Pohjanmaa (1988) – moderni lännentarina ja terävä paikallisväestön kuvaus

Hakalan Erkki (Taneli Mäkelä), Pohjanmaa-elokuvasarjan päähenkilö. Kuvakaappaus Pohjanmaasta.

Talossa on merkkejä entisaikojen kukoistuksesta, mutta nyt se seisoo rappeutumassa Kauhavan hiljenevässä pitäjässä. Aikoinaan Amerikkaan lähteneen isoisän perinnönjako on tuonut Hakalan veljekset sunnuntaiksi kotitilalle, jota isännöi veljeksistä vanhin, Paavo. Veljiensä edessä Paavo yrittää esittää yksinvaltiasta ja patriarkkaa, vaikka selvää on, että kahden kesken vaimo Laina määrää kaapin paikan.

Veljeksistä nuorimmainen, julkisia hellyydenosoituksia välttelevä ja itseään pikkuisen muita parempana pitävä Erkki on nykyään työläisenä Pietarsaaressa. Erkin kanssa samaa ikäluokkaa on Paavon vanhin poika Markku, joka kapinoi uutta perheenisän rooliaan vastaan.

Joukon lukenein on insinööri Seppo, joka asuu Vaasassa ja kaipaa ainakin puolivakavissaan takaisin kotipitäjäänsä, mutta sieltä ei löydy sitä elintasoa, johon hän on kaupungissa tottunut. Sepon elämä olisi kelvannut varmasti Veikolle, veljeksistä hurjimmalle ja voimakkaimmin tuntevalle. Hän on omien sisäisten ristiriitojensa repimä mies, joka on viinaa saatuaan valmis tappamaan kaikki ja selvänäkin se onnistuisi.

”Jesus, kun on hautova ilima”.

Antti Tuurin romaaniin pohjautuvan Pohjanmaan veljesviisikko on hyvä kuva minkä tahansa agraarikulttuurin keskellä eläneen perheen pojista. Hakalan veljeksiä vaivaavat samat ongelmat kuin niitä 1800-luvun talollisten poikia, jotka eivät olleet perheen vanhimpia. Kun tila ja tulot menivät vanhimmalle pojalle, muiden lasten onni oli oman raa’an työn varassa. Osa sortuikin varsinaisiin raakuuksiin ja alkoi puukkojunkkareiksi, häjyiksi, jotka purkivat pahaa oloaan rikoksiin, rötöksiin ja murhiin.

Hakalan pojat elävät vuosisataa myöhempää aikaa kuin häjyt, mutta etsivät hekin paikkaansa maailmasta. Veikko on pyörittänyt mattokutomoa ja – omasta mielestään ehkä tyhmyyttään – antanut entisen palkollisensa Ketolan keplotella firman rahat. Veikko ei moista anna anteeksi ja niinpä Ketolan henki on koko ajan hiuskarvan varassa. Jos ei Veikko, niin joku toinen veljeksistä tai Paavon pojista on valmis lähtemään tappopuuhiin jonakin kauniina päivänä.

Veikko on sen sortin ihminen, että hän lienee ummistanut silmänsä Ketolan touhuilta sillä aikaa, kun hän on kiertänyt maakuntaa kukkoilemassa tehtaanjohtajana. Joka tapauksessa viidestä Hakalan veljeksestä vain yksi on lähetetty kunnolla koulutielle, eikä se ollut Veikko. Nyt se kostautui.

Sunnuntaiaamu sarastaa Pohjanmaalla.

Pohjanmaan tapahtumat sijoittuvat yhteen kesäsunnuntaihin – juuri sellaiseen päivään, jotka ovat maaseudulla tylsiä. Ei siitä syystä, että oltaisiin uskovaisia ja siksi pyhitettäisiin lepopäivä, vaan koska menneet sukupolvet ovat niin tehneet ja perinteistä pidetään kiinni tylsyydenkin uhalla. Se merkitsee tyhjän panttina istuskelemista yhtenä päivänä viikossa.

Kun Hakalan veljekset eivät sitten osaa muuta tehdä, alkavat he tappaa tylsyyttään viinalla ja väkivallalla. Veljesten ja veljenpoikien välinen leikkimielinen paini muuttuu hetkessä vihatun Ketolan jahtaamiseksi. Hiekkamontulla juodaan kiljua ja maakuntaviinaa ja ammutaan isoisän aikanaan kätkemällä konepistoolilla. Veljesten entinen opettaja sattuu paikalle ja alkaa elää uudelleen elämänsä kohokohtaa, jatkosotaa, jonka arpia hän ylpeästi kantaa ja kertoo niistä aina tilaisuuden tullen. Koko ajan liikutaan sillanpääläisissä tunnelmissa ja selvää on, että ennen suviyön vaihtumista aamuun yksi joutuu lautoihin ja toinen rautoihin.

Markun vaimo (Sari Mällinen) ja lapsi, taustalla Veikko.

Pohjanmaa oli parikymmenvuotisen tv-uran tehneen, tuolloin jo 49-vuotiaan Pekka Parikan ensimmäinen valkokangaselokuva. Pienen kuvaruudun puolella rutiinin ja ammattitaidon hankkineen ohjaajan kädenjälki on vahvasti läsnä Pohjanmaassa myös siksi, että hän laati elokuvan käsikirjoituksen yhdessä kirjailija Tuurin kanssa. Yhdessä nämä loivat kaikesta turhuudesta riisutun ja erittäin tiiviin parituntisen teoksen, joka on yhä yksi parhaiten kirjoitetuista suomalaiselokuvista.

Pohjanmaata on vaikea kategorisoida vain yhteen lajityyppiin, mutta kaikkein eniten se on moderni lännentarina. Elokuvan teemat, henkilöitten väliset ristiriidat sekä tapahtumien kulku ja rajattu miljöö sopisivat suoraan 1800-luvun Villiin länteen. Lännenelokuvamaisen olemuksensa ansiosta filmi avautunee helposti myös ulkomaalaisille katsojille, vaikka nämä eivät tietäisi mitään Suomesta tai häjyistä, saati sitten 1980-luvun suomalaisen maaseudun elämästä. 

Lännenelokuvamaiset piirteet näkyvät myös John Fordin, Howard Hawksin ja George Stevensin genreklassikoiden henkeä jäljittelevissä kuvissa. Sellaisia löytyy heti elokuvan alusta alkaen, kun Erkki tulee ulos pihamaalle ja kävelee kahden ulkorakennuksen väliin. Ylhäältä kamerakraanasta otetussa pitkässä kuvassa näkyvät myös aamukasteisella pellolla leikkivä nuoriso ja pian sarastava päivä, joka jää ainakin yhdelle kauhavalaiselle viimeiseksi.

Elokuva alkaa kohtauksella, jossa Erkki saapuu lapsuudenkotiinsa ja käy jututtamassa isoäitiään. Vanhuudenhöperö, nykytermillä dementoitunut, vanhus ei enää tiedä, missä ajassa tai sukupolvessa eletään. Mummo alkaa kertoa pojanpojalleen isännän vanhasta asekätköstä. Sieltä Erkki käy myöhemmin etsimässä vanhan konepistoolin, jonka ilmestyminen kuvaan on lupaus siitä, että Hakalan veljekset tulevat tekemään jotakin peruuttamatonta.

Parikka on lainannut elokuvansa alkutekstit suoraan Tähtien sodasta. Kaltevat tekstit rullaavat takaperin keskellä kuvaa ja taustalla näkyy helikopterista otettua ilmakuvaa Pohjanmaan pelloista ja Lapuanjoesta. Siinä on yksi kansallismaisemistamme.

Maalla, joka on niin tasainen että naapuri näkyy aina, on helppo kyräillä ja elää kateudessa. Parikka ei kuitenkaan ole tehnyt Pohjanmaasta vain ilkeämielistä saati katkeraa elokuvaa, mutta sen yleissävy on ironinen. Parhaiten sen ironisuus aukenee ehkä niille, jotka tuntevat nämä ihmistyypit elokuvan tapahtumien seudulta. Pohjanmaahan ei ole Veikon kaltaisten ”häjyjen” ylistyslaulu vaan kaikessa yksinkertaisuudessaan uskottava tulkinta siitä, mikä saa tällaiset ihmiset toimimaan tällä tavoin.

Samantyylistä tutkielmaa häjymyytin synnystä ja roistojen ihannoinnin kritiikkiä olisi varmasti löytynyt jo Rauni Mollbergin 1970-luvulla suunnittelemasta Puukkojunkkarit-romaanin filmatisoinnista, mutta Mollberg hylkäsi hankkeensa liian kalliina. Vähällä oli, että Pohjanmaakin olisi jäänyt tekemättä, sillä myönteisen kannan saaminen Elokuvasäätiöstä kesti useita vuosia. Yksi syy penseyteen taisi olla siinä, että kyseessä oli maalaisaihe, joita säätiön herrat tunnetusti karttoivat.

Elokuvasäätiön tuki varmisti myös sen, että Parikalla, kuvaaja Kari Sohlbergilla ja koko kuvausryhmällä oli riittävästi aikaa tehdä valkokangaselokuvan laatuvaatimukset täyttävää jälkeä. Pohjanmaan hienous ei olekaan vain tarinankerronnallisten ansioiden varassa, vaan se on kautta linjan korkeatasoinen teos ja suomalaisen elokuvan helmiä. Se on epäilemättä Parikan uran hienoin saavutus, taideteoksena paljon hallitumpi ja väkevämpi kuin Talvisota (1989). Pohjanmaa on myös Sohlbergin hienoimpia töitä. Edellisen kerran hän oli kuvaamassa yhtä vaikuttavaa maaseututarinaa viisitoista vuotta aiemmin, kun Mollberg ohjasi esikoiselokuvaansa Maa on syntinen laulu (1973).

Kilju laulattaa Veikkoa (Esko Salminen)

Komeista kuvistaan, tehokkaasta kerronnastaan ja hienosta tunnelmastaan huolimatta Pohjanmaan onnistuminen oli täysin näyttelijöiden varassa. Hakalan viiden keskenään erilaisen, mutta yhtä köyttä pitävien veljesten rooleihin Parikka löysi täydellisen porukan ja myös monet sivuosista on roolitettu täydellisesti. Esimerkiksi Paavo Pentikäinen pelkurimaisena Ketolana, Vesa Vierikko virkaintoisena nuorena poliisina ja Kalevi Haapoja tämän vanhempana kollegana sekä Kalevi Kahra vanhana opettajana ovat kaikki kehujen arvoisia.

Pohjanmaan varsinainen päärooli on Taneli Mäkelällä, joka on mainio estoisena ja ylimielisenä Erkkinä. Elokuvan tähti on silti Esko Salminen, joka tekee elämänsä roolin Veikkona, jossa on yhtä paljon pikkupoikaa kuin murhamiestäkin. Veri kiehuu ja elämä on yhtä vuoristorataa. Näyttelijän merkitys on aivan ratkaiseva siinä, että Veikko on elokuvan roolihahmoista kiehtovin ja miellyttävin. Salmisen roolityö ei kalpene yhdenkään toisen näyttelijäsuorituksen rinnalla, se kestää vertailun millä tahansa mittarilla.

Veikko on kuin Isontalon Antti, jota Salmisen biologinen isä ja liki identtinen kaksoisolento näytteli liki neljäkymmentä vuotta aikaisemmin. Silti Salmisen ja Tauno Palon roolisuoritusten  Pohjanmaa- ja Härmästä poikia kymmenen -elokuvissa tekemien roolisuoritusten vertailu on turhaa, ne ovat niin erilaisissa elokuvissa ja tyylilajeissa. Ilmari Unhon Härmästä poikia kymmenen on koreileva, entisaikojen romanttisen mielikuvan kultaama elokuva, joka lähes väkisin maalasi häjyistä sankarikuvaa. Pohjanmaa pyrkii repimään alas tämän virheellisen kuvan, mutta ei suinkaan hyödyntämättä kliseiden parhaita puolia.

Pohjanmaan ikimuistoisiin roolisuorituksiin kuuluu myös Esko Nikkarin Paavo. Nikkari oli itsekin pohjalaista alkuperää ja varmasti hän tunsi kaikki ne ihmistyypit, joita tässä tarinassa nähdään. Elokuvaan paljon huumoria tuovan Nikkarin ja räiskyvän Salmisen rinnalla muut roolihahmot tuntuvat väkisinkin arkisilta. Heikki Paavilainen Markkuna ja Vesa Mäkelä Seppona ovat muutenkin pienemmissä rooleissa kuin Erkki, Veikko ja Paavo. Kouluja käyneen Sepon tehtävänä on muistuttaa siitä, minkälaista muiden Hakalan veljesten tai entisaikojen häjyjen elämä olisi voinut olla, jos he olisivat käyttäneet tarmonsa johonkin järkevään. Markku on tienhaarassa, jossa hänen on päätettävä, kumman kaltainen hän haluaa olla: Sepon vai Veikon.

Vaikka naisten rooli on Hakalan veljesten elämässä on ratkaiseva, niin elokuvassa he eivät ole jatkuvasti läsnä. Erkillä on salasuhde naimisissa olevaan Saaraan (Eeva Eloranta), jolle koko juttu on yhtä paljon pelkkää hauskanpitoa ja kokeilua kuin Erkillekin. Markun nuori vaimo (Sari Mällinen) reagoi kaikkeen itkemällä, mutta hän onkin kovan paineen alla päämäärättömän miehensä uskollisena kumppanina. Paavon vaimo Laina (Tarja Keinänen) kestää kaiken ja vähän enemmänkin. Veljesten äiti (Kirsti Ortola) ja mummu (Alli Häjänen) edustavat suvun vanhimmista viimeisiä. Miehet ovat jo aikaa sitten kuolleet, mutta mummu pitää puheissaan yllä kaiken kestävän kansan sankarimyyttiä. ”Pohjanmaalla miehis on hulluus ja vanhois naisis viisaus”, mummu ilmoittaa Erkille.

Pohjanmaassa riittää lännenelokuvamaista kuvastoa.

Hakaloista kasvoi suomalaisen elokuvahistorian toinen suuri sukukronikka Niskavuorten jälkeen. Pohjanmaan mainio menestys – parhaan ohjauksen, kuvauksen ja leikkauksen Jussit, noin 180 000 katsojaa, hyvä videokasettimenekki – poiki välittömästi kaksi jatko-osaa, Parikan Talvisodan ja Lauri Törhösen ohjaaman Ameriikan raitin (1990). Talvisodassa hypättiin 50 vuotta ajassa taaksepäin ja kerrottiin Hakaloiden poikien isästä, mutta ennen kaikkea itse sodasta. Se ei ole niin keskeinen osa Hakalan veljesten tarinaa kuin Ameriikan raitti, joka kertoo Erkin (roolissa nyt Kari Sorvali) äkkilähdöstä Floridaan veroja pakoon. Ameriikan raitti on rasvaisten äijien sikailua; joukko turvenuijia lähtee suureen maailmaan ryyppäämään, huoriin ja laukomaan kuolleina syntyneitä vitsejään.

Ameriikan raitissa ei ollut yhtään samaa näyttelijää tai tekijää kuin Pohjanmaassa ja se sai vain runsaan neljäsosan tämän katsojamäärästä. Hakalan veljesten tarina jatkui vielä Lakeudun kutsulla (2001), jossa Erkki palaa Floridasta kotiseuduilleen taskussaan tukku dollareita. Kari Väänäsen tulkitsemana Erkki on nytkin kiinnostava, koska Väänänen on jo omana itsenään täysin toisenlainen kuin Taneli Mäkelä ja Kari Sorvali. Lakeuden kutsussa on jo samoja näyttelijöitä ja tekijöitä kuin Pohjanmaassa, mutta tyylillisesti se on kaukana siitä. Parikan tapaan tv-ohjaajana kokenut Ilkka Vanne teki Lakeuden kutsusta toimintakomedian täkäläisissä raameissa ja tulos on hyvä – yhtä kaukana Pohjanmaasta kuin Ameriikan raitistakin.

Elokuvateatterilevityksen jälkeen Pohjanmaa oli mahdollista nähdä vain heikkolaatuisena videonauhasiirtona ja väärällä kuvarajuksella, ennen kuin Kansallinen audiovisuaalinen instituutti restauroi sen muutama vuosi sitten. Pohjanmaa ei ole näyttänyt tätä paremmalta ensi-iltapäivänsä jälkeen, jos silloinkaan. Kuvasuhde on nyt alkuperäinen ja ainoa oikea eli 1,66:1. DVD:llä ja aiemmin televisiossa nähdyssä versiossa kuvasuhde oli noin 1,54:1. Kuvaaja on hyväksynyt uuden version värimäärittelyn.

Korkealaatuinen uusi digikopio antaa mahdollisuuden nähdä elokuvan aivan uusin silmin. Pohjanmaankin tapauksessa ero on ratkaiseva, kun koko kuva tulee esiin täydellä tarkkuudellaan. Nyt voi nähdä myös sen, että Kari Sorvalin näyttelemän lääkärin nimikyltissä lukee Jukka Mäkelä, elokuvan kreditoimattoman vastaavan tuottajan nimi.

Pohjanmaa on pysyvästi ilmaiskatselussa KAVI:n Elonet.fi-palvelussa.