Jim Carreyn suurimmat hitit Suomessa
Farrellyn veljesten ohjaaman ja käsikirjoittaman Nuija ja tosinuija -komediaklassikon jatko-osa saa ensi-iltansa 12. marraskuuta, 20 vuotta ensimmäisen osan valmistumisen jälkeen. Siinä välissä päänäyttelijäkaksikon tunnetumpi osapuoli, Jim Carrey, on ehtinyt kokea suuren suosion Suomessakin. Elokuvat, joissa Carrey on näytellyt, ovat saaneet yli kaksi miljoonaa katsojaa, mutta siitä huolimatta viimevuotinen The Incredible Burt Wonderstone jäi ilman teatterilevitystä.
Bruce – taivaanlahja (2003)
Carreyn läpimurtoelokuvan, Ace Ventura: Lemmikkidekkarin (1994), ohjanneen Tom Shadyacin ja Carreyn kolmas yhteistyö on niistä kaikkein menestynein – ja toistaiseksi myös viimeinen. Peräti 81 miljoonaan dollarin (105 miljoonaa dollaria nykyrahassa) budjetilla tuotettu elokuva elämäänsä kyllästyneestä säämiehestä, joka yllättäen saa itselleen jumalan (Morgan Freeman) voimat ja vaikeudet, osoittautui yhdeksi kaikkien aikojen menestyneimmistä komedioista. Vuoden 2003 viidenneksi parhaimman avaustuloksen Pohjois-Amerikan lippuluukuilla tehnyt elokuva keräsi maailmanlaajuisesti peräti 485 miljoonan dollarin lipputulot. Pohjois-Amerikasta kassaan kilahtaneet 243 miljoonan dollarin lipputulot vastaisivat nykyisillä lipunhinnoilla 327 miljoonaa taalaa.
Bruce – taivaanlahjasta tuli myöskin koko vuoden viidenneksi katsotuin elokuva Pohjois-Amerikassa. Suomeen pari kuukautta maailmanensi-illan jälkeen saatu filmi pyöri täällä 280 581 katsojalle, jolla se ylsi vuositilastoissa 4. sijalle. Paremmin menivät vain Peter Jacksonin Taru sormusten herrasta: Kuninkaan paluu, Aleksi Mäkelän Pahat pojat ja Wachowskin veljesten The Matrix Revolutions. Timo Koivusalon Sibeliuskin sai luvan jäädä vuositilastoissa Carreyn uutuuden taakse.
Valehtelija valehtelija (1997)
Muutaman vähän räväkämmän komedian jälkeen Carreysta leivottiin koko perheen siirappielokuvan tähteä Shadyacin ohjaamalla Valehtelija valehtelijalla, joskaan Carreyn ilmeilystä ja muista maneereista ei siinäkään tingitty. 45 miljoonan dollarin (reilut 65 nykymiljoonaa) budjetti oli kohtuullinen, varsinkin kun ottaa huomioon, että siitä meni 20 miljoonaa pelkästään Carreyn palkkaan.
Ace Venturan jatko-osan ja Valehtelija valehtelijan välissä Carrey oli ehtinyt tehdä uransa ensimmäisen flopin, Ben Stillerin ohjaaman Sähköputkimiehen (1996), mutta se ei Valehtelija valehtelijan menestystä haitannut. Pohjois-Amerikassa se hävisi hieman yli 180 miljoonan dollarin lipputuloillaan Carreyn elokuvista vain Batman Foreverille ja vuoden 1997 ensi-illoista ainoastaan James Cameronin Titanicille, Barry Sonnenfeldin Men in Blackille ja Steven Spielbergin Jurassic Parkin jatko-osalle. Nykypäivän lipunhinnoilla tuo summa vastaisi yli 320 miljoonaa dollaria.
Pohjois-Amerikan ulkopuolella Valehtelija valehtelija teki hieman yli 120 miljoonan dollarin tuloksen, kokonaislipputulojen kohotessa yli 300 miljoonan. Suosio oli suuri myös Suomessa, sillä vaikka lapsikatsojista olivat kilpailemassa mm. 101 dalmatialaista ja Herkules, riitti Carreyn uutuudellekin 209 378 katsojaa. Vuoden ensi-illoista se oli kuudenneksi katsotuin.
The Truman Show (1998)
Peter Weirin ohjaama The Truman Show oli Carreyn ensimmäinen tähtiaikanaan tekemä vakavampi elokuva. Tositv:stä ennen tositv-buumin syntyä kertoneesta elokuvasta tuli kuitenkin suuren luokan yleisömenestys, arvostelumenestyksen ohella. Pohjoisamerikkalaiset kävivät tuijottamassa filmiä 125 miljoonan dollarin (lähes 220 miljoonaa nykyhinnoilla) edestä, kun ulkomaanmyynti nosti kokonaistuloksen peräti 265 miljoonaan. Elokuvan budjetti oli 60 miljoonaa dollaria (88 nykymiljoonaa), josta Carreyn taskuun meni 12 miljoonaa.
Suomalaiset olivat osoittaneet kiinnostusta Weirin ohjaustöitä kohtaan jo Todistajalla (1985) ja Kuolleiden runoilijoiden seuralla (1988), joita seurasi muutama vähemmän menestynyt filmi, kunnes The Truman Show palautti Weirin suomalaisten suosioon. 197 418 katsojaa saanut elokuva oli vuoden 9. katsotuin ensi-ilta, joka hävisi Farrellyn veljesten Sekaisin Marista -jättihitille vain 5 731 katsojalla.
Batman Forever (1995)
Tim Burtonin ohjaamien ja Michael Keatonin tähdittämien Batmanin (1989) ja Batman – paluun (1992) jälkeen lepakkomiehen tekijöiksi palkattiin 1980-luvulla pukusuunnittelijasta ohjaajaksi edennyt Joel Schumacher, jonka Batmanina nähtiin Val Kilmer. Burtonin ensimmäinen Batman rikkoi ennätyksiä lippuluukuilla ja osoitti, että muutkin sarjakuvafilmatisoinnit kuin vain Supermanit saattoivat tehdä rutosti rahaa.
Burtonin Batman-elokuvissa Keatonin "apuna" oli nimekkäitä näyttelijöitä; ensimmäisessä osassa nähtiin Jack Nicholson, Kim Basinger ja Jack Palance, jatko-osassa Danny DeVito, Michelle Pfeiffer ja Christopher Walken. Schumacherin kahdessa Batmanissa yritettiin panna vieläkin paremmaksi. Batman Foreverissa Kilmer sai seurakseen Tommy Lee Jonesin, Nicole Kidmanin, Drew Barrymoren ja Carreyn, joka näytteli Frank Gorshinin Batman-televisiosarjassa tutuksi tekemän Arvuuttajan roolin.
Batman Foreverin budjetti kohosi peräti sataan miljoonaan dollariin (nykyrahassa yli 155 miljoonaa), mutta vaikka koomisemmasta Batman-elokuvasta menestys tulikin, ei se päihittänyt Burtonin ensimmäistä Batmania ainakaan kassavirrassa. Pohjois-Amerikan reilun 184 miljoonan dollarin tulos vastaisi nykypäivän lipunhinnoilla lähes 345 miljoonaa. Maailmanlaajuisesti Batman Forever teki hieman yli 335 miljoonaa dollaria.
Suomessa Burtonin ensimmäinen Batman sai 235 936 katsojaa ja oli vuoden 1989 ensi-illoista seitsemänneksi katsotuin, jatko-osa ylsi vuoden 1992 ensi-illoista 19. katsotuimmaksi 95 674 katsojallaan. Batman – paluuseen verrattuna Batman Forever olikin kunnon hitti: 188 766 katsojaa ja vuositilastojen 7. sija.
Ace Ventura – luonto kutsuu (1995)
Ilmeisestikään Jim Carrey ei ollut suomalaisille tuttu televisiostakaan siinä vaiheessa, kun hänen ensimmäiset "omat" elokuvansa saapuivat Suomen valkokankaille. Tom Shadyacin ohjaama Ace Ventura: Lemmikkidekkari (1994) valui Suomen teattereihin vasta tammikuussa 1995, The Mask – naamion (1994) jälkeen, mutta katsojia kertyi silti vain 19 274. Vasta toukokuussa 1995 täällä nähdyn Nuijan ja tosinuijan, Batman Foreverin ja videokasettien myötä Carrey oli jo huomattavasti tutumpi siinä vaiheessa, kun Ace Venturan jatko-osa sai ensi-iltansa Suomessa toukokuussa 1996. Steve Oedekerkin ohjaama elokuva nähtiin Pohjois-Amerikassa jo marraskuussa 1995, ja siellä se päihitti ensimmäisen osan selvin luvuin. 30 miljoonalla dollarilla (reilut 45 nykymiljoonaa) tuotettu elokuva teki Pohjois-Amerikassa vajaan 110 miljoonan dollarin tuloksen; nykyisillä lipunhinnoilla summa olisi lähes kaksinkertainen, 202 miljoonaa. Muualta maailmasta kertyi lipputuloja lähes saman verran, kokonaistuloksen noustessa liki 215 miljoonaan dollariin.
Siinä missä Ace Ventura: Lemmikkidekkari oli vuoden 1995 ensi-illoista vasta 56. katsotuin, Ace Ventura – Luonto kutsuu ylsi vuoden 1996 tilastoissa 12. sijalle 137 823 katsojallaan. Jatko-osa sai siis yli 100 000 katsojaa enemmän kuin edeltäjänsä. Vuoden 1996 varsinainen jättihittikomedia oli Shadyacin ohjaama Pähkähullu professori, Jerry Lewisin komediaklassikkon uudelleenfilmatisointi, joka Eddie Murphyn johdolla keräsi Suomen elokuvateattereihin 201 307 katsojaa.
Yes Man (2008)
Bruce – taivaanlahjan jälkeen Carrey teki vaihteeksi pari vakavampaa elokuvaa, Michel Gondryn Tahrattoman mielen (2004) ja Joel Schumacherin Numero 23:n (2007), sekä pari filmiä koko perheelle: Brad Silberlingin Lemony Snicketin surkeiden sattumusten sarjan (2005) ja Jimmy Haywardin yhdessä Steve Martinon kanssa ohjaaman Horton!-animaation (2008). Vuonna 2005 Carrey ehti myös palata tähteytensä juurille kreisikomediaan, näytellen miespääosan Dean Parisotin Taalat taskuun, Dick & Janessa (2005). Ted Kotcheffin vuonna 1977 valmistuneen elokuvan uudelleenfilmatisointi, kuten myöskin Lemony Snicket, tekivät molemmat Pohjois-Amerikassa yli 100 miljoonan dollarin tuloksen, mutta Suomessa niiden suosio oli suhteessa huomattavasti vähäisempi.
Carreyn eräänlainen paluuelokuva oli Peyton Reedin (The Break-Up) ohjaama Yes Man, elämänmyönteinen draamakomedia, jonka sivuroolissa nähtiin silloin vielä askeleen päässä läpimurrostaan ollut Bradley Cooper. 70 miljoonalla dollarilla tuotetusta elokuvasta Carreyn kerrotaan ottaneen palkkioksi 36,2 %:n osuuden elokuvan tuottamasta voitosta. Pohjois-Amerikassa lipputulot jäivät 98 miljoonaan, mutta maailmanlaajuisesti lipputuloja kertyi lähes 225 miljoonan dollarin verran.
Joulukuun loppupuolella maailmanensi-iltansa saanut filmi tuli Suomen teattereihin 26. päivänä joulukuuta, elokuvan sisällön huomioiden varsin sopivaan aikaan, vaikkei Yes Man varsinainen jouluelokuva olekaan. Sen sijaan Carreyn varsinainen jouluelokuva, Ron Howardin ohjaama The Grinch, ei aikanaan suomalaisia niin hirvittävästi kiinnostanut. 123 668 katsojallaan Yes Manista tuli vuoden 14. katsotuin ensi-ilta. Samana päivänä ensi-iltaan tullut, Baz Luhrmannin ohjaama Australia sai lopulta 1 575 katsojaa enemmän.
Jim Carreyn elokuvien katsojaluvut Suomessa
# = sijoitus vuositilastossa.
Uutisankkuri 2:n katsojaluku vielä varmistumatta (Carreylla cameo-rooli)
| ELOKUVA | VUOSI | ENSI-ILTA | OHJAUS | KATSOJIA | # |
| Bruce – taivaanlahja | 2003 | 25.07.03 | Tom Shadyac | 280 581 | 4. |
| Valehtelija valehtelija | 1997 | 25.07.97 | Tom Shadyac | 209 378 | 6. |
| The Truman Show | 1998 | 30.10.98 | Peter Weir | 197 418 | 9. |
| Batman Forever | 1995 | 21.07.95 | Joel Schumacher | 188 766 | 7. |
| Ace Ventura – luonto kutsuu | 1995 | 19.07.96 | Steve Oedekerk | 137 823 | 12. |
| Yes Man | 2008 | 26.12.08 | Peyton Reed | 123 668 | 14. |
| The Mask – naamio | 1994 | 23.12.94 | Chuck Russell | 92 309 | 19. |
| Me kaksi ja Irene |
2000 |
21.07.00 |
Bobby Farrelly Peter Farrelly |
90 234 | 26. |
| Sähköputkimies | 1996 | 15.11.96 | Ben Stiller | 75 648 | 18. |
| Likainen Harry ja murhapooli [sivurooli] | 1988 | 27.01.89 | Buddy Van Horn | 68 979 | 29. |
| Saiturin joulu | 2009 | 06.11.09 | Robert Zemeckis | 62 423 | 34. |
| The Grinch | 2000 | 01.12.00 | Ron Howard | 57 223 | 37. |
| I Love You Phillip Morris |
2009 |
26.02.10 |
Glenn Ficarra John Requa |
54 329 |
33. |
| Nuija ja tosinuija |
1994 |
12.05.95 |
Bobby Farrelly Peter Farrelly |
53 220 |
24. |
| Lemony Snicketin surkeiden sattumusten sarja | 2005 | 04.02.05 | Brad Silberling | 52 047 | 39. |
| Herra Popper ja pingviinit | 2011 | 29.07.11 | Mark Waters | 42 671 | 43. |
| Man on the Moon | 1999 | 05.05.00 | Milos Forman | 39 466 | 50. |
| Taalat taskuun, Dick & Jane | 2005 | 27.01.06 | Dean Parisot | 39 193 | 45. |
| Tahraton mieli | 2004 | 13.03.04 | Michel Gondry | 36 259 | 50. |
| Numero 23 | 2007 | 23.03.07 | Joel Schumacher | 31 193 | 42. |
| Pink Cadillac [sivurooli] | 1989 | 03.11.89 | Buddy Van Horn | 22 321 | 54. |
| Ace Ventura: Lemmidekkari | 1994 | 27.01.95 | Tom Shadyac | 19 274 | 56. |
| Kick-Ass 2 | 2013 | 16.08.13 | Jeff Wadlow | 18 172 | 93. |
| Peggy Sue meni naimisiin [sivurooli] | 1986 | 30.01.87 | Francis Ford Coppola | 15 211 | 73. |
| The Majestic | 2001 | 10.05.02 | Frank Darabont | 2 330 | n/a |
| Simon Birch [sivurooli] | 1998 | 23.04.99 | Mark Steven Johnson | 1 881 | 138. |
| Maan tytöt ovat helppoja paloja | 1988 | 22.02.91 | Julien Temple | 1 764 | 144. |
Lemisen Valkoiset ruusut ja Ophülsin Kirje tuntemattomalta naiselta
Hannu Lemisen Valkoiset ruusut (1943) ja Max Ophülsin Kirje tuntemattomalta naiselta (1948) pohjautuvat samaan Stefan Zweigin tarinaan, jonka Hollywood-filmatisoinnin ohjanneen Ophülsin on väitetty nähneen aiheen suomalaisen filmatisoinnin ja saaneen siitä vaikutteita. Elokuvat puhuvat puolestaan, valokuvat myös.
Stefan (Louis Jordan) on saanut valkoisia ruusuja tuntemattomalta naiselta.
Valkoisia ruusuja on saanut Arvokin (Tauno Palo). Korttikin oli mukana.
Lisa (Joan Fontaine) ja Stefan (Jordan) illastavat.
Ruoka kelpasi Arvolle (Palo) ja Aulillekin (Helena Kara).
Max Ophüls: Kirje tuntemattomalta naiselta
Hannu Leminen: Valkoiset ruusut
Jussi Jurkasta tehtiin Suomen Marlon Brando
Jussi Jurkan näyttelemä Kauko oli Aarne Tarkaksen elokuvassa Jokin ihmisessä (1956) vähän samanlainen tapaus kuin Marlon Brandon Terry Elia Kazanin mestariteoksessa Alaston satama (1954). Tarkas oli monien muiden tapaan huomannut Kazanin elokuvan erinomaisuuden jo heti tuoreeltaan, ja poimi siitä useita eri yksityiskohtia Mika Waltarin romaaniin perustuneeseen filmiinsä, joka on viikko sitten julkaistu DVD:llä.
Alaston satama on sittemminkin kelvannut suomalaisille elokuvantekijöille. Aku Louhimiehen Vuosaaren (2012) englanninkielinen nimi on Naked Harbour, siis Alaston satama. Sehän passaa, sillä Kazanin elokuvan alkuperäinen englanninkielinen nimi oli On the Waterfront. Kazanin elokuva on saatavilla sekä DVD- että Blu-ray-julkaisuina.
Heidi Krohn kertoo Vaalan Nummisuutareista
Väri tuli pitkiin suomalaisiin elokuviin 1950-luvun loppupuolella. Suomen Filmiteollisuus suunnitteli ensin filmatisointia Aleksis Kiven Seitsemästä veljeksestä Edvin Laineen ohjaamana, mutta johtaja T. J. Särkkä päätyi lopulta itse ohjaamaan väri- ja laajakangasversion Juhani Ahon Juhasta. Suomi-Filmillä ensimmäiseksi värielokuva-aiheeksi valikoitui Kiven Nummisuutarit, ohjaajana Valentin Vaala. Särkkä voitti Vaalan ainakin nopeudessa: Juha tuli ensi-iltaan marraskuussa 1956, Nummisuutarit helmikuussa 1957.
Nummisuutarien näyttelijöistä on reilut 55 vuotta elokuvan valmistumisen jälkeen harva enää elossa. Heistä tunnetuin on elokuussa 80 vuotta täyttänyt Heidi Krohn, jolle Nummisuutarit jäi ainoaksi yhteistyöksi Valentin Vaalan kanssa. Krohnista oli jo tullut filmitähti ja pääosien esittäjä Veikko Itkosen tuottamilla elokuvilla Leena, Tähtisilmä ja Silja – nuorena nukkunut, mutta Jaanan rooli Nummisuutareissa jäi varsin pieneksi. – Meidän perheystävä Usko Kemppi [yksi Nummisuutarien käsikirjoittajista] oli jo ennen koko filmiaikaani yrittänyt minua johonkin filmiin Orkolle [Risto Orko, Suomi-Filmin johtaja]. Hannu Leminenhän katsasti minut kotimme ulko-ovella, ja oli sanonut Suomi-Filmillä, että ”hänellä on silmät liian lähellä toisiaan". Ehkä sitten kelpasin Vaalalle, kun oli jo näytellyt niin monessa filmissä. En tuntenut häntä entuudestaan, Krohn kertoi yli 55 vuotta Nummisuutarien valmistumisen jälkeen.
Krohn muistelee, ettei sekä visuaalisena että näyttelijäohjaajana tunnettu Vaala erityisemmin ohjannut häntä. – Käski tulla sieltä ja täältä tilanteen mukaan. Hänellä oli täysi työ Martti Kuninkaan ohjaamisessa, ja olihan muillakin näyttelijöillä monia kohtauksia. Orkoon Krohn ei myöskään lähemmin tutustunut. – Hänet näin kerran, kun johonkin lehteen tuli elokuvasta juttu. Ystävällinen herra.
Nummisuutarien filmaamisessa ns. väriasiantuntijana oli neuvostoliittolaisen Sovcolorin edustaja Viktor Masevitsh, sillä kuvaaja Eino Heino ei ollut aiemmin kuvannut väreissä ainakaan pitkää filmiä. – [Masevitsh] käski, että minun piti saada etuhiukseni jollain lailla vaaleammiksi, siis värjätä. Joku vaalennus tehtiin. Tukkani oli hyvin tumma, ei koskaan värjätty.
Krohn pahoitteli, että hänen roolinsa Jaanana oli niin pieni ja elokuvan tekoajastakin oli kulunut jo sen verran kauan, ettei hän kovin paljon tapauksesta muista. Joka tapauksessa työn hedelmät on nähtävillä vielä tänäkin päivänä, Kansallisen audiovisuaalisen instituutin restauroimalta ja Finnkinon kautta julkaisemalta DVD:ltä.
Nummisuutarien jälkeen Krohn jatkoi elokuvauraansa Fennada-Filmillä ja Suomen Filmiteollisuudessa. Suomalaisen elokuvateollisuuden kaaduttua Krohnin viimeiseksi työksi suurelle filmistudiolle jäi Aarne Tarkaksen Turkasen tenava! (1963). Krohnin teatteri-, filmi- ja TV-ura ei siihen toki loppunut, vaan jatkuu yhä.
Täällä Pohjantähden alla -elokuvan teatteri- ja TV-versioiden erot
 Teatteriversio VLMedia, 2014 2 tuntia 57 min 52 sek |
 TV-versio Finnkino, 2003 3 tuntia 1 min 49 sek |
Edvin LaineenTäällä Pohjantähden alla -elokuvan (1968) teatteriversio julkaistaan ensimmäistä kertaa DVD:llä 22. lokakuuta. Finnkinon noin kymmenen vuotta vanha DVD-julkaisu elokuvasta sisältää filmistä televisioon tehdyn pidennetyn version, joskaan sitäkään ei sellaisenaan kuin se alunperin televisiossa nähtiin.
Kansallisfilmografian mukaan elokuva nähtiin televisiossa 8-osaisena sarjana (osa 1: Jussi pappilan torppari, osa 2: Vuosisata vaihtuu, osa 3: Torpparin asia, osa 4: Elina ja Akseli, osa 5: Vallankumouksen ratsut, osa 6: "Tää on viimeinen taisto", osa 7: "... Rusahteli särkyessään...", osa 8: Yli kaiken ymmärryksen). Esitystahti oli sellainen, että yhtenä iltana esitettiin kaksi osaa. Edelleen Kansallisfilmografian mukaan teatteriversio on esitetty televisiossa vuosina 1992 ja 2000 sekä viiteen eri kertaan vuonna 2007.
TV-sarjaversiosta on DVD:tä varten leikattu pois kertojana toimineen Matti Kassilan selostukset jaksoa edeltäneistä tapahtumista. Muista poistoista ei ole tietoa saatavilla.
Seuraavassa on listattu ne erot teatteri- ja TV-version DVD-julkaisun välillä, jotka niistä oli löydettävissä. Huomattavimpia eroja on kuvasuhde: teatteriversion 1.66:1-kuvasuhde on TV-version DVD-julkaisussa muutettu anamorfiseksi laajakuvaksi siten, että kuvan alaosasta puuttuu merkittävä osa.
Alkutekstijakso
Teatteriversiossa alkutekstit ovat punaisella, TV-versiossa valkoisella. Nimiteksti on teatteriversiossa pelkästään "Täällä Pohjantähden alla", TV-versiossa "Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla". Nimitekstin jälkeenkin alkutekstijaksoissa on huomattavia eroja. Molemmissa on suomaisema taustakuvana, teatteriversiossa liikkuvana kuvana, mutta TV-versiossa vain still-kuvana. Teatteriversiossa ”Käsikirjoitus Väinö Linnan romaanin mukaan”, TV-versiossa pelkästään ”Käsikirjoitus”. Tämän jälkeen teatteriversiossa mainitaan näyttelijät ja lopuksi kertoja, kun TV-versiossa jätetään näyttelijät mainitsematta ja siirrytään suoraan kertojaan ja tämän jälkeen vuorossa ovat pukusuunnittelija, puvustunhoitajat ja kuvaussihteeri.
Krediittien erot: pukusuunnittelijan tittelinä teatteriversiossa ”puvut” ja tekijänä Aino Kassila ja Mirja Traat, TV-versiossa pukujen suunnittelu -toimenkuvan alla vain Kassila muodossa Aino Kassila-Mantsas. Mirja Traat on TV-versiossa muodossa Mirja Traatt ja hänet on yhdessä Ingrid Ahonlinnan kanssa siirretty puvustonhoitajiksi.
Räätälillä
Noin 40 minuutin kohdalla Akseli lähtee teettämään uutta pukua räätäli Halmeelle, jonka kanssa hän keskustelee työväenliikkeestä ja sosialismista. Teatteriversiossa tämä kohtaus ja jakso päättyy siihen, kun Halme toteaa, että "sinun kaltaisiisi nuorukaisiin minä panen toivon", kun TV-versio jatkaa vielä tästä kohtauksella, jonka aikana mm. Halme toteaa riisitautisen kansan vaatettamisesta koituvan harvoin tyydytystä. Kymmenien sekuntien mittainen pätkä päättyy siihen, kun Halme toteaa "korkeamman luokan räätälityön olevan taidetta".
Sovintoa tekemässä
Halmeen, Otto Kivivuoren ja Anttoon lähtiessä tekemään sovintoa Kalle Töyryn kanssa, teatteriversiossa leikataan pihamaalle pääsystä suoraan pirttiin, kun TV-versiossa ensin Töyry vastaa koputukseen ja sen jälkeen tervehditään turhimmitta kiireittä. Halme toteaa, että penkitkin on maalattu sitten viime käynnin.
Kuvasuhteen ja kuvanlaadun eroja. Vasemmalla teatteri-, oikealla TV-versio.
Aku ja Elma yössä
Akselin todettua "Tais tulla rintamalle lähtö", teatteriversiossa hypätään Akun ja Elman keskusteluun heinäladossa. TV-versiossa Akselin toteamuksen jälkeen leikataan kohtaukseen, jossa Aku odottelee Elmaa, lähtee tämän kanssa yhtä matkaa, tulee riitaa, Elma sylkee Akua päin naamaa, syntyy lisää riitaa, kunnes sovitaan ja vasta sitten päädytään keskustelemaan heinälatoon.
Elina synnyttää
Elinan kolmannen lapsen syntymästä kertovassa kohtauksessa ei teatteriversiossa ole Kassilan kertojaääntä, mutta TV-versiossa se on, Kassilan todetessa: "Elinan kolmannen lapsen synnytyksen aika tuli".
Kuvasuhteen ja kuvanlaadun eroja. Vasemmalla teatteri-, oikealla TV-versio.
Antautumisen jälkeen
Akseli luovuttaa aseensa valkokaartin miehelle. Leikataan suuren joukkokohtaukseen, jonka aikana kuullaan Kassilan kertojaääntä. Teatteriversiossa kertoja sanoo: "Lahteen, Fellmanin kentälle koottiin antautuneita. Siellä hyrisi kymmenentuhannen ihmisen murhenäytelmä vaimeana puheena ja hiljaisena itkuna. Ja siellä, kärrynpyörään nojaten, nukkui myös punapäällikkö Akseli Koskela." Televisioversiossa kertoja sen sijaan sanoo: "Hämeenlinnan ja Lahden tienoolla olevat punaisevat antautuivat huhti–toukokuun vaihteessa suurin joukoin. Mukana oli paljon naisia ja lapsia. Monien ryhmien tarkoituksena oli ollut ylittää valkoisten rintamien läpi Venäjälle, koska ankarien kostotoimien pelosta ei haluttu jäädä kotimaahan. Suomi oli kansalaissodassa elänyt murhenäytelmän, joka voitiin selittää yhteiskunnallisista vastakohtaisuuksista, katkeavasta valtioyhteydestä ja Venäjän vallankumouksen läheisyydestä johtuvaksi. Mutta sitä uutta näytöstä, joka oli nyt alkamassa, on vaikeampi ymmärtää. Siinä ilmeni oikea suomalainen viha, joka oli kuin suolampi; musta, kylmä, syvä ja samea. Fellmanin kentälle Lahteen koottiin antautuneita. Kymmenentuhannen ihmisen murhenäytelmä hyrisi siellä vaimeana itkuna ja puheena. Ja siellä, kärrynpyörään nojaten, nukkui myös punapäällikkö Akseli Koskela."
Televisioversiossa tämä kohtaus jatkuu tietysti myös pidempään. Siinä missä teatteriversiossa jo leikataan rievut kenkinään mudassa tallaavien punavankien jalkoihin, TV-versiossa näytetään edelleen panoroitua panoraamaa ja yleiskuvia antautuneiden kokoamispaikalta. Näytetään myös konekivääri ja sen operoijat.
Naisten teloitus
Naisia marssistetaan teloitettavaksi. Jono laitetaan poikki, ensimmäiset ammutaan. Teatteriversiossa leikataan tämän jälkeen kohtaukseen, jossa Akseli lukee Elinalta saamaansa kirjettä. Televisioversiossa sen sijaan näytetään vielä jonon loppuosankin matka montun reunalle, mutta ei itse ampumista.
Kuvasuhteen ja kuvanlaadun eroja. Vasemmalla teatteri-, oikealla TV-versio.
Elina saa tiedon Akselin tuomiosta
Kohtaus, jossa Elina lukee Akselin tuomiota koskevan kirjeen ja menee tämän jälkeen vuoteelleen itkemään, on samanlainen molemmissa versiossa. Sen jälkeen teatteriversiossa leikataan kohtaukseen, jossa Otto kävelee kohti kotia lukien samalla kirjettä. Kertoja sanoo: "Akselin armonanomus hylättiin, mutta kuolemantuomiota ei enää pantu täytäntöön, vaan ne muutettiin elinkautisiksi vankeustuomioiksi". Televisioversiossa sen sijaan leikataan useampaan yleiskuvaan kylästä, kertojan sanoessa: "Lokakuussa tuli viimein Akselilta kirje, jossa hän kertoi armonanomuksensa tulleen hyljätyksi, mutta tuomiota ei enää tultaisi panemaan täytäntöön, vaan ne muutettaisiin elinkautisiksi vankeustuomioiksi. Samassa kirjeessä Akseli kirjoitti jo torpan lunastuksesta ja kehoitti Elinaa tiedustelemaan myös Kivivuoren lunastamisesta heidän nimiinsä". Tämän jälkeen leikataan siihen kuvaan kävelevästä Otosta, johon teatteriversiossa siirryttiin heti kohtauksen alussa. Kertoja kuitenkin jatkaa vielä: "Maanviljelijä Koskela ajatteli tulevaisuuttaan".
Lopputekstit
Teatteriversiossa ei ole lopputekstejä, mutta TV-versiossa näyttelijäluettelo nähdään lopuksi mustaa taustaa vasten, Akselin ja Elinan häävalssin soidessa samaan tapaan kuin teatteriversiossakin.
Lisää artikkeleita...
Sivu 35 / 50