2 hauskaa vekkulia (1953)

Lasse Pöystin 2 hauskasta vekkulista on epätavallisen vaikea kirjoittaa yhtään mitään. Elokuva ei edusta sen enempää ohjaajansa, käsikirjoittajansa kuin tuottajansa parhaimmistoa, mutta ei se myöskään ole lauluelokuvien heikointa kastia. Kenties sitä voi parhaiten kuvata latteaksi ja mitäänsanomattomaksi – filmiksi, jossa ei periaatteessa ole hirvittävästi vikoja, mutta jossa kyllä riittää puutteita.

Pöystin ohjattavaksi edellisenä vuonna katastrofaalisen huonon Salakuljettajan laulun (1952) käsikirjoittaneen Kaarlo Nuorvalan kynäilemä 2 hauskaa vekkulia kertoo kahdesta kohtalaisen hauskasta, ei erityisen vekkulimaisesta helsinkiläisestä säveltäjästä, jotka kilpailevat keskenään niin rakkaudessa kuin rahassa. Jussi (Pöysti) on köyhä säveltäjä vain, muttei koditon. Kotioven takana odottavat velkojat ja kun Jussin säveltämä taidemusiikki ei kiinnosta kustantajia, on hänen tienattava leipänsä pitämällä laulutunteja rikkaille, tylsistyneille kotirouville (Aino Angerkoski), joille laulutunneista ei ole apua. Ahkera Jussi silti on, sen tietää hänen tyttönsä Marjakin (Toini Vartiainen), joskaan suhde ei tunnu etenevän yhtään miksikään.

Naapuritalossa asustelee Martti (Pentti Viljanen), jonka elämä on mennyt päinvastoin Jussin oman kanssa. Martin säveltämät iskelmät menevät kuin kuumille kiville, Marjan levy-yhtiön omistava isäukko (Reino Valkama) ja hänen sihteerinsä (Rauni Luoma) käyvät hekin aivan kuumana Marttiin, mutta kumpikin eri syystä. Rahaa tulee ovista ja ikkunoista, mutta Marjaa Martti ei taida saada, vaikka tahtoisikin.

Enemmän Pöystin, Viljasen, Luoman ja Valkaman jo rutiinilla sujuviin roolisuorituksiin kuin juoneen luottava elokuva etenee omalla painollaan kohti loppua, joka ei tule hetkeäkään liian aikaisin. Jussi päättää keinolla millä hyvänsä pitää konsertin Marjan juostessa häntä kiinni ja Martin juostessa karkuun sihteeriä. Vartiaiselle, jonka yhteistyö Pöystin kanssa sujui erinomaisesti edellisvuotisessa Kaikkien naisten monnissa, ei ole tällä kertaa saanut paljonkaan näyteltävää, joka ei ollut eikä ole perin epätavallista nuorille naisnäyttelijöille.

Ohjaajana Pöysti on tehnyt tälläkin kertaa läheistä yhteistyötä kuvaaja Esko Töyrin kanssa, joka oli joko kuvaajana tai ”teknisenä johtajana” kaikkiaan kuudessa Pöystin kahdeksasta ohjauksesta.

2 hauskaa vekkulia ei ole nimensä veroinen, mutta latteaa elokuvaa voi kuvata vain yhtä latteasti toteamalla, että sen hienot näyttelijät ovat riittävän suuri syy teoksen katsomiseen, mutta paikallaan polkeva käsikirjoitus on teokselle suurempi haitta kuin näyttelijät ovat hyöty.

 
LISÄMATERIAALI

Traileri ja musiikkidokumentti EP-X-503.

DVD-JULKAISU

Kuvanlaadun suhteen DVD-julkaisu edustaa samaa linjaa muiden Fennada-Filmin DVD-ensi-iltojen kanssa: ei restaurointia, vaan TV-esityksissä käytetyistä melko kehnoista mastereista tehty.