Kahdeksan surmanluotia (1972, TV-sarja)

kahdeksansurmanluotia

KAHDEKSAN SURMANLUOTIA
Suomi 1972

Ohjaus: Mikko Niskanen
Käsikirjoitus: Mikko Niskanen
Tuotanto: Mikko Niskanen / Käpy-Filmi; Yleisradio
Pääosissa: Mikko Niskanen, Tarja-Tuulikki Tarsala, Paavo Pentikäinen

5 tuntia 13 minuuttia


kahdeksansurmanluotiaintro

”Viina se ol kaiken pahan alku meijän perreessä”.

 

Mikko Niskasen Kahdeksan surmanluotia valmistui vain kolme vuotta sen jälkeen, kun Tauno Pasanen oli ampunut neljä häntä pidättämään tullutta poliisia. Pasanen istui parhaillaan elinkautista kuritushuonerangaistusta. Niskanen tarttui koko kansakuntaa puhuttaneen aiheeseen, laati käsikirjoituksen oman näkemyksensä mukaan ja saattoi tehdä siinä samalla karhunpalveluksen niin yhteiskunnalle, laille ja järjestykselle, oikeudenmukaisuudelle kuin ihmisyydelle hakiessaan ymmärrystä työttömälle pienviljelijälle, joka juovuspäissään tappaa neljä poliisia. Varmaa on se, että hän teki samalla yhden kaikkien aikojen hienoimmista filmeistä.

Niskasen neliosainen televisiosarja on kaunisteltu versio todellisuudesta. Realismiin pyrkivä elokuva jättää kertomatta niin oleellisia asioita tositapahtumista, ettei sitä voi pitää minään muuna kuin fiktiivisenä kertomuksena. Tästä Niskanen kertoo jo elokuvan alkuteksteissä, mutta ei kuitenkaan täsmennä asiaa saati kerro siitä, ettei elokuvassa esimerkiksi nähdä sitä, miten  Pasanen kävi vielä ampumassa uhrinsa lähietäisyydeltä – ei vain kotitalon ikkunasta kauas pihamaalle. Niskasen teoksessa päähenkilö on lopulta kuitenkin eri mies kuin todellisessa veriteossa.

kovanaama1t kahdeksansurmanluotia2t

Kahdeksasta surmanluodista kahdella Jussilla, ohjauksesta ja pääosasta, palkittu Niskanen tulkitsee itse päähenkilön, Pasin, roolin. Eletään köyhässä ja karussa kylässä, jossa ei ole töitä eikä viihdykkeitä. Pasilla on vaimo (Tarja-Tuulikki Tarsala) ja neljä lasta, kotitalo on pieni ja vaatimaton, eikä rahaa juurikaan ole. Vaihtelua masentavaan, pysähtyneeseen todellisuuteen tuo Reiskan (Paavo Pentikäinen) kanssa oleskelu. Sarjan ensimmäisessä jaksossa tehdään se kohtalokas virhe: lähdetään kyläkauppaan ostamaan 20 kiloa sokeria, 2 kiloa hiivaa ja maltaita, illalla mennään metsään ja pannaan pontikkapannu tippumaan. Juovuspäissään kohtalaisen rennosta ja huumorintajuisesta Pasista tulee äkkipikainen, väkivaltainen ja rauhaton sielu, ja on vain ajan kysymys, ennen kuin hän tekee jonkin peruuttamattoman virheen.

Niskanen on pyrkinyt ja onnistunut tekemään teoksestaan mahdollisimman aidontuntuisen ja uskottavan. Niskasen omat repliikit ovat harkittuja, mutta monien amatöörien repliikeistä saa sen kuvan, että he ovat omin sanoin tulkinneet kussakin tilanteessa oleellisen viestin.

Itse loistavan roolin tekevän Niskasen rinnalla loistaviin roolisuorituksiin yltävät myös Tarsala ja Pentikäinen, joista varsinkin edellisen olisi ehdottomasti pitänyt voittaa roolistaan Jussi-palkinto. Siinä missä Niskasen näytteleminen menee välillä esittämiseen, elvistelyyn, Tarsala on jatkuvasti täydellisen uskottava ja katsojan sympatiat puolelleen voittava nainen, joka joutuu elämään samanlaisessa taloudellisessa ahdingossa kuin miehensä, mutta sen lisäksi vielä kestämään miehensä heikkouksien aiheuttaman pelon, tuskan ja häpeän. Pentikäisen Reiska on hänkin tavattoman tavallinen mies, jolla – toisin kuin Pasilla – on jonkin verran rahaa, auto ja traktori. Tähän lienee syynä se, että Reiska asuu yksin yhdessä äitinsä kanssa, eikä hänellä ole vaimoa ja neljää lasta elätettävänä.

kahdeksansurmanluotia3t kahdeksansurmanluotia4t

Erkki Ertaman säveltämää erittäin mieleenpainuvaa musiikkia käytetään säästellen. Mustavalkokuvaus on varsinkin nyt julkaistussa restauroidussa versiossa erittäin komeaa katseltavaa, aitoa ja komeaa ilman minkäänlaista kaunistelua saati kuvia, jotka olisivat mukana vain kauneutensa tähden. Tunnelmaa luodaan tiukasti rajatulla kokonaisuudella, ei erillisillä tunnelmakuvilla. Filmillä oli kaikkiaan noin puolenkymmentä kuvaajaa, joista Seppo Immosen, Kimmo Simulan ja Juhani Voutilaisen osuus lienee ollut merkittävin.

Aitoutta Niskanen on tuonut filmiinsä myös valitsemalla valtaosaan rooleista amatöörejä, joilla ei ole aiempaa kokemusta ainakaan elokuvanäyttelemisestä. Pasin lapsia näyttelevien kohdalla tämä on tuottanut erinomaisen tuloksen, vaikka välillä lapset eivät selvästikään tiedä, mihin heidän pitäisi katseensa kohdistaa. Reiskan äitiä näyttelevä emäntä on hyvä esimerkki Niskasen valinnan voitoista ja tappioista: aito ihminen, aidot kasvot, täysin uskottava maalaistalon emäntänä, mutta ei mikään näyttelijä.

kahdeksansurmanluotia5t kahdeksansurmanluotia6t

Mukadokumenttimainen Kahdeksan surmanluotia ei kuitenkaan ole, ei ainakaan, jos vertailukohtana on esimerkiksi seuraavan vuoden puolella valmistunut Laukaus tehtaalla (1973). Erkko Kivikosken työläisdraamassa oli paljon samaa Niskasen suurtyön kanssa, mutta Kivikoskella ei ollut Niskasen vainua hyvien amatöörien valitsemisessa ja näiden ohjaamisessa. Niskasen ”metodia” amatöörien suosimisessa realismiin pyrkivissä elokuvissa ovat sittemmin seuranneet monet ohjaajat, eritoten Rauni Mollberg, mutta ilman yhtä hyviä tuloksia.

Kahdeksan surmanluodin ensimmäinen versio oli 12-tuntinen, mutta lopullisen version pituus on viisi tuntia ja vartti. Kun se aikanaan esitettiin televisiossa, oli teos jaettu neljään osaan, joita ei tietenkään kaikkia esitetty yhtenä iltana. Vaikka teos on nyt mahdollista katsoa yhdeltä istumalta, ei siitä hakemallakaan löydä turhia kohtauksia – ei, vaikka Surmanluodit on erinomainen esimerkki elokuvasta, josta elämän tylsiä hetkiä ei ole jätetty pois. Elokuvateattereita varten siitä leikattiin 145-minuuttinen versio, jota ei sittemmin ole esitetty.

Niskasen uran päätyö on vaikuttavin aitouteen pyrkivä kuvaus suomalaisesta elämästä, mihin kukaan elokuvantekijä on yltänyt. Se saattaa olla sitä kansainvälisestikin; tuskin missään on tehty toista fiktiivistä filmiä, joka on näin realistinen, liioittelematon ja kärjistämätön.


LISÄMATERIAALI

Ei lisämateriaalia.


DVD-JULKAISU

  Julkaisija: VLMedia, 2015 (vanha DVD-julkaisu: PAN Vision 2004)
  Tekstitys: Suomi
  Ääni: Dolby Digital 1.0
  Kuva: 4:3 (1.33:1), mv
  Levyjä: 2

7

Uuden DVD-julkaisun kuvanlaatu on entistä huomattavasti parempi, mutta 2. jaksossa noin 30 minuutin kohdalla on erittäin näkyvä ja kuuluva muutaman sekunnin siirtovirhe, jota ei vanhassa DVD-julkaisussa ollut.