Lain mukaan (1956)

Minna Canthin novelliin pohjautuvan Lain mukaan -elokuvan viimeisenä kuvauspäivänä ohjaaja-käsikirjoittaja Roland af Hällström, 50, kuoli sydänkohtaukseen kesken uransa parhaimman luomiskauden. Kuvaaja Esko Töyri pani filmin viimeiset kuvat purkkiin vielä samana päivänä.

Af Hällströmin klassikkokirjallisuuden filmatisointien sarjan – Putkinotko (1954), Ryysyrannan Jooseppi (1955), Poika eli kesäänsä (1955) – viimeinen osa oli viimeinen osoitus ohjaaja-käsikirjoittajan lahjakkuudesta, jota esimerkiksi hänen aivan ensimmäisen elokuvansa Paimen, piika ja emäntä (1938) perusteella ei olisi uskonut hänestä löytyvän. Putkinotkon ja Ryysyrannan Joosepin tasoinen teos Lain mukaan ei ole, mutta on se toisaalta hyvin erilainenkin.

1800-luvun pikkukaupunkiin sijoittuvan kertomuksen päähenkilö on Maria (Eila Peitsalo), 22-vuotias kolmen lapsen äiti ja sekatyömies Villen (Matti Oravisto) vaimo. Nuoruutensa ja kauneutensa ansiosta hän on saanut hyväpalkkaisen työn paikallisen patruunan (Fritz-Hugo Backman) perunapellolta, jonne patruuna eräänä päivänä tulee, heittää neidille kokonaista kymmenen markkaa ja käskee tulla illalla tapaamaan häntä. Tapaamisen tarkoitus ei jää epäselväksi, mutta vaikka Maria on naiduksi naiseksi aivan liian kiinnostunut vieraiden miesten häntä kohtaan osoittamasta kiinnostuksesta, menee hän kiltisti kotiin miehensä ja lastensa luo.

Villen kuultua patruunan tarjouksesta, hän on aikeissa käydä sanomassa tälle suorat sanat, mutta muuttaa mieltään viimeistään siinä vaiheessa, kun patruunan työnjohtaja (Pentti Viljanen) kutsuu Villen tapaamaan patruunaa, jolla olisi tälle töitä tarjolla. Ville ottaa työn vastaan, lähtee parin viikon reissulle hakemaan kuormaa matkan takaa, ja tällä aikaa patruuna lähtee tietysti koputtelemaan Marian ovelle.

Se, mitä Marian, Villen ja patruunan välillä tulee lopulta tapahtumaan, on alusta asti selvää, sillä filmi alkaa käräjillä, jossa Ville seisoo vanginpuvussa ja Maria todistaa käytännössä miestään vastaan. Elokuvan nykyhetki on käräjäsalissa, mutta valtaosa elokuvan kestosta menee takaumina kerrottaviin, käräjiä edeltäneisiin tapahtumiin.

Af Hällströmin melodramaattinen kolmiodraama kertoo liian nuorena naimisiin menneestä nuoresta naisesta, joka tahtoo itselleen kauniita pukuja, mutta antaa lastensa vaikka paleltua. Mari on huono vaimo, mutta vielä huonompi äiti. Ville taasen on yksiselitteisen hyvä ihminen, suoraselkäinen suomalainen mies, jollainen patruuna ei totisesti ole. Backmanin hyvin näyttelemä afäärimies tietää, mitä haluaa ja tietää, miten sen saa. Vaikka hänen toimiaan julkisesti paheksutaan niin miesten kuin naistenkin keskuudessa, saavat ne jatkua. Maailma on rikkaiden, sen myös käräjät todistavat.

Tummasävyinen, komeasti kuvattu elokuva on ennen kaikkea viimeisessä pääosassaan nähtävän Eila Peitsalon ja Backmanin taidonnäyte. Hyvin ilmehtivä Peitsalo sopii hyvin lapselliseksi Mariaksi, joka voisi kyllä olla vielä vähän moniulotteisempi, koska tällaisenaan hän on tarinassa lähes patruunan kaltainen antisankari, eikä herätä juurikaan myötätuntoa. Harvakseltaan valkokankaalla nähty Backman ei ollut näytellyt näinkään suurta roolia sitten 1930-luvun lopun.

Af Hällström ei ole lähtenyt kuvaamaan elokuvaansa mihinkään vanhaan puutalokortteliin, vaan kaikki talviset ulkokuvat ja kaupunkinäkymät on lavastettu studioon. Siitä syystä kadut ovat vieläkin ahtaampia kuin ne tuohon autottomaan aikaan olivat, ja ellei studiolavastusta muuten huomaisi, äänestä sen kyllä erottaa. Lavastuksessa on nähty paljon vaivaa, studioon on tuotu kottikärrykaupalla lunta ja loskaa, rakennusten kulissit on tehty tarkkaan. Ahtaat ympäristöt toisaalta lisäävät kotoisuuden tunnetta.

 
LISÄMATERIAALI

Traileri ja lyhytelokuva Voi – syntipukkiko? (1957, Väinö Vento).

DVD-JULKAISU

Restauroimaton, TV-esityksissä masterista tehty DVD-julkaisu.