Voi veljet, mikä päivä! (1961)

Yhdysvaltalaisen George McManusin Vihtori ja Klaara -sarjakuva oli 1930- ja 1940-luvulla Suomessa niin suosittu, että siitä tehtiin (luvatta) elokuvia, näytelmiä ja romaaneja. Valentin Vaalan Kun isä tahtoo... -filmin (1935) käsikirjoitusta käytettiin melkein sellaisenaan Teuvo Tulion Vihtorissa ja Klaarassa (1939). Vaalan ja Tulion filmien pääroolissa nähtiin Eino Jurkka, joka näytteli samaa hahmoa myös Nyrki Tapiovaaran Kahdessa Vihtorissa (1939) ja hänen itsensä ohjaamassaan Herra johtajan "harha-askeleessa" (1940). Viimeiseksi mainittu pohjautui Tatu Pekkarisen näytelmään, josta hän myöhemmin kirjoitti romaanin – ja tästä romaanista Veikko Itkonen tuotti Voi veljet, mikä päivä! -elokuvan vuonna 1961 apunaan Jurkan poika Sakari. 

Antti Litja, Teija Sopanen, Eemeli, Sakari Jurkka, Pia Hattara ja Toivo Lahti.

 Itkosen ja Jurkan yhdessä ohjaamassa Voi veljet, mikä päivä! -elokuvassa päähenkilön nimi on tällä kertaa Emil Rantamo (Eemeli), mutta ongelmat ovat vanhoja samoja. Kamala vaimo (Pia Hattara) määrää Emilin ja koko perheen kesähuvilalle juuri, kun Emil on saanut tohtorilta lääkärintodistuksen lomailun tarpeesta -- ja se loma piti viettää kavereiden kanssa Aulangolla. Nyt he suuntaavat kesähuvilalle, missä kotiapulaisen puutteessa vaimo määrää Emilin siivoamaan ensimmäisen viikon ajan. Sitten on muun perheen vuoro: hyväluontoinen esikoistytär (Teija Sopanen) on paikalla tohvelisankarimiehensä (Jurkka) kanssa, poika Fritsu (Antti Litja) kapinoi ja iskee silmänsä paikalliseen tyttöön (Saara Pakkasvirta). Kun Emil keksii salaa palkata siivoojaksi nuoren naisen (Maikki Länsiö) ja käskee tätä piilottelemaan muilta, on soppa valmis. 

Sakari Jurkka ja Teija Sopanen.

Itkosen salanimellä käsikirjoittama (Pentti Saarikoski auttoi dialogissa) elokuva on pelkkää väärinkäsityskomediaa, jollainen saattaa toimia erittäin hyvin, mutta tällä kertaa se ei toimi. Itkonen ei ollut mikään komediatekstien kynäilijä ja se näkyy. Voi veljet, mikä päivä! -elokuvassa on kohtalaisen hyvät ainekset komediantekijänä lahjakkaammalle ohjaajalle ja käsikirjoittajalle, mutta vaikka asialla olisi ollut Billy Wilder, niin ei hän Pekkarisen teoksesta kovin erikoista filmiä olisi saanut. Toistuvat ja jo toistettavat, eli lukuissa filmeissä ennen tätä nähdyt väärinkäsitykset eivät paljon naurata. Myöskään järjettömän kovaääninen ja sekava koheltaminen ei aiheuta naurua, vaikka sellaista amerikkalaisissa elokuvissa nähneet suomalaiset elokuvantekijät joskus luulivat osaavansa hyödyntää. 

Ohjaamisen, käsikirjoittamisen ja tuottamisen lisäksi Itkonen vastasi elokuvan kuvauksesta ja leikkauksesta. Ammattitaitoisesti kuvatulla elokuvalla ei kuitenkaan ole visuaalisesti paljon mitään tarjottavaa. Onneksi valtaosa elokuvan tapahtumista on sijoitettu ulos (ehkä liiankin kirkkaaseen valaistukseen), sillä huvilan lavaste on tyyliltään täysin eri luokkaa kuin tuo aito vuosisadan alun ränsistynyt huvila. Virtasten ja Lahtisten (1959) tapaan taustafondit on jätetty hankkimatta, joten sisäkuvissa sälekaihtimet pysyvät visusti kiinni. Tällaiset ikkunattomat lavasteet tekevät elokuvasta hyvin nopeasti erittäin tunkkaisen oloisen.

Voi veljet, mikä päivä! on eräänlainen muunnelma Armand Lohikosken Pekka Puupää kesälaitumilla -elokuvasta (1953), mutta huomattavasti huonompi, vähemmän hauska ja mielikuvituksettomampi teos. On Itkosen ja Jurkan elokuvassa hauskojakin hetkiä, mutta ne ovat vähissä. Sen sijaan elokuvan (ja varmasti myös kuvausten) rento kesäinen tunnelma välittyy myös katsomoon, ja se hyvittää paljon.

LISÄMATERIAALI:

Ei lisämateriaalia.

DVD-JULKAISU:

TV-masterista tehty DVD-julkaisu. Kuva on liki negatiiviformaatissaan (1,37:1), mutta filmi on tarkoitettu esitettäväksi 1,66:1-kuvasuhteella.