Kolumni: Ehkä Jussi-kunniakirjoja pitäisi jälleen jakaa maahantuojille
Aito ja alkuperäinen Jussi (Oiva Soini) elokuvassa Pohjalaisia (1925). Kuva: KAVI / Suomi-Filmi
Jussi-palkintojen yhteydessä jaettiin vuodesta 1948 lähtien myös kunniakirjoja kotimaisille elokuvantekijöille ja ulkomaisille elokuville. Ulkomaisten elokuvien kunniakirjat menivät tietysti filmien maahantuojille, jotka muuten olivat pitkälti Jussi-kilvan ulkopuolella. Siinä tuli samalla huomioiduksi elokuvan kannalta elintärkeää työtä tekevät maahantuojat sekä nostettua esiin niitä ulkomaisia elokuvia, jotka ehkä jäivät suomalaisyleisöltä huomaamatta. Tuolloin elokuvat pysyivät teatterilevityksessä huomattavasti pidempään kuin tänä päivänä, joten myöhäänkään ei välttämättä ollut liian myöhäistä.
Ulkomaisten elokuvien kunniakirjoista luovuttiin vuonna 1992, eikä niitä ole sen jälkeen tietääkseni jaettu kertaakaan edes vahingossa. Syitä on varmasti ollut monia ja mahdollisia selityksiä sitäkin enemmän. Ehkä uuden Finnkinon ylivalta myös elokuvien maahantuonnissa teki tällaisen tunnustuksen jakamisen turhaksi, kun kunniakirjat kuitenkin menisivät liian usein samaan osoitteeseen – varsinkin sen jälkeen, kun Aito Mäkisen Dianafilm Oy:n maahantuontitoiminta loppui. Eikä Kosmos-Filmiäkään enää ollut...
Kohta eletään 2020-lukua ja elokuvien maahantuonti niin kuin niiden levityskin ovat kokeneet mullistuksen 1990-luvun alkuvuosiin nähden. Suomesta löytyy jälleen useita sellaisiakin levittäjiä, joilla on merkittävä asema ulkomaisten laatuelokuvien maahantuojana, mutta joko ei lainkaan tai hyvin vähän kotimaisia elokuvia. Löytyy sellaisia levittäjiä kuin Cinema Mondo, Atlantic Film, Cinemanse ja Future Film, jotka monien muiden tapaan ansaitsisivat saada välillä tunnustusta työstään vaikka sitten paperisen kunniakirjan muodossa. Rahallista tukeahan he saavat aivan toisilta tahoilta.
Ketkä näistä kunniakirjoista sitten päättäisivät, se on eri asia – jääviysongelmia kyllä riittää tässäkin asiassa. Ulkomaisten elokuvien maahantuojien työn hedelmät ovat kuitenkin tärkeitä myös suomalaisille elokuvantekijöille, ei vain elokuvayleisölle.
Sen sijaan yleisöäänestyksen voittaneen elokuvan kunniakirjasta taisi kadota mielekkyys jo kauan aikaa sitten. Nythän yleisöäänestyksessä menestyvät sellaiset elokuvat, joita juuri kukaan ei nähnyt elokuvateatterissa. Amatöörituotantojen tekijöiden tuttavapiiri näyttää usein olevan sen verran laaja, että verrattain vähän osallistujia kiinnostavassa yleisöäänestyksessä voi päästä hyvinkin kolmen parhaimman joukkoon. Yleisön suosikki yleensä on kuitenkin sellainen, joka saa sitä yleisöäkin. Ehkä kannattaisi mieluummin palkita kunniakirjalla se vuoden katsotuin kotimainen elokuva, vaikka se sitten joka toinen vuosi menisikin Solar Filmsille.