joka soi taustalla ohjaajan käsikirjoitusversiosta tehtäessä. Osana valmistau­tumista on myös elokuvan aihepiiriä koskevan kirjallisuuden pänttääminen.

»Esimerkiksi 97 Minutesin kohdalla hain kirjoja, jotka kertovat lentokonekaappauksista, len­tokonemekaniikasta, lento-onnettomuuksista ja muusta aihetta sivuavasta. Pyrin immersioimaan it­seni leffan maailmaan mahdollisimman syvälle», Vuorensola kertoo.

Kuvausten alkaessa ohjaajan pitää olla elokuvan aihepiirin erityisasiantuntija – tai ainakin vakuuttavasti kuulostaa sellaiselta.

»Katselen myös elokuvan tyylilajia tai aihepiiriä käsitteleviä leffoja nähdäkseni, miten muut ovat aihetta käsitelleet. Pyrin myös löytämään uusia ajatuksia ja ideoita, mutta yleensä tärkeimpänä vaiheena on ohjaajan käsikirjoitusversion purkaminen ja keskustelut käsikirjoittajan kanssa, jolloin alkavat herätä ensimmäiset värähdykset siitä, millainen eläin tässä on käsiteltävänä».

Suomessa on totuttu elokuvaohjaajiin, joiden koko osaaminen ja kiinnostus on vain näytteli­jöissä. Ulkomaalaiset ohjaajat ovat toista luokkaa, etenkin viihde-elokuvien tekijät, niin myös Timo Vuorensola. Visuaaliselle elokuvaohjaajalla on elokuvaaja läheisin työtoveri filmauksissa.

»Ihannemaailmassa kuvaaja on mukana jo suunnitteluvaiheessa, mutta näin ei aina ole», Vuorensola sanoo.

Hän kertoo, että kuvaaja voi esimerkiksi aikataulusyistä vaihtua kehittelyvaiheessa useam­paan otteeseen.

»Siksi olen alkanut touhuta kuvakäsikirjoituksia itsekseni ja storyboard-piirtäjän kanssa sen sijaan, että odottaisin tuotannon saavan niin sanotusti ankkansa riviin, jolloin usein on jo liian myö­häistä. Kuvaajan kanssa sitten lopulta toki käydään läpi, mitä tehdään ja millä tavalla, ja muokataan suunnitelmia varsin laajastikin sen mukaan, kun tarve ja visio vaativat».

Storyboard-piirtäjänä Vuorensolan luottomies on Suomessa asuva britti James Iles. Storyboard eli kuviksi piirretty käsikirjoitus on usein kuvaajille ja visuaalisuudesta ymmär­täville ohjaajille lähtökohtana sille, mitä kuvauksissa pitäisi saada aikaan, ei kiveenhakattu pohjapii­rustus elokuvalle.

»Kuvausvaiheessa se on hyvä muistilista siitä, mitä tavoitellaan. Storyboardien merkitys on itselleni eniten suunnitteluprosessissa, jonka aikana koko kuvallinen kerronta etsautuu päähän. Ku­vauspäivinä niitä ei tule niin orjallisesti tuijotettua, mutta tykkään kyllä ruksitella kuvattuja kuvia yli ja tällä tavalla pitää kirjaa siitä, että alunperäinen idea kerronnasta on kutakuinkin näpeissä ja leikkaajalle tulee tarvittavat vinkkelit hyvän tarinan kasaamiseen», Vuorensola kertoo.

Hän sanoo storyboardin olevan viiteellinen ohje, josta täytyy osata luopua, ainakin henkisesti, tilanteen niin vaatiessa. Tosin mieluiten näin ei saa tapahtua vaikeiden ja kalliiden ku­vien kohdalla.

»Isompia toimintakohtauksia varten on toki elintärkeää miettiä kuvakäsikirjoitukset hyvin­kin tarkkaan ja myös pysyä suunnitelmissa. Näistä teen usein myös animaticit eli animoidut story­boardit, jotka vielä itsessään auttavat varmistamaan, että keskitytään oikeisiin asioihin ja saadaan puristettua toimintakohtauksesta paras irti».

Siinä vaiheessa, kun on jo käsikirjoitus ja elokuvaa aletaan valmistella, on ohjaajalla kuvaa­jan lisäksi monia muitakin tärkeitä työtovereita. Yksi tärkeimmistä on lavastaja.

»Olen työskennellyt lavastajien kanssa varsin paljonkin, hyvin erilaisten ja usein mielenkiin­toisten persoonien kanssa», Vuorensola sanoo.

Pienen tai keskisuuren budjetin indie-elokuvissa lavastajan valintaan vaikuttaa elokuvan ku­vausmaa ja paikallinen tuotantokannustin, mistä syystä lavastaja on usein paikallinen.

»Kuvaajan lisäksi lavastajan kanssa käytävät keskustelut ovat tuiki tärkeitä elokuvan ilmettä luotaessa. Vielä en ole löytänyt ketään 'luottolavastajaa', jota yrittäisin raahata tuotantoihin mu­kaan».

Visuaalisten tehosteiden valvojana hänen luottomiehensä on Samuli Torssonen, yksi Star Wreck: In the Pirkinning -elokuvan päätekijöistä, joka pyörittää sen jälkimainingeissa syntynyttä vi­suaalisten tehosteiden tuotantoyhtiö Energiaa. Tamperelaisfirma tuotti Iron Skyn tehosteet ja oli mu­kana yhtenä VFX-tuottajana 97 Minutesissa, jossa Torssonen toimi VFX-supervisorina eli visuaalis­ten tehosteiden toteutuksen valvojana.

»Sen lisäksi 97 Minutesissa oli tiimiä ympäri maailmaa: Ukrainassa oli yksi yksikkö, Intias­sa ja Isossa-Britanniassa muita työryhmiä», ohjaaja kertoo.

Alteredin tuore trailer

Timo Vuorensolan tähänastiset elokuvat olleet pääasiassa niin sanottuja non-union-tuotantoja, eli niissä ei ole käytetty Yhdysvaltain ammattiyhdistysten, -liittojen ja -seurojen jäseniä, sillä näiden organi­saatioiden tiukat säännöt aiheuttavat ylimääräisiä kuluja tuotannoille.

Jeepers Creepers: Rebornin Yhdysvaltain-kuvausjaksolla käytettiin union-jäseniä, mutta koska Vuorensolan elokuvat on tähän saakka muuten kuvattu muualla kuin Yhdysvalloissa, on jenkkiliittoihin kuulumattomia työryhmä­läisiä ollut helppo löytää.

»Vaikeampaa on näyttelijöiden ammattiliiton (Screen Actors Guild) kanssa, jonka vaatimuk­set ovat hysteerisen tarkat, tiukat ja kalliit, ja ne ulottuvat kuvausmaasta riippumatta kaikkialle. Mo­nesti tuottajat tuppaavatkin päätymään ’pact equity’ -diileihin, eli brittiläisen näyttelijäunionin kans­sa työskenteleviin näyttelijöihin, jos kuvataan Yhdysvaltojen ulkopuolella ja maltillisella budjetilla. Silloin SAG:iin kuuluvat brittinäyttelijät työskentelevät brittiunionin sääntöjen puitteissa».

Suomalaisohjaajalla on jo jonkin verran kokemusta maailmankuulujen (entisten) filmitähtien ohjaamisesta, Andy Garciasta ja Alec Baldwinista, sekä muista eri määrin nimekkäistä näyttelijöis­tä.

»Olen vuosien aikana oppinut työskentelemään isojen egojen kanssa ja ymmärtänyt, että suomalaisella asenteella ja käytöksellä starojen kanssa työskentely voi muuttua tarpeettoman vai­keaksi. ’Please’ ja ’thank you’ ovat tärkeitä lauseita opittavaksi. Tähtien mielenliikkeisiin pitää va­rautua ja olla valmis olemaan tiukka, kun vastaan tulee joko täysilaidallinen charmia tai raivoa, kun stara yrittää saada tahtonsa läpi. Täytyy ymmärtää ne taistelut, joihin kannattaa lähteä, ja tietää, mil­loin pitää pysyä lujana, vaikka vastassa olisi paljonkin haasteita. Sama pätee myös jenkkituottajiin, niihinkin taisteluihin pitää osata valmistautua, jotta saa omaa visiotaan läpi».

Toisaalta Vuorensola ei ole unohtanut omaa asemaansa keikkatyöläisenä.

»Etenkin näissä 'tilausduunileffoissa' sitä on vain palkattuna työntekijänä, vaikka ohjaaja on­kin. Pitää pystyä pitämään pää kylmänä, ’roll with the punches’ ja keskittyä tekemään oma työnsä viimeisen päälle. On paljon mihin ei voi vaikuttaa, eikä niistä voi ottaa liiaksi stressiä».

Yhdysvaltain ohjaajakiltaan eli Director’s Guild of Americaan ei Vuorensola ole ainakaan vielä liittynyt. Suomalaisjäseniä siinä ei montaa olekaan.

»Sain tosin sieltä tämän vuoden alussa ensimmäisen shekkini Iron Skyn tuotoista. He joutu­vat maksamaan huolimatta siitä, kuuluuko kiltaan. Kaikki 84 puntaa kilahtaisivat minulle, jos vain löytäisin paikan, josta lunastaa shekkejä Suomessa!»

Niin – palkkakysymys. Paljonko 10–15 miljoonan euron suuruisten tuotantojen ohjaaja tie­naa? Timo Vuorensola sanoo, ettei tohdi antaa siihen suoraa vastausta, mutta myöntää palkkatason olevan jonkin verran korkeampi kuin suomalaisilla eturivin ohjaajilla, kun otan yhden sellaisen esi­merkiksi. Tuolla esimerkkinä käytetyllä ohjaajalla peruspalkka on 100 000 euroa ja sosiaalimaksut päälle.

Miljoonatileihin on siis vielä matkaa – ainakin toistaiseksi. Palkkataso ei ole kuitenkaan syy siihen, miksei Timo Vuorensolaa kovin pian nähtäne suomenkielisen elokuvan puikoissa.

»Ammattiurallani en ole vielä suomenkielistä leffaa tehnyt, eikä ole juuri kiinnostanutkaan», Vuorensola tunnustaa ja viittaa Star Wreck: In the Pirkinningiin, joka oli suomenkielinen, mutta amatöörituotanto.

»Suomalaiset elokuvat eivät ole juurikaan puhutelleet minua, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, enkä koe suurta tarvetta lähteä tunkemaan lusikkaani tähän soppaan. En silti näe sitä täy­sin mahdottomana, jos aihepiiriltään kiinnostava tarina tulisi vastaan. Tietäen kuitenkin suomalais­ten tuotantojen resurssien vähyyden ja yhtään villimpien konseptien rahoituksen vaikeuden, en usko, että ihan ensimmäisenä on tapahtumassa siirtyminen Suomeen».

»Yksi poikkeus kuitenkin on; olen mukana ohjaajana kehittelemässä suomalaista tv-toimin­tasarjaa nimeltä Arrowhead. Hanke esiteltiin syksyllä ensimmäistä kertaa Finnish Film Affairissa ja sen kehittely on nyt käynnissä».

Reelmedia Oy:n projekti kertoo luksusluokan henkivartijanaisesta, joka kaiken mentyä pie­leen etsii turvaa Suomesta isänsä luota, mutta ei pääse karkuun murhaavalta salaliitolta.

Arrowheadin ja Midairin lisäksi Timo Vuorensola kehittelee parhaillaan Second Peak -nimistä ka­tastrofielokuvaa sekä uutta lempilastaan, Deep Red -nimistä elokuvatrilogiaa. Siinä astronautti tekee pakkolaskun Marsiin, jossa onkin elämää – ja minkälaista elämää: neuvostoliittolainen utopia, jota johtavan tekoälyn esikuvana on ollut vanha neukkulainen shakkipelitietokone.

Deep Rediä kehittämistyötä varten etsitään Iron Skyn tapaan joukkorahoitusta – isojen sijoittajien li­säksi myös pienempiä. Tarkoitus on kuvata koko trilogia yhtä soittoa, kustannustehokkaasti ja jul­kaista elokuvat peräkkäisinä vuosina. Iron Skyn jatko-osan kaltaista venähdystä ei kaivata.

Altered saa ensi-iltansa Yhdysvalloissa ja Kanadassa 21. marraskuuta samanaikaisesti elokuvateattereissa ja "vuokraelokuvana" suoratoistopalveluissa. 97 Minutes on saatavilla pohjoismaisena Blu-ray-tallenteena ja Jeepers Creepers: Reborn on vuokrattavissa suoratoistopalveluissa.

*) Laskutavasta riippuen Vuorensola ohjaamia elokuvia on joko viisi tai kuusi (Star Wreck: In the Pirkinning mukaan laskettuna) taikka seitsemän (myös kesken jäänyt The Ark: An Iron Sky Story mukaan lasket­tuna)

Altered-elokuvan työkuvat: Art Galaxy, Well-Go, Splendid Film, Mediaray

Vuonna 1993 työttömät osoittivat mieltään. Kuva: Markku Hyvönen / Museovirasto (sävytetty, alkup. on mv)

Suomen elokuvasäätiö (oikeastaan sen hallitus) tiedotti tänään aloittavansa seuraavan johtajan haun, joka kestää lokakuun loppuun saakka. Johtajaksi valitaan 5-vuotiskaudeksi ja sama henkilö korkeintaan kahdeksi kaudeksi. Nykyisellä johtajalla nämä vuodet tulevat täyteen ensi kesänä, joten uuden johtajan etsinnän alkaminen jossakin vaiheessa oli jo tiedossa, mutta sen ajoitus vaikuttaa liian osuvalta ollakseen vain sattumaa.

Nimittäin ”työpaikkailmoitus” tuli julki alle 24 tuntia sen jälkeen, kun Helsingin Sanomat uutisoi valtionvarainministeriön budjettipäällikön pitävän SES:n nykyisen johtajan häneen kohdistamaa julkista kritiikkiä virheellisenä ja väärälle taholle osoitettuna.

Kyseinen kritiikki koski Petteri Orpon hallituksen päätöstä leikata Elokuvasäätiön rahoituksesta neljäsosa. Itse en ota kantaa siihen, kenen neropatin idea kyseinen leikkaus oli, mutta sen sanon, ettei kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitie ilmeisesti osaa tai halua pitää "omiensa" puolta tässä asiassa. Olisikohan jo aika suosiolla luovuttaa kulttuuriministerin salkku jollekin toiselle – kaipa siitäkin puolueesta sentään vielä yksi sivistynyt ihminen löytyy? 

Toisaalta, suurta asiantuntemusta omasta alasta ei odoteta myöskään Elokuvasäätiön johtajalta, sillä työpaikkailmoituksessa aiempi kokemus av-alalta katsotaan eduksi. Se ei siis ole vaatimuksena, toisin kuin vaikkapa erinomainen englannin kielen taito.

Näyttää siltä, että nyt haetaan Elokuvasäätiölle samanlaista johtajaa, jollaisen opetus- ja kulttuuriministeriö valitsi KAVI:lle muutama vuosi sitten eli henkilöä, joka ei tiedä tuon taivaallista "johtamansa" puljun toimialasta.

Muuten, asian vierestä: Elokuvasäätiö on ollut äskettäin esillä myös Long Playn jutussa, josta käy ilmi, että säätiön tapa määritellä elokuvateos eri tavalla eri kategorioissa on kyseenalainen menettelytapa. Tällä kikkailullaan säätiö on halunnut tukea tv-draamasarjojen kehittämistä ja käsikirjoittamista (huomattavilla summilla), mutta evätä niiltä mahdollisuus saada tuotantotukea. Taitaa olla tässäkin asiassa edessä ratkaisun paikka: joko tv-draamasarjat saavat tukea jokaisesta kategoriasta tai eivät mistään.

Syksyllä Suomen valkokankaille tulee kaksi elokuvaa, joiden nimet ovat jo ennestään kaikille tuttuja. James Vanderbiltin ohjaama Nuremberg kertoo Nürnbergin oikeudenkäynnistä yhdysvaltalaisen tulkin ja Hermann Göringin kautta. Emerald Fennell (Lupaava nuori nainen) puolestaan on ohjannut uuden sovituksen Emily Brontën Humisevasta harjusta, maailmankirjallisuuden klassikosta, joka on filmattu monet kerrat ja useasti hyvin.

Mutta kumpikaan näistä elokuvista ei tule Suomessa levitykseen sillä nimellä kuin ne täällä tunnetaan. Nuremberg tulee olemaan Nuremberg, ei Nürnberg. Vielä parikymmentä vuotta sitten Steven Spielbergin Munich (2007) sai sentään täällä nimen München, puhumattakaan Stanley Kramerin klassikkoelokuvasta Judgement at Nuremberg (1960), joka on ollut meillä aina Nürnbergin tuomio.

Uusi Humisevan harjun filmatisointi tulee sekin meillä levitykseen alkuperäisellä englanninkielisellä nimellään Wuthering Heights.

Minkä helvetin takia näin? On vaikea keksiä muita syitä kuin levittäjien välinpitämättömyys ja markkinointiväen kuvitelmat siitä, että englannin kieli on niin ku siistii ja suomen kieli ei sit niin ku ole.