Oppipoika (2013)

LÄRJUNGEN
Suomi 2013

Ohjaus: Ulrika Bengts
Käsikirjoitus: Roland Fauser, Jimmy Karlsson
Tuotanto: Mats Långbacka / Långfilm Productions Finland
Pääosissa: Erik Lönngren, Patrik Kumpulainen, Niklas Groundstroem

1 tunti 29 minuuttia

Suomenruotsalaisen Ulrika Bengtsin ohjaama, saksalaisen Roland Fauserin ja ruotsalaisen Jimmy Karlssonin käsikirjoittama Oppipoika ei ole erityisen suomalainen elokuva, ei hyvässä eikä pahassa. Ruotsinkielinen elokuva kuvattiin tietysti Ahvenanmaalla.

Noin sadan vuoden taakse sijoittuva elokuva kertoo liiankin tutulta vaikuttavan, mutta positiivisesti yllättävän tarinan mestarista ja oppipojasta. Tällä kertaa esikuva ei tuota pettymystä vasta myöhemmässä vaiheessa, vaan tekee sen heti kättelyssä. Koulukodissa kasvanut Karl (Erik Lönngren) saapuu pienelle majakkasaarelle majakkamestari Hasselbondin (Niklas Groundstroem) apulaiseksi. Tätä pestiä tosin jo hoitaa Hasselbondin oma poika, Karlin tavoin 13-vuotias Gustaf (Patrik Kumpulainen), joka on sitä ”koulukuntaa”, jonka päähän oppi ja hienot laskutavat eivät mahdu, mutta ruumiillinen työ kylläkin. Tyhmä hän ei kuitenkaan ole.

Hasselbond antaa Karlille muutaman viikon ajan aikaa osoittaa osaamisensa. Kun saareen tulisi seuraava vene, Karl saisi lähteä sen mukana pois. Pian Karl kuitenkin osoittaa hyödyllisyytensä ja saa jäädä. Karlista tulee Hasselbondille sellainen poika, jota hänellä ei koskaan ollut, ja tästä syystä Hasselbond odottaa Karlin pitävän tätä isänä, jota hänellä ei koskaan ollut.

Kun Groundstroemin hienosti näyttelemä Hasselbond ensimmäistä kertaa katsojalle esitellään, annetaan tästä erittäin ankaran, mutta reilun miehen vaikutelma. Tästä olisi moni filmi edennyt siten, että loppua kohden Hasselbond muuttuisi entistä inhimillisemmäksi, jopa väärinymmärretyksi traagiseksi hahmoksi, mutta Oppipoika meneekin päinvastaiseen suuntaan. Hasselbond osoittautuu julmaksi mieheksi, joka hädin tuskin jaksaa sääliä edes itseään. Groundstroem onnistuu pienillä ilmeillä tuomaan Hasselbondiin sen verran inhimillisyyttä, ettei tätä vihaa, ennen kuin ei enää ole muuta vaihtoehtoa.

Isän ja pojan lisäksi saarella asuvat tietysti vaimo (Amanda Ooms) ja tytär (Ping Mon H. Wallén). Isän ja tyttären suhde jää mitättömäksi, kuten tällaisen isän kohdalla olettaa voikin. Vaimo on mieheensä kyllästynyt ja pelkää tätä, ja vaikka elokuvan on ohjannut nainen, on sen naispäähenkilö ikävän tyypillinen sivustakatsoja, joka vasta viimeisellä hetkellä uskaltaa tehdä jotakin korjatakseen asioiden laidan.

Instrumenttien osalta samantyyppistä musiikkia kuin Myrskyluodon Maija sisältävä Oppipoika on kuvaukseltaan erittäin komea, joskin tälläkin kertaa on monessa kohtaa päädytty kuvaamaan käsivaralta. Bengts ja kuvaaja Robert Nordström ovat osanneet kuvata pientäkin saarta laajana maisemana – eikä siis tehdä laajaa maisemaa silmän kantamattomiin jatkuvasta merestä.

Oppipoika on hyvin näytelty elokuva, mutta sen ainoa yllätys on se, mihin suuntaan tuttua tarinaa on lähdetty viemään. Miljöö, tarina ja ennen kaikkea teknisen toteutuksen korkea taso tuovat mieleen Dome Karukosken Tummien perhosten kodin (2008), jossa ei siinäkään ollut muuta vikaa kuin sen tuttuakin tutumpi tarina. Siihen verrattuna Oppipoika onkin pieni askel kohti parempaa.

LISÄMATERIAALI

Kuvagalleria elokuvan kuvauksista.

BLU-RAY-JULKAISU