Matti Ranin 84 vuotta valkokankaalla
Haastattelu on tehty maaliskuussa 2013 ja julkaistu eri muodossa Sotaveteraani-lehdessä.
Filmidebyytti mykkäelokuvan aikaan
Teatterineuvos Matti Raninin näyttelijän ura alkoi jo seitsemän kuukauden ikäisenä. Tampereella marraskuussa 1926 syntynyt Ranin nähtiin Ei auta itku markkinoilla -nimisessä komediassa, jonka ohjaaja Uuno Eskola kuvasi kokonaisuudessaan Ikaalisissa. Elokuvan miespääosa oli Raninin Helge-isällä, äiti Saara nähtiin sivuroolissa. Adams-Filmin tulipalossa tuhoutuneesta elokuvasta on säilynyt vain muutamia filmimetrejä.
Kun Matti Raninin viimeisin elokuva, Eetu ja Konna -animaatio, on vuodelta 2011, on hänen elokuvauralleen ehtinyt kertyä pituutta jo noin 84 vuoden verran. Se on enemmän kuin yhdenkään toisen näyttelijän Suomen elokuvahistoriassa ja koko maailmassakin erittäin harvinaislaatuinen tapaus.
Helsinkiin ja Kansallisteatteriin
Vanhempien työ näyttelijöinä oli varmasti vaikuttava tekijä siihen, miksi myös Raninista tuli näyttelijä. Vanhemmiltaan saamista neuvoista Ranin toteaa: – Oikeastaan paras opastus oli se, että minä sain näytellä heidän kanssaan, ja työssä sitä oppii näyttelemään.
Ennen tuloaan Helsinkiin vuonna 1946, Ranin kirjoitti ylioppilaaksi ja ehti osallistumaan myös isänmaan puolustukseen Kotkan ilmatorjunnassa. Ilmatorjuntaan oli haettu vapaaehtoisia koulupojista, kun miehet olivat alkaneet loppumaan. – Tultuani Helsinkiin olin aikeissa mennä Teatterikouluun, mutta kävi sillä tavalla, että Kansallisteatterin toimitusjohtaja Teuvo Puro tarjosi minulle harjoittelijan välikirjaa. Isä sanoi, ettet sinä mitään kouluja tarvitse, siellä on niin paljon hyviä näyttelijöitä sinun ympärilläsi, että katsot vaan, mitä ne tekee ja teet samalla lailla. Ja siinä minun kouluni sitten oli, ja se se opetti minut näyttelemään – kaikki nämä mestarit, silloin ei vielä tätä sanaa käytetty, mutta aikamoisia sankareita ne kyllä olivat, ne kaisuleppäset ja ellaeroset. Kyllä siinä monet kikat opittiin.
Teuvo Puro muistetaan myös ensimmäisen suomalaisen näytelmäelokuvan, Salaviinanpolttajien (1907), toisena ohjaajana.
Kansallisteatterissa Ranin vietti ensin kaksi vuotta harjoittelijana, jonka jälkeen hän vuonna 1948 sai ensimmäisen näyttelijän välikirjansa ja heti maan johtavasta teatterista. Kansallisteatterissa on sittemminkin nähty näyttelijöiden jälkikasvua, eikä tunnettu sukunimi ainakaan Raninin mielestä ollut hänelle haitaksi. – Se oli helpompaa, etten minä ollut mikään taaviteikäläinen tai taaviheikäläinen, vaan minulla oli taiteilijanimi, joka oli ollut jo kauan suvussa.
Elokuvaan Raninilla ei nuorena miehenä ollut juuri minkäänlaista suhdetta. – Isähän ramppasi elokuvissa [kuvauksissa], hän teki paljon pikkuroolejakin. Hän oli lähinnä mykän filmin näyttelijä, teki ne suuret roolinsa mykkänä. Sitten [äänielokuvaan aikaan] hän oli pienissä tehtävissä, ja minä pääsin avustamaan usein niihin tuotantoihin, missä isä näytteli. Hän otti kaverin mukaan, ja olin siellä kuin muina miehinä, katselin ja opiskelin. Niin läheinen suhde oli, että sain sisältäpäin katsoa, miten [elokuvia] tehtiin.
Helge Ranin (1897–1952) teki kaikkiaan parikymmentä elokuvaroolia, joista ensimmäinen oli ollut jo mainittu Ei auta itku markkinoilla vuonna 1927 ja viimeiseksi jäi Tapahtui kaukana (1950), jonka Edvin Laine ja Topo Leistelä ohjasivat. Ei auta itku markkinoilla oli myös Saara Raninin (1898–1992) valkokangasdebyytti, viimeiseksi filmiksi jäi Matti Kassilan Natalia (1979).
Avustajaksi Suomi-Filmille
Helsinkiin tultuaan Ranin osallistui muutamiin Suomi-Filmin tuotantoihin, joissa hän työskenteli kuvausapulaisena ja toisinaan myös avustajana kameran edessäkin. Tällainen avustajatason tehtävä hänellä oli mm. Valentin Vaalan elokuvassa Loviisa – niskavuoren nuori emäntä (1946). – Hän oli erinomainen ohjaaja, antoi näyttelijälle tilaa. Hienovaraista ohjaamista, oli todella taitava. Hän halusi tehdä elokuvastakin taidetta, hyvin maltillisesti, ja hän oli erittäin hyvä filmiohjaaja. Lieneekö meidän parhaita.
Varhaisista elokuvaohjaajistaan Ranin arvosti myös Ilmari Unhoa, jonka Koskenkylän laulu- ja Ruusu ja kulkuri -elokuvissa hän oli avustajana ja Kanavan laidalla -filmissä jo varsinaisena näyttelijänä. – Hän oli erinomainen ohjaaja. Hienovarainen, vähän niin kuin Vaala. Hyvin hieno mies.
Raninille ensimmäiset elokuvatyöt olivat nimenomaan vain kesätöitä, kuten monille teatterinäyttelijöillekin, jotka filmasivat kesäisin teattereiden ollessa suljettuna. Teatterinäyttelijöiden palkkataso oli vieläpä varsin kurja: – Siksi nämä sivutyöt olivat niin tärkeitä.
Koskenkylän laulu -elokuvassa Ranin oli avustajana ja isänsä näytteli sivuroolin. – Olimme Vuolenkoskella ja minä sanoin, että kyllä minä samantien otan palkkaa siitä työstäkin, etten minä siellä tyhjänpanttina seisoskele, että minä kannan kameran jalustaa ja niin edelleen.
Ruusun ja kulkurin filmauksissa Ranin tapasi tulevan vaimonsa, Irja Raninin (1930–1995). – Olimme Limingalla tekemässä sitä [Abraham] Ojanperän tarinaa ja minun vaimoni oli tullut Turusta sinne avustamaan myöskin. Kuvauksissa olivat mukana myös myöhempi ohjaaja Matti Kassila ja näyttelijä Tiina Rinne, näyttelijäperheen jälkikasvua hänkin ja Raninin nykyinen naapuri Helsingin Munkkiniemessä.
Kysymykseen siitä, oliko teatteri elokuvaa tärkeämpi uran alkuvaiheessa, Ranin vastasi: – Teatteri, ollut koko ajan. Elokuvaaminen on välähdysten kokemista. Sehän näytellään viidentoista sekunnin, puolen minuutin pätkinä, mutta näyttämöllä sinä voit eläytyä koko rooliisi. Ja elävä yleisö. Se on aivan toista, se on aivan toinen taiteenlaji.
Nimenomaan elokuvaan sopivista näyttelijöistä ensimmäisenä Raninin mieleen tulee Ansa Ikonen, jota hän piti erinomaisena filminäyttelijänä. – Kamera rakasti hänen kasvojaan, hän oli niin kaunis kuvissa, ja hän osasi käyttää kameraa hyväkseen. Hän osasi olla rento, luonnollinen ja juuri niin kuin elokuvanäyttelijä pitää olla; ettei näyttele. Hän oli muutenkin hyvin rempseä ja mukava rouva.
Raninin vaatimattomuuden, joka tuli usein esiin myöskin tämän haastattelu aikana, parhaiten selittänee hänen nöyrä ja konstailematon suhtautuminen työhönsä. Nuoruudessakaan hänellä ei ollut sen suurempia tavoitteita tai kunnianhimoa, paitsi yksi, joka on sittemmin monilta nuoriltakin näyttelijöiltä unohtunut: – Joka rooli mahdollisimman hyvin, siinähän sitä oli tavoitetta. Koko ajan rooleja tuli, sekä teatterissa että filmissä. Tein ihan ympärivuorokautisia jaksoja. Kunhan teki sen työn, mikä oli asetettu eteen ja vei sen kunnialla ja fuskaamatta läpi, niin siinä tavoitetta oli ihan tarpeeksi. Se oli niin työllistettyä aikaa. Minulla ei ollut koskaan aikaa istua ravintolassa, niin kuin joillakin kollegoilla, jotka sinne sitten helposti upposivat. Minulla oli neljä poikaa kotona ja vaimo, joka oli työtön, ja minä elätin koko perhettä. Se oli mentävä kotiin tarkkaan, kun oli työt loppu.
Matti Ranin ja Eeva-Kaarina Volanen elokuvassa Katupeilin takana.
Särkän tallissa Katupeilin takana
– Kyllä se Katupeilin takana oli erittäin viehättävä. Se oli mennyt Kansallisteatterissa näytelmänä jo vuoden puolitoista, kunnes Särkkä päätti, että siitä tehdään filmi. Seere Salminen, joka oli myös kirjoittanut alkuperäisnäytelmän, teki siitä filmikäsikirjoituksen.
Tsaarin ajan Suomeen sijoittuva kertomus kahdesta nuoresta rakastavaisesta, rovastin pojasta ja ylempiluokkaisen miehen tyttärestä, oli ensisijaisesti romanttinen tarina, mutta käsitteli hyvin selkeästi myöskin luokkaeroja. Rovastin poikana, Kalle Härkösenä, nähtiin Matti Ranin, tämän mielitiettynä Eeva-Kaarina Volanen suuren läpimurtonsa kynnyksellä ja Helge Ranin tytön isänä. Vanhempi Ranin näytteli siis poikansa tulevaa appiukkoa, mutta se ei haitannut näyttelijöitä. – Kyllä sitä näyttelee mitä vain, vaikka lipputangon kanssa. Ei se haittannut, päinvastoin, se oli kodikasta ja oikein mukavaa, oikein viehättävää.
Alunperin Kalle Härkösen rooliin oli tulossa monista filmirooleistaankin tuttu, Jussi-palkittu Rauli Tuomi, joka oli näytellyt roolin Kansallisteatterissa. Tuomi teki kuitenkin itsemurhan, joten rooli oli täytettävä toisella näyttelijällä. – Minut haettiin sitten hätiin, olin myöskin nuori, mutta en läheskään niin taitava kuin mitä Rauli Tuomi oli. Hän oli erinomainen näyttelijä. Ja niin minä pääsin sitten siihen mukaan ja se oli minulle suuri elämys.
Katupeilin takana oli Suomen Filmiteollisuuden 15-vuotisjuhlafilmi ja 100. pitkä elokuva. Parhaan ohjauksen, käsikirjoituksen, kuvauksen, naispääosan ja miessivuosan Jusseilla palkittu elokuva oli vuoden 1949 kotimaisista ensi-illoista kolmanneksi katsotuin, häviten vain Hannu Lemisen Rosvo Roopelle ja Edvin Laineen Prinsessa Ruususelle. Matti Raninille elokuva oli ensimmäinen, jossa hänellä oli merkittävä rooli,.Itseään hän ei kuitenkaan filmitähtenä pitänyt, vaikka hänestä oli nyt sellainen tullutkin. – No juu, filmitähtiä ja tähtiä. Näinhän ne tekee niitä tähtiä, kerran käy kameran edessä, niin sitä on heti tähti. Ihan maine lähti.
Filmitähden elämä ei kuitenkaan ollut sellaista kuin esimerkiksi sen ajan Elokuva-aitta-lehdet antoivat ymmärtää. – Kyllä se oli arkista touhua, filmitähden elämä, jos sitä nyt niin voi sanoa. Me olimme elokuvanäyttelijöitä, ei sen kummempia tähtiä. Tehtiin työtä käskettyä. Ei se ollut kutsumustyötä. Se oli työtä annettua: ”siinä on talikko, alas vääntää”.
Joel Rinne ja Matti Ranin elokuvassa Komisario Palmun erehdys.
Kariluoto, Virta ja Salpakari
Katupeilin takana -elokuvan lisäksi Ranin nähtiin vuoden 1949 aikana valkokankaalla myös Roland af Hällströmin sairaaladraamassa Vain kaksi tuntia ja Edvin Laineen komediassa Ruma Elsa, jossa pääosassa oli Katupeilin tavoin Eeva-Kaarina Volanen. Laineen kanssa Ranin teki seuraavina vuosina elokuvat Isäpappa ja keltanokka (1950), Yhden yön hinta (1952), Jälkeen syntiinlankeemuksen (1953) ja Kunnioittaen (1954). Muiden ohjaajien kanssa tehdyistä filmeistä merkittävimpiä olivat Matti Kassilan ohjaamat Tyttö kuunsillalta (1953) ja Hilmanpäivät (1954) sekä Särkän ohjaama Tanssi yli hautojen (1950).
Vuonna 1955 Ranin nähtiin Kariluotona kaikkien aikojen katsotuimmassa kotimaisessa elokuvassa, Laineen ohjaamassa Tuntemattomassa sotilaassa. Yhteistyö Laineen kanssa jatkui myös toisen suuren Väinö Linna -filmatisoinnin parissa, kun Täällä Pohjantähden alla -romaanitrilogiasta tehtiin kaksi elokuvaa vuosina 1968 ja 1970. Kariluodon ja Salpakarin lisäksi Ranin muistetaan eritoten Komisario Palmu -elokuvien Virtana.
Ensimmäisessä Palmu-filmissä, Komisario Palmun erehdyksessä (1960), myös Raninin Saara-äidillä oli suuri rooli. Yhteistyötä äidin kanssa hän muistelee lämmöllä. – Se oli jänskää. Äiti oli niin tohkeissaan, se oli niin hyvä rooli. Hänellä oli [roolissaan] semmoinen syylä, jonka oli keksinyt itselleen, jossa oli kolme karvaa ja ne hän itse aina laittoi päälle ennen filmausta ja piti huolen, että karvat näkyy, hän oli hyvin tarkka siitä. Hän teki itsestään hyvin epäesteettisen, ruman, ja se ei ole naisille helppoa. Meillä oli mukavat kohtauksetkin hänen kanssaan. Oikein mukavaa aikaa.
Näytteleminen äidin kanssa ei eronnut isän kanssa näyttelemisestä. – Meillä oli niin hyvät suhteet, siis ei ollut mitään paineita näyttelemisen suhteen. Emme me sitä sillä tavalla jännittäneet, mikä oli ihan hyvä asia, sillä muuten se olisi ollut aika kauheata. Minä olen katsonut noita kohtauksia tuosta Palmusta. Äitini ja minun kohtaukset menevät hyvin luontevasti, ei siinä ole mitään jännitteitä. Päinvastoin, minä olen täysin rento, itse havaitsen sen.
Neljässä Kassilan ohjaamassa Palmu-filmissä Ranin näytteli komisarion yli-innokkaasta apulaisesta aina tuomariksi ja hallitussihteeriksi kohoavaa Toivo Virtaa, joka elokuvasarjan kolmesta päähenkilöstä – Palmusta, Virrasta ja Kokista – kehittyi kaikkein eniten. – No, se oli erittäin mielenkiintoista, koska se kehittyi, että se ei ollut [jatkuvasti] sellainen hölmöläinen tukka pystyssä niin kuin siinä ensimmäisessä. Mä tyypittelin sen mielestäni ihan kohtuullisesti. Kassilallahan oli tarkoitus tyylitellä, siinä on paljon tyyliteltyjä jaksoja, siinä ensimmäisessä Palmussa ja sitten joissakin muissakin, mutta siinä nimenomaan. Se oli niin kuin yliviritetty 1930-luku, Siimeksen Pentti oli ihan hurja ja me muutkin oltiin pieniä karikatyyrejä.
Erityisen hurjana ensimmäisessä Palmussa oli omalaatuista rikasta naistenmiestä näytellyt Jussi Jurkka. – Se on tavattoman lahjakkaan ihmisen tekemä se rooli. Hän tunsi rajansa, mutta kuitenkin hän oli juuri niillä rajoilla, ettei se mennyt farssiksi.
Yhteisiä elokuvia Kassilan kanssa Raninille kertyi kaikkiaan seitsemän, kun taas Edvin Laineen ohjauksessa Ranin näytteli kymmenessä filmissä. – Kyllä he olivat molemmat oman alansa taitureita. Edvin oli kotonaan tällaisen eeppisemmän, voimakkaamman, dramaattisemman elokuvakäsikirjoituksen toteuttajana, koska hän piti vahvoista tunteista. Joistakin [hänen elokuvistaan] mainittiin, että olivat jopa teatraalisia ja varmaan olivatkin, mutta hän oli voimakas tunneohjaaja ja siinä sai kyllä näyttelijäkin pitää varansa, ettei mennyt liian pitkälle. Matti taas on äärettömän taitava henkilöohjaaja, hän osasi vetää oikeista naruista. Hän on suuri taiteilija, ehdottomasti. Minä kunnioitan hänen taitojaan.
Sittemmin Kassila on todennut olleensa nuorena niin arka, ettei juurikaan uskaltanut näyttelijöitään ohjata. – Monta kertaa sanotaan, että ei ohjaajan tarvitse niin hirveästi ohjata, antaa näyttelijän tehdä, ja sitten hyväksyy sen minkä hyväksyy, hylkää sen minkä hylkää, Ranin toteaa. – Mutta on ohjaajia, jotka puhuu koko ajan tuolla rampissa. Koko ajan tulee tekstiä ja ideoita ja mietteitä. He esittävät itseään ja se on paha vika ohjaajassa. Itsekorostusta, se on hirveän paha vika, joka joillekin ohjaajille tulee, itsekorostuksen tarve. ”Minä määrään nyt tässä ja nyt tehdään näin”. Ei se mene sillä lailla, jos ei näyttelijä saa sitä nahkoisinsa. Matti Kassila sai, hän houkutti näyttelijän tekemään. Kunnioitettava taito ja sen hallitsee vain sellainen, jolla on itsekritiikkiä oman työnsä suhteen ja Matilla oli.
Isäpappa ja keltanokka- ja Tyttö kuunsillalta -filmeissä sekä neljässä Palmussa Ranin pääsi työskentelemään Joel Rinteen kanssa, jota on pidetty jossain määrin hankalana ihmisenä, mutta ainakaan työntekoa se ei haitannut. – Jopi vaan piti huolen siitä, että häntä kunnioitettiin, myöskin privaatissa. Vaikkei kamera käynytkään, niin kyllä hän oli Palmu, me olimme pikkupoikia hänen ympärillään, Ranin kertoo. Myös Ranin pitää Rinteen roolisuoritusta Palmuna arvossaan. – Hän oli hyvin vahvassa vedossa. Hänellä oli se vaikeus, ettei hän nähnyt kunnolla ja hän joutui kotona tarkkaan opettelemaan roolit ulkoa, hänelle ei ollut apua roolivihkosta. Se tietysti hermostutti häntä hiukan ja teki hänelle vaikeaksi sen työn, mutta hän pärjäsi. [Se oli] todella erinomainen roolityö häneltä. Mutta ei hänen kanssaan kaveerattu, sillä lailla, että ”mitäs Jopi?”. Sieltä tuli: ”Kukas sinä olet?”. Kyllä hän piti arvosta huolen.
Tähdet kertovat, komisario Palmu -filmistä Ranin voitti sivuosanäyttelijän Jussin. – No, olihan se mukavaa. Ne olivat ensimmäiset Jussit, jotka tehtiin televisiossa, Tesvision puolella Ratakadulla siellä alakerrassa. Ruth Snellman oli myös mukana eräässä filmissä [Ihana seikkailu] Särkän tallissa. Hän sai Jussin pääroolista. Minulle jäi mieleen, kun hän sanoi: ”Voitko kuvitella, Matti, tämä on päärooli-Jussi. Kun minä näyttelin sitä roolia, niin Särkkä sanoi, että se on vain pieni sivurooli ja palkkio oli sen mukainen”. Ai, tämä oli päärooli – sitä hän ihmetteli. Aivan väärä kategoria hänen mielestään.
Ihanan seikkailun ohjannut ja tuottanut Särkkä oli tunnettu pihiydestään. Entisenä pankinjohtajana ”hän tiesi rahan arvon”, kuten Ranin totesi. Särkän tallissa eli Suomen Filmiteollisuudessa Ranin filmasi kaikkiaan seitsemäntoista elokuvaa. Suomi-Filmin johtaja Risto Orkoon Raninilla oli ”hyvin etäiset välit”, mutta Fennada-Filmin Mauno Mäkelä tuli tutummaksi kuin myös tämän runsas alkoholinkäyttö. – Hän oli lupsakka, ainakin silloin, kun hän oli juovuksissa. Hän oli Intimiteatterin johtokunnan puheenjohtaja, ja hänhän minut sinne Intimiteatteriin johdattelikin. Ranin oli virkavapaalla, kun Mäkelä alkoi puhumaan hänelle Intimiteatterista. – [Hän sanoi] ”tule tekemään töitä” ja minä onneton menin lankaan. Siellä minulla meni kymmenen vuotta, ja se oli semmoista puskemista...
Raninin viimeinen Särkän SF:lle tekemä elokuva oli Aarne Tarkaksen ohjaama ja käsikirjoittama Turkasen tenava! (1963), jossa hän oli mukana lähes joka kuvassa. Se oli hänen suurin valkokangastehtävänsä ja monien hänen muiden rooliensa tavoin erinomaista työtä. – Tarkas oli mainio kaveri. Kun Turkasen tenavaa tehtiin, voi jessusmaria, se oli kovaa touhua. Kokoonnuttiin kahdestaan ja mietittiin, miten saadaan se filmi loppumaan. Se käsikirjoitus oli niin keskeneräinen loppupuolella. Tarkas poltti tupakan toisen jälkeen ja kiersi lattiaa kuin kettu, ja kyllä se sitten lopulta syntyi. Yhdessä päätettiin, miten se tehdään. Minä jollakin tavalla olin henkisenä tukena ja kuunteluoppilaana, kun hän saneli sitä.
Tuohon aikaan Tarkas oli luomiskautensa huipulla. Vuosina 1960 ja 1961 hän ohjasi molempina peräti kuusi filmiä, joihin yhtä lukuun ottamatta laati myös käsikirjoitukset. Työtahti näkyi niin lopputuloksessa kuin myös tekovaiheessakin. – Ei se ihme ole, että menee pasmat sekaisin.
Sotaveteraanikeräyksen mainoskasvona
2000-luvulla Raninia ei ole nähty valkokankaalla, mutta hänellä on kylläkin ollut ääniroolit kahdessa kotimaisessa animaatioelokuvassa, Pekka Lehtosaaren Röllin sydämessä (2007) ja Kari Häkkisen Eetussa ja Konnassa (2011). Ranin onkin tehnyt pitkän uran myös animaatioelokuvien ääninäyttelijänä ja dubbausten ohjaajana. Toki hänet muistetaan myös Niksulan TV:stäkin tutun Kasper-nuken äänenä – roolista, jota hän pitää kaikkein mieluisimpanaan.
Viimeisimmäksi Ranin on esiintynyt kameran edessä tänä keväänä televisiossa lähetetyssä Sotaveteraanikeräyksen mainoksessa, jonka ohjasi Pohjantähti-Elokuva Oy:n Pami Teirikari. Mainoksessa palataan Tuntemattoman sotilaan Kariluodon mietteiden äärelle. – Minua ihastutti se tavattoman disipliininen ote, mikä [mainoksen tekijöillä] oli siihen työhön. Vahva ammattiote, millä he sen tekivät. Se oli kyllä todella ihailtavaa. Se oli ammattimiesten työtä. Sanon kyllä nyt oikein sydämestäni. Samoin vaimoni, joka ei ole koskaan ollu filmaustilanteessa mukana, ihmetteli vaan, kuinka kaikki menee klips, klaps ja klops.
Myös rooli oli mieluisa. – Se oli erittäin palkitsevaa ja niin sydämestäni sen tein, kun sain puhua asiaa rintamaveteraanien puolesta. Niin vähän maallista hyvää on heille tarjolla, että jos tässä pieni apu on, niin se on aivan suurenmoista. Me kaikki olemme niin paljon velkaa koko sille kansanosalle, joka taisteli ja rakensi tämän Suomen sodan jälkeen.
Matti Raninin filmografia
| Vuosi | Elokuva | Ohjaus | Valmistamo | DVD:llä |
| 2011 | Eetu ja Konna [animaatio] | Kari Häkkinen | Artia | X |
| 2007 | Röllin sydän [animaatio] | Pekka Lehtosaari | MRP | X |
| 1996 | Tie naisen sydämeen | Pekka Parikka | Fantasiafilmi | X1 |
| 1986 | Enkelipeli | Kari Paljakka | Filmitakomo | |
| 1976 |
Luottamus |
Viktor Tregubovitsh Edvin Laine |
Fennada-Filmi Lenfilm |
|
| 1972 | Pohjantähti 2 | Edvin Laine | Fennada-Filmi | |
| 1970 | Akseli ja Elina | Edvin Laine | Fennada-Filmi | X |
| 1969 | Vodkaa, komisario Palmu | Matti Kassila | Fennada-Filmi | X |
| 1968 | Täällä Pohjantähden alla | Edvin Laine | Fennada-Filmi | X |
| 1963 | Turkasen tenava! | Aarne Tarkas | Suomen Filmiteollisuus | X |
| 1962 | Tähdet kertovat, komisario Palmu | Matti Kassila | Fennada-Filmi | X |
| 1962 | Pinsiön parooni | Edvin Laine | Suomen Filmiteollisuus | X |
| 1961 | Kaasua, komisario Palmu! | Matti Kassila | Fennada-Filmi | X |
| 1961 | Minkkiturkki | Aarne Tarkas | Suomen Filmiteollisuus | X |
| 1960 | Komisario Palmun erehdys | Matti Kassila | Suomen Filmiteollisuus | X |
| 1957 | Kuriton sukupolvi | Matti Kassila | Fennada-Filmi | X |
| 1956 | Anu ja Mikko | Ville Salminen | Fennada-Filmi | |
| 1956 | Tyttö lähtee kasarmiin | Aarne Tarkas | Fennada-Filmi | X |
| 1955 | Tuntematon sotilas | Edvin Laine | Suomen Filmiteollisuus | X |
| 1954 | Laivan kannella | Ville Salminen | Fennada-Filmi | |
| 1954 | Oi, muistatkos... | Jorma Nortimo | Suomi-Filmi | |
| 1954 | Hilmanpäivät | Matti Kassila | Suomen Filmiteollisuus | X |
| 1954 | Kasarmin tytär | Aarne Laine | Suomen Filmiteollisuus | X |
| 1954 | Kunnioittaen | Edvin Laine | Suomen Filmiteollisuus | X |
| 1953 | Tyttö kuunsillalta | Matti Kassila | Suomen Filmiteollisuus | X |
| 1953 | Jälkeen syntiinlankeemuksen | Edvin Laine | Suomen Filmiteollisuus | |
| 1953 |
Kolmiapila |
Roland af Hällström Kyllikki Forssell Esko Töyri |
Fennada-Filmi |
|
| 1952 | Tervetuloa aamukahville eli Tottako toinenkin puoli? | Eddie Stenberg | Suomen Filmiteollisuus | |
| 1952 | Lännen lokarin veli | Jorma Nortimo | Suomen Filmiteollisuus | X |
| 1952 | Yhden yön hinta | Edvin Laine | Suomen Filmiteollisuus | X |
| 1952 | Silmät hämärässä | Veikko Itkonen | Veikko Itkonen | X |
| 1952 | ...ja Helena soittaa | Lasse Pöysti | Fennada-Filmi | |
| 1950 | Tanssi yli hautojen | Toivo Särkkä | Suomen Filmiteollisuus | X |
| 1950 | Isäpappa ja keltanokka | Edvin Laine | Suomen Filmiteollisuus | X |
| 1949 | Katupeilin takana | Toivo Särkkä | Suomen Filmiteollisuus | X |
| 1949 | Kanavan laidalla | Ilmari Unho | Suomi-Filmi | |
| 1949 | Vain kaksi tuntia | Roland af Hällström | Fenno-Filmi | X |
| 1949 | Ruma Elsa | Edvin Laine | Suomen Filmiteollisuus | X |
| 1948 | Ruusu ja kulkuri | Ilmari Unho | Suomi-Filmi | |
| 1947 | Maaret, tunturien tyttö | Valentin Vaala | Suomi-Filmi | |
| 1947 | Koskenkylän laulu | Ilmari Unho | Suomi-Filmi | |
| 1946 | Loviisa – Niskavuoren nuori emäntä | Valentin Vaala | Suomi-Filmi | X |
| 1927 | Ei auta itku markkinoilla | Uuno Eskola | Aquila-Suomi |
1 DVD loppunut valmistajalta.
2 Täällä Pohjantähden alla- ja Akseli ja Elina -elokuvista leikattu yhteisversio.
Taape tähtenä, eli näin työskentelee suomalainen filmitähti
Tuija Halonen elokuvassa Taape tähtenä
”Silloin kun filmi aloitetaan, mulla on joku mielikuvitus henkilöstä, mulla on mielikuvitus, minkä näköinen hän on myöskin. Ja se voi olla, että minä en löydä ammattinäyttelijöistä sennäköisen henkilön kuin mitä mä tahtoisin, niin silloin minä etsin amatööreistä.”
Näin Valentin Vaala kertoi toisinaan tökkivällä suomen kielellään tavastaan roolittaa elokuvansa vuonna 1969 antamassaan radiohaastattelussa. Hänen ensimmäisten elokuviensa tähti ja toinen tekijä Teuvo Tulio oli myöskin ohjaajaurallaan kokeillut amatöörinäyttelijöitä, maineensa tuntien varmaan monessakin mielessä. Kun Tabe Slioorista oli tullut Suomen ensimmäinen lööppijulkkis hänen suhteensa Helsingin kaupunginjohtajaan paljastuttua, päätettiin Slioorista tehdä filmi. Ja kukapa olisi parempi näyttelemään Sliooria kuin hän itse? Tuija Halonen, myöhemmin saimme tietää.
Slioor-elokuvan idean isä oli Mainoselokuva Oy, joka oli ensimmäistä kertaa mukana pitkien elokuvien valmistuksessa. Se alkoi omenasta -nimisen filmin ohjaajaksi palkattiin työnsä kreditoimattomana tehnyt Teuvo Tulio, joka oli viettänyt hiljaiseloa ohjaajarintamalla jo yli puolen vuosikymmenen ajan. Hän oli siis saatavilla ja varmaan myöskin halpa. Tietysti elokuvan markkina-arvo kasvoi entisestään, kun salarakastajana tunnetun naisen tähdittämän filmin ohjaa eroottissävytteisistä filmeistään tunnettu salaperäinen erakko.
Kun filmaukset aloitettiin, kävi nopeasti selväksi, ettei Slioor ymmärtänyt lainkaan, miten elokuvatyötä tehdään. Sen lisäksi, että hän mm. vaati joka kuvausaamuna tuoreita kukkia tuolilleen studioon ja tietysti lisää rahaa, oli hän myöskin ehdottomasti sitä mieltä, että käsikirjoitus täytyy filmata kronologisessa järjestyksessä. Kun filmistä oli kuvattu noin puolet, projekti kaatui päänäyttelijän mahdottomuuteen. Ironista kyllä, kun Slioor oli vaatinut filmin kuvattavaksi kronologisessa järjestyksessä, oli nyt kasassa puolituntisen verran esittämiskelpoista materiaalia. Koko illan elokuvaa siitä ei saanut millään ilveellä, joten tuotantoyhtiö palkkasi Reino Helismaan kirjoittamaan käsikirjoituksen tunninmittaiselle filmille, jonka aiheena oli Se alkoi omenasta -elokuvan filmaukset. Ohjaajaksi tuli Armand Lohikoski, jonka kokemus yhdestätoista Puupää-filmistä olisi saattanut olla enemmänkin hyödyksi Se alkoi omenasta -elokuvan kuvauksissa. Tuttuun tapaansa Lohikoski sai ja joutui muokkaamaan Helismaan käsikirjoitusta varsin suurissakin määrin. Taape tähtenä -nimen saaneen elokuvan päärooliin palkattiin ohjaajan myöhempi vaimo Tuija Halonen, joka oli 1950-luvulla ollut eräänlainen meikäläisen elokuvan vastine Marilyn Monroelle.
Kun Tulion ohjaama puolituntinen Se alkoi omenasta -elokuva lähetettiin sensuurin tarkastettavaksi, tuli sieltä kieltopäätös, jonka mukaan elokuvaa ei saanut esittää lainkaan. Syy: hyvien tapojen vastainen. Materiaalista leikattiin pois 20 metriä, mutta kielto pysyi voimassa, kunnes sänkykohtaus poistettiin. Sitten esityslupa saatiin. Vihdoinkin Se alkoi omenasta ja Taape tähtenä pääsivät yhteisnäytäntöinä kiertämään Suomen elokuvateattereita, mutta menestys jäi varsin kehnoksi.
Se alkoi omenasta -elokuvaan päättyi Slioorin yhden puolikkaan filmin ajan kestänyt elokuvanäyttelijän ura.
Taape tähtenä esitetään huomenna 23.8. YLE TV1:llä klo 13.05.
Lähde: ELONET.FI
Woody Allenin katsotuimmat elokuvat Suomessa
Yhdysvaltalaisen elokuvan tärkeimpiin ohjaajiin ja käsikirjoittajiin jo yli 40 vuoden ajan lukeutunut Woody Allen on ollut äärimmäisen tuottelias mies. Lähes koko uransa ajan hän on ohjannut elokuvan per vuosi, toisinaan kaksikin. Menestys ja taso ovat vaihdelleet, vaikka huonoimmillaankin Allenin elokuvat ovat herättäneet tunteita katsojissaan. Toisinaan puolesta, toisinaan vastaan.
77-vuotias, mutta vain 165-senttinen Allen on ollut Oscar-ehdokkaana uransa aikana peräti 23 kertaa, voittaen neljästi. Ehdokkuuksia on tullut niin parhaasta ohjauksesta, käsikirjoituksesta kuin pääosasuorituksestakin. Käsikirjoittamisesta hän on ollut ehdolla 13 kertaa ja lisäksi voittanut kolmesti – eikä suotta. Hänen 42 elokuvansa ovat saaneet kaikkiaan 50 Oscar-ehdokkuutta, joista 11 muuttuivat lopulta voitoiksi. Allen ei kuitenkaan ole koskaan hyväksynyt Oscareita, koska niissä palkitaan vuoden parhaat elokuvat, eikä äänestäjien suosikkeja, kuten oikea termi olisi.
Allenin tuorein ohjaustyö, Blue Jasmine, saapuu Suomen elokuvateattereihin perjantaina 30. elokuuta. San Franciscossa kuvatun draamaelokuvan päärooleissa nähdään Cate Blanchett, Alec Baldwin, Sally Hawkins, Andrew Dice Clay, Louis C.K. ja Peter Sarsgaard. Tämän vuoden aikana valmistuu myös John Turturron ohjaama Fading Gigolo -komedia, jossa Allenilla on toinen elokuvan päärooleista. Allenin seuraava oma ohjaustyö on ensi vuonna ensi-iltansa saava komedia, johon on kiinnitetty ainakin Emma Stone, Colin Firth, Marcia Gay Harden ja Jacki Weaver.
1. Annie Hall (1977)
Ensi-ilta: 17.02.1978 | Katsojia: 129 103
Valentin Vaalan Rikkaan tytön (1939) päähenkilö oli fiini nuori kaupunkilaisneito nimeltään Anni Hall. Woody Allenin Annie Hallin nimihahmo ei ole niin rikas ja hemmoteltu kuin Anni Hall, mutta kylläkin myös kaupunkilaisneito.
Monien mielestä Manhattanin kanssa Allenin uran parhaimman elokuvan tittelistä kilpailevan romanttisen komedian uudistajan päärooleissa nähtiin myöskin privaatissa yhtä pitäneet Allen ja Diane Keaton. Neljällä miljoonalla dollarilla tuotetun elokuvan lipputulot kotimaansa teattereista olivat lähes kymmenkertaiset tuotantokustannuksiin nähden. Vuoden 1977 ensi-illoista se oli 11. katsotuin.
Parhaan elokuvan, ohjauksen, käsikirjoituksen ja naispääosan Oscareilla palkittu filmi saapui Suomeen helmikuun 17. päivänä, kun taas tuo voitokas Oscar-gaala pidettiin 3. huhtikuuta. Oscarit lienevät lisänneen kiinnostusta Allenin elokuvaa kohtaan, sillä filmin menestys oli täysin toista luokkaa kuin ohjaajan aikaisempien elokuvien. 129 103 katsojallaan elokuva oli vuoden 1978 ensi-illoista 18. katsotuin. Sijalla 17. oli muuten Allenin ihaileman Ingmar Bergmanin Syyssonaatti.
Ashley Lazarusin Miljonäärien laiva tuli Suomen teattereihin samana päivänä Allenin elokuvan kanssa, päihittäen tämän 147 259 katsojan tuloksellaan.
2. Manhattan (1979)
Ensi-ilta: 2.11.1979 | Katsojia: 108 201
Annie Hallin ja Manhattanin välissä Allen oli ehtinyt ohjata Sisäkuvia-elokuvan, kunnianosoituksensa Bergmanin elokuville. Kyseessä oli Allenin ensimmäinen draama ja myöskin ensimmäinen ohjaustyö, jossa hän ei itse näytellyt. Se näkyi myös elokuvan menestyksessä lippuluukuilla, Suomestakin katsojia tuli vain 22 814.
Manhattanissa Allen palasi päärooliin, naisseuranaan Ernest Hemingwayn sukulaistyttö Mariel Hemingway, Diane Keaton ja Meryl Streep. Mustavalkoisena kuvattua elokuvaa on usein sanottu kaikkien aikojen New York -kuvaukseksi. Oscar-ehdokkuudet elokuva sai käsikirjoituksesta ja Hemingwayn sivuosaroolista.
Yhdysvalloissa Manhattan oli vuoden 1979 ensi-illoista 17. katsotuin. Suomessa 108 201 katsojaa riitti vuositilastojen 18. sijaan. Samana päivänä Manhattanin kanssa Suomessa sai ensi-iltansa mm. Volker Schlöndorffin Peltirumpu, joka meni 119 751 katsojalle.
3. Hannah ja sisaret (1986)
Ensi-ilta: 15.8.1986 | Katsojia: 104 363
Manhattanin jälkeen Allenin suosio lähti hyvin jyrkkään laskuun. Seuraava elokuva, Muistelmia (1980), sai Yhdysvalloissa vain neljäsosan Manhattanin yleisöstä, Suomessakin vain 30 912 katsojaa. Vuosina 1980–1985 valmistuneista elokuvista monia silti pidettiin ja pidetään yhä korkeatasoisina, mutta yleisö menetti kiinnostuksensa.
Uusi nousu tapahtui Hannahin ja sisarien myötä, joka oli kotimaassaan vuoden 1986 ensi-illoista 30. katsotuin. Filmin näyttelijäluettelo oli vakuuttava: Allen, Mia Farrow, Michael Caine, Maureen O'Sullivan, Max von Sydow, Dianne Wiest, John Turturro, Julia Louis-Dreyfus, Sam Waterston ja Richard Jenkins. Oscar-ehdokkuuksia elokuva sai seitsemän ja voitti niistä kolme: käsikirjoituksesta sekä Dianne Wiestin ja Michael Cainen sivurooleista.
Suomessa Hannah ja sisaret sai ensi-iltansa samana päivänä mm. John G. Avildsenin ohjaaman Karate Kid 2:n kanssa. Allenin elokuvan kävi katsomassa 104 363 katsojaa, kun taas Avildsenin filmi pyöri 103 682 silmäparille. Vuoden katsojatilastoista Hannah ja sisaret löytyy sijalta 14.
4. Vicky Cristina Barcelona (2008)
Ensi-ilta: 31.10.2008 | Katsojia: 92 713
Allen löysi inspiraationsa uudelleen Match Pointilla (2005), jossa muusana toimi Scarlett Johansson. Johanssonin kanssa Allen teki myös Suomessa ilman teatterilevitystä jääneen Scoopin (2006) ja meilläkin yli 90 000 katsojalle pyörineen Vicky Cristina Barcelonan (2008). Johanssonin, Penélope Cruzin ja Javier Bardemin tähdittämästä romanttisesta draamasta tuli Suomessa vuoden 19. katsotuin ensi-ilta.
Yhdysvalloissa Match Point ja Vicky Cristina Barcelona tekivät lähes identtisen määrän rahaa lippuluukuilla, mutta jälkimmäinen meni hieman paremmin muilla markkinoilla. Suomessa ero oli kuitenkin merkittävä.
Roolistaan Oscarin voittaneen Cruzin kanssa Allen on työskennellyt uudemman kerran vuonna 2012 To Rome with Love -elokuvan parissa, mutta kaikin tavoin huomattavasti vähäisemmällä menestyksellä.
5. Mitä kaikkea oletkaan aina halunnut tietää seksistä, mutta et ole rohjennut kysyä
Ensi-ilta: 24.08.1973 | Katsojia: 66 027
Pitkälti sketsisarjan rakennetta noudattava nimihirviö valmistui aikana, jolloin pehmopornoelokuvat nauttivat suuresta suosiosta ympäri maailman. Suomalaiset kävivät silmä kovana katsomassa Emmanuellen seikkailuja siinä missä tanskalaisia Pukki paratiisissa -tyyppisiä filmejä ja ruotsalaisia rakkauselokuvia. Jopa Jörn Donnerin Naisenkuvia mentiin katsomaan sankoin joukoin.
Kuten aina, Allenilla oli elokuvassaan suuri tähtikaarti aikansa kuumimmilla nimillä höystettynä. Ohjaajan itsensä lisäksi osansa saivat Gene Wilder, Burt Reynolds, Tony Randall ja John Carradine. Kyseessä onkin juuri se elokuva, jossa Wilder aloittaa kiihkeän suhteen lampaan kanssa.
6. Midnight in Paris (2012)
Ensi-ilta: 26.08.2011 | Katsojia: 62 027
Woody Allenin elokuvaksi heikon You Will Meet a Tall Dark Strangerin jälkeen valmistui yksi Allenin uran parhaimmista töistä, josta tuli myös hänen uransa suurin taloudellinen menestys, mikäli inflaatiota ei huomioida. Inflaatioon suhteuttuna Allenin ohjaustöistä on Pohjois-Amerikassa menestynyt parhaiten Annie Hall, jonka 38,2 miljoonan lipputulot vastaisivat nykypäivänä noin 140 miljoonaa dollaria. Suomessa Midnight in Paris oli vuoden ensi-illoista 29. suurin yleisömenestys.
Midnight in Paris huomioitiin neljällä Oscar-ehdokkuudella: parhaasta elokuvasta, ohjauksesta, käsikirjoituksesta ja lavastuksesta. Voitto tuli käsikirjoituksesta, ja niinpä Allen sai uransa neljännen Oscarin.
Nykypäivän ja menneisyyden Pariisiin sijoittuvan elokuvan näyttelijäkaartissa nähtiin mm. Owen Wilson, Rachel McAdams, Marion Cotillard, Adrien Brody, Martin Sheen, Carla Bruni, Alison Pill, Tom Hiddleston ja Kathy Bates.
7. Radio Days (1987)
Ensi-ilta: 07.08.1987 | Katsojia: 57 713
Melko yllättäen suomalaisyleisö lämpeni Woody Allenin kertomukselle radion kultakauden ajoilta siitäkin huolimatta, ettei elokuvassa nähty ohjaajaa itseään eikä juuri muitakaan tähtinäyttelijöitä. Näyttelijöistä tunnetuimpia olivat Mia Farrow ja Diane Keaton, ohjaajan nykyiset ja entiset elämänkumppanit.
Suomessa Radio Days oli vuoden ensi-illoista 29. katsotuin, kun taas kotimaansa tilastoissa se oli sijalla 71. Oscar-ehdokkuuksia tuli kaksi.
8. Zelig (1983)
Ensi-ilta: 03.02.1984 | Katsojia: 46 882
Ihmiskameleontista kertova Zelig oli toteutustavaltaan samanlainen mukadokumentti kuin ohjaajan ensimmäinen varsinainen ohjaustyö Ota rahat ja juokse (1969), joka nähtiin Suomessa vasta keväällä 1982. Zeligin nimiroolin näyttelyt Allen ja Farrow olivat elokuvan ainoat tunnetut kasvot.
Kaksi Oscar-ehdokkuutta saanut Zelig oli varmasti vaikeasti markkinoitava elokuva, joten se selittänee omalta osaltaan elokuvan vaatimattoman menestyksen Yhdysvalloissa, jossa se oli vuoden ensi-illoista 61. katsotuin. Suomessa katsojamäärä riitti 32. sijaan.
9. Kairon purppuraruusu (1985)
Ensi-ilta: 16.08.1985 | Katsojia: 43 573
Suurimman rakkaudenosoituksensa elokuvataiteelle Allen oli tehnyt Annie Hallin ja Manhattanin kaltaisilla elokuvilla, siis yksinkertaisesti tekemällä loistavat elokuvat. Kairon purppuraruusu taasen oli kertomus kurjaa elämäänsä elokuvien ihmeelliseen maailmaan pakenevasta naisesta, ja elokuva lainasi hieman jopa Buster Keatoninkin klassikoita. Päätehtävissä nähtiin Mia Farrow ja Jeff Daniels.
Kairon purppuraruusu ei mennyt kotimaansa teattereissa juuri sen paremmin tai heikommin kuin ohjaajan kaksi edellistä elokuvaa. Peräti 77 vuoden ensi-illoista meni yleisöön paremmin kuin Allenin elokuva. Meillä Suomessa Kairon purppuraruusun rahkeet riittivät vuositilastojen 25. tilalle.
Oscar-ehdokkuuksia julkistettaessa Allen huomioitiin jälleen käsikirjoituksestaan.
10. Bananas – minä ja vallankumous (1971)
Ensi-ilta: 29.02.1980 | Katsojia: 43 255
Kun Allenin hauskuus oli huomattu Suomessakin ja pari viimeisintä elokuvaa olivat menneet hyvin yleisöön, vuoden 1980 alussa päätettiin vihdoin ja viimein tuoda Suomeen Allenin jo vuonna 1971 ohjaama poliittinen komedia Bananas – minä ja vallankumous. Elokuvassa Allenin näyttelemä newyorkilainen mies matkustaa pieneen Latinalaisen Amerikan valtioon ja ottaa osaa sikäläiseen vallankumoukseen. Elokuva oli Suomessa vuoden 44. katsotuin ensi-ilta.
|
Casino Royale (1967) Sean Connerysta tuli James Bondin ruumiillistuma, mutta jo ennen kuin Connery ehti luovuttaa salaisen agentin salkun George Lazenbylle, tehtiin Ian Flemingin Casino Royale -romaanista elokuva ilman Connerya. Syy tähän ratkaisuun oli ilmeinen: kyseessä oli komedia ja pikemminkin Bondien parodia kuin varsinainen Bond-filmi. Sen sijaan, että Connery olisi näytellyt Bondia tässä ökykalliissa tuotannossa, vastasi maailman kuuluisimman salaisen agentin roolista useampikin eri näyttelijä. Nimittäin Bondina nähtiin Peter Sellers, David Niven ja Terence Cooper sekä Ursula Andress ja Daliah Lavi. Siis kaksi naistakin, joista toinen oli peräti näytellyt Bond-tyttöä ensimmäisessä Bond-filmissä. Elokuvan käsikirjoitustyöhön osallistuneella Allenilla oli elokuvassa Jimmy Bondin, Jamesin veljenpojan, rooli. Hirveän kauheana pääroistona nähtiin Orson Welles. Elokuvan muita nimekkäitä näyttelijöitä olivat mm. William Holden, John Huston, George Raft, Deborah Kerr, Ronnie Corbett, Jean-Paul Belmondo, Geraldine Chaplin, Anjelica Huston, Burt Kwouk ja Peter O'Toole. Allenin lisäksi Casino Royalea oli kirjoittamassa ainakin kahdeksan eri käsikirjoittajaa, heidän joukossaan mm. Billy Wilder. Ohjaajia oli kuusi, joista viisi saivat krediitin työstään. Rahaa elokuvan tekemiseen paloi 12 miljoonaa dollaria, joka vastaisi nykyrahassa lähes 85 miljoonaa dollaria. Casino Royalen katsojaluku ei välttämättä sisällä koko sen katsojamäärää, sillä vuotta 1971 edeltävät tilastot ovat puutteellisia.
Kerta vielä, Sam (1972) Allen käsikirjoitti Kerta vielä, Sam -elokuvan oman Broadway-näytelmänsä pohjalta ja lisäksi näytteli elokuvan pääroolin, mutta uskoi ohjaajatehtävät Herbert Rossille. Ross oli mukana jo elokuvan käsikirjoitustyössäkin, ja olihan tällä entisellä koreografilla jonkin verran kokemusta filmiohjaamisestakin. Kyseessä oli kuitenkin neljäs ja viimeinen Allenin kirjoittama elokuva, jota hän ei itse ohjannut. Kerta vielä, Sam oli merkityksellinen elokuva myös sikäli, että se aloitti Allenin ja Diane Keatonin pitkään jatkuneen yhteistyön. Yhteistyö jatkui vuoteen 1993 asti ja käsitti kaikkiaan kahdeksan elokuvaa. Suomessa Kerta vielä, Sam oli vuoden 1972 ensi-illoista 45. katsotuin. |
Woody Allenin ohjaustöiden katsojaluvut Suomessa
| ELOKUVA | VUOSI | ENSI-ILTA SUOMESSA |
KATSOJIA |
| Annie Hall | 1977 | 17.02.1978 | 129 103 |
| Manhattan | 1979 | 02.11.1979 | 108 201 |
| Hannah ja sisaret | 1986 | 15.08.1986 | 104 363 |
| Vicky Cristina Barcelona | 2008 | 31.10.2008 | 92 713 |
| Mitä kaikkea oletkaan aina halunnut tietää seksistä mutta et ole rohjennut kysyä |
1972 | 24.08.1973 | 66 775 |
| Midnight in Paris | 2011 | 26.08.2011 | 62 027 |
| Radio Days | 1987 | 07.08.1987 | 57 713 |
| Zelig | 1983 | 03.02.1984 | 46 882 |
| Kairon purppuraruusu | 1985 | 16.08.1985 | 43 573 |
| Bananas – minä ja vallankumous | 1971 | 29.02.1980 | 43 255 |
| New York Stories 1 | 1989 | 28.07.1989 | 42 933 |
| To Rome with Love | 2012 | 31.08.2012 | 37 718 |
| Kesäyön seksikomedia | 1982 | 29.10.1982 | 36 083 |
| Muistelmia | 1980 | 25.12.1980 | 30 912 |
| Match Point | 2005 | 20.01.2006 | 28 953 |
| Unikeko | 1973 | 29.07.1977 | 27 019 |
| Toinen nainen | 1988 | 14.07.1989 | 25 678 |
| Sota ja rakkaus | 1975 | 02.04.1976 | 25 635 |
| You Will Meet a Tall Dark Stranger | 2010 | 29.10.2010 | 24 827 |
| Miehiä ja vaimoja | 1992 | 25.12.1992 | 24 522 |
| Rikoksia ja rikkomuksia | 1989 | 16.03.1990 | 24 135 |
| Broadway Danny Rose | 1984 | 18.01.1985 | 23 492 |
| Sisäkuvia | 1978 | 30.03.1979 | 22 814 |
| Alice | 1990 | 05.04.1991 | 21 114 |
| Manhattanin murhamysteeri | 1993 | 18.02.1994 | 18 664 |
| Ota rahat ja juokse | 1969 | 14.05.1982 | 16 029 |
| Cassandra's Dream | 2007 | 28.12.2007 | 15 887 |
| Kaikki sanovat I Love You | 1996 | 05.09.1997 | 14 026 |
| Syyskuu | 1987 | 22.04.1988 | 13 028 |
| Harry pala palalta | 1997 | 10.07.1998 | 12 367 |
| Whatever Works | 2009 | 23.10.2009 | 11 232 |
| Rakkauden jumalatar | 1995 | 30.08.1996 | 8 692 |
| Luotisade Broadwaylla | 1994 | 26.04.1996 | 6 873 |
| Varjoja ja sumua | 1991 | 28.02.1992 | 5 805 |
| Celebrity | 1998 | 25.06.2000 | 5 690 |
| Sweet and Lowdown | 1999 | 20.10.2000 | 2 690 |
| Melinda & Melinda | 2004 | 07.07.2006 | 120 |
| Scoop | 2006 | Ei julkaistu | - |
| Sinua parempaa | 2003 | Ei julkaistu | - |
| Hollywood Ending | 2002 | Ei julkaistu | - |
| Keksejä ja konnia | 2000 | 14.12.2001 | n/a |
| Jadeskorpionin kirous | 2001 | 16.08.2002 | n/a |
1 Episodielokuva, yhteisohjaus Francis Ford Coppolan ja Martin Scorsesen kanssa.
Harrison Fordin suurimmat hitit Suomessa
71-vuotiaan Harrison Fordin tuorein elokuva, Robert Luketicin ohjaama Paranoia, teki laajaan levitykseen päässeistä elokuvista vuoden huonoimman avaustuloksen Pohjois-Amerikan lippuluukuilla. Kyseessä on myöskin huonoin avaustulos sellaiselle elokuvalle, jossa Fordilla on suuri rooli ja joka on avannut vähintään tuhannessa teatterissa.
Tähän päivään mennessä Ford on esiintynyt yhteensä 46 elokuvassa, joista 41 on nähty myös Suomen teattereissa, Paranoia tulee olemaan 42:s. Ennen kuin Suomessa aloitettiin katsojamäärien tilastointi, ehdittiin esittää viisi Fordin elokuvaa, joissa kaikissa hänellä oli vain pieni rooli. Ne 41 elokuvaa, joista katsojamäärä on tiedossa, ovat pyörineet yhteensä 4 916 560 katsojalle. Ford oli aikoinaan suuri tähti Suomessa, mutta aivan kuten Yhdysvalloissakin, on hänen suosionsa laskenut meilläkin. Fordin edellinen elokuva oli Brian Helgelandin tämänvuotinen 42 , joka pyöri suurella menestyksellä Yhdysvalloissa, mutta ei juuri päässyt teatterilevitykseen muualla. Syynä lienee ollut elokuvan vahva amerikkalaisuus; baseball-maailmaan sijoittuva tarina rotuun kohdistuvista ennakkoluuloista.
42:n ja Paranoian lisäksi Ford nähdään tänä vuonna vielä Gavin Hoodin (X-Men Origins: Wolverine) ohjaamassa scifi-elokuvassa Ender's Game ja Uutisankkuri-kulttikomedian jatko-osassa. Ensi vuonna Ford näyttelee ainakin The Expendables 3 -toimintafilmissä, ja vuonna 2015 kenties uudessa Tähtien sota -tarinassa. Ender's Game- ja Uutisankkuri 2 -elokuvien Suomen-ensi-illoista ei vielä ole tietoa.
1. Kadonneen aarteen metsästäjät (1981)
Ohjaus: Steven Spielberg | Ensi-ilta: 18.12.1981 | Katsojia: 510 790
Seikkailuelokuvat, joissa kekseliäis ja rohkea mies pelastaa neidon pulasta, olivat hyvin suosittuja vuosikymmenten ajan. Seikkailla saatettiin merellä merirosvojen keskellä, satojen vuosien päässä menneessä ajassa tai vaikkapa nykypäivän Afrikassa.
H. Rider Haggardin Allan Quatermain -seikkailijahahmo kuin myös Steve McQueenin samannimisessä elokuvassa näyttelevä Nevada Smith olivat innoittajina George Lucasin ja Steven Spielbergin yhdessä ideoimalle Indiana Jonesin hahmolle. Historianopettaja, professoristason mies, joka vapaa-ajallaan joutuu mitä erikoisimpiin seikkailuihin metsästäessään vanhoja aarteita, jotka saattavat olla hyvinkin mitättömiä rahalliselta arvoltaan. Indiana Jonesin näyttelijäksi Harrison Ford ei ollut ensimmäisenä tuottaja Lucasin ja ohjaaja Spielbergin mielessä, mutta tuli kuitenkin lopulta tehtävään valituksi.
18 miljoonalla dollarilla tuotettu Kadonneen aarteen metsästäjät sai ensi-iltansa Yhdysvalloissa kesäkuussa 1981. Teatterilevityksen päättyessä kassaan oli kilahtanut yli 212 miljoonaa dollaria, joka teki siitä vuoden ylivoimaisesti katsotuimman elokuvan. Vuosien 1982 ja 1983 uudelleenjulkaisut sekä vuoden 2012 IMAX-versio ovat nostaneet lipputulojen määrän lähes 250 miljoonaan dollariin.
Suomessa Kadonneen aarteen metsästäjät oli niinikään valtava menestys 510 790 katsojallaan. Joulukuussa ensi-iltansa saanut filmi oli vuoden ensi-illoista katsotuin, päihittäen jopa tuoreimmat Bond- ja Turhapuro-filmit. Myös seuraavan vuoden ensi-illoista katsotuin oli Spielbergin ohjaustyö, nimittäin E.T. the Extra-Terrestrial, joka meni vielä paljon paremminkin kuin Kadonneen aarteen metsästäjät.
2. Indiana Jones ja viimeinen ristiretki (1989)
Ohjaus: Steven Spielberg | Ensi-ilta: 15.09.1989 | Katsojia: 455 972
Kolmas ja pitkään myös viimeinen Indiana Jones -filmi esitteli meille päähenkilön isän, jonka näyttelemisestä vastasi Sean Connery. Viimeisen Bond-filminsä kuutisen vuotta aikaisemmin tehnyt Connery oli saanut uutta nostetta uralleen voitettuaan sivuosanäyttelijän Oscarin Brian De Palman hittielokuvasta Lahjomattomat (1987), jonka oli Suomessakin nähnyt 165 772 elokuvissakävijää.
Yhdysvalloissa Indiana Jones ja viimeinen ristiretki sai ensi-iltansa toukokuun lopulla vuonna 1989. 48 miljoonalla dollarilla tuotettu filmi teki kotimaansa teattereissa lähes 198 miljoonan dollarin tuloksen, jolla se hävisi vuoden ensi-illoista vain Tim Burtonin Batmanille, mutta maailmanlaajuisissa tilastoissa meni senkin ohi tilaston kärkipaikalle.
Suomessa elokuvan saamat 455 972 katsojaa tekivät siitä vuoden ulkomaisista ensi-illoista menestyneimmän. Kaikista vuoden ensi-illoista paremmin teatterilevityksensä aikana menestyi vain Pekka Parikan Talvisota, joka meni 628 959 katsojalle. Jälleen Indiana Jones jätti taakseen uuden Bond-filmin, Turhapuro-elokuvaa ei vuonna 1989 tehtykään.
3. Indiana Jones ja tuomion temppeli (1984)
Ohjaus: Steven Spielberg | Ensi-ilta: 17.08.1984 | Katsojia: 450 186
Kadonneen aarteen metsästäjien erinomaisen menestyksen jälkeen oli täysin selvää, että elokuvalle tehdään jatkoa. Kuten sarjan kaikissa muissakin osissa, ohjaajana oli jälleen Spielberg, joka ehti kahden ensimmäisen Indiana Jones -filmin välissä ohjaamaan E.T. the Extra-Terrestrialin pois kuleksimasta.
Indiana Jones ja tuomion temppeli poikkesi sisällöltään melkeinpä kaikin tavoin Kadonneen aarteen metsästäjistä, joka kyllä näkyi menestyksessä, vaikka kyseessä olikin suuri hittifilmi. Pohjois-Amerikassa se oli vuoden ensi-illoista kolmanneksi katsotuin, häviten Beverly Hills -kytälle ja Ghostbustersille. Tuotantokustannukset olivat nousseet edellisestä osasta kymmenellä miljoonalla dollarilla, mutta kun 28 miljoonaa dollaria maksanut elokuva tekee maailmanlaajuisesti lippuluukuilla yli 330 miljoonan dollarin tuloksen, ei budjetin pieni kasvu tunnu missään.
Suomalaisista 450 186 oli sitä mieltä, että elokuva kannatti käydä katsomassa peräti teatterissa asti. Vuoden ensi-illoista enemmän yleisöä saivat vain Ere Kokkosen Uuno Turhapuro armeijan leivissä ja Milos Formanin Amadeus. Formanin edellinen ohjaustyö Yksi lensi yli käenpesän oli ollut koko 1970-luvun katsotuin elokuva Suomessa. Vaikka Mozartista kertova Amadeus menikin erinomaisesti, oli tulos tuntuvasti edellistä filmiä pienempi. Sen sijaan uusin Turhapuro-filmi teki koko elokuvasarjan ennätyksen yli 750 000 katsojallaan.
Samana vuonna Indiana Jonesin ja tuomion temppelin kanssa ensi-iltansa sai Robert Zemeckisin ohjaama Vihreän timantin metsästys (1984), jossa Michael Douglas seikkaili jossakin eksoottisessa lokaatiossa. Douglas muuten myös tuotti elokuvan, aivan kuten oli tuottanut myös Formanin Yksi lensi yli käenpesän -filmin. Yhdysvalloissa Vihreän timantin metsästys meni erittäin hyvin, vuoden kahdeksanneksi parhaiten. Suomessa se meni 86 455 katsojalle, joka oikeutti vuositilastoissa 14. sijaan. Elokuvan jatko-osa, Lewis Teaguen ohjaama Niilin jalokivi (1985), meni edeltäjäänsä paremmin, kaikkiaan 159 177 katsojalle.
4. Tähtien sota (1977)
Ohjaus: George Lucas | Ensi-ilta: 16.12.1977 | Katsojia: 397 584
George Lucas oli saanut maistaa suurta menestystä jo erinomaisella Svengijengi -62 -elokuvallaan, mutta Tähtien sodasta tuli jo ennätyksellinen menestys. Kun ei oteta huomioon inflaatiota, vaan puhutaan dollareista dollareina, oli Tähtien sota ilmestyessään historian suurin menestys Yhdysvaltain elokuvateattereissa. Vaikka inflaatiota ei otettaisikaan huomioon, on Tähtien sota kaikkine uusintajulkaisuineen yhä historian kuudenneksi tuottoisin elokuva kotimaassaan.
Tähtien sodasta tuli sen luokan menestys, että rahaa tuli varmasti melko kirjaimellisestikin ovista ja ikkunoista. Puhumme varmasti kaikkien aikojen eniten rahaa tehneestä elokuvafranchisesta: kuusi elokuvaa, yksi animaatioelokuva, tolkuton määrä oheistuotteita, pelejä, jne.
Suomessa Lucasin uusin elokuva ei kuitenkaan ollut lainkaan niin suuri juttu kuin Yhdysvalloissa. Siinä missä se kotimaassaan syrjäytti Tappajahain tuottoisimman elokuvan paikalta, meni Tappajahai meillä huomattavasti sitä paremmin – eikä Tappajahai edes ollut ennätyksellisen suuri hitti Suomessa. 397 584 suomalaista kävi katsomassa Han Solon ja Obi-Wan Kenobin edesottamuksia, kun taas Tappajahain näki 587 507 meikäläistä. Tappajahain jatko-osakin oli sen verran suuri menestys meillä, ettei se hävinnyt uutuudenviehätystä huokuneelle Tähtien sodallekaan kuin reilulla 100 000 katsojalla.
Tähtien sota oli Suomessa vuoden 1977 ensi-illoista neljänneksi katsotuin. Edelle menivät Edvin Laineen Viimeinen savotta sekä uusimmat Bond- ja Turhapuro-filmit. Uusin Turhapurokin sai noin 10 000 katsojaa enemmän kuin Lucasin filmi.
5. Ilmestyskirja. Nyt (1979)
Ohjaus: Francis Ford Coppola | Ensi-ilta: 14.12.1979 | Katsojia: 365 972
Harrison Fordin ja Francis Ford Coppolan yhteistyö oli alkanut Svengijengi -62 -elokuvalla (1973), jonka George Lucas ohjasi Coppolan toimiessa vastaavana tuottajana. Sen jälkeen Coppola oli kiinnittänyt Fordin sivurooliin Keskustelu-elokuvaansa (1974), jossa pääroolin näytteli Gene Hackman. Fordin ja Coppolan kolmas ja tähän mennessä myös viimeinen yhteistyö oli Ilmestyskirja. Nyt, jossa Fordilla on vain lyhyt sivurooli Martin Sheenin ja Marlon Brandon vastatessa päätehtävistä.
Coppolan kehuttu ja kohuttu elokuva Vietnamin sodasta oli kyllä menestys Yhdysvalloissa, mutta ei aivan niin suuri kassamagneetti kuin Oliver Stonen samaa sotaa käsitellyt Platoon – nuoret sotilaat (1986). Vuoden ensi-illoista Ilmestyskirja. Nyt oli kotimaassaan neljänneksi katsotuin, häviten Kramer vastaan Kramerille, The Amityville Horrorille ja Rocky II:lle. Suomessa Ilmestyskirja. Nyt jätti kaikki nämä elokuvat varjoonsa, vaiikka Kramer vastaan Kramer pääsikin yli 315 000 katsojan. Sen sijaan Coppolan filmi sai lähes 340 000 katsojaa enemmän kuin Rocky II, ja The Amityville Horrorkin jäi yli 300 000 katsojan päähän napalmintuoksuisesta sotafilmistä.
Vuoden 1979 ensi-illoista Ilmestyskirja. Nytin edelle menivät Spede Pasasen ohjaama Koeputkiaikuinen ja Simon enkelit, Goldie Hawn/Chevy Chase -komedia Tyttö joka tiesi liikaa, Edvin Laineen Ruskan jälkeen ja Michael Ciminon Vietnamin sodan traumoja kuvannut Kauriinmetsästäjä.
Ilmestyskirja. Nytin katsojamäärä sisältää myös 2000-luvun uusintaesityksistä tulleet katsojat. Redux-version osuutta kokonaisluvusta ei ole tiedossa.
6. Svengijengi -62 (1973)
Ohjaus: George Lucas | Ensi-ilta: 28.12.1974 | Katsojia: 275 572
George Lucas oli debytoinut ohjaajana pienen budjetin scifi-elokuvalla THX 1138 (1971), jota ei nähty Suomen teattereissa lainkaan. Lucasin yhdessä Gloria Katzin ja Willard Huyckin kanssa käsikirjoittaman Svengijengi -62:n eli American Graffitin tuottajaksi Lucas sai ystävänsä Francis Ford Coppolan, josta oli tullut tunnettu nimi Kummisetä-elokuvan myötä.
1960-luvun amerikkalaisista nuorista kertoneen erittäin hienon filminsä Lucas ohjasi hyvin pienellä, 777 000 dollarin budjetilla. Päärooleissa nähtiin uransa jo pikkulapsena televisiossa aloittanut Ron Howard, myöhempi elokuvaohjaaja, ja pikku hiljaa urallaan yhä suurempia rooleja kohti kohonnut Richard Dreyfuss. Harrison Fordilla oli elokuvassa sivurooli, josta häntä ei välttämättä edes tunnista.
Yhdysvalloissa Svengijengi -62 -filmistä tuli vuoden kolmanneksi suurin menestys. Vuoden 1973 ensi-illoista se hävisi vain Puhallukselle ja Manaajalle. Lucasin elokuva teki Yhdysvalloissa 115 miljoonaa dollaria, joka olisi inflaatioon suhtettuna yli 536 miljonaa dollaria. Sen siis kävi katsomassa useampi ihminen kuin esimerkiksi elokuvat Taru sormusten herrasta: Kaksi tornia, Spider-Man 2, Kuudes aisti ja Harry Potter ja viisasten kivi.
Suomeen Svengijengi -62 saapui yli vuosi sen Yhdysvaltain-ensi-illan jälkeen. 275 572 katsojan tuloksella se oli vuoden 1974 ensi-illoista kahdeksanneksi katsotuin. Kotimaisista elokuvista edelle meni vain Ere Kokkosen Viu-hah hah-taja, mutta eipä tuona vuonna valmistunutkaan kuin kolme kotimaista filmiä.
7. Indiana Jones ja kristallikallon valtakunta (2008)
Ohjaus: Steven Spielberg | Ensi-ilta: 23.05.2008 | Katsojia: 255 661
Indiana Jones palasi valkokankaille lähes kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen vuonna 2008. Harrison Ford oli ehtinyt jo 65 vuoden ikään, joten hänen rinnalleen nuoreksi Indyksi otettiin Transformers-elokuvien Shia LaBeouf. Sittemminhän olemme saaneet kuulla, ettei Ford pidäkään itseään enää liian vanhana jatkamaan Indyn roolissa. Viidettä osaa suunnitellaan siis edelleen.
Suomessa neljännen Indiana Jonesin yleisönsuosio oli tuntuvasti heikompi kuin kolmen aikaisemman osan; pudotusta edelliseen osaan oli noin 200 000 katsojan verran. Myös Yhdysvalloissa elokuva menestyi heikommin kuin kolme edellistä osaa. Neljäs Indiana Jonesin katsojamäärä jäi siellä puoleen ensimmäiseen osaan verrattuna, vaikka tietysti dollareissa mitattuna menestys oli suurempaa. Maailmanlaajuisestihan tämä 185 miljoonaa dollaria maksanut suurelokuva teki yli 785 miljoonaa dollaria.
255 661 katsojallaan Indiana Jones ja kristallikallon valtakunta oli Suomessa vuoden ensi-illoista viidenneksi katsotuin. Edelle kirivät uusin Bond-filmi Quantum of Solace, Mamma Mia! -musikaali, Sinkkuelämää-televisiosarjan jatkoksi tehty elokuva sekä Batman-tarina Yön ritari.
8. Navaronen haukat (1978)
Ohjaus: Guy Hamilton | Ensi-ilta: 22.12.1978 | Katsojia: 218 702
Kultasormen ja neljä muuta Bond-filmiä ohjannut Guy Hamilton vastasi J. Lee Thompsonin Navaronen tykkien (1961) jatko-osan saattamisesta filmille. Hamiltonilla oli tarvittavaa kokemusta sota-aiheisten filmien tekemisestä, sillä olihan mm. Taistelu Britanniasta -suurelokuva (1969) hänen käsialaansa.
Alistair MacLeanin romaaniin perustunut Navaronen haukat valmistui siihen aikaan, kun toisesta maailmansodasta kertovat filmit olivat jälleen (lue: edelleen) muodissa ainakin Euroopassa. Yhdysvalloissa tämä brittiläis-amerikkalainen elokuva ei jaksanut kiinnostaa, vaan jäi hyvin kauas vuositilastojen kahdenkymmenen katsotuimman joukosta. Suomessa elokuva ylsi vuositilastojen yhdeksännelle sijalle.
9. Jedin paluu (1983)
Ohjaus: Richard Marquand | Ensi-ilta: 19.08.1983 | Katsojia: 208 098
George Lucasin Tähtien sodan tarina sai jatkoa Irvin Kershnerin Imperiumin vastaiskulla (1980) ja Richard Marquandin Jedin paluulla (1983). Imperiumin vastaisku oli ollut edeltäjäänsä huomattavasti heikompi menestys niin Yhdysvalloissa kuin maailmalla yleensäkin, vaikka olikin vuoden ensi-illoista ylivoimaisesti menestynein ja teki kotimaassaan yli kaksinkertaisen tuloksen verrattuna kakkossijalle yltäneeseen Yhdeksästä viiteen -elokuvaan. Jedin paluu oli kilpailijoihinsa nähden vieläkin suurempi menestys, vaikkakin edelleen vähäisempi kuin trilogian avausosa.
Imperiumin vastaisku oli mennyt Suomessa 198 058 katsojalle, kun taas Jedin paluu teki hieman paremmin saaden 208 098 katsojaa. Vuoden 1983 ensi-illoista Jedin paluu oli kahdeksanneksi katsotuin, häviten mm. Adrian Lynen Flashdancelle, joka oli Yhdysvalloissa jäänyt täysin Jedin paluun jalkoihin.
10. Takaa-ajettu (1993)
Ohjaus: Andrew Davis | Ensi-ilta: 29.10.1993 | Katsojia: 201 011
1960-luvun suosittuun televisiosarjaan perustuneesta Takaa-ajetusta (1993) tuli Fordin siihenastisen uran suurin menestys Tähtien sota- ja Indiana Jones -sarjojen ulkopuolella – ellei oteta huomioon inflaatiota. Toiminta- ja jännityselokuvalle poikkeuksellisesti Andrew Davisin filmi oli Oscar-ehdokkaana parhaan elokuvan kategoriassa, mutta hävisi Spielbergin Schindlerin listalle.
Yhdysvalloissa Takaa-ajettu oli vuoden ensi-illoista kolmanneksi katsotuin, kun taas Suomessa se ylsi vuositilastojen viidennelle sijalle. Vuoden 1993 katsotuin elokuvahan oli (jälleen kerran) Spielbergin Jurassic Park.
Harrison Fordin elokuvien katsojaluvut Suomessa
| ELOKUVA | VUOSI | ENSI-ILTA SUOMESSA |
OHJAUS | KATSOJIA |
| Kadonneen aarteen metsästäjät | 1981 | 18.12.81 | Steven Spielberg | 510 790 |
| Indiana Jones ja viimeinen ristiretki | 1989 | 15.09.89 | Steven Spielberg | 455 972 |
| Indiana Jones ja tuomion temppeli | 1984 | 17.08.84 | Steven Spielberg | 450 186 |
| Tähtien sota | 1977 | 16.12.77 | George Lucas | 397 584 |
| Ilmestyskirja. Nyt | 1979 | 14.12.79 | Francis Ford Coppola | 365 972 |
| Svengijengi -62 | 1973 | 28.12.74 | George Lucas | 275 572 |
| Indiana Jones ja kristallikallon valtakunta | 2008 | 23.05.08 | Steven Spielberg | 255 661 |
| Navaronen haukat | 1978 | 22.12.78 | Guy Hamilton | 218 702 |
| Jedin paluu | 1983 | 19.08.83 | Richard Marquand | 208 098 |
| Takaa-ajettu | 1993 | 29.10.93 | Andrew Davis | 201 011 |
| Imperiumin vastaisku | 1980 | 15.08.80 | Irvin Kershner | 198 058 |
| Todistaja | 1985 | 17.05.85 | Peter Weir | 190 455 |
| Salaisuus pinnan alla | 2000 | 29.09.00 | Robert Zemeckis | 129 601 |
| Näkymätön vihollinen | 1992 | 16.10.92 | Phillip Noyce | 112 936 |
| Blade Runner | 1982 | 01.10.82 | Ridley Scott | 110 642 |
| Isku Kolumbiaan | 1994 | 11.11.94 | Phillip Noyce | 108 054 |
| Frantic | 1988 | 16.09.88 | Roman Polanski | 102 081 |
| Working Girl – tieni huipulle | 1988 | 03.03.89 | Mike Nichols | 96 875 |
| Air Force One | 1997 | 24.10.97 | Wolfgang Petersen | 95 589 |
| Kunnes toisin todistetaan | 1990 | 02.11.90 | Alan J. Pakula | 88 663 |
| Tapaus Henry | 1991 | 18.10.91 | Mike Nichols | 75 277 |
| Pahan oma | 1997 | 28.03.97 | Alan J. Pakula | 38 489 |
| 6 päivää ja 7 yötä | 1998 | 02.10.98 | Ivan Reitman | 38 358 |
| Sabrina | 1995 | 19.04.96 | Sydney Pollack | 37 526 |
| Oikukkaat sydämet | 1999 | 17.12.99 | Sydney Pollack | 33 134 |
| Keskustelu | 1974 | 31.07.74 | Francis Ford Coppola | 24 253 |
| Cowboys & Aliens | 2011 | 09.09.11 | Jon Favreau | 23 389 |
| Moskiittorannikko | 1986 | 06.02.87 | Peter Weir | 17 359 |
| Morning Glory | 2010 | 14.01.11 | Roger Michell | 12 928 |
| K-19: The Widowmaker 1 | 2002 | 18.10.02 | Kathryn Bigelow | 10 464 |
| Murha Hollywoodissa | 2003 | 26.09.03 | Ron Shelton | 8 558 |
| Juhlat ovat ohi | 1979 | 19.09.80 | Bill L. Norton | 7 520 |
| Muistojen katu | 1979 | 23.11.79 | Peter Hyams | 6 477 |
| Frisco Kid | 1979 | 11.01.80 | Robert Aldrich | 4 978 |
| Sankarit | 1977 | 10.10.80 | Jeremy Kagan | 3 059 |
| Rajattu maa | 2009 | 03.07.09 | Wayne Kramer | 2 289 |
| Getting Straight | 1970 | 31.07.70 | Richard Rush | n/a |
| Zabriskie Point | 1970 | 10.04.70 | Michelangelo Antonioni | n/a |
| Yritä kerran minun vaimoni kanssa | 1967 | 05.01.68 | Clive Donner | n/a |
| Takaa-ajetut | 1967 | 25.08.67 | Phil Karlson | n/a |
| Raha ei haise – eli keikka ja miten se tehdään | 1966 | 19.05.67 | Bernard Girard | n/a |
Suomessa ilman teatterilevitystä jäivät Poikien sota (1968), Palomuuri (2006), Extraordinary Measures (2010) ja 42 (2013).
1 Katsojamäärä ensi-iltavuoden loppuun mennessä.
Lähteet: SES, Box Office Mojo
Kummeli V:n kuvauksissa, eli kesäpäivä Kangasalla
Kuvaaja Pini Hellstedt, ohjaaja-tuottaja Aleksi Mäkelä ja näyttelijä-käsikirjoittaja-tuottaja
Timo Kahilainen. Kuva: Malla Hukkanen / Nummela Filmi
Varmoja yleisömenestyksiä ei ole, mutta viimeisen parinkymmenen vuoden aikana suomalaisessa elokuvassa ei ole kovin pahasti voinut kirvestään kiveen iskeä, jos kyseessä on ollut Kummeli-elokuva tai Aleksi Mäkelän ohjaustyö. Vuosina 1995–2008 valmistuneet neljä Kummeli-elokuvaa saivat kukin keskimäärin noin 193 000 katsojaa, Mäkelän vuosien 1993–2013 aikana ohjaamien yhdentoista elokuvan katsojakeskiarvo on hieman yli 205 000 katsojaa per elokuva.
Yleisömenestyksen lisäksi näille kahdelle taholle yhteistä on myös se, että molemmilla on oma vakiintunut seuraajakuntansa. Komiikan edustajat saavat aina oman kannattajakuntansa, mutta niin on saanut myös Mäkelä, joka edustaa suomalaisessa nykyelokuvassa niitä hyvin harvoja ohjaajia, joilla on omaleimainen tyyli. Pelkästään komediaksi luokiteltavia elokuvia hän ei ole tähän mennessä tehnyt kuin pari, V2 – Jäätyneen enkelin ja Kaapparin.
Tällaiset kaksi menestystarinaa harvoin kohtaavat enää kesken matkan, jos eivät ole sitä heti alussa tehneet. Yhteistä elokuvaa Kummelit ja Mäkelä ovat suunnitelleet jo kauan. 2000-luvun alussa oli tarkoitus tehdä komediaelokuva, jonka nimi olisi Mäkelän muistikuvien mukaan ollut The Rock 'n' Roll Men. Varmuudella hän ei sitä muista, kuten eivät Kummelitkaan. Se olisi kuitenkin ollut itsenäinen elokuva, joka ei siis olisi varsinaisesti liittynyt Kummeleihin. Projekti kuitenkin kaatui nimeltämainitsemattoman kolmannen osapuolen jättäydyttyä pois.
– Puhelin soi. Olin pakoillut jo viitisentoista vuotta, minut saatiin kiinni. Näin Mäkelä kommentoi syytä siihen, miksi hän ohjaa Kummeli-elokuvan juuri nyt. Olihan hänellä toki pieni näyttelijärooli Kummeli Kultakuume -elokuvassa, joka oli Markus Selinin tuotantoa. Selinhän on tunnetusti tuottanut yhtä lukuun ottamatta kaikki Mäkelän yksitoista ohjaustyötä, myös uuden Kummelin. Sen verran muutosta tuotantokentässä on, että Kummeli V:n tuotannosta vastaa uusi Nummela Filmi Oy yhdessä Timo Kahilaisen ja Heikki Silvennoisen Porkkana Ryhmä Oy:n kanssa. Nummela Filmi on Mäkelän ja Selinin yhteinen tuotantoyhtiö, jota kautta Mäkeläkin on nyt mukana tuottamassa omia ohjaustöitään. Solar Films -yhtiön toiminta jatkuu ennallaan, joskaan Mäkelä ei ole siellä enää kuukausipalkkaisena ohjaajana.
Tänä kesänä 35 päivän aikana Kummeli V pantiin purkkiin Tampereella ja sen lähistöllä, mm. Kangasalla. Siellä on kuvattu myös aikaisempia Kummeli-elokuvia ja myöskin alkuperäiset televisiosarjat, joita nähtiin Ylen kanavilla vuodesta 1991 lähtien. Kummeli-tuotehan on ollut suuri myyntimenestys, jonka kansansuosio ei ole osoittanut merkittäviä laantumisen merkkejä, vaikka uutta sisältöä onkin syntynyt vain harvakseltaan. Televisiolle tehtyjen Kummeli-sarjojen yhteenlaskettu DVD-myynti kohosi yli 500 000 kappaleen, ja neljä elokuvaa ovat saaneet yli 770 000 katsojaa maamme elokuvateattereista. Tampereen Teatterille tehty Alivuokralainen-näytelmä meni lähes 200 000 katsojalle, joka olikin merkittävä syy siihen, että aiheesta tehtiin myös elokuva. Vuonna 2008 valmistunut filmatisointi meni kansaan erittäin hyvin, katsojia kertyi lähes 190 000, mutta moni Kummelien ystävä poistui teatterista pettyneenä. Pettynyt oli myös käsikirjoittaja-näyttelijä Kahilainen, joka antaa elokuvalle tänä päivänä yhden ”vaivais-tähden”. Hänen mielestään käsikirjoituksesta olisi saanut tehdä useita versioita, kuvausvaiheeseen edettiin liian nopeasti.
Muutenkin Kahilaisen mukaan sellaisen farssin kuin mitä Alivuokralainen oli siirtäminen teatterilavalta elokuvaan ei nykypäivänä taida onnistua. Valkokankaalle siirrettyjen teatterifarssien perinteethän ovat Suomessa hyvin pitkät, mutta taso on harvoin ollut korkealla.
Kummeli V:sta filmattaessa tilanne on parempi. Käsikirjoitus syntyi Kahilaisen, Silvennoisen ja Heikki Vihisen yhteistyönä, eri käsikirjoitusversioita kertyi kymmenkunta. Elokuvasäätiö ja sen uusi tukineuvojakin olivat alusta alkaen myötämielisiä hankkeen suhteen. Uuden elokuvan koko työryhmä tuntuu olevan yhtä mieltä siitä, että nyt tehdään sarjan parasta osaa.
Suurimpana erona uudessa filmissä aikaisempiin on toteutustapa. Alkuperäiset Kummeli-televisiosarjat ohjannut Matti Grönberg oli täysin luonnollinen valinta ohjaamaan Kummelien ensimmäiset valkokangasseikkailut, olihan hän ryhmälle tuttu ja kaiken lisäksi kykenevä ohjaamaan komediaa. Hänellä ja käsikirjoittajilla oli kuitenkin niin vahva televisiotausta, että vaikka Kummeli Kultakuume olikin käsikirjoitukseltaan elokuvallisempi kuin sitä edeltänyt Kummeli Stories, ei sen toteutus kameratyöskentelyineen sitä ollut.
Kummelin Jackpotin ohjannut Pekka Karjalainen puolestaan on Suomen työllistetyimpiä äänimiehiä, joka on myös toisinaan ohjannut elokuvia, vaihtelevalla menestyksellä. Kummelin Jackpot oli epäilemättä hauska elokuva, kuten kaksi edeltäjäänsäkin, mutta ei kamera siinä elä siten kuin sen elokuvassa pitäisi. Tokikaan Kummeleiden huumori ei ole koskaan jäänyt toimimatta köyhän visuaalisen ilmeen takia, mutta kun taiteenlajikin on jo nimeltään elokuva, ei visuaalisuudelle voi antaa liikaa arvoa.
Yksi syy siihen, miksi Mäkelä on elokuvan ohjaksissa, on hänen taustansa elokuvaohjaajana ja visuaalisena tarinankertojana. Luottokuvaajansa Pini Hellstedtin kanssa hän muodostaa tehokkaan kaksikon, kuten Kummeli V:n tuotantokoordinaattori mainitsi allekirjoittaneelle automatkalla kohti elokuvan kuvauspaikkaa. Oltiin kuvausten loppusuoralla, edessä oli enää muutamia päiviä siihen, kun (tietysti digitaalisena) kuvattu filmi oli purkissa. Kovin pitkää keskustelua siinä ei Kahilaisen kanssa ehtinyt käydä, kun työryhmä ja näyttelijät olivat jo harjoitelleet kohtauksen ja ottaneet sen sisään pariinkin kertaan. Tämän jälkeen kuvattiin toista kohtausta parisensataa metriä edempänä. Se kesti jo kauemman, kun toimintaa ja näyttelijöitä oli moninkertainen määrä.
Kuvauksia tietysti joudutti se seikka, josta itseensä luottavan ja ammattitaitoisen elokuvaohjaajan tunnistaa: kyky leikata kuvatessa. Toisin sanoen kaikkea ei kuvata viidestätoista eri kulmasta, jotta vasta leikkausvaiheessa voisi päättää, mitä kuvakulmaa käytetään. Toki sellaisella varmistelullakin syntyy hyviä elokuvia, kuten esimerkiksi David O. Russellin viimevuotinen Unelmien pelikirja. Sillä, miten paljon kuvauspäiviä on ollut ja kuinka monta filmimetriä jonkin elokuvan tekemiseen on käytetty ei ole väliä katsojalle, eikä pidäkään olla. Elokuvien suurkuluttajat, elokuvaintoilijat sen sijaan haluavat tietää, miten filmejä tehdään ja miten eri ohjaajat työskentelevät.
Sivusta katsellessa sai Mäkelän ohjaustavasta sen kuvan, mitä odottikin. Kuvakulmat ja kuvakoot sekä muut vastaavat asiaankuuluvat seikat on tiedossa jo kuvauspaikalle mentäessä, jossa tehdään tarvittaessa ja/tai olosuhteiden pakosta pieniä muutoksia kameran sijainnin suhteen. Kohtausta harjoiteltaessa ohjaaja seisoo kuvaajan vieressä, mutta sisäänoton ajaksi siirtyy muutaman askeleen kauemmaksi pienen monitorin ääreen. Otetaanko kohtaus uusiksi vai ei, sen hän päättää ilman uusintakatseluita.
– Mäkelän ohjaustyylissä yllätti, vaikka sen jo tiesinkin, nopeus. Kuvat valmistuvat Aleksilta ja Piniltä vauhdilla, moni muu voisi miettiä tuplaten vastaavia kuvakulmia ja -sommitelmia, Kahilainen kertoo. – Vaikka kuvat on mietitty, niitä ei ole lukittu. Näiltä ammattireiskoilta löytyy fleksiibeliä joustoa, he kuuntelevat meitä apinoita, jos meillä on kysyttävää tai ideoita. Joskus jopa toteuttavatkin niitä. Tämä meidän ryhmä ja näyttelijät pitävät tästä tekemisen meiningistä.
Kummeli-ryhmä aikoo ottaa elokuvataustan omaavasta ohjaajastaan kaiken irti: – Mulle annetuissa rajoissa sain tehdä melkein mitä vain, ohjaaja kertoi. Mäkelän elokuvia nähneet tietävät, että niissä on aina ollut runsaasti huumoria, hauskaa ja vähemmän hauskaa. Mäkelän ja Kummeleiden yhteistyön kiinnostavuutta lisää entisestään se, että heidän tuotteidensa huumori on hyvin samanlaista, vaikkakin Mäkelän elokuvissa enemmän alapääosastoa kuin Kummeleissa. Fyysistä komiikkaa on näissä filmeissä ollut mukana, mutta pääasiassa naurunaiheina ovat epätavalliset ihmiset ja se, miten muut tulevat heidän kanssaan toimeen. Yhteydet todellisuuteen on heidän vitseistään aina ollut helppo nähdä.
Toki molemmat tahot ovat myös menestyselokuvan tarpeessa, ainakin sivullisen silmin. Kahilaisen ja kumppaneiden tekemä koko perheen elokuva Herra Heinämäki ja Leijonatuuliviiri (2011) sai noin 47 500 katsojaa, ja Mäkelän kaksi viimeisintä ohjausta jäivät katsojalukemissa lähelle tuota samaa. Mäkelän Kotirauhan heikkoa menestystä tosin voi yrittää selitellä kahdella seikalla. Se oli ohjaajan aikaisempaa tuotantoa vakavamielisempi filmi, joka saattoi pitää Mäkelän kevyempään linjaan tottuneet katsojat poissa ja toisaalta ohjaajan nimen takia vieroksuttaa myös niitä, jotka välittävät enemmän nimenomaan vakavista elokuvista. Toinen on se kylmä fakta, että liian ajankohtaiset, vahvasti koko kansaa koskettavaa todellisuutta kuvaavat elokuvat eivät ainakaan Suomessa tahdo mennä kaupaksi.
Kotirauhan myötä nähtiin vihdoinkin Mäkelältä se vakava elokuva, jota häneltä oli jo kauan odotettu. Tämänvuotisen Kaapparin myötä hän kuitenkin jo palasi takaisin komedian pariin – ja hyvä niin. Suomessa kun on jo aivan riittävästi vakavia elokuvia tekeviä ohjaajia, mutta viihde-elokuvia ja eskapismia yleisölle tarjoavia ohjaajia on ikävän vähän.
Käsikirjoittamansa Maailman kaunein tyttö -elokuvan saatua kehnon vastaanoton kriitikoilta Mika Waltari totesi kirjeessä ystävälleen Suomessa yhä edelleen ajateltavan, että mitä raskaammin ja ikävämmin jokin teksti on kirjoitettu, sitä arvokkaampi sen täytyy olla. Tämä pätee yhä edelleen, myös kotimaisiin elokuviin. Niin Kummelit kuin Mäkelä ovat sen saaneet huomata. Kansansuosio on kuitenkin ollut molemmilla suuri ja tulee sitä varmasti jatkossakin olemaan.
Ensi-iltansa Kummeli V saa alkuvuodesta 2014. Kummeli-nelikon eli Kahilaisen, Silvennoisen, Vihisen ja Heikki Helan lisäksi mukana ovat mm. Aake Kalliala, Kari Hietalahti, Jussi Vatanen, Iina Kuustonen, Jukka Rasila, Heikki Kinnunen, Tom Pöysti, Ville Myllyrinne, Ilkka Heiskanen, Markku Toikka, Heli Sutela, Kai Lehtinen, Kaarina Hazard ja Seela Sella.
- N.J.
Jutun kuvat: Malla Hukkanen / Nummela Filmi
Lisää artikkeleita...
Sivu 41 / 50