Love Records – Anna mulle Lovee (2016) [Blu-ray]

Love Records – Anna mulle Lovee -elokuvassa on läsnä kaikki Aleksi Mäkelän elokuvista tutut elementit, mutta kaksi on joukosta poissa: Markus Selin ei ole tuottajana eikä mukana ole montaakaan Mäkelän vakionäyttelijöistä. Sen sijaan mukana ovat vahva visuaalisuus, roisi huumori, toimivat musiikkivalinnat ja yksitoikkoinen naiskuvaus.

Antti Oskari Pesosen ensimmäinen pitkän elokuvan käsikirjoitus seuraa helsinkiläisen Love Records -levy-yhtiön vaiheita sen perustamisesta 1960-luvun puolivälistä aina yhtiön loppuvaiheille 1970-luvun lopulle. Säveltäjä-muusikko Henrik Otto Donner (Tomi Alatalo), muusikko Christian Schwindt (Riku Nieminen) ja musiikkitoimittaja Atte Blom (Jarkko Niemi) päättävät perustaa vaihtoehtoisen levy-yhtiön julkaisemaan sellaista musiikkia, johon Toivo Kärjen (Pirkka-Pekka Petelius) johtama Fazer ei koskisi pitkällä tikullakaan. Kun Lovesta monen vaiheen jälkeen tuleekin menestys, Kärki arvostaa poikien aikaansaannosta. Herra on kuitenkin Kärjelläkin, Jukka-Pekka Palon näyttelemä vielä isompikenkäisempi pukumies, joka päättää tuhota Love Recordsin.

Love Records -elokuvassa miehet ovat keskipisteenä, he ovat vastuussa toiminnasta ja heidän elämäänsä seurataan. Naisten osuus jää, kuten monissa Mäkelän elokuvissa, taustalle. Levylaulajan urasta unelmoivan ja sen eteen mitä tahansa tekevän tytön (Alina Tomnikov) lisäksi elokuvassa on vain kaksi mainittavaa naishahmoa, Blomin äiti (Maija Junno) ja Donnerin vaimo (Elina Keinonen), hekin melkoisen yksiulotteisissa rooleissa, joiden elämä pyörii miesten ympärillä. Blomin äiti on alistunut miehensä tahtoon, Donnerin vaimo sen sijaan ei ole.

Miesnäyttelijöistä suurimman vaikutuksen tekee Tomi Alatalo, joka on myös huomattavasti roolihahmonsa esikuvan näköinen. Ensimmäisen suuren elokuvaroolinsa tekevä Alatalo osaa jo nyt näytellä kameralle, elehtiä ja liikehtiä pienesti, mutta silti pysyä läsnä ja kiinnostavana. Alatalon rooli on nyt suuri ja toivoa sopii, että seuraavatkin roolit ovat – hän on löytö suomalaiseen elokuvaan.

Mäkelän aiempien elokuvien tapaan Love Records on tehty humoristisella otteella, se ei milloinkaan mene liian synkäksi, vaikka avioerot, sairaudet ja huonot suhteet vanhempiin ovat osa tarinaa. Rööperin, Kaapparin ja Matin tavoin Love Records on epookki lähimenneisyydestä, mutta suomalaisen elokuvan resursseille kuitenkin sen verran kaukaa, että laajoja ulkokuvia Helsingistä ei voida käyttää. Ohjaaja ja hänen vakiokuvaajansa Pini Hellstedt ovat tehneet tuttuun kuvanneet tasokasta, elävää filmiä.

Elokuva on tietenkin täynnä Love Recordsin katalogin musiikkia, sekä uusina esityksinä että alkuperäisinä versioina. Yhtiön tunnetut kappaleet on osattu ripotella osuviin kohtiin. Sitäkin paremmin Mäkelä ja leikkaaja Kimmo Taavila ovat onnistuneet elokuvan rytmissä: kohtaukset ovat erittäin lyhyitä, vaihtelut tapahtumapaikkojen välillä huomattavia ja seurauksena on erittäin nopeatempoinen filmi. Love Recordissa on sellaista vauhtia, jollaista harva suomalaisohjaaja haluaa tai osaa pitää yllä.

LISÄMATERIAALI

Olavi Uusivirran musiikkivideo.

BLU-RAY-JULKAISU