Kulttuuriministeri Talvitie: Elokuvasäätiön leikkaukset on peruttu
Kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitie (kokoomus) kertoi tänään iltapäivästä MTV:n uutisten haastattelussa hallituksen peruneen Elokuvasäätiöön kohdistuneet leikkaussuunnitelmat. Alkujaan hallitus aikoi leikata Elokuvasäätiön budjetista 7,8 miljoonaa euroa eli noin kolmanneksen, koska se katsoi tuotantotukien olevan suoraa yritystukea.
Leikkaussuunnitelmasta nousseen vastalauseiden suman myötä hallitus pienensi summaa 5,5 miljoonaan euroon. Siinäkin tilanteessa pelkona oli etenkin elokuvateatteriverkoston kuihtuminen kotimaisen elokuvatuotannon tyrehtymisen seurauksena.
Hallitus on aikeissa ottaa Suomessa käyttöön EU-säännöksen, jolla ulkomaiset suoratoistopalvelut joutuvat sijoittamaan osuuden liikevaihdostaan sen maan elokuva- ja tv-tuotantoon, missä he toimivat.