4K UHD -arvostelu: The Patriot (2000) on valtavan mittaluokan elokuva 1700-luvun sodasta Mel Gibsonin kera

Yhdysvaltain vapaussota on alkamassa, mutta suuren siirtomaansodan veteraani Benjamin Martin (Mel Gibson) ei ole halukas tarttumaan aseisiin ja käymään asein englantilaisia vastaan maansa itsenäisyyden saamiseksi. Syynä on ensisijaisesti se, että Benjamin on jäänyt seitsemän lapsensa yksinhuoltajaksi vaimonsa kuoltua.

Sotareissusta kieltäytyminen tuo kolauksen maineeseen, mutta ei muuta kohtaloa, sillä pian englantilaisten joukot ovat kaupungin lähistöllä ja aseisiin on pakko tarttua. Viimeistään siinä vaiheessa, kun englantilaisrykmentin sadistinen eversti (luonostaan roistonnäköinen Jason Isaacs herkullisessa roolissa) käskee hirttää Benjaminin vanhemman pojan (Heath Ledger) vihollisena ja ampuu nuoremman pojan (Gregory Smith), kun tämä yrittää auttaa isoveljeään pakenemaan. Vanhempi pojista säilyy hengissä ja lähtee isänsä, intiaaneilta kirveenkäytön oppia saaneen Benjaminin kanssa kasaamaan sissijoukkoa, joka käy verisiin väijytystaisteluihin englantilaisten joukkoja vastaan.

Näin 1990-luvulla lapsuutensa eläneenä on vaikea uskoa, että Roland Emmerichin ohjaaman The Patriotin (2000) valmistumisesta on kulunut jo 25 vuotta. Tuolloin, neljännesvuosisata taaksepäin, Mel Gibson oli maailman suurimpia filmitähtiä, mutta roolien kirjo ei sävyillään häikäissyt. Uransa alkupuolella myös haastavampia dramaattisia rooleja tehnyt Gibson pääsi The Patriotin isänmaallisen miehen roolissaan kokeilemaan niitäkin tunteita, joita ei Tappava ase -elokuvissa tarvinnut näyttää. Jotkin näistä tunteikkaimmista hetkistä ovat hienoja taidonnäyteitä Gibsonilta, mutta ohjaaja venyttää niitä liian pitkälle ja silloin näytteleminen alkaa näkyä.

Robert Rodatin (Pelastakaa sotamies Ryan) käsikirjoittama The Patriot on täysin fiktiivinen tarina sinällään, vaikka päähenkilöön onkin otettu piirteitä useista vapaussodan aikaisista todellisista hahmoista. Painotukset saattavat olla ainakin osittain ohjaajan, mutta joka tapauksessa Rodatin käsikirjoituksesta on syntynyt elokuva, jossa on voittajaosapuolen tarpeetonta revanssihenkeä, aitoa vihaa ja halveksuntaa vastapuolta kohtaan sekä väkinäistä yritystä tehdä sotaurhoista tähtilippua heiluttavia sankareita – tavallinen sotilas ei ole mitään, kun halutaan kertoa isien urotöistä.

The Patriot voisi tällaisella poliittisella värityksellään hyvin olla sotaa käyvän maan propagandatuotantoa, mutta vapaussodan alusta oli ehtinyt siihen mennessä kulua sentään jo 225 vuotta ja jenkit tulivat jo hyvin toimeen engelsmannien kanssa. Silti vastapuoli kuvataan sadisteina ja turhamaisina hölmöinä, ja jenkkiläinen talonpoikakin pystyy vetämään nenästä englantilaisten suurinta sotaherraa. Kaikkein törkeimmin The Patriotissa herätetään vihaa ja kiihotetaan kansaa kohtauksessa, jossa englantilaiset telkeävät koko kylän kirkkoon ja sytyttävät sen sitten tuleen. Moista tapausta ei Yhdysvaltain vapaussodan historiasta löydy.

Elokuvan muuten runsasta väkivaltaa ei kuvata tehokkaasti, vaan sillä tasolla, joka on ollut sallittua R-ikärajan saamiseksi yhdysvaltalaisessa ikärajaluokittelussa.

Vastapuolen väkinäinen demonisointi ja juhlaisänmaallisuus ovat The Patriotin rumimmat puolet. Hyviä puoliakin on runsaasti: kaksi tuntia ja kolme varttia menee rattoisasti, sillä rytmi on erittäin hyvä ja epookki tehty lavastusta, puvustusta ja kuvauspaikkoja myöten suurella rahalla ja huolella.

The Patriot oli tuolloin 44-vuotiaan Roland Emmerichin yhdeksäs elokuva, mutta vasta ensimmäinen, joka ei ollut niin kutsuttu genre-elokuva scifin, toiminnan tai kauhun saralta. Saksalaissyntyisen Emmerichin kyvyt visuaalisena tarinankertojana ja suurten toimintakohtausten ohjaajana pääsivät oikeuksiinsa tässä työssä, jossa CGI-tehosteiden määrä on vähäinen ja aidot erikoistehosteet pääosassa.

Emmerich on epäilemättä nähnyt Wachowskin veljesten The Matrixin (1999) ennen kuin hän aloitti saman vuoden syksyllä oman elokuvansa kuvaukset, sillä The Patriotissa on naurettavan paljon hidastuksia. Muilta osin se on komeasti kuvattu: Super-35-menetelmää käyttämällä Emmerich ja kuvaaja Caleb Deschanel ovat voineet hyödyntää parempaa optiikkaa kuin mitä anamorfiset linssit tarjosivat. Tuore 4K-restaurointi ja UHD-tallenne ovat säilyttäneet elokuvan alkuperäisen asun värimäärittely mukaan lukien.

John Williamsin komea musiikki soi runsaasti, mikä kertoo omalta osaltaan paljon elokuvan dramaturgiasta sekä ihmiskuvauksen syvällisyydestä. The Patriot on kuitenkin ensisijaisesti viihde-elokuva, eikä aitoa ja väkevää sotakuvausta yleensäkään kannata hakea yhdysvaltalaisista elokuvista.

Valtavan mittaluokan 1700-luvun sotaepookkina The Patriot on yksi hyvä osoitus siitä, kuinka elokuvataide on ainoa aikakoneemme.