Hella Wuolijoen tekijänoikeudet vanhenivat – teokset ovat nyt vapaasti filmattavissa
Erkki Viljos ja Teija Sopanen elokuvassa Niskavuoren naiset (1958). Kuvakaappaus
Hella Wuolijoen kuolemasta tuli helmikuussa 2024 kuluneeksi 70 vuotta, ja 1.1.2025 hänen tekijänoikeutensa vanhenivat. Tekijänoikeussuojan päätyttyä Wuolijoen teokset ovat esimerkiksi elokuvantekijöiden ja teattereiden vapaasti hyödynnettävissä. Ensimmäiset Niskavuoren Hetan näyttämöesitykset ovat jo keväällä.
Vuosivälillä 2026–2029 tekijänoikeudet vanhenevat muun muassa Pentti Haanpäältä, Yrjö Jylhältä, Aino Kallaalta, Toivo Pekkaselta ja Anni Swanilta. Suomalaisen musiikin saralla merkittävin tekijänoikeuksien vanheneminen tapahtuu vuonna 2028, kun Jean Sibeliuksen sävellykset menettävän tekijänoikeussuojansa.
Hella Wuolijoki, syntyjään virolainen Ella Murrik, muutti Suomeen opiskelemaan 18-vuotiaana, tutustui ylioppilas Sulo Wuolijokeen ja meni tämän kanssa naimisiin vuonna 1908. Rouva Wuolijoki teki uran liike-elämässä muun muassa puutavaraliikkeen johtajana, mutta ennen kaikkea hän oli näytelmäkirjailija. Mainetta varjosti jatkosodan aikana langetettu elinkautinen kuritushuonerangaistus neuvostoliittolaisen desantin auttamisesta, mutta Wuolijoki armahdettiin pian. Sen jälkeen hän nousi kansakunnan kaapin päälle ensin kansanedustajana ja sitten Yleisradion pääjohtajana.
Suomalainen elokuvateollisuus suosi Hella Wuolijoen aiheita 1930-luvulta lähtien aina 1950-luvun loppupuolelle saakka. Suomi-Filmi Oy tuotti vuosina 1937–1958 kaikkiaan kuusi Wuolijoki-filmatisointia, jotka kaikki ohjasi Valentin Vaala. Juurakon Hulda (1937) oli ensimmäisiä jättimäisiä kotimaisia yleisömenestyksiä, joka noteerattiin myös Hollywoodissa. David O. Selznick osti näytelmän filmatisointioikeudet ja houkutteli Ingrid Bergmania päärooliin, mutta kun Farmarin tyttäreksi nimetty elokuvasovitus lopulta valmistui vuonna 1947, Selznick ei ollut tuottajana ja pääroolissa oli Loretta Young, joka voitti tehtävästään naispääosa-Oscarin.
1960-luvulla Juurakon Huldan pohjalta tehtiin Yhdysvalloissa Tyttö tuli taloon -niminen televisiosarja, jota tuotettiin yli 100 jaksoa. Pääosaa näytteli ruotsalaislähtöinen Inger Stevens.
Leni Katajakoski elokuvassa Niskavuoren naiset (1958). Kuvakaappaus
Sulo Wuolijoen sukutilan väestä innoituksensa saanut Niskavuori-näytelmäsarja päätyi valkokankaalle kolmeen kertaan Vaalan ohjaamana. Niskavuoren naiset (1938) ja sen uusi värifilmatisointi vuodelta 1958 samoin kuin esiosa Loviisa, Niskavuoren nuori emäntä (1946) ovat Vaalan parhaiten aikaa kestäneitä draamoja. Vaala ohjasi Wuolijoen teksteistä myös talvisen romanttisen draaman Vihreä kulta (1939) ja samaa lajityyppiä edustaneen elokuvan Jossain on railo (1949).
Vaalalla oli sormensa pelissä myös Vastamyrkyssä (1945), jonka hän käsikirjoitti Wuolijoen näytelmän pohjalta yhdessä elokuvan ohjanneen Yrjö Haapasen kanssa.
Suomi-Filmin lisäksi myös Suomen Filmiteollisuuden johtaja T. J. Särkkä innostui Wuolijoen teksteistä ja niiden kansansuosiosta. Yrjö Nortan ja Särkän yhteisohjaus Eteenpäin – elämään (1939) tosin jäi pitkäksi aikaa yhtiön ainoaksi Wuolijoki-filmatisoinniksi; ilmeisesti Suomi-Filmillä ja Wuolijoella oli jonkinmoinen yksinoikeussopimus.
Suomi-Filmi ei kuitenkaan syystä tai toisesta ostanut Wuolijoen muiden Niskavuori-näytelmien elokuvaoikeuksia, joten Suomen Filmiteollisuus nappasi ne. Särkkä antoi Edvin Laineen ohjattavaksi elokuvat Niskavuoren Heta (1952), Niskavuoren Aarne (1954) ja Niskavuori taistelee (1957), minkä lisäksi Matti Kassila ohjasi Wuolijoen radiokuunnelman pohjalta romanttisen draaman Tyttö kuunsillalta (1953).
Teollisen suomalaisen elokuvanteon loputtua loppui myös Hella Wuolijoen teosten filmaaminen pariksi vuosikymmeneksi. Hetken kestänyt uusi "nousu" tapahtui 1970-luvun lopulla, kun teatterimies Ralf Långbacka ohjasi ensimmäisenä ja viimeisenä valkokangaselokuvanaan Herra Puntilan ja hänen renkinsä Matin (1979). Pohjana oli Bertolt Brechtin näytelmä, jonka tämä oli kirjoittanut yhdessä Wuolijoen kanssa Suomessa toisen maailmansodan aikaan. Se oli filmattu jo kertaalleen Itävallassa vuonna 1959 Alberto Cavalcantin (Kuolema saapuu yöllä) ohjaamana.
Suomalaisen Herra Puntila ja hänen renkinsä Matti -elokuvan rahoitus tuli suurilta osin Ruotsin filmi-instituutilta, jota johtanut Jörn Donner antoi projektin Anssi Mänttärin Reppufilmi Oy:n tuotettavaksi. Ruotsinkielisyydestään huolimatta Puntila-elokuva kuvattiin Suomessa suomalaisin näyttelijävoimin.
Hankkeen edetessä Suomi-Filmi uhkasi haastaa Reppufilmin oikeuteen, sillä se oli 12. lokakuuta 1937 ostanut Wuolijoelta Sahanpuruprinsessa-nimisen tekeillä olevan näytelmän filmausoikeudet. Riita ei kuitenkaan edennyt käräjäsaliin saakka, vaan Suomi-Filmi luopui vaatimuksistaan.
Långbackan ruotsinkielisestä Puntila-elokuvasta tuli yllätysmenestys: se sai Suomessa peräti 200 000 katsojaa. Wuolijoki-aiheiden tulvaan se ei johtanut, mutta viitisen vuotta myöhemmin Matti Kassila ohjasi kahden Niskavuori-näytelmän pohjalta Niskavuoren (1984), joka oli vasta toinen väreissä kuvattu filmatisointi näytelmäsarjasta. Myös Kassilan elokuva oli aikansa mittapuulla yleisömenestys, vaikka vajaat 150 000 katsojaa oli vähemmän kuin tekijät olivat laskeneet saavansa.
Hyvinkään Arena esitti Niskavuoren naiset tuoreeltaan vuonna 1958. Kuva: Voitto Kivi / Hyvinkään kaupunginmuseo
Brecht kuoli vuonna 1956, joten hänen tekijänoikeutensa vanhenevat kahden vuoden kuluttua ja Puntila-näytelmä tulee silloin vapaaseen käyttöön. Wuolijoki ja Brecht kirjoittivat Sahanpuruprinsessan pohjalta myös näytelmän Iso-Heikkilän isäntä ja hänen renkinsä Kalle, jonka kantaesitys oli vasta vuonna 1954.
Kassilan elokuvan tv-esitysoikeudet ostanut TV2 tuotti muista Niskavuori-näytelmistä tv-elokuvasovitukset, jotka esitettiin televisiossa Kassilan elokuvan yhteydessä.
Viimeisestä Wuolijoki-filmatisoinnista on siis kulunut jo 40 vuotta. Vuonna 2011 valkokankailla nähtiin hänen maanpetosrikoksestaan kertova elokuva Hella W, jonka ohjaaja Juha Wuolijoki on kirjailijan puolison sukulainen.
Suurin menestys Hella Wuolijoen näytelmien teatteriproduktioista on ollut Suomen Kansallisteatterin vuonna 1986 ensi-iltansa saanut Juurakon Hulda, jonka näki 103 052 katsojaa.