Fargo – 1. tuotantokausi (2014, TV-sarja)

Televisio elää kultakauttaan, eritoten rikossarjat. Viime vuonna valmistuivat ensimmäiset tuotantokaudet kahdesta koko television historian parhaimmasta rikossarjasta, HBO:n True Detectivesta ja FX:n Fargosta, joita molempia yhdistää elokuvallisuus ja elokuvista tutut näyttelijät. Fargon tapauksessa koko sarjan pohjana on vieläpä yksi arvostetuimmista ja tunnetuimmista rikoselokuvista, Coenin veljesten samanniminen vuoden 1996 filmi, joka palkittiin parhaan käsikirjoituksen Oscarilla.

Fargon televisiosarjaversiota suunniteltiin jo 1990-luvulla, mutta epäilemättä täysin väärällä lähestysmistavalla: jatkamalla samojen roolihahmojen seikkailuja, mutta eri näyttelijöiden tulkitsemana. Coenin veljesten tuottama uusi televisiosarja tehtiin juuri oikealla tavalla, kuten ainakin jälkiviisaasti voi sanoa: luomalla mahdollisimman samanlainen tunnelma ja kerrontatyyli niin visuaalisuuden kuin tarinankuljetuksen osalta, pysyen samanlaisessa tapahtumaympäristössä ja talvisessa vuodenajassa, mutta täysin erilaisella tarinalla, roolihahmoilla ja näyttelijöillä. Noah Hawley on Fargon ensimmäisen tuotantokauden kaikkien kymmenen jakson ainoa käsikirjoittaja – vaikka lopputulos näyttää niin kekseliäältä, että on vaikea uskoa yhden ihmisen kirjoittaneen koko show'n. Toki hänellä on ollut esimerkkinä Coenin veljesten elokuva, mutta vaikka hän on onnistunut kopioimaan elokuvan tyylin, on hän tehnyt kaikkea muuta kuin apinoinut esikuvaansa.

Sarjan pääosassa on pieni minnesotalainen kaupunki ja tapahtuma-aikana talvi. Valtaosa sarjasta sijoittuu vain muutaman päivän ajalle, mutta lopulta hypitään hieman ajassa eteenpäin. Pienen kylän arki muuttuu, kun rauhalliseen elämään ja vähäiseen rikollisuuteen tottuneen syrjäisen kaupungin maantien varresta löytyy hylätty auto ja läheltä sen luota kuoliaaksi jäätynyt mies. Samaan aikaan luuserimainen vakuutusmyyjä Lester (Martin Freeman) tapaa vanhan koulukiusaajansa ja saa tältä turpaan. Ensiavussa hän tutustuu Lorne Malvoon (Billy Bob Thornton), joka on kuin muukalainen Hitchcockin junassa. Malvo tarjoutuu tappamaan Lesterin kiusaajan – ja sen myös tekee. Samana iltana Lester saa lopulta tarpeekseen nalkuttavasta vaimostaan ja tappaa tämän. Tästä alkaa monien veritöiden tarina, josta ei sisältöä puutu.

Koska 9-tuntista televisiosarjaa ei yksinkertaisesti voi rakentaa pelkän juonen varaan, ovat sen henkilöhahmot erittäin tärkeässä osassa. Koko homman toimiminen on kiinni niistä tavallisista ja epätavallisista ihmistyypeistä, joita nimettömässä pienessä kaupungissa asustelee tai ainakin väliaikaisesti majailee. Yksi tapahtuma johtaa toiseen, ja jälleen kuvaan saapuu pari uutta mukalaista selvittämään milloin mitäkin tapahtumaa.
Brittiläinen Martin Freeman on eräänlainen vanhan koulukunnan karaktäärinäyttelijä, joka tekee moitteetonta työtä tietynlaisissa rooleissa, joissa ei useimmiten ole aineksia päärooliin saakka. Tietysti Freemanilla oli pääroolit kolmessa Peter Jacksonin ohjaamassa Hobitti-elokuvassa, mutta ne ovat vähän erityyppisiä tarinoita kuin Fargon kaltaiset uskottavuuteen pyrkivät ja siinä onnistuvat tarinat ihmisistä ja yhteisöistä.

Siinä missä Freemanin näyttelemä Lester on (ainakin jonkin aikaa) tavattoman tavallinen ihminen, Thorntonin näyttelemä Lorne on kaikkea muuta. Muutamassa Coenin veljesten elokuvassa näytellyt ja näiden Fargo-elokuvan kanssa samana vuonna hieman samanhenkisen Sling Blade -mestariteoksen ohjannut Thornton on pitkästä aikaa erittäin hyvässä roolissa hitchcockilaisena murhamiehenä. Lorne on tarvittaessa erittäin miellyttävä, mutta pohjimmiltaan silkka sadisti.

Lornen ja Lesterin rinnalla sarjan päähenkilöinä nähdään Allison Tolmanin näyttelemä apulaissheriffi, joka on kollegoitaan (mm. Bob Odenkirk) fiksumpi ja käytännössä ainoa, joka erottaa totuuden palturista. Hänen isänsä (Keith Carradine pitkästä aikaa hyvässä roolissa) on paikallisen kuppilan omistaja ja entinen poliisi. Pääosanäyttelijöihin lukeutuu myös Colin Hanksin näyttelemä naapurikaupungin poliisi, joka on tottunut hoitamaan kaikkia muita kuin rikosjuttuja. Tavallista tyyppiä näyttelevä Hanks on (tähänastisen) elämänsä roolissa, jonka myötä hän alkaa vihdoinkin vaikuttaa isänsä pojalta.

Käsikirjoittaja Hawley on luonut aidontuntuisia ihmistyyppejä, jatkuvasti täyttä vauhtia etenevän, mutta silti loppuun saakka otteesaan pitävän rikostarinan, joka on täynnä yllätyksiä, mutta jonka toimiminen ei ole kiinni yllätyksellisyydestä. Pääosassa ovat ihmiset ja heidän ponnistelunsa, joiden tuloksen näkemistä seuraa suurella mielenkiinnolla. Lisäksi Hawley on keksinyt kertoa jaksojen alussa takaumina yksityiskohtia aiemmissa jaksoissa nähdyistä tapauksista. Vaikka hän on ottanut mukaan paljon roolihahmoja, ainoastaan yhden autolla liikkuvan ja erään tärkeän esineen löytävän pariskunnan kohtalo jää avoimeksi.

Suurin kiitos Fargon onnistumisesta kuuluu Hawleylle ja sarjan näyttelijöille. Pilotin ohjannut Adam Bernstein ja sarjan muut ohjaajat ovat hekin tehneet fiksusti pyrkimällä mahdollisimman samanlaiseen kuva- ja tarinankerrontaan sekä hiljaisen pikkukaupungin pysähtyneeseen, mutta pinnan alla kuohuavaan tunnelmaan kuin Coenin veljekset omassa elokuvassaan. Vaikka Fargo-sarja on hyvin elokuvallisesti tehty, on siinä kuitenkin omat televisiosarjamaisuutensa, joka ei tällä kertaa kuitenkaan heikennä kokonaisuutta.

Fargo saattaa hyvinkin olla paras TV-sarja pienen kaupungin rikoksista ja murhista sitten Twin Peaksin. Monin kohdin Twin Peaks vetää huomattavasti pidemmän korren, mutta suurin Fargoa hyödyttävä ero näiden kahden kohdalla oli: Twin Peaks oli uskaliaampi, mutta tästä syystä alkoi vetää vesiperiä sarjan edetessä. Fargo on eritoten sitä edeltäneestä elokuvasta johtuen tutunlainen, ilman räikeyksiä tehty, mutta tarkasti hallittu kokonaisuus, jonka tarina on ymmärretty rajata yhteen tuotantokauteen ja kymmeneen jaksoon.

LISÄMATERIAALI

Dokumentti sarjan teosta, poistettuja kohtauksia ja kommenttiraita osassa jaksoista.

DVD-JULKAISU