Sirkka-Liisa Wilén on kuollut
Sirkka-Liisa Wilén ja Heikki Heino elokuvassa Hei, rillumarei! (1954).
Pekka ja Pätkä sammakkomiehinä- ja Onni etsii asuntoa -komedioista sekä useista muista 1950-luvun filmeistä tuttu Sirkka-Liisa Wilén kuoli 25. elokuuta 87 vuoden ikäisenä. Wilénin kuolinilmoitus julkaistiin Helsingin Sanomissa 21. syyskuuta.
Kuusankoskella 16. lokakuuta 1927 syntynyt Wilén teki ensiesiintymisensä valkokankaalla avustajana Jorma Nortimon ohjaamassa ja Fenno-Filmin tuottamassa Kyläraittien kuninkaassa (1945), jonka lisäksi hänellä oli pienet avustajatehtävät ainakin Hannu Lemisen Tuhotussa nuoruudessa (1947) ja Ville Salmisen Pontevissa pommaripojissa (1948). Ensimmäisen suuremman roolinsa hän sai Lasse Pöystin esikoisohjauksesta ...ja Helena soittaa (1951), jossa 24-vuotias Wilén nähtiin Junkkerin perheen Mirjam-tyttärenä, joka haikailee sotaan lähteneen pojan perään. Mirjamin sulhaskandidaattia näytteli Matti Ranin, jonka kanssa Wilén nähtiin parina myös Kolmiapila-episodielokuvassa (1953) Kyllikki Forssellin ohjaamassa tarinassa onnellisesta nuoresta perheestä, jota kohtaa yllättävä tragedia.
Wilén ensimmäisessä varsinaisessa filmiroolissaan ...ja Helena soittaa -draamassa (1951).
Suomen Filmiteollisuuden riveihin siirryttyään Wilén alkoi näytellä lähes yksinomaan komediafilmeissä. Nortimon ohjaamassa Lännen lokarin veljessä (1952) Wilén näyttelee Esa Pakarisen roolihahmon sukulaistyttöä, joka on joutunut pulaan vanhassa kotimaassa. Näyteltyään pikkuroolin myyjättärenä Ville Salmisen Pekka Puupäässä (1953), Wilén teki toisen ison roolinsa Pakarisen kaverina Armand Lohikosken ohjaamassa komediassa Hei, rillumarei! (1954), joka oli ortimon Rovaniemen markkinoiden (1951) jatko-osa. Siinä Wilénin vastanäyttelijänä nähtiin Heikki Heino. Naispääosa Wilénillä oli myöskin Aarne Tarkaksen Fennada-Filmille ohjaamassa rikoskomediassa Kovanaama (1954), jossa valtaosa ajasta kului kuitenkin pääosaa näytelleen Pöystin seurassa.
Matti Oraviston ohjaamassa Senni ja Savon sulttaani -komediassa (1953) Wilén nähtiin Oraviston vastanäyttelijänä tarinan nuorena parina ja Ossi Elstelän Majuri maantieltä -sotilasfarssin (1954) suurimmassa naisroolissa. Thure Bahnen ohjaamassa Onni etsii asuntoa -komediassa (1955) Wilén näytteli suuren pääroolin asunnottomana nuorena neitona, joka pelastuu uhkaavilta huonoilta teiltä päästessään asumaan täysihoitolaan, jossa asusteleva opiskelijapoika-muusikko (Heino) iskee silmänsä tyttöön. Veikko Itkosen tuotantoyhtiölle valmistuneessa, Sakari Jurkan ohjaamassa Helunan häämatka -komediassa (1955) Wilénin näyttelemän kapteenin tyttären sydäntä tavoitteli Jurkan näyttelemä säveltäjä.
Aku Korhonen, Sven Ehrström, Sylva Rossi ja Wilén elokuvassa Onni etsii asuntoa (1955).
Wilén teki T. J. Särkän johtamalle Suomen Filmiteollisuudelle kaikkiaan 10 filmiä, joista kolme viimeistä valmistuivat kaikki vuoden 1957 aikana – samana vuonna, jolloin hän täytti 30 vuotta ja meni naimisiin näyttelijä Aimo Hiltusen kanssa. Nortimon viimeiseksi ohjaustyöksi jäänyt Pikku Ilona ja hänen karitsansa pohjautui Mika Waltarin jo vuonna 1941 laatimaan elokuvakäsikirjoitukseen. Vääpeli Mynkhausen oli Aarne Laineen ohjaama sotilasfarssi, jossa Wilénillä oli ainoa suuri naisrooli. Lohikosken Pekka ja Pätkä sammakkomiehinä lienee näistä kolmesta kuitenkin jäänyt parhaiten ihmisten mieliin. Siinä Wilén nähtiin merenneitona, jonka Pekka ja Pätkä pelastavat ja vievät Puupäiden kylpyammeeseen.
Masa Niemi, Wilén ja Esa Pakarinen elokuvassa Pekka ja Pätkä sammakkomiehinä (1957).
Vuoden 1957 jälkeen Wilén nähtiin valkokankaalla enää vain kolmesti, pikkuroolissa Särkän Kovaa peliä Pohjolassa -rikoskomediassa (1959), sivuosassa Maunu Kurkvaaran uuden aallon filmissä Rakas... (1961) ja lähes kolmenkymmenen vuoden tauon jälkeen Mikko Niskasen Nuoruuteni savotoissa (1988), joka jäi sekä Niskasen että Wilénin viimeiseksi elokuvaksi. Elokuvaroolien loputtua Wilén siirtyi televisioon, jossa hänet nähtiin useissa TV-teatteriesityksissä 1960-luvun aikana.
Klikkaa kuva suuremmaksi.
