Ettei olis' mielesi paha... – arvostelussa nyt DVD:llä julkaistu Seurapeli (2020)

Pieni joukko vanhoja kavereita kokoontuu saaressa sijaitsevalle huvilalle viikonloppua ja syntymäpäiviä viettämään. Juhlakalu on Mitzi (Emmi Parviainen), nimeään myöten aikuistumisen väliin jättänyt nainen, joka on tyytymätön rakkaus- ja työelämäänsä. Mitzin paras ystävä oli Veronika (Laura Birn), jonka akateeminen ura on sittemmin vienyt pois Suomesta ja ruotsalaisen näyttelijän (Christian Hillborg) kainaloon. Veronikan pikkusisko Natali (Iida-Maria Heinonen) on kateellinen Mitzille tämän ja Veronikan läheisistä väleistä.

Näiden kolmen naisen ja pepsodent-hymyisen ruotsalaismiehen lisäksi viikonlopunviettoon osallistuvat Veronikan ja Mitzin entiset poikaystävät Härde (Eero Milonoff) ja Juhana (Samuli Niittymäki), Juhanan uusi naisystävä Ulla (Paula Vesala) sekä Härden veli Janne (Paavo Kinnunen). Seuraavien päivien kuluessa vanhat kaunat ja aikanaan sanomatta jääneet ajatukset nousevat pintaan samaa tahtia kuin veren alkoholipitoisuus kasvaa. Selvää on, ettei näistä kaveruksista kukaan ole erityisen onnellinen saati tyytyväinen elämäänsä. Ilmeistä on sekin, että vaikka kavereilla on yhteinen historia, niin erottavia tekijöitä alkaa jo tällä iällä olemaan enemmän kuin yhdistäviä.

Jenni Toivoniemen ensimmäinen pitkä näytelmäelokuva Seurapeli on vähän kuin 2020-luvun Yö meren rannalla tai suomalainen versio Sisärenkaasta. Se etenee samoja polkuja ja käsittelee samanlaisia kysymyksiä kuin mannereurooppalaiset ja yhdysvaltalaiset kaveriporukkakuvaukset. Etenkin elokuvan alkupuolella Seurapelin roolihahmot tuntuvat erittäin vierailta suomalaisen elokuvan päähenkilöiksi, mutta tapahtumien edetessä ja kännin kasvaessa näiden roolihahmojen itselleen rakentamat kulissit alkavat rakoilla ja pintaan nouseekin aitojakin ihmisiä. Osa jää enemmän karikatyyrimäisiksi, esimerkiksi kirjailijana menestynyt Juhana, jonka imagoon kuuluu villapaita ja viileät tunteet.

Seurapeli on kertomus pettyneistä ja ikävistä ihmisistä, mutta itse elokuva ei ole näistä kumpaakaan. Huumori eri sävyissään on jatkuvasti läsnä ja ahtaan paikan kammo vältetään komealla käsivarakuvauksella ja sijoittamalla tapahtumia ulkoilmaankin. Parikymmentä vuotta aiemmin tällainen tarina olisi saatettu sijoittaa helsinkiläisiin kaljakuppiloihin ja muihin ankeisiin sisätiloihin, mutta tänä päivänä suomalaisissa elokuvissa örvelletään postikorttimaisemissa.

Seurapeli on kaukana originellista, mutta se on taiten tehty ja näytelty.