Klassikot ovat joutuneet uudelleenfilmatisoitavien listalle
Teatterit olisivat kuolleet jo vuosisatoja sitten, jos yhdestä näytelmästä saisi tehdä vain yhden tuotannon eli version. Teatteri ei kuitenkaan ole elokuvaa eikä elokuva teatteria. Siinä missä jonkin teatteriesityksen voi valtaosassa tapauksista nähdä vain yhdessä kaupungissa koko maailmassa ja täsmälleen samanlaisena ainoastaan kerran, elokuvia voi katsoa missä ja milloin vain. Ne eivät katoa minnekään, mutta silti varsinkin Hollywood on koko historiansa ajan toistanut vanhoja menestyksiä uudelleenfilmatisoinneilla.
William Wylerin Ben-Hur (1959), Cecil B. DeMillen Kymmenen käskyä (1956) ja monet muut merkkipaalut olivat uudelleenfilmatisointeja vanhemmista, usein mykkäelokuvien ajan filmeistä. Mestariteoksestakin voi tehdä hyvän uudelleenfilmatisoinnin, mutta harvoin ne ovat alkuperäistä parempia. Silti monet klassikot ja jopa mestariteokset ovat nytkin vaarassa joutua uudelleenfilmattaviksi.
Tähän listaan on valittu muutamia sellaisia elokuvia, jotka saattavat pohjautua romaaneihin, mutta jotka ovat niin maineikkaita ja vaikuttavia, että ne ovat varmasti vaikuttaneet myös uusia versioita suunnitteleviin tekijöihin.
Ben-Hur
Wantedin ja Abraham Lincoln: Vampire Hunterin kaltaisia toimintafilmejä ohjannut neuvostoliittolaissyntyinen Timur Bekmambetov on jo pitkällä William ylerin Ben-Hurin (1959) uudelleenfilmatisoinnin suunnittelussa. MGM-studion historian toiseksi suurin rahantekijä kaivetaan naftaliinista nyt, kun MGM on taloudellisissa vaikeuksissa.
Wylerin Ben-Hur voitti 11 Oscaria ja on kaikkien aikojen 13. katsotuin elokuva Pohjois-Amerikassa. Elokuvan 16 miljoonan dollarin budjetti vastaa nykyrahassa 130 miljoonaa, mutta se on vain pientä elokuvan tuottoihin nähden; pelkästään Pohjois-Amerikasta kassaan kilahti 74 miljoonan dollarin lipputulot, inflaatioon suhteutettuna summa vastaisi nykyisillä lipunhinnoilla lähes 800 miljoonaa dollaria. Wylerin 212-minuuttisen elokuvan saavutuksia on vaikea panna paremmaksi, varsinkin aikana, jolloin uskonto ei ole enää niin suuressa asemassa ihmisten elämässä.
Charlton Hestonin sandaaleihin on astumassa John Hustonin pojanpoika Jack Huston, joka tunnettaneen parhaiten Boardwalk Empire -televisiosarjan Richard Harrow'na. Lew Wallacen romaanin pohjalta käsikirjoituksen ovat laatineet John Ridley (12 Years a Slave) ja Keith R. Clarke (The Way Back). Elokuvan tuottaja Sean Daniel on aikaisemmin tuottanut uudet versiot mm. Lewis Gilbertin ohjaamasta ja Michael Cainen tähdittämästä Alfiesta (1966), Universal-studion kauhuklassikoista Muumio (1933) ja The Wolf Man (1941), MGM:n Kauhujen kylästä (1960) sekä Fred Zinnemannin Shakaalista (1973).
Bekmambetovin Ben-Hur on enää vain ajan kysymys: ensi-iltapäiväksi on asetettu 26.2.2016.
Kleopatra
Joseph L. Mankiewiczin ohjaama Kleopatra (1963) on yhä elokuvahistorian kallein tuotanto, jonka 44 miljoonan dollarin budjetti vastaa nykyrahassa yli 340 miljoonaa dollaria. Yli 57 miljoonan dollarin lipputulot vastaavat nykyisillä lipunhinnoilla lähes 550 miljoonaa dollaria, mikä tekee Kleopatrasta Pohjois-Amerikan kaikkien aikojen 40. katsotuimman elokuvan.
Scott Rudinin tuottama uusi Kleopatra-elokuva ei ole varsinainen uudelleenfilmatisointi Mankiewiczin filmistä, joskin se varmasti on siitä saanut huomattavia vaikutteita. Stacy Schiffin romaaniin pohjautuvan elokuvan nimiroolin näyttelee Angelina Jolie ja ohjaa Ang Lee. Uusimman käsikirjoitusversion on laatinut Forrest Gumpin Eric Roth.
Rudin ei ole aikaisemminkaan vältellyt uudelleenfilmatisointeja. Televisiosarjaan pohjautuneiden The Addams Family -elokuvien lisäksi hän on tuottanut uudet versiot Billy Wilderin Kauniista Sabrinasta (1954, uudelleenfilmatisointi 1995), Gordon Parksin Shaftista (1971, 2000), Bryan Forbesin Stepfordin naisista (1975, 2004), John Frankenheimerin Mantsurian kandidaatista (1962, 2004) ja Niels Arden Oplevin Miehet jotka vihaavat naisia -filmatisoinnista (2009, 2011).
Eedenistä itään
Elia Kazanin ohjaama John Steinbeck -filmatisointi Eedenistä itään (1955) oli yksi niistä kahdesta elokuvasta, joissa James Dean näytteli pääroolit. Nuori kapinallinen- ja Eedenistä itään -filmien jälkeen hänet nähtiin enää Jättiläisen tärkeässä sivuroolissa.
Universal-studio on kehitellyt Steinbeckin romaanista uutta filmatisointia jo ainakin kymmenen vuoden ajan. Ensimmäinen suuri askel kohti filmin toteutumista oli Jennifer Lawrencen saaminen elokuvan naispääosaan Cathy Aimeksi. Cathya ei Kazanin elokuvassa nähty lainkaan, mutta Steinbeckin romaanista hahmo kyllä löytyy.
Muun muassa Brian Grazerin tuottaman elokuvan käsikirjoittaa ja ohjaa Gary Ross, joka teki Lawrence kanssa ensimmäisen Nälkäpeli-elokuvan. Parhaiten Ross tunnetaan Pleasantville- ja Seabiscuit-elokuvistaan.
Vihan hedelmät
John Fordin ohjaama Vihan hedelmät (1941) kertoi karun tarinan 1920-luvun suuresta lamasta. 2010-luvun lama lienee innoittanut Steven Spielbergia ottamaan John Steinbeckin romaanin ja Fordin elokuvan uudelleenfilmattavaksi. Spielberg on tällä hetkellä mukana vain tuottajan ominaisuudessa. Toistaiseksi elokuvasta ei ole sen enempää tietoa tarjolla.
Muumio, Frankensteinin morsian ja Näkymätön mies
James Whalen elokuvista uudelleenfilmatisointejaan odottavat tällä hetkellä niin Frankensteinin morsian, Muumio kuin Näkymätön mieskin. Stuart Beattien ohjaama I, Frankenstein valmistui aiemmin tänä vuonna – ja floppasi. Muumion vuoden 1999 uudelleenfilmatoinnista syntyi trilogia, joka ollaan aloittamassa kokonaan alusta. Brian Grazerin ja Sean Danielin tuottama Frankensteinin morsian -uudelleenfilmatisointi on käsikirjoitusvaiheessa; työssä ovat Rajaton- ja Divergent-elokuvien ohjaaja Neil Burger ja Dirk Wittenborn.
Grazer on tuottamassa myös Näkymättömän miehen uutta versiota, jonka ohjaa ja käsikirjoittaa David S. Goyer. Pari kauhufilmiä ohjannut Goyer muistetaan mm. uuden Batman-trilogian käsikirjoittajaryhmän jäsenenä. H.G. Wellsin romaanin tapahtumat on nyt sijoitettu 2. maailmansodan aikaan ja brittiläisten vakoojien keskelle.
Frankensteinin tunnetuin uudelleenfilmatisointi on Kenneth Branagh'n ohjaama vuoden 1994 elokuva, joka perustui Whalen elokuvaa enemmän Mary Shelleyn alkuperäisromaaniin.
West Side Story
Jerome Robbinsin menestysmusikaali West Side Story toimi pohjana Robbinsin ja Robert Wisen vuonna 1961 ohjaamalle elokuvalle, joka voitti kymmenen Oscaria ja on kaikkien aikojen 68. katsotuin elokuva Pohjois-Amerikan historiassa. Steven Spielberg on kiinnostunut uudelleenfilmatisoinnin ohjaamisesta.
King Kong
Merian C. Cooperin ja Ernest B. Schoedsackin vuonna 1933 ohjaama King Kong on filmattu uudelleen kahdesti, John Guillerminin ohjaamana vuonna 1976 ja Peter Jacksonin ohjauksessa vuonna 2005. Nyt 20th Century Fox -studio kehittelee aiheesta animaatioelokuvaa. Yksi elokuvan tuottajista on ohjaaja Shawn Levy, joka ohjasi Tusinoittain halvemmalla -elokuvan (1950) Villi tusina -nimisen (2003) uuden version ja herätti hetkeksi henkiin Vaaleanpunaisen pantterin (2006), molemmissa tapauksissa tähtenään Steve Martin.
Arpinaama
Howard Hawksin Arpinaama-gangsteritarina (1932) filmattiin onnistuneesti uudelleen vuonna 1983 Oliver Stonen käsikirjoittamana, Brian De Palman ohjaamana ja Al Pacinon tähdittämänä. Nyt De Palman version tuottaja Andrew Bergman on kehittelemässä aiheesta uutta filmatisointia, jonka saattaa ohjata itsekin tuottajana paremmin tunnettu Pablo Larraín, toissavuotisen Non ohjaaja.
Arpinaaman uudelleenfilmatisoinnin käsikirjoitusta kynäilee Paul Attanasio, joka on kirjoittanut mm. Donnie Brasco -rikoselokuvan (1997), pääosassa Pacino.
Varkaitten paratiisi ja muut Hitchcock-filmit
Alfred Hitchcockin elokuvat pohjautuivat lähes poikkeuksetta romaaneihin, joista monetkaan eivät olleet erityisen tunnettuja. Hitchcockin elokuvat sen sijaan ovat, mutta se ei ole estänyt niiden joutumista uudelleenfilmattaviksi lukuisia kertoja. Surullisen kuuluisa on Gus Van Santin ohjaama vuoden 1998 uusintaversio Psykosta.
David Dodgen romaaniin pohjautuva Cary Grantin ja Grace Kellyn tähdittämä Varkaitten paratiisi (1955) on rikostarina entisestä timanttivarkaasta, jota epäillään uusista varkauksista. Ex-varas lupautuu selvittämään, mihin tuo nykyinen varas saattaisi seuraavaksi iskeä. Lupaava kohde on eräs rikas rouva ja hänen kaunis tyttärensä.
Varkaitten paratiisin uudelleenfilmatisoinnin käsikirjoitustyössä on ollut mukana mm. Josh Stolberg, joka kirjoitti Piranhan uudelleenfilmatisoinnin Alexandre Ajan ohjaamana ja ohjasi itse tämänvuotisen The Hungover Games -padodiaelokuvan.
Daphne Du Maurierin tarinaan perustuvasta Linnuista (1963) on jo pitkään suunniteltu uutta versiota, jonka ohjaajana oli yhdessä vaiheessa Martin Campbell ja tähtenä Naomi Watts. Nyt Michael Bayn tuottamalla elokuvalla ei ole enää Campbellia eikä Wattsia, ainoastaan hollantilainen Diederik Van Rooijen, TV-, mainos- ja elokuvaohjaaja. Käsikirjoitusta on ollut tekemässä Scott Derrickson, joka ohjasi Robert Wisen Uhkavaatimus maalle -elokuvan (1951) uudelleenfilmatisoinnin nimellä Päivä jona maailma pysähtyi (2008).
Itsekin ohjaajana parhaiten tunnettu Bay on tuottanut uudelleenfilmatisoinnit mm. Painajainen Elm Streetillä-, Liftari-, The Amityville Horror-, Teksasin moottorisahamurhaaja- ja Perjantai 13. -kauhuelokuvista.
Du Maurierin romaaniin pohjautui myös Rebecca (1941), pääosissa Laurence Olivier ja viime joulukuussa kuollut Joan Fontaine. Parin vuoden ajan tuottajat Tim Bevan ja Eric Fellner ovat kehittelleet aiheesta uutta filmiä, jonka käsikirjoituksen on laatinut Steven Knight (Eastern Promises). Ohjaajaksi on kiinnitetty tanskalainen Nikolaj Arcel, jonka A Roayl Affair (2012) sai Oscar-ehdokkuuden parhaan vieraskielisen elokuvan kategoriassa.
Bevan ja Fellner ovat tuottaneet lukuisia modernin brittielokuvan merkkiteoksia. Heidän ansioluettelossaan on myös Michael Cainen tähdittämän The Italian Jobin (1969) vuonna 2003 valmistunut uudelleenfilmatisointi.
Hitchcockin Patricia Highsmith -filmatisointi Muukalaisia junassa (1951) on ollut uudelleenfilmattavien listalla jo kymmenkunta vuotta, mutta tuottaja Arnold Kopelson ei ole saanut elokuvaa tuotantoon. Viimeiset kymmenen vuotta hiljaiseloa viettänyt Kopelson ehti aktiivivuosinaan tuottaa mm. Andrew Davisin ohjaaman Täydellisen murhan (1998), uudelleenfilmatisoinnin Hitchcockin samannimisestä klassikosta vuodelta 1954.
7 rohkeata miestä
John Sturgesin ohjaama lännenfilmi 7 rohkeata miestä (1960) pohjautui Akira Kurosawan Seitsemään samuraihin (1954), samaan tapaan kuin Sergio Leonen Kourallinen dollareita (1964) oli uusi versio Kurosawan Yojimbosta (1961). Nämä kaksi ovat ehkä kaikkein parhaimmat esimerkit hyvistä uudelleenfilmatisoinneista.
Nyt Sturgesin länkkäri on itse joutumassa uudelleenfilmatuksi. MGM:n on huhuttu haluavan Antoine Fuquan ohjaajaksi ja tämän kanssa kaksi filmiä tehneen Denzel Washingtonin päärooliin. Käsikirjoitusta ovat laatineet True Detective -televisiosarjan luoja Nic Pizzolatto ja ohjaaja-käsikirjoittaja John Lee Hancock, jonka vuonna 2004 ohjaama The Alamo (2004) on yksi elokuvahistorian suurimmista flopeista. Alamosta on olemassa myös John Waynen vuonna 1960 ohjaama elokuva...
Taivas ja helvetti
Kurosawan Taivaasta ja helvetistä (1963) on suunnitteilla uudelleenfilmatisointi, jonka tuottaa Scott Rudin ja käsikirjoittaa koomikko Chris Rock. Rock tekee uuden käsikirjoitusversion David Mametin tekstistä, joka syntyi 1990-luvulla Martin Scorsesen suunnitellessa sen filmaamista. Sittemmin ohjauksesta on ollut kiinnostunut Mike Nichols.
Kurosawan elokuva perustui romaaniin, jonka kirjoittaja Evan Hunter käsikirjoitti Hitchcockin Linnut.