Juoppo valmentaja ja huono koripallojoukkue kohtaavat kliseissä draamassa – arvostelussa The Way Back (2020)

Jääkiekosta kertoneen Miraclen (2004) ja nyrkkeilyelokuva Warriorin (2011) ohjanneen Gavin O'Connorin uusin urheiludraama The Way Back sijoittuu koripalloilun maailmaan. Ben Affleck näyttelee entistä lupaavaa pelaajaa, joka jätti uransa kesken ja keskittyi perheeseensä. Avioeron jälkeen mies on ajautunut hanttihommiin ja alkoholisoitunut. Uusi mahdollisuus elämään aukeaa, kun hänen entinen opinahjonsa tarjoaa paikkaa koripallojoukkueen valmentajana.

Kuten tuosta lyhyestä juonikuvauksesta voi päätellä, The Way Back on pelkkää klisettä kliseen perään. Itse asiassa se on niin kulunut ja ennalta arvattava juttu, että elokuvaa katsellessa vakuuttuu tarinan todellisuuspohjasta, sillä miksi muuten tällainen käsikirjoitus olisi päässyt tuotantoon asti. Kuitenkin Brad Ingelsby on kirjoittanut koko jutun omasta päästään, joka on ilmeisesti täynnä muiden urheiluelokuvien sisältöä. Kuinka monta kertaa on nähty tarina entisestä urheilijasuuruudesta, joka valmentaa huonosta joukkueesta hyvän ja voittaa samalla poikien ihailun?

Ainoa kehumisen arvoinen asia The Way Backin sisällössä on se, että syyt päähenkilön ryypiskelyyn paljastetaan pikkuhiljaa elokuvan edetessä eikä niitä lätkäistä niitä pöytään heti alussa. Tällä tavoin elokuvassa tapahtuu sentään jotain edistystä matkan varrella.

Epätasaisen roolisuorituksen tekevä, mutta filmitähden karismaa omaava Affleck ja tehokkaana tarinankertojana tunnettu O'Connor pitävät elokuvan katselukelpoisena. Tummissa sävyissä nätisti kuvatussa elokuvassa riittää rakeisuutta ja kaikki on kuin filmille kuvattua, vaikka se ei sitä ole.

Katsottu ilman tekstitystä.

Tallennejulkaisu:

Levittäjä: SF Studios / Warner Bros. Kuvasuhde: 2,39:1 Ääni: Dolby Atmos-TrueHD Tekstitys: suomi, ym. Ikäraja: 7 Lisämateriaali: kaksi dokumenttia elokuvan teosta