"Tapatte vanhan elokuvantekijän" – Sensuelan rangaistusvero oli raskas pala Teuvo Tuliolle

Teuvo Tulio vuonna 1973 Sensuelan ensi-illan aikaan. Kuva: Kuvasiskot / Museovirasto

Pietaria kohti matkanneessa junassa syntynyt Teuvo Tulio oli suomalaisen elokuvan ensimmäinen aito kosmopoliitti, eikä epätavallisista oloista lähteneestä miehestä tullut tavanomaista elokuvantekijääkään. Ystävänsä Valentin Vaalan kanssa jo teini-ikäisenä pitkiä elokuvia tehnyt Tulio debytoi itse ohjaajana 24-vuotiaana vuonna 1936. Uran kolmas elokuva, Johannes Linnankosken Laulu tulipunaisesta kukasta -klassikkoromaanin filmatisointi vuodelta 1938, piti menestyksellään huolen siitä, että Tulio ei jäänyt tähdenlennoksi ja työ saattoi jatkua.

Vuosien varrella Tulion työskentelytavat muuttuivat niin radikaaleiksi, että hän teki yhden filmin siinä ajassa kuin joku toinen huolellinen ohjaaja pari. Elokuviinsa omalaatuista muotoa ja tunnetta hakenut Tulio ajautui lopulta kaikkien epäsuosioon: arvostelijat alkoivat vieroksua Tulion melodramaattisia filmejä, joihin yleisökään ei tuntenut erityistä vetoa. Sen myötä elokuvateatterit ja levitysyhtiöt alkoivat karsastaa suomalaisen melodraaman mestarin teoksia.

1950-luvun puoliväliin tultaessa Tulion ura tyssäsi. Sen jälkeen Tulio teki enää kaksi elokuvaa, hänen muusta tuotannostaan radikaalisti eroavat filmit Se alkoi omenasta (1962) ja Sensuela (1973). Aikansa kohujulkkiksesta Tabe Slioorista kertoneen ja tämän itsensä tähdittämän Se alkoi omenasta -filmin tuotanto jäi kesken Slioorin mahdottomuuden takia. Elokuva, jonka Tulio poikkeuksellisesti teki toiselle tuottajalle, julkaistiin puolituntisena torsona yhdessä Armand Lohikosken ohjaaman Taape tähtenä -filmin kanssa.  Lohikosken tunnin mittainen elokuva on farssi, joka kertoo Tulion elokuvan tuotannosta.

Sensuelan viimeinen kuva.

Tulio ryhtyi vielä kerran filmintekoon pari vuotta myöhemmin. Toisen maailmansodan ajan Lappiin sijoittuvan Sensuelan pohjana oli Tulion oma Rakkauden risti (1946) ja jo sen innoittajana toiminut venäläisen Aleksandr Puškinin novelli Postimestari ja hänen tyttärensä (1816). Tämä ei ollut mitenkään erikoista, sillä Tulio toisti samoja teemoja ja jopa samoja juonia elokuvasta toiseen.

Sensuela oli Tuliolle ikuisuusprojekti, jota rakennettiin kuin Iisakin kirkkoa, vaikka lopputuloksen perusteella sitä on hyvin vaikea uskoa. 1960-luvun puolivälissä alkanut Sensuela kuvattiin erittäin vähäisillä resursseilla, ja tuttuun tapaansa itse pääasiassa myös kuvauksesta vastannut Tulio työskenteli ensimmäistä kertaa värifilmin parissa. Lopputuloksena oli poikkeuksellinen elokuva: tuskin koskaan elokuvahistoriassa on toinen aidosti lahjakas ohjaajana tehnyt yhtä huonoa elokuvaa.

Mutta yhtä vaikea kuin Sensuelan tuotanto oli, myös sen myyminen ja teattereihin saaminen tuotti ongelmia. Eräässä vaiheessa Tulio jopa yritti myydä koko elokuvan eräälle toiselle tuotantoyhtiölle. Lopulta Tulio teki jonkinlaisen sopimuksen Suomi-Filmi Oy:n kanssa elokuvan levittämisestä. Loppuvaiheen töitä helpotti Elokuvasäätiön tammikuussa 1972 myöntämä 35 000:n markan (noin 45 000:n nykyeuron) tuki elokuvan laborointi- ja kopiointitöitä varten. Esityskopioita tehtiin kuitenkin vain yksi kappale, eikä sillekään lopulta ollut paljon käyttöä.

Marianne Mardi ja Mauritz Åkerman elokuvassa Sensuela (1973). Kuva: KAVI

Sensuela sensuurin kynsissä

Tulio jätti Sensuelan tarkastusanomuksen Valtion elokuvatarkastamolle 25. lokakuuta 1972 esitysoikeuden haltijaksi merkityn Niilo Fellmanin puolesta. Elokuvatarkastamo antoi päätöksensä 1. marraskuuta: K18-ikäraja ja 30 %:n rangaistusvero, jonka lain mukaan saattoi määrätä elokuvan huonon sisällön ja heikon siveellisen laadun vuoksi:

Päätöksentekoon osallistui Valtion elokuvatarkastamon puheenjohtaja Jerker A. Eriksson sekä viisi muuta jäsentä, jotka kaikki olivat yksimielisiä päätöksestä. Tässä vaiheessa elokuvalla oli pituutta 2 987 metriä.

Fellmanilla ja Tuliolla oli mahdollisuus valittaa päätöksestä Valtion elokuvalautakunnalle, ja näin he myös tekivät heti samana päivänä tarkastuspäätöksen saatuaan. Valitus oli Tulion itsensä allekirjoittama: 

Valitus ei koskenut runsaasti hillittyä erotiikkaa ja alastomuutta sisältäneen elokuvan ikärajaa, vaan rangaistusveroa. Elokuvalautakunta käsitteli tapausta 15. marraskuuta, mutta päätyi äänin 7–2 samaan lopputulokseen kuin Elokuvatarkastamo. Lautakunnan puheenjohtaja Ragnar Meinander ja kuusi muuta äänestivät 30 %:n rangaistusveron puolesta, vain kaksi puolusti kymmenen prosentin veroa.

Elokuvalautakunnan päätöksen jälkeen Tuliolla oli mahdollisuus valittaa päätöksistä Korkeimmalle hallinto-oikeudelle ja sen hän myös teki. KHO teki päätöksensä asiasta 5. päivänä helmikuuta 1973. Asianomistajana oli Tulio hänen oikealla Theodor Tugai -nimellään. ”Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian ja ottaen huomioon elokuvaverolain 2 §:n säännökset katsoo, ettei ole syytä muuttaa valtion elokuvalautakunnan päätöstä, joka siis jää pysyväksi. Tätä kaikki asianomaiset noudattakoot”. 

KHO:n päätöksentekoon osallistuivat valtioneuvokset Rankama, Salo, Nyman, Jäntti (t) ja Holopainen. 

Tulion kannalta KHO:n päätös oli isku vasten kasvoja, mutta elokuvan sekava tuotantoprosessi saattoi jatkua. Elonetin mukaan Tulio kuvasi uutta materiaalia Sensuelaan vielä sen ikärajapäätösten jälkeenkin, mutta uutta ikärajatarkistusta ei tehty. Tässä Tulio rikkoi lakia.

Tulio vuonna 1973. Kuva: Kuvasiskot

 Alle tuhannesosa Syntisen laulun katsojamäärästä

Vaikka Sensuelan valmistumisen aikaan sen kaltaiset b-luokan pehmopornoelokuvat olivat valtavan suosittuja myös Suomen elokuvateattereissa, Tulion tekelettä ei kukaan halunnut teatteriinsa. Levittäjäksi lupautunut Suomi-Filmi tarjosi Tuliolle elokuvan ensi-iltateatteriksi Helsingin Edisonia, mutta kun tulio vaati Ritziä, sopimukseen ei päästy. Sensuela sai ensi-iltansa Kemin Ari-teatterissa 29. toukokuuta 1973. Sen lisäksi elokuva nähtiin tiettävästi vain Kuopiossa ja Pieksämäellä. Katsojia kertyi vain 665 kappaletta, alle tuhannesosa Rauni Mollbergin samanvuotisen Maa on syntinen laulu -elokuvan yleisöstä. Jonkinlainen hyvitys on tässä suhteessa saatu viime aikoina, kun KAVI:n restauroima versio Sensuelasta on katsottu Yle Areenassa noin 190 000 kertaa.

Noin kymmenen kuukautta KHO:n päätöksen jälkeen, syyskuun 5. päivänä 1973, Fellman jätti Sensuelan uudelleen Valtion elokuvatarkastamon tarkastettavaksi. Elokuvalla oli enää pituutta 2 858 metriä. 129:n metrin eli vajaan viiden minuutin poistoihin sisältyi muun muassa elokuvan lopun kohtaus kööpenhaminalaisessa bordellissa. Elonetin mukaan tämä uusi tarkastetusanomus tehtiin Valtion elokuvatarkastamon johtaja Erikssonin kanssa käytyjen neuvottelujen jälkeen, ja Eriksson olisi kertonut, mitä poistamalla elokuva voisi päästä kymmenen prosentin veroluokkaan. Valtion elokuvatarkastamo antoi päätöksensä uuteen tarkastusanomukseen vasta tammikuun 3. päivänä 1974. Ikäraja pysyi K18:ssa, mutta veroprosentti laski kymmeneen. Nelihenkistä päätöselintä johti Eriksson ja päätös oli yksimielinen. Tulion ura oli kuitenkin ohi.  Erakoituneen ja osittain unohdetunkin mestarin suunnitelmat Sensuelan uusintaensi-illasta hävisivät taivaan tuuliin vuonna 1987 Tulion studion tulipalon myötä

Sensuelan tarkastusanomus ja -päätös.