Keikkakuski (1978) [Blu-ray]

Walter Hillin Keikkakuski (1978) on oman vuosikymmenensä pikkuklassikko, jonka vaikutus Nicolas Winding Refnin Driveen (2011) lienee ollut yhtä suuri kuin Jean-Pierre Melvillen Ajojahdin (1967) vaikutus Keikkakuskiin. Itse elokuvansa käsikirjoituksen laatinut Hill on saanut mukaan kolme kovaa nimeä, joista Ryan O'Neal takasi elokuvalle yleisön, Bruce Dern mieleenpainuvan toisen pääosanäyttelijän ja Isabelle Adjani jotakin siltä väliltä.

Vuosikymmenen alkupuolella erittäin suuresta suosiosta nauttinut O'Neal tekee Keikkakuskissa yhden viimeisistä menestysrooleista – tai ylipäätään näyttelee sellaisessa elokuvassa, jonka useampi ihminen on aikanaan nähnyt ja joka vielä tänä päivänä joten kuten muistetaan. O'Neal on nimettömäksi jäävä nuorehko mies, joka hankkii hyvän elantonsa toimimalla autonkuljettajana pankki- ym. rosvoille. Paksua rahatukkua vastaan hän ajaa komeilla autoilla pitkin Los Angelesin öisiä katuja väistellen niin vastaantulijoita, jalankulkijoita kuin poliisejakin, jotka ovat aina autonmitan Kuskia jäljessä. Tähän kyllästynyt rikosetsivä (Dern) päättää saada Kuskin kiinni keinolla millä hyvänsä, ja niinpä hän kiristää erästä pikkurikollista ottamaan yhteyttä Kuskiin ja palkkaamaan tämän keikkakuskiksi ryöstökeikalle, jonka päätepysäkki on poliisin tiedossa.

Kuskilla on hänelläkin omat huolensa, vaikka yksityiselämää hänellä ei juuri tunnu olevan. Halvoissa hotelleissa asuva, mutta kalliita pukuja käyttävä komea mies viettää iltansa yksin radiota kuunnellen. Kun hän olosuhteiden pakosta joutuu tutustumaan Adjanin näyttelemään viehkeään nuoreen naiseen, ei siitäkään tahdo syntyä sen lähempää tuttavuutta. Adjaninkin roolihahmo jää nimettömäksi O'Nealin ja Dernin tyyppien tavoin. Hän ei ole tarinan kohtalokas nainen, vaan pelastava enkeli: neiti sattuu olemaan Kuskin viimeisen keikan silminnäkijänä, mutta hyvää palkkiota vastaan ei kerro poliisille, kenet näki. Tästä alkaa näiden kahden ihmisen erikoinen suhde, johon tietysti tuo rikosetsiväkin liittyy.

Keikkakuskissa on kyllä juoni, hyvin yksinkertainen sellainen, mutta sisältöä siinä on olemattoman vähän. Pääosassa ovat nuoret ja kauniit näyttelijät, vastavoimana vähemmän nuori ja vielä vähemmän kaunis Dern, unelman toteutumisen esteenä niin virkavalta kuin rikolliset, kaiken pahan alkuna ja juurena raha. Ennen kaikkea pääosassa ovat tietysti ne monet takaa-ajojaksot, jotka ovat oman aikansa tuotteita kaikkein positiivisimmassa mielessä; aidoilla paikoilla kuvattuja kohtauksia, joissa stunt-ajajat ja toisinaan näyttelijät itse kaahailevat pitkin suuren kaupungin katuja ja 1970-luvun lopun rumuus on Philip Lahtropin komeasti kuvaamaa. Autoilukohtauksiin Hill ei tosin ole saanut läheskään sellaista adrenaliinintäyteistä jännitystä kuin vaikkapa Peter Yates Bullittissa tai William Friedkin Kovaotteisissa miehissä. Bullittin ja Kovaotteisten miesten tekijät olivat parempia, mutta heidän etunaan olivat myös näyttelijät ja tarinat, jotka olivat yksinkertaisesti parempia kuin Keikkakuskissa.

LISÄMATERIAALI

Ei lisämateriaalia.

BLU-RAY-JULKAISU