Elokuvaaja Heikki Katajisto on kuollut – Anssi Mänttärin luottomies kuvasi 26 pitkää näytelmäelokuvaa

 Anssi Mänttärin luottokuvaaja kuvasi peräti 26 pitkää näytelmäelokuvaa.

Elokuvaaja Heikki Katajisto kuoli tiistaina keuhkokuumeeseen jälkeen, Yle ja muut lähteet kertovat. Hän oli syntynyt Tampereella 11. elokuuta 1941 ja oli kuollessaan 84-vuotias.

Katajisto valmistui Taideteollisen oppilaitoksen taideteollisuusopiston kamerataiteen osastolta keväällä 1965. Jo opiskeluaikoinaan hän oli päässyt kamera-assistentiksi Mikko Niskasen ohjaamaan ja Esko Töyrin kuvaamaan jännityselokuvaan Hopeaa rajan takaa (1963), joka oli Fennada-Filmin tuotantoa eli vanhan studiojärjestelmän viimeisiä rutistuksia.

Niin ikään Katajisto oli vielä opiskelija, kun hän työskenteli kuvaajana Suomi-Filmin tilauselokuvaosastolla ja kuvasi yhtiölle myös Aito Mäkisen ohjaaman ja kirjoittaman Juulia-nimisen lyhytelokuvan, joka yhdessä Esko Elstelän Tikun kanssa muodosti koko illan elokuvan nimeltä Onnelliset leikit (1964). Kun Mäkinen sitten pääsi tekemään Suomi-Filmille koko illan elokuvaa Vaaksa vaaraa (1965), oli Katajisto siinä alusta alkaen mukana kuvaajana ja toisena käsikirjoittajana.

1960-luvun loppupuoliskolla työt Suomi-Filmissä loppuivat ja Katajistosta tuli freelancer-työntekijä.

Vihreä leski (1968) oli Jaakko Pakkasvirran debyytti soolo-ohjaajana ja Katajiston uran toinen pitkä elokuva kuvaajana. Onnellisten leikkien ja Vaaksa vaaraa tapaan se oli mustavalkofilmi, mutta tuottaja oli Filminor Oy.

Kun Jörn Donner aloitti Sixtynine 69:n (1969) kuvaukset talvella 1969, oli Katajisto kuvaaja Kari Sohlbergin operatöörinä, kunnes ohjaaja syystä tai toisesta näki parhaaksi, että Sohlberg itse myös operoi.

Kesällä 1969 Donner ohjasi seksikomedian Naisenkuvia (1970), jonka Katajisto kuvasi Sohlbergin ollessa kiinni toisaalla. Sixtynine 69:n tapaan Naisenkuvia oli Technicolor-elokuva, joskaan sitä ei kuvattu Technicolorin materiaalille vaan Kodakin Eastmancolor-filmille, mutta esityskopiot teetettiin Lontoossa Technicolorin laboratoriossa.

Seuraavana kesänä Katajisto kuvasi Donnerin ohjaaman Annan (1970), jossa viihdytään Kustavin saaristossa lääkärin (Harriet Andersson) seurassa. Donnerin kesälaitumilla filmattu elokuva kuvattiin Eastmancolorin värifilmille, mutta kopioita ei tuolla kertaa teetetty Technicolorilla.

Naisenkuvia oli erinomainen yleisömenestys kotimaassaan yli 300 000 katsojallaan ja meni mainiosti kaupasti myös ulkomaille, mutta Annan katsojaluvut jäivät reilusti alle sadantuhannen. Katajisto sai näistä elokuvista parhaan kuvauksen Jussi-palkinnon, uransa ainoan.

Osittain Donnerin ohjauksessa Heikki Katajisto teki myös dokumenttiklassikkon Perkele! Kuvia Suomesta (1971), jota pantiin purkkiin ympäri Suomea joskus Donnerin, toisinaan taas Jaakko Talaskiven ja Erkki Seiron ohjauksessa. 

Heikki Katajisto kameran luupissa Sixtynine 69:n kuvauksissa. Vas. Kari Sohlberg, oikealla Jörn Donner. Kuva: JDP

1970-luvun alussa, kun MTV alkoi satsata värifilmille kuvattuihin tv-elokuviin ja tilasi niitä alihankkijoilta, pääsi Katajisto kuvaamaan Felix-Filmillä Veikko Kerttulan ohjaaman Hannu Salama -filmatisoinnin Se tavallinen tarina (1972) ja Filmi-Ässä Oy:ssä Ismo Sajakorven ohjaaman jännityssarjan Soittorasia (1974).

Oman aikansa mittapuulla suurten tv-töiden välissä Katajisto kuvasi ja osittain käsikirjoitti teatteriohjaaja Jotaarkka Pennasen ainoaksi jääneen valkokangaselokuvan Mommilan veriteot 1917 (1973), pienimuotoisen epookin raharuhtinas Alfred Kordelinin murhasta. Myös se kuvattiin Eastmancolorin väreissä.

1970-luvun loppupuolella työt pitkien elokuvien puolella vähenivät ja pääkuvaajan vakanssin sijasta Heikki Katajisto hankki elantoaan mm. työskentelemällä operatöörinä Olavi Tuomelle Edvin Laineen ohjaamassa Viimeisessä savotassa (1977). Noihin aikoihin hän myös kuvasi second unit -kuvia Donnerin ohjaamaan rikoselokuvaan Miestä ei voi raiskata (1978), jonka varsinainen kuvaaja oli tanskalainen, myöhemmin Hollywood-ohjaajana tunnettu Bille August.

Anssi Mänttäristä ja Heikki Katajistosta tuli yksi suomalaisen elokuvahistorian tuotteliaimmista ohjaaja–kuvaaja-työpareista. Yhteistyö alkoi Pyhällä perheellä (1976), joka oli Mänttärin ensimmäinen pitkän elokuvan ohjaus, ja jatkui sen jälkeen joka ainoalla Mänttärin pitkällä elokuvalla aina Palkkasoturiin (1997) saakka.

Kaiken kaikkiaan he tekivät yhdessä vain runsaan 20 vuoden aikana 16 pitkää valkokangaselokuvaa sekä kuusi tv-sarjaa, joista Dirlandaasta (2000) oli tarkoitus leikata myös valkokangasversio, mutta se kaatui Elokuvasäätiön kielteiseen tukipäätökseen.

Katajiston ja Mänttärin yhteisistä töistä erottuvat ainakin Kello (1984), joka kuvattiin kahdessa päivässä Helsingissä, pääosin Berliinissä kuvattu Morena (1986) ja Virossa kuvattu Marraskuun harmaa valo (1993). Mänttärin ja Katajiston suurimpia yhteisiä saavutuksia ovat Paavo Haavikon librettoon pohjautuva Kuningas lähtee Ranskaan (1986), jonka käsikirjoitustyöhön kuvaajakin osallistui, ja pienimuotoinen ihmissuhde-elokuva Muuttolinnun aika (1991).

Vuonna 2011 Sodankylän elokuvajuhlilla esitettiin Mänttärin ohjaama koko illan elokuvan mittainen Tarkastaja, jonka Heikki Katajisto oli kuvannut. Se ei kuitenkaan saanut varsinaista teatterilevitystä.

– Hessu oli harvinaisen sivistynyt kuvaaja, luki kirjan päivässä, Anssi Mänttäri sanoo.

Mänttärin elokuvien lisäksi Heikki Katajisto kuvasi 1970-luvun puolivälin jälkeen vain neljän muun ohjaajan pitkiä elokuvia. Teatterimies Ralf Långbacka teki Katajiston kanssa uransa ainoan valkokangaselokuvan Herra Puntila ja hänen renkinsä Matti (1979), joka oli Naisenkuvien jälkeen kuvaajansa uran suurin yleisömenestys.

Timo Linnasalon ohjaustyöt Aurinkotuuli (1980) ja Aikalainen (1984) ovat nekin Katajiston kuvaamia. Aurinkotuuli on kotimaisittain harvinainen scifi-elokuva, Aikalainen taas yhtä lailla harvinainen Feodor Dostojevskin Kirjoituksia kellarista -teoksen filmatisointi. Scifiä oli myös ranskalainen tv-sarja Aux frontières du possible, jonka yksi tunnin mittainen jakso kuvattiin Suomessa vuonna 1974. Claude Boissol ohjasi ja Heikki Katajisto kuvasi, kun Pierre Vaneck ja Eva Christian seikkailivat Suomessa.

Katajisto kuvasi myös Pauli Pentin rikoselokuvan Pimeys odottaa (1985) ja Raili Ruston lastenelokuvan Uppo-nalle (1991), jälkimmäisen yhdessä Veikko Mårdin kanssa.

Lyhytelokuvia ohjanneen Heikki Katajiston haave oman pitkän valkokangaselokuvan ohjaamisesta jäi toteutumatta, vaikka yritystä oli. Kevättalvella 1971 tuoreena Jussi-voittajana hän anoi Elokuvasäätiöltä käsikirjoitusapurahaa Timo K. Mukan romaanin Kyyhky ja unikko sovittamiseksi elokuvaksi, ja talvella 1977 hän anoi apurahaa Santeri Ingmanin romaanin Juho Vesainen sovitustyöhön, mutta molemmat hakemukset saivat kielteisen päätöksen.

Katajisto oli puolalaisen elokuvan ihailija ja vietti vuonna 1968 yli kuukauden Puolassa seuraamassa Andrzej Wajdan ohjaaman elokuvan Kaikki myytävänä (1969) kuvauksia.