Valentin Vaala elokuvansa Ihmiset suviyössä (1948) kuvauksissa. Kuva: KAVI

Parhaan ohjauksen Jussi-palkinto on jaettu kaikkiaan 76 kertaa, mutta ei jokaisessa palkintojenjaossa. Kokonaismäärää nostavat useat vuodet, jolloin ohjauspalkinnon sai kaksi tai jopa kolme eri ohjaajaa.

---

Mikko Niskanen Poikien (1962) kuvauksissa. Kuva: KAVI

Mikko Niskanen (1929–1990)

Jussi-palkinnot (6):

Vuonna 1963 elokuvasta Pojat (1962) Vuonna 1964 elokuvasta Sissit (1963) Vuonna 1967 elokuvasta Käpy selän alla (1966) Vuonna 1968 elokuvasta Lapualaismorsian (1967) Vuonna 1972 elokuvasta Kahdeksan surmanluotia (1971) Vuonna 1982 elokuvasta Ajolähtö (1982) Niskanen voitti myös kaksi muuta henkilökohtaista Jussi-palkintoa.

Aki Kaurismäki. Kuva: Future Film

Aki Kaurismäki (s. 1957)

Jussi-palkinnot (5):

Vuonna 1991 elokuvasta Tulitikkutehtaan tyttö (1990) Vuonna 1993 elokuvasta Boheemielämää (1992) Vuonna 1997 elokuvasta Kauas pilvet karkaavat (1996) Vuonna 2003 elokuvasta Mies vailla menneisyyttä (2002) Vuonna 2012 elokuvasta Le Havre (2011) Kaurismäki on voittanut myös kaksitoista muuta henkilökohtaista Jussi-palkintoa.

Matti Kassila (1924–2018)

Jussi-palkinnot (4):

Vuonna 1951 elokuvasta Radio tekee murron (1951) Vuonna 1954 elokuvista Sininen viikko (1954) ja Tyttö kuunsillalta (1953) Vuonna 1955 elokuvista Hilmanpäivät (1954) ja Isän vanha ja uusi (1955) Vuonna 1957 elokuvasta Elokuu (1956)    + Betoni-Jussi elämäntyöstä vuonna 2011. Kassila voitti myös kolme muuta henkilökohtaista Jussi-palkintoa.

Risto Jarva (1934–1977)

Jussi-palkinnot (4):

Vuonna 1966 elokuvasta Onnenpeli (1965) Vuonna 1968 elokuvasta Työmiehen päiväkirja (1967) Vuonna 1970 elokuvasta Bensaa suonissa (1970) Vuonna 1978 elokuvasta Jäniksen vuosi (1977) Jarva voitti myös viisi muuta henkilökohtaista Jussi-palkintoa.

Rauni Mollberg Tuntemattoman sotilaan (1985) kuvauksissa. Kuva: VLMedia

Rauni Mollberg (1929–2007)

Jussi-palkinnot (4):

Vuonna 1972 elokuvasta Sotaerakko (1972, tv-elokuva) Vuonna 1974 elokuvasta Maa on syntinen laulu (1973) Vuonna 1978 elokuvasta Aika hyvä ihmiseksi (1977) Vuonna 1986 elokuvasta Tuntematon sotilas (1985) Mollberg voitti myös yhden muun henkilökohtaisen Jussi-palkinnon.

Kuva: KAVI

Valentin Vaala (1909–1976)

Jussi-palkinnot (3):

Vuonna 1945 elokuvista Linnaisten vihreä kamari (1945) ja Dynamiittityttö (1944) Vuonna 1947 elokuvasta Loviisa – Niskavuoren nuori emäntä (1946) Vuonna 1952 elokuvasta Omena putoaa... (1952) Vaala voitti myös yhden muun henkilökohtaisen Jussi-palkinnon.

Edvin Laine Tuntemattoman sotilaan (1955) kuvauksissa. Kuva: KAVI

Edvin Laine (1905–1989)

Jussi-palkinnot (3):

Vuonna 1953 elokuvasta Niskavuoren Heta (1952) Vuonna 1956 elokuvasta Tuntematon sotilas (1955) Vuonna 1969 elokuvasta Täällä Pohjantähden alla (1968)

Erkko Kivikoski. Kuva: KAVI

Erkko Kivikoski (1936–2005)

Jussi-palkinnot (3):

Vuonna 1970 elokuvasta Kesyttömät veljekset (1969) Vuonna 1973 elokuvasta Laukaus tehtaalla (1973) Vuonna 1981 elokuvasta Yö meren rannalla (1980) Kivikoski voitti myös kolme muuta henkilökohtaista Jussi-palkintoa.

Markku Pölönen Oman maan (2018) kuvauksissa. Kuva: Jouko Piipponen / Solar Films

Markku Pölönen (s. 1957)

Jussi-palkinnot (3):

Vuonna 1996 elokuvasta Kivenpyörittäjän kylä (1995) Vuonna 1999 elokuvasta Kuningasjätkä (1998) Vuonna 2005 elokuvasta Koirankynnen leikkaaja (2004) Pölönen on voittanut myös neljä muuta henkilökohtaista Jussi-palkintoa.

Olli Saarela Suden vuoden (2007) aikaan. Kuva: MRP

Olli Saarela (s. 1965)

Jussi-palkinnot (3):

Vuonna 1998 elokuvasta Lunastus (1997) Vuonna 2000 elokuvasta Rukajärven tie (1999) Vuonna 2001 elokuvasta Bad Luck Love (2000) Saarela on voittanut myös yhden muun henkilökohtaisen Jussi-palkinnon.

 

Kaksi ohjaus-Jussia voittaneet

Kahdella ohjaus-Jussilla on palkittu Pirjo Honkasalo, Dome Karukoski, Mika Kaurismäki, Veikko Kerttula, Jarmo Lampela, Aku Louhimies, Pekka Parikka ja Heikki Partanen.

 

Kaikki ohjaus-Jussin voittajat:

1944	Hannu Leminen elokuvasta Valkoiset ruusut (1943)
1945	Valentin Vaala elokuvista Linnaisten vihreä kamari (1945) ja Dynamiittityttö (1944)
1946	ei jaettu
1947	Valentin Vaala elokuvasta Loviisa – Niskavuoren nuori emäntä (1946)
1948	Roland af Hällström elokuvasta Pikajuna pohjoiseen (1947)
1949	ei jaettu
1950	Toivo "T. J." Särkkä elokuvasta Katupeilin takana (1949)
1951	Matti Kassila elokuvasta Radio tekee murron (1951)
1952	Valentin Vaala elokuvasta Omena putoaa (1952)
1953	Edvin Laine elokuvasta Niskavuoren Heta (1952)
1954	Matti Kassila elokuvista Sininen viikko (1954) ja Tyttö kuunsillalta (1953)
1955	Matti Kassila elokuvista Hilmanpäivät (1954) ja Isän vanha ja uusi (1955)
1956	Edvin Laine elokuvasta Tuntematon sotilas (1955)
1957	Matti Kassila elokuvasta Elokuu (1956)
1958	ei jaettu
1959	Jack Witikka elokuvasta Mies tältä tähdeltä (1958)
1960	Jussi-palkintoja ei jaettu
1961	Jussi-palkintoja ei jaettu
1962	Maunu Kurkvaara elokuvasta Rakas... (1961)
1963	Mikko Niskanen elokuvasta Pojat (1962)
1964	Mikko Niskanen elokuvasta Sissit (1963)
1965	ei jaettu
1966	Risto Jarva elokuvasta Onnenpeli (1965)
1967	Mikko Niskanen elokuvasta Käpy selän alla (1966)
1968	Mikko Niskanen elokuvasta Lapualaismorsian (1967) Risto Jarva elokuvasta Työmiehen päiväkirja (1967)
1969	Edvin Laine elokuvasta Täällä Pohjantähden alla (1968) Jörn Donner elokuvasta Mustaa valkoisella (1968) Timo Bergholm elokuvasta Punahilkka (1968)
1970	Erkko Kivikoski elokuvasta Kesyttömät veljekset (1969)
1971	Risto Jarva elokuvasta Bensaa suonissa (1970)
1972	Mikko Niskanen elokuvasta Kahdeksan surmanluotia (1971)
1973	Erkko Kivikoski elokuvasta Laukaus tehtaalla (1973) Rauni Mollberg tv-elokuvasta Sotaerakko (1972, tv-elokuva) Veikko Kerttula tv-elokuvasta Se tavallinen tarina (1972, tv-elokuva)
1974	Rauni Mollberg elokuvasta Maa on syntinen laulu (1973)
1975	Jaakko Pakkasvirta elokuvasta Jouluksi kotiin (1975) Veikko Kerttula tv-elokuvasta Simpauttaja (1975, tv-elokuva)
1976	ei jaettu
1977	Heikki Partanen, Katariina Lahti ja Riitta Rautoma elokuvasta Antti Puuhaara (1976)
1978	Rauni Mollberg elokuvasta Aika hyvä ihmiseksi (1977) Risto Jarva elokuvasta Jäniksen vuosi (1977)
1979	Timo Linnasalo elokuvasta Vartioitu kylä 1944 (1978)
1980	ei jaettu
1981	Erkko Kivikoski elokuvasta Yö meren rannalla (1980) Pirjo Honkasalo ja Pekka Lehto elokuvasta Tulipää (1980)
1982	Mikko Niskanen elokuvasta Ajolähtö (1982)
1983	Mika Kaurismäki elokuvasta Arvottomat (1982)
1984	Heikki Partanen elokuvasta Pessi ja Illusia (1984) Tapio Suominen tv-elokuvasta Musta hurmio (1984, tv-elokuva)
1985	Timo Humaloja tv-elokuvista Yksinpuhelu (1984, tv-elokuva) ja 8. päivä (1984, tv-elokuva)
1986	Rauni Mollberg elokuvasta Tuntematon sotilas (1985) Matti Ijäs tv-elokuvasta Painija (1985, tv-elokuva)
1987	ei jaettu
1988	Åke Lindman tv-elokuvasta Lumottu tie (1986, tv-elokuva)
1989	Pekka Parikka elokuvasta Pohjanmaa (1988)
1990	Pekka Parikka elokuvasta Talvisota (1989)
1991	Aki Kaurismäki elokuvasta Tulitikkutehtaan tyttö (1990)
1992	Mika Kaurismäki elokuvasta Zombie ja Kummitusjuna (1991)
1993	Aki Kaurismäki elokuvasta Boheemielämää (1992)
1994	Veikko Aaltonen elokuvasta Isä meidän (1993)
1995	Aleksi Mäkelä elokuvasta Esa ja Vesa – auringonlaskun ratsastajat (1994)
1996	Markku Pölönen elokuvasta Kivenpyörittäjän kylä (1995)
1997	Aki Kaurismäki elokuvasta Kauas pilvet karkaavat (1996)
1998	Olli Saarela elokuvasta Lunastus (1997)
1999	Markku Pölönen elokuvasta Kuningasjätkä (1998)
2000	Olli Saarela elokuvasta Rukajärven tie (1999)
2001	Olli Saarela elokuvasta Bad Luck Love (2000)
2002	Jarmo Lampela elokuvasta Joki (2001)
2003	Aki Kaurismäki elokuvasta Mies vailla menneisyyttä (2002)
2004	Jarmo Lampela elokuvasta Eila (2003)
2005	Markku Pölönen elokuvasta Koirankynnen leikkaaja (2004)
2006	Aku Louhimies elokuvasta Paha maa (2005)
2007	Aku Louhimies elokuvasta Valkoinen kaupunki (2006)
2008	Petri Kotwica elokuvasta Musta jää (2007)
2009	Dome Karukoski elokuvasta Tummien perhosten koti (2008)
2010	Klaus Härö elokuvasta Postia pappi Jaakobille (2009)
2011	Dome Karukoski elokuvasta Napapiirin sankarit (2010)
2012	Aki Kaurismäki elokuvasta Le Havre (2011)
2013	Maarit Lalli elokuvasta Kohta 18 (2012)
2014	Pirjo Honkasalo elokuvasta Betoniyö (2013)
2015	J-P Valkeapää elokuvasta He ovat paenneet (2014)
2016	Aleksi Salmenperä elokuvasta Häiriötekijä (2015)
2017	Juho Kuosmanen elokuvasta Hymyilevä mies (2016)
2018	AJ Annila elokuvasta Ikitie (2017)

Päivitetty 12.3.2018.

Vuodesta 1944 lähtien lähes joka vuosi jaettu Jussi-palkinto on mennyt monille näyttelijöille, osalle kahdestikin, mutta harva on saanut kipsisen pystin useammin kuin kahdesti. 

Emma Väänänen elokuvassa Loviisa – Niskavuoren nuori emäntä (1946). Kuva: Suomi-Filmi / KAVI

Emma Väänänen

(1907–1970) 

 

Jussi-palkinnot (4):

Vuonna 1947 naispääosasta elokuvassa Loviisa – Niskavuoren nuori emäntä (1946, Valentin Vaala) Vuonna 1951 naispääosasta elokuvassa Gabriel, tule takaisin (1951, Valentin Vaala) Vuonna 1957 naispääosasta elokuvassa Elokuu (1956, Matti Kassila) Vuonna 1958 naispääosasta elokuvassa Niskavuoren naiset (1958, Valentin Vaala)

Lasse Pöysti ja Tauno Palo elokuvassa Tukkijoella (1951). Kuva: Fennada-Filmi / KAVI

Lasse Pöysti

(s. 1927) 

Jussi-palkinnot (4):

Vuonna 1951 miessivuosasta elokuvissa Rakkaus on nopeampi Piiroisen pässiäkin (1950, Wilho Ilmari) ja Tukkijoella (1951, Roland af Hällström) Vuonna 1977 miespääosasta elokuvassa Pyhä perhe (1976, Anssi Mänttäri) Vuonna 1980 miespääosasta elokuvassa Herra Puntila ja hänen renkinsä Matti (1979, Ralf Långbacka) Vuonna 1987 miespääosasta tv-elokuvassa Maailman paras (1986, Juhani Tiikkainen, tv-elokuva) + erikoispalkintona nuoren näyttelijän Jussi vuonna 1946 + Jussi-kunniakirja vuonna 1969 roolisuorituksesta elokuvassa Punahilkka (1968, Timo Bergholm) + Betoni-Jussi vuonna 2010

Outi Mäenpää elokuvassa Musta jää (2007). Kuva: Malla Hukkanen

Outi Mäenpää

(s. 1962)

Jussi-palkinnot (4):

Vuonna 2001 parhaasta naispääosasta elokuvassa Lomalla (2000, Aleksi Mäkelä) Vuonna 2004 parhaasta naissivuosasta elokuvassa Helmiä ja sikoja (2003, Perttu Leppä) Vuonna 2005 parhaasta naispääosasta elokuvassa Kukkia ja sidontaa (2004, Janne Kuusi) Vuonna 2008 parhaasta naispääosasta elokuvassa Musta jää (2007, Petri Kotwica)

Elina Salo ja Lasse Pöysti elokuvassa Justus järjestää kaiken (1960). Kuva: Fennada-Filmi / Yle

Elina Salo (s. 1936)    

Jussi-palkinnot (4):

Vuonna 1979 naispääosasta elokuvassa Runoilija ja muusa (1978, Jaakko Pakkasvirta) Vuonna 1991 naissivuosasta elokuvassa Tulitikkutehtaan tyttö (1990, Aki Kaurismäki) Vuonna 1997 naissivuosasta elokuvassa Kauas pilvet karkaavat (1996, Aki Kaurismäki) Vuonna 2012 naissivuosasta elokuvassa Le Havre (2011, Aki Kaurismäki) + Jussi-kunniakirja vuonna 1968 roolisuorituksesta elokuvassa Työmiehen päiväkirja (1967, Risto Jarva) + Betoni-Jussi vuonna 2012

Tauno Palo elokuvassa Härmästä poikia kymmenen (1950). Kuva: KAVI

Tauno Palo

(1908–1982) 

 

Jussi-palkinnot (3):

Vuonna 1946 miespääosasta elokuvassa Menneisyyden varjo (1946, Ville Salminen) Vuonna 1950 miespääosista elokuvissa Härmästä poikia kymmenen (1950, Ilmari Unho) ja Rosvo Roope (1949, Hannu Leminen) Vuonna 1952 miespääosasta elokuvassa Omena putoaa (1952, Valentin Vaala)

 
Eeva-Kaarina Volanen elokuvassa Ruma Elsa (1949). Kuva: SF / KAVI

Eeva-Kaarina Volanen
(1921–1999) 

   

Jussi-palkinnot (3):

Vuonna 1948 naispääosasta elokuvassa Naiskohtaloita (1947, Toivo Särkkä) Vuonna 1949 naispääosasta elokuvassa Ruma Elsa (1949, Edvin Laine) Vuonna 1950 naispääosista elokuvissa Katupeilin takana (1950, Toivo Särkkä) ja Hallin Janne (1950, Roland af Hällström) + Veteraani-Jussi vuonna 1992

Kati Outinen elokuvassa Tulitikkutehtaan tyttö (1990). Kuva: Future Film

Kati Outinen (s. 1961) 

Jussi-palkinnot (3):

Vuonna 1991 naispääosasta elokuvassa Tulitikkutehtaan tyttö (1990, Aki Kaurismäki) Vuonna 1997 naispääosasta elokuvassa Kauas pilvet karkaavat (1996, Aki Kaurismäki) Vuonna 2003 naispääosasta elokuvassa Mies vailla menneisyyttä (2002, Aki Kaurismäki) + Vuonna 1987 Jussi-kunniakirja näyttelijätyöstä elokuvassa Varjoja paratiisissa (1986, Aki Kaurismäki)

Martti Suosalo elokuvassa Palkkasoturi (1997). Kuva: VLMedia
Martti Suosalo (s. 1962)   

Jussi-palkinnot (3):

Vuonna 1998 miessivuosasta elokuvassa Palkkasoturi (1997, Anssi Mänttäri) Vuonna 2000 miespääosasta elokuvassa Kulkuri ja joutsen (1999, Timo Koivusalo) Vuonna 2002 miespääosasta elokuvassa Rentun ruusu (2001, Timo Koivusalo)

Hannu-Pekka Björkman
(s. 1969)

Jussi-palkinnot (3):

Vuonna 2006 miespääosasta elokuvassa Eläville ja kuolleille (2005, Kari Paljakka) Vuonna 2018 miessivuosasta elokuvassa Ikitie (2017, AJ Annila) Vuonna 2019 miespääosasta elokuvassa Ihmisen osa (2018, Juha Lehtola)

 

 

 
Esko Vettenranta ja Aku Korhonen elokuvassa Vieras mies (1957). Kuva: Suomi-Filmi / KAVI

Aku Korhonen (1892–1960) 

Jussi-palkinnot (3):

Vuonna 1948 miessivuosista elokuvissa Pikajuna pohjoiseen (1947, Roland af Hällström) ja Laitakaupungin laulu (1948, Edvin Laine) Vuonna 1953 miessivuosasta elokuvassa Sillankorvan emäntä (1953, Ilmari Unho) Vuonna 1958 miessivuosasta elokuvassa Vieras mies (1957, Hannu Leminen)

 
Eija Ahvo ja Vesa-Matti Loiri elokuvassa Ulvova mylläri (1982). Kuva: Finnkino

Vesa-Matti Loiri (s. 1945) 

Jussi-palkinnot (3):

Vuonna 1976 miespääosasta elokuvassa Rakastunut rampa (1975, Esko Favén ja Tarja Laine) Vuonna 1982 miessivuosasta elokuvassa Pedon merkki (1981, Jaakko Pakkasvirta) Vuonna 1983 näyttelijäsuorituksista elokuvissa Uuno Turhapuro menettää muistinsa (1982, Ere Kokkonen), Ulvova mylläri (1982, Jaakko Pakkasvirta) ja Jon (1983, Jaakko Pyhälä) + Jussi-kunniakirja vuonna 1963 "lahjakkaana nuorena näyttelijänä" elokuvasta Pojat (1962, Mikko Niskanen) + Betoni-Jussi vuonna 1998.

Senni Nieminen ja Uljas Kandolin Kummituskievarissa (1954). Kuva: KAVI

Senni Nieminen (1905–1970) 

Jussi-palkinnot (3):

Vuonna 1952 naissivuosasta elokuvassa Omena putoaa (1952, Valentin Vaala) Vuonna 1957 naissivuosasta elokuvassa Elokuu (1956, Matti Kassila) Vuonna 1966 naissivuosasta elokuvassa Täällä alkaa seikkailu (1965, Jörn Donner)

Rauha Rentola ja Lea Joutseno Vuokrasulhasessa (1945). Kuva: Suomi-Filmi / KAVI

Rauha Rentola (1919–2005) 

Jussi-palkinnot (3):

Vuonna 1946 naissivuosasta elokuvassa Vuokrasulhanen (1945, Valentin Vaala) Vuonna 1958 naissivuosasta elokuvassa Asessorin naishuolet (1958, Lasse Pöysti) Vuonna 1962 naissivuosasta elokuvassa Me (1961, Toivo Särkkä)

 

Tommi Korpela ja Elena Leeve elokuvassa Putoavia enkeleitä (2008). Kuva: Blind Spot Pictures

Tommi Korpela (s. 1968)  

Jussi-palkinnot (3):

Vuonna 2008 miespääosasta elokuvassa Miehen työ (2007, Aleksi Salmenperä) Vuonna 2009 miespääosasta elokuvassa Putoavia enkeleitä (2008, Heikki Kujanpää) Vuonna 2016 miespääosasta elokuvassa Häiriötekijä (2015, Aleksi Salmenperä)

 

Peter Franzén elokuvassa Koirankynnen leikkaaja (2004). Kuva: Disney

Peter Franzén (s. 1971) 

Jussi-palkinnot (3):

Vuonna 1999 miessivuosasta elokuvassa Kuningasjätkä (1998, Markku Pölönen) Vuonna 2005 miespääosasta elokuvassa Koirankynnen leikkaaja (2004, Markku Pölönen) Vuonna 2010 miessivuosasta elokuvassa Rööperi (2009, Aleksi Mäkelä)

Rakel Laakso elokuvassa Opri (1954). Kuva: SF / KAVI

Rakel Laakso

(1904–1985)

 

Jussi-palkinnot (3):

Vuonna 1950 naissivuosasta elokuvassa Maija löytää sävelen (1950, Matti Kassila) Vuonna 1955 naispääosasta elokuvassa Opri (1954, Edvin Laine) Vuonna 1959 naissivuosasta elokuvassa Punainen viiva (1959, Matti Kassila)

 

Jörn Donner ja Liisamaija Laaksonen elokuvassa Mustaa valkoisella (1968). Kuva: Finnkino

Liisamaija Laaksonen (s. 1938) 

Jussi-palkinnot (3):

Vuonna 1969 naispääosasta elokuvissa Mustaa valkoisella (1968, Jörn Donner) ja Vain neljä kertaa (1968, Aito Mäkinen ja Virke Lehtinen) Vuonna 1989 naispääosasta elokuvassa Ihmiselon ihanuus ja kurjuus (1988, Matti Kassila) Vuonna 1993 naissivuosasta elokuvassa Kaivo (1993, Pekka Lehto)

Jami "Pami" Teirikari on parinkymmenen viime vuoden aikana ohjannut lukemattoman määrän mainoselokuvia Pohjantähti-Elokuva Oy:lle, jota hän oli mukana perustamassa. Nyt, lama-aikana, mainoselokuva-alakin on entistä suurempien haasteiden edessä.

Noin vuoden ikäisenä vauvana Baby Serla -televisiomainoksessa Suomen kansalle esittäytynyt  Jami Teirikari, 45, päätyi itse mainoselokuvaohjaajaksi muutaman mutkan kautta. Nuorukaisena hän pääsi lehti- ja mainosvalokuvaaja Jussi Pohjakallion oppipojaksi tämän värilaboratorioon, missä hänen tehtäviinsä kuuluivat muun muassa kuvankäsittely ja diakuvien kehittäminen. Diakuviin liittyy myös eräs Teirikarin vuosia myöhemmin ohjaama McDonald'sin ja Coca-Colan yhteinen mainos, jossa tarina kerrottiin juuri diakuvin. – Spotti parodioi eilispäivän diaesityksiä, joilla ihmiset pitkästyttivät sukulaisiaan ja ystäviään, Teirikari muistelee.

Coca-Cola käytti mainosta myöhemmin myös Yhdysvalloissa. – Tuo kyseinen spotti ei ollut niin erikoinen mainos, kuka tahansa osaa laittaa diakuvia televisioon, mutta jotkut onnistumiset levisivät myös maailmalle Mäkkärin kansainvälisen materiaalivaihdon kautta. Esimerkiksi McCafén lanseerausfilmejä käytettiin Euroopassa, Venäjällä, Ukrainassa ja Välimeren maissa.

Teirikarin ohjaamat noin kaksisataa McDonald'sin radio- ja televisiomainosta valmistuivat muutaman vuoden aikana uuden vuosituhannen alussa, jolloin McDonald's, Hesburger ja Carrols kilpailivat hampurilaisravintoloiden johtopaikasta. Uusia mainoksia tehtiin jatkuvasti ja ne pyörivät televisiossa melkeinpä jokaisella mainoskatkolla. – Tuotantotahti oli kiivas, mutta jäljen tuli tietysti olla aina herkullista ja myyvää. Spotit olivatkin MTV:n tehotesteissä pidetyimpien joukossa kaikissa ikäryhmissä. Mielenkiintoista aikaa se oli. Mainostoimistotkin vaihtuivat matkalla, mutta Mäkkärin kanssa muodostui hieno yhteistyösuhde, jossa tuotantoyhtiö sai olla mukana suunnittelupöytien ääressä jo varsin varhaisessa vaiheessa.

Tehtäessä hampurilaisista houkuttelevia ja mahdollisimman kuvauksellisia, keinot eivät olleet vähissä. – Ruokastylisti saattoi korvata majoneesin liimalla ja kastella salaatin glyserolilla, ja usein muistutti kuvausryhmää siitä, ettei niitä hampurilaisia pidä vahingossakaan syödä.

Hampurilaisia mainostettaessa myös hammastikut olivat ahkerassa käytössä, sillä niillä saattoi tukea purilaisen siten, että se näytti mahdollisimman suurelta.

Verrattain lyhyessä ajassa tehty valtava määrä hampurilaismainoksia leimasi Teirikarin elintarvikemainosten osaajaksi, eikä hän ole leimautumisesta lainkaan pahoillaan. – Mainostettavista tuotteista elintarvikkeet, ruoat ja juomat, ovat kiinnostavimmasta päästä. Samaan aikaan McDonald'sin mainosten kanssa ja niiden jälkeen olen tehnyt duunia myös Arlalle, Fazerille, HK:lle, Ingmanille, Keskolle, Valiolle ja niin edelleen. Lopulta myös Hesburgerille, joka halusi uudistaa ehkä vähän keskinkertaisena pidettyä mainontaansa.                                             

 

Hyvistä ja huonoista mainoksista

Toki myös muut tuotteet ja brändit ovat olleet mieleen. – Yhden aikakauden kiinnostavin toimeksiantaja oli Shell, jonka mainoksia tehtäessä oli aikaa, rahaa ja vapaat kädet.

Yksi Teirikarin Shellille tekemä mainoselokuva, noin vartin mittainen Highway to Shell, oli Ridley Scottin Thelman & Louisen innoittama. – Siinä kaksi nuorta naista ajaa avoautolla Suomea ristiin rastiin ja käyttävät Shellin palveluita.

Viikon aikana kuvattu mainos voitti muun muassa alansa kotimaisen Media & Message -palkinnon, mutta kaikki eivät olleet tyytyväisiä. – Helsingin Sanomien toimittajan mielestä mainos esineellisti naisia, ja varsinkin kohta, jossa naiset pitävät samaa Shellin luottokorttia hampaidensa välissä aiheutti närää. Toimittaja kyseenalaisti samalla koko palkintoraadin toiminnan, kun tällainen filmi mentiin palkitsemaan.

Ulkomailla elokuva kuitenkin sai erinomaisen vastaanoton; se palkittiin jokaisella festivaalilla, johon se osallistui.

– Huoltoasemakulttuuri on ollut aina aika miehekäs, mutta Shellin filmissä naiset tekivät juuri sitä mitä halusivat. Ehkä filmillä kokeiltiin vähän rajoja, mutta se upposi kohderyhmäänsä, nuorisoon. Siinä saattoi olla sellaista taivaskanavien musavideoiden muotokieltä, mutta meidän tytöt olivat siveydessään kuorotyttöjä tämän päivän ladygagoihin ja rihannoihin verrattuna, Teirikari muistelee.

Teirikarin mielestä hyvän mainoksen tehtävänä on herättää tunteita, puolesta tai vastaan. – Huonosta mainoksesta ei puhuta mitään. Se on hajuton ja mauton. Huonosta mainoksesta puuttuu usein idea. Katsokaa Lidlin uutta mainontaa. Aikaisemman hintahuutelun sijaan mainoksissa on nyt idea. Tuotteet muuttuvat kuluttajan silmissä halvoista bulkkituotteista edullisiksi merkkituotteiksi. Tämä on mainostoimiston ja filmiyhtiön tehtävä; luoda tuotteille elämä, antaa niille persoonallisuus ja saada ne erottumaan kilpailevista tuotteista.

– Vaikein asiakas on sellainen, joka pelkää, ei ole varma omasta mielipiteestään eikä [siitä] viestistä, mitä haluaa kuluttajalle välittää. Silloin hommasta tahtoo tulla vain sellaista varmistelua, hampaatonta ja munatonta logon kasvattamista. Onneksi minulla ei ole sellaisia asiakkaita.

Teirikarin tekemien mainosten yksinkertaisimmasta päästä on Rakennusliitolle tehty spotti, jossa pääosassa oli askel askeleelta puuhun hakkautuva naula. Vasaraa kuvassa ei kuitenkaan nähty, ainoastaan naulaamisen ääni kuullaan. – Filmin tähdeksi löydettiin sievä kuumasinkitty naula. Homma kuvattiin aamupäivällä studion nurkassa, ja iltapäivällä olin jo tekemässä koreografiaa Puolustusvoimien panssarivaunuille. Juuri hommien monipuolisuus tekee tästä mielenkiintoista, Teirikari kertoo.

 

Spotteja pidempiä elokuvia

Joidenkin mainosten odotettua pidemmästä eliniästä puhuttaessa Teirikari mainitsee esimerkkinä Marttiinin puukkotehtaalle tehdyn lyhytelokuvan, jossa Lappiin samoilemaan lähtevä isä-poika-kaksikko joutuu pulaan isän alkaessa vajota suohon. Tilanteen pelastaa Marttiinin puukko, jolla poika katkaisee männynoksan ja laittaa sen isänsä kainaloiden alle tueksi. – Olin Miamin Wal-Martissa asioimassa, kun hyllyjen takaa alkoi kuulua tuttua musiikkia. Fiilis oli epätodellinen. Marttiinin puukkotehtaalle vuosia aiemmin tekemäni filmi siellä pyöri vanhalta VHS-kasetilta, Teirikari kertoo ja jatkaa. – Siinä mainoksessa oli suomalaiseen tyyliin vähän repliikkejä, joten se oli helppo esittää ulkomaillakin.

Teirikarin mielestä mainoselokuvien vieminen yli maarajojen ei kuitenkaan aina toimi. – Yhdysvalloissa tehdyt ja sikäläisiä arvoja korostavat mainokset eivät suomeksi dubattunakaan oikein istu suomalaiseen mielenmaisemaan. Varsinkin automainoksia, joita ennen tehtiin Suomessakin, tuodaan nyt Suomen televisioon ulkomailta.

Alati tehtäville mainoselokuville vastapainoa tuovat huomattavasti pidempikestoiset TV-dokumentit, joita Teirikari on tehnyt 1990-luvun alkupuolelta lähtien. – Kivestä käsin -dokumenttia (1994) varten seurasimme kahden vuoden ajan kuvanveistäjä Matti Peltokankaan työskentelyä Yhtyvät säteet -teoksen parissa. Kuvasimme sitä joskus kerran viikossa, joskus kerran kuukaudessa.

Yleisradio rahoitti ja esitti Kivestä käsin -filmin, se sai hyvän vastaanoton, mutta laajempaa huomiota ohjaaja herätti vasta toisella dokumentillaan, joka palkittiin Lontoon kansainvälisillä filmifestivaaleilla vuonna 1995. – Sotalapset oli sosiaali- ja terveysministeriön tilaama lyhytelokuva, jossa Jugoslavian kriisialueilta Suomeen tulevia pakolaisia rinnastettiin toisen maailmansodan aikana Suomesta Ruotsiin lähetettyihin sotalapsiin. Dokumentilla haettiin ymmärrystä näille pakolaisille.

Teirikarin ohjaustöistä ainakin esityspituudeltaan suurimpia ovat olleet MTV:llä esitetyt dokumenttisarjat suomalaisen mainonnan historiasta. Television katsojille hänen dokumenteistaan tutuimpia lienee vuonna 2007 valmistunut Kaikkien aikojen parhaat sekunnit, jossa nähdään suomalaisten suosikkimainoksia eri vuosikymmeniltä. – Olen kuullut, että sitä dokumenttia on käytetty myöhemmin AV-alan kouluissa opetusmateriaalina.

Kulutuksen sävel -dokumenttisarjan aiheena oli suomalaisen mainosmusiikin historia ja viimevuotinen neliosainen Nyt uutta Suomessa! -sarja käsitteli suomalaista mainontaa aikojen alusta nykypäivään saakka.

Pidemmistä dokumenttituotannoista huolimatta pitkien näytelmäelokuvien tekeminen ei ole koskaan Teirikaria kiinnostanut. Ehti hän silti nuoruudessaan hetken työskennellä Teuvo Tulion apupoikana Tulion ja Elohopea-Filmin yhteisellä studiolla Haagassa. Teirikarin varsinainen työnantaja oli Elohopea-Filmi, mutta studion toisella puolella omaa soppeaan pitäneen Tulion kanssa hän silti järjesteli muun muassa Sensuelan (1972) mainosmateriaaleja. Kun studiorakennus paloi vuonna 1987, jäi jäljelle vain kasa veden vaurioittamia elokuvajulisteita. – Tulio otti sen studion menettämisen raskaasti, vaikka ei siellä pitkään aikaan ollut enää mitään kuvannutkaan.

Vielä vuosia myöhemminkin Teirikari törmäsi Tulioon silloin tällöin. Punavuoressa sijainneen toimistonsa ikkunasta hän usein näki Tulion menevän vastapäiseen taloon, missä kuululla naistenmiehellä oli joku ystävä.

”Hiljaista on”

Nykypäivänä mainonta on kärsinyt lamasta ehkä jopa enemmän kuin monet muut alat. – Mainostajan ollessa vaikeuksissa, mainontaa vähennetään. Poikkeuksiakin toki on, asiakkaita, jotka pysyvät mukana vaikeuksistaan huolimatta. Kun ajat paranevat, nämä poikkeukset muistetaan.

Uusia mainoselokuvia tehdään yhä vähenemässä määrin, mikä näkyy tietysti suoraan eri mainoselokuvayhtiöiden toiminnassa. – Hiljaista on, Teirikari kuvaa tämänhetkistä tilannetta alalla. – Kaksikymmentä vuotta ja vähän ylikin on kuitenkin Pohjantähteä pyöritetty. Se on aika harvinaista alalla, että mainoselokuvatuotantoyhtiö pääsee noille kymmenille. Jokaisella on elinkaarensa ja yleensä ne ovat tällä alalla aika lyhyitä kaaria.
    
Vähenevien toimeksiantojen ohella lama näkyy myös mainosten tuotantobudjeteissa. – Jos puhutaan keskiarvosta, jossa on kaikki taktinen mainonta, halpikset, hintahuutelut, se on kymmenen ja kahdenkymmenen tuhannen euron välillä. Hyvin vähän jää enää viivan alle ihmisten palkkioiden, kalustojen, jälkitöiden ynnä muiden jälkeen.                    

Tuotantobudjettien pienentyminen vaikuttaa suoraan myös kuvauksia varten käytettävissä olevaan aikaan. – Päivässä on nykyään saatava monta spottia aikaiseksi. Tuossa esimerkiksi edellisellä rykäisyllä tehtiin kolme spottia ja kaksi nettifilmiä yhden saatanan pitkän päivän aikana. Tuotannoissa on ukkoa ja akkaa vallan vimmatusti. Jokaisen pitkän päivän palkkio joudutaan erikseen sopimaan, anomaan, rukoilemaan polvillaan. Kuvausryhmässä saattaa olla myös ammattiliiton jäseniä, ja he tietävät hyvinkin tarkkaan, missä kohtaa alkaa isommat prosentit juosta.

– Ei minulla kuitenkaan ole järjestelmällisesti mitään ammattiliittoja ja niihin kuuluvia ihmisiä vastaan. On kai alalla tapahtunut riistoakin. Häikäilemättömyys ja hyväksikäyttäminen on oma lukunsa, eikä sitä pidä hyväksyä. Kaukana takana ovat kuitenkin ajat, jolloin mogulit ajoivat Cadillaceilla ja duunarit taiteilivat ruoan riittävyyden kanssa. Meillä on sitä paitsi porukka aina viihtynyt.

Sattumalta Teirikari itse ajaa Cadillacilla. – No joo, kesällä. Mutta se on niin vanha kiesi, että sitä ei lasketa.

– Silloin, kun meidän tuotantoyhtiö oli omavarainen, oli studiot, kalustot, autot, miehet, joka tehtävään oli oma ihminen. Tehtiin niin pitkää päivää kuin vain oli tarve, ja sitten lähdettiin himaan. Joskus kaaduttiin saappaat jalassa, Teirikari muistelee Pohjantähti-Elokuvan ja Elohopea-Filmin menneitä aikoja.

Mainoselokuvien parissa jatkossakin pysyttelevä Teirikari aloittaa keväällä viestinnän johtamisen opiskelut Helsingin yliopistossa. Työn ohella hän on vuosien varrella hankkinut lisäkoulutusta muun muassa Lontoon taideyliopistosta. – Viestintäpuoli ei ole siinä määrin kurjimuksessa kuin mainospuoli. Esimerkiksi sosiaalisen median ja kriisiviestinnän osaajille saattaa olla kysyntää, eikä lisäkoulutuksesta ole ainakaan haittaa mainoselokuvienkaan parissa.

Peter O'Toole elokuvassa Decline of an Empire.

Viidenkymmenen vuoden aikana ehtii sattua ja tapahtua yhtä sun toista. Peter O'Toole teki suuren läpimurtonsa David Leanin Arabian Lawrencen nimiroolissa vuonna 1962. Yli kolme- ja puolituntinen seikkailuelokuva oli valtava hitti ympäri maailman, voitti seitsemän Oscaria, neljä BAFTA-pystiä ja neljä Golden Globea sekä ennen kaikkea ansaitsi paikkansa yhtenä suurimmista elokuvaklassikoista. O'Toolen ura jatkui menestyksekkäänä, mutta epätasaisena. Historiallisten Becket-, Lordi Jim- ja Leijona talvella -draamojen vastapainoksi O'Toole näytteli komedioissa, Raamattu-spektaakkeleissa ja välillä melkeinpä missä vaan, jopa Supergirlissä (1984).

Vuonna 2012 O'Toole ilmoitti jäävänsä eläkkeelle. Hän oli siihen mennessä ehtinyt filmata ainakin kaksi elokuvaa, jotka eivät vielä olleet valmistuneet saati päässeet levitykseen. Brittilehti The Guardian ehti marraskuun lopulla 2013 uutisoida O'Toolen palaavan eläkkeeltä filmatakseen roolinsa Katherine of Alexandria -elokuvaan, joka oli todellisuudessa kuvattu jo vuonna 2010. O'Toole kuoli kolmisen viikkoa The Guardianin uutisen jälkeen.

Julkaisujärjestyksessään O'Toolen viimeiseksi elokuvaksi jää kazakstanilainen The Whole World at Our Feet, 1990-luvulla muutamissa menestyselokuvissa näytelleen Armand Assanten tähdittämä ja osittain tuottama toimintaseikkailu, jossa nähdään muutamia muitakin edellisvuosien B-luokan elokuvien tähtiä, mm. Olivier Gruner. O'Toolella on elokuvassa sivurooli, jota ei ole mainostuksessa jätetty hyödyntämättä. Siitä huolimatta täysin tuntemattomien tekijöiden elokuva, jonka budjetiksi on ilmoitettu 30 miljoonaa dollaria (26 miljoonaa euroa), on vailla levittäjää. Trailerin perusteella rahaa on kyllä filmin teossa palanut.

Katherine of Alexandria sen sijaan on päässyt levitykseen. Debytoivan Michael Redwoodin ohjaaman, käsikirjoittaman ja tuottaman elokuvan budjetiksi tuotantoyhtiö on ilmoittanut 12 miljoonaa puntaa (15,7 miljoonaa euroa), ja elokuvan trailerin perusteella siinä saattaa olla jotain perääkin, vaikka kyseessä onkin selkeästi B-luokan elokuva. Ennen julkaisuaan uuden Decline of an Empire -nimen saanut tarina antiikin Roomasta ja Katariina Aleksandrialaisesta lähti elokuussa 2014 Pohjois-Amerikassa kauppoihin DVD:nä ja Video on Demand -palveluihin. Elokuvan levityksestä vastaa sekä paljon rahaa tehneistä kassakappaleistaan että juuri tämäntyyppisistä B-luokan elokuvistaan tunnettu Lionsgate.

Suomeen Decline of an Empire saadaan nyt alkuvuodesta, tosin vain VOD-levitykseen. Mainostekstissä elokuvaa sanotaan O'Toolen viimeiseksi. Kun O'Toole edellisen kerran nähtiin antiikin Roomasta kertoneessa filmissä, oli kyseessä Tinto Brassin Caligula (1979), joka sai Suomessakin yli 165 000 katsojaa.

 

Decline of an Empiren yhdysvaltalainen DVD-kansi

Rooman valtakunnan tuhon DVD-kansi