Matti Kassilan Pastori Jussilainen (1955) on satiiri sivistyneistöstä ja jouluelokuva vailla joulua

pastorijussilainen1still
Pastori Jussilainen (Edvin Laine) päiväuneksii. Kuvakaappaus elokuvasta.

»Helsingin ruotsalainen yleisö on kokonaan mätää. Loistoo ja ylellistä elämee, totia juuaan, sikkaaria poltetaan ja Nyya Prässiä luetaan.»
– Pastori Jussilainen (1955)

Pastori Jussilainen istuu lumihankien ympäröimän savolaisen pappilan salissa ja valmistelee saarnaansa. Aiheena ovat Helsingin herrojen ja rouvien, hienohelmojen kermapersettein, viimeisimmät kotkotukset. Elias Jussilainen on varma siitä, ettei vastaavia ilmiöitä kaivata hänen seurakuntaansa. Kansanopistot on pidettävä poissa ja naiset saavat jatkossakin olla hiljaa seurakunnassa.

Jussilaisella itsellään on nuori ja nätti vaimo, joka on kasvanut varakkaassa perheessä ja tottunut koreuteen ympärillään, mutta pappilassa on toisin. Salit ovat tyhjiä ja vähäiset huonekalut epämukavia, lattioilla ei ole mattoja, eikä pastori tahtoisi lattioita pestävänkään. Nyt, eräänä talvisena päivänä, hän menettää malttinsa, kun siivooja alkaa väkisin jynssätä salin lattiaa. Siitä alkaa monen päivän tapahtumaketju, jonka aikana pastori herkistyy huomatessaan, että pehmustetulla tuolilla on hauskempi istua, konjakilla terästetty tee lämmittää mukavasti ja ympäröivä kauneus piristää mieltä. Edes anopin vierailu ei enää haittaa. Pastori Jussilainen ei huomaa, että hän on muuttunut juuri sellaiseksi totia juovaksi sikarinpolttajaksi, jota hän saarnapuheessaan kritisoi.

Pastorin pehmenemiselle on toinenkin syy, muuan naisihminen, johon hän on ihastunut ja joka on luvannut tulla kylään. Se aiheuttaa entistä suurempaa mielipahaa pastorin rouvalle, joka on alistuvaista sorttia, vaikka tarpeen tullen saakin tahtonsa läpi tirauttamalla pari kyyneltä.

Gustaf von Numersin vuonna 1896 kantaesitetyn Pastori Jussilainen -näytelmän elokuvasovitus on Matti Kassilan elokuvauran teatraalisin teos, mutta se on pitkälti tarkoituksellistakin. Elokuvan alussa kuvataan Kansallisteatterin pukuhuoneita, joissa näyttelijät valmistautuvat illan esitykseen. Ennen h-hetkeä siirrytään katsomon puolelle, ja näytelmän alkaessa kamera »hyppää» mukaan elokuvan tapahtumiin.

Kassila on jatkanut teatterinomaisuuden korostamista koko elokuvan ajan. Eri kuvakulmia on vähän hänen totuttuun tekotapaansa verrattuna, mutta ennen kaikkea teatterimaisuutta korostetaan kuvaamalla paljon tapahtumia yhdeltä ja samalta sivulta sekä verrattain etäältä. Näin pitkälle vietynä valittu toteutustapa antaa syytä epäillä, että Kassila on mennyt sieltä, mistä aita on matalin. Ehkä kuitenkin todennäköisempi syy on siinä, että pääroolia näyttelevän Edvin Laineen näyttelijäilmaisu on niin teatraalista, että täydellistä pesäeroa näytelmään ei saa millään. Laine oli juuri äskettäin vetänyt uransa hienoimman elokuvaroolin Kassilan Hilmanpäivissä (1954), jossa hän sai reuhata parhaansa mukaan, mutta se oli sivurooli ja tämä on pääosa. Laineen ilmaisu antaa tietyt raamit kaikkien näyttelijöiden ilmaisulle, eikä muitakaan voi pienieleisestä näyttelijätyöstä syyttää.

Oleellista on myös se, että tapahtumia ei ole elokuvamaisesti ripoteltu eri paikkoihin, vaan melkein jokainen hetki ollaan pappilassa sisällä ja lähes yksistään salin puolella. Edes Jussilaisen visiitti kaupunkiin ei ole päässyt elokuvaan mukaan, vaikka se olisi voinut tuoda kaivattua vaihtelua.

Harvat ulkokuvat ja niissä näkyvät lumikinokset sekä pastorskan siivousintoilu ja pastorin myöhempi leppoisa totinmaistelu tuovat väistämättä mieleen joulun odotuksen. Pastori Jussilaista voikin tahtoessaan pitää jouluelokuvana, vaikka joulua ei siinä mainitakaan eikä joulukoristeitakaan ole – joulutunnelmaa on sitäkin enemmän.

Elokuvan alussa teatteri- ja näytelmäprologin jälkeen nähdään pieni johdatus vuoteen 1895, johon tapahtumat sijoittuvat. Sillä tavoin muistutetaan, että näytelmäkappaleessa eletään suomalaisen kulttuurin ja naisasian eli tasa-arvon aikaa. Pastori Jussilainen on vanha jäärä, jolla pitäisi virkansa puolesta olla laaja ymmärrys ihmisestä, mutta hän ei ymmärrä muuta kuin oman asemansa ja haluaa pitää siitä kiinni. Hän vihaa kehitystä ja kaikkein eniten sellaista kehitystä, joka auttaa rahvasta nousemaan lähemmäs pastorismiehen sivistystasoa. Ymmärryksen ja lähimmäisenrakkauden sijasta pastori Jussilainen kieltäytyy ymmärtämästä ja hyväksymästä mitään, mikä ei häntä miellytä. Hän on herra talossaan ja naista ylempänä, vaikka todellisuudessa pastori Jussilainenkin on talon naisväen vietävissä – sitä ei vain saa saattaa hänen tietoonsa.

Pastori Jussilaisen vastustajina on joukko herännäisiä, jotka käyvät näyttämässä katsojille vielä pastoriakin ahdasmielisempää ja ikävämpää elämänasennetta. Heidän lähettiläinään on kolme talonpoikaa, joita näyttelevät Uuno Montonen, Holger Salin ja Vilho Siivola pelaavat hyvin yhteen, vaikka Salin puhuukin jostakin syystä Pohjanmaan murretta.

Mukana on tietysti perinteiselle suomalaiselle hupinäytelmälle tyypillisesti piika ja renki, jotka eivät ole kovin viisaita, mutta hieman viekkaita sentään ja osaavat nauttia elämästä vallan toisella tavoin kuin herrasväki. Kirsti Ortola näyttelee piika, joka tilaisuuden koittaessa itseään korostamatta osoittaa olevansa suoraselkäinen ihminen, vaikka samaa ei voi sanoa herrasväestä itsestään. Kaarlo Halttunen on mainio huopatossusillaan hipsuttelevana renkinä ja tekee elokuvan hillityimmän roolisuorituksen Leo Riutun ja Asta Bacmanin näyttelemän kansakoulunopettajapariskunnan kanssa.

Pastori Jussilaisen näyttelijät olivat kaikki Kansallisteatterin palveluksessa, vaikka näytelmäkappaletta ei ole koskaan esitetty kyseisessä teatterissa. Matti Kassila sen sijaan ohjasi samana vuonna elokuvan kanssa von Numersin Kuopion takana -näytelmän Porin teatterissa, jonka johtajaksi hän siirtyi elokuvan kuvausten jälkeen.

Vuonna 1890 kantaesitetty Kuopion takana oli vuosikymmenien ajan suuressa suosiossa, ja Pastori Jussilainen on itse asiassa sen jatko-osa. Päähenkilönä on Elias Jussilainen oli ensimmäisessä näytelmässä rovasti eikä pastori.

pastorijussilainen2still
Edvin Laine ja Matti Kassila Pastori Jussilaisen ulkokuvauksissa Nurmijärvellä. Kuva: KAVI

»Yleisö, Helsingin ruotsalainen yleisö on kokonaan mätää, loistoa ja ylellistä elämää – niin, hm. No, sille asialle ei mahda mitään, heidän täytyy saada olla olojaan, ja lukea Nya Prässiään»
– Pastori Jussilainen (1895, suomennos Eero Alpi)

Von Numers seurasi vaimonsa Eleonoran kanssa »naisasian» kehitystä 1880-luvun Suomessa ja sai sitä kautta innoituksen Kuopion takana -näytelmäänsä. Hän pani komedioissaan halvalla pienten paikkakuntien niin sanottua sivistyneistöä ja varsinkin pappismiehiä. Kirjailijan tunnetuin luomus Elias Jussilainen taistelee suurkaupunkien kotkotuksia ja naisten valtaa vastaan, vastustaa kaikkea uutta ja varsinkin miesten aseman alenemista suhteessa vaimoihinsa.

Saksasta Ruotsin kautta Pohjanmaalle pesiytyneeseen sukuun syntynyt Gustaf von Numers (1848–1913) on monien muiden suurten suomalaisten näytelmäkirjailijoiden tapaan jo jäänyt unhon helmaan, vaikka aihetta miehen ja hänen töidensä muistamiseen onkin.

Von Numersin isoisä sai Pohjanmaan rykmentin komentajana asuttavakseen ja viljeltäväkseen Tottesundin everstinvirkatalon Maksamaalta läheltä Mustasaarta ja rakennutti tilalle uuden kartanorakennuksen vuonna 1800. Lorentz von Numers vuokrasi Tottesundin isänsä kuoleman jälkeen ja osti lisäksi Åminneborgin kartanon Maalahdelta. Lorentzin poika Gustaf syntyi siis varsin varakkaaseen ruotsinkieliseen aatelisperheeseen, jossa vanhemmat olivat serkuksia keskenään.

Poika peri kirjalliset taipumuksensa äidiltään, joka oli vaasalaisen opettaja Malinin tytär ja innokas kirjeiden kirjoittaja. Äiti kuoli vain muutama vuosi Gustafin syntymän jälkeen, ja leskeksi jäätyään Lorentz nai vaimovainajansa sisaren. Perheen lasten kotiopettajana toimi maalahtelainen Carl Gustaf Swan, jonka Anni-tyttärestä tuli ensimmäisiä suomenkielisiä bestseller-kirjailijoita.

Isänsä kuoltua 20-vuotias Gustaf von Numers sai perintöosanaan Åminneborgin kartanon ja rahaa, mutta käteinen hupeni nopeasti ja tuhlaajapoika joutui myymään kartanon. Yliopisto-opintoja Helsingissä, kauppakouluopintoja Turussa ja maanviljeysopintoja Mustialassa suorittanut von Numers osti Ilmajoelta Havuselan maatilan, meni naimisiin ja perusti perheen. Hyväuskoisen isännän ohjaksissa maatila ei kukoistanut, ja rahatilanteen heikentyessä hän pyrki tuttavansa välityksellä rautateille töihin. Ensin pysäkinhoitajan ja sitten asemapäällikön vakanssit toivat tullessaan varman tulon ja vähäisen työmäärän, joka jätti aikaa kirjoittamiseen. Von Numersin ensimmäinen näytelmä kantaesitettiin vuonna 1888, kun hän oli 40-vuotias. V. Tarkiainen: Gustaf von Numers – elämä ja teokset. Otava 1922

Helsingissä venäläisvanhemmille syntynyt Mauritz Stiller ohjasi Kuopion takana- ja Pastori Jussilainen -näytelmistä parikymmenminuuttiset filmatisoinnit Ruotsissa vuonna 1912. Elias Jussilaisesta tehtiin Pettersson ja Stiller näytteli roolin itse.  Elokuvat kuvattiin samaan aikaan, mutta Pastori Jussilainen sai ensi-iltansa vasta vuonna 1914. Gustaf von Numers kuoli vuonna 1913.

Sen jälkeen oli hiljaisempaa elokuvasovitusten rintamalla. Kalle Kaarna ohjasi von Numersin Kantelettaren pohjalta ammentaman, mutta rahasta tekemän Elinan surman filmatisoinnin 1939, ja vuonna 1955 oli vuorossa Matti Kassilan Pastori Jussilainen. Sen jälkeen von Numersia ei ole nähty valkokankaalla, ja ainoat televisiosovitukset ovat nekin televisioteatterin produktioita, joista ainakaan tuoreemmalla ei ole minkäänlaisia elokuvallisia arvoja.

 

Katso elokuva: elon3lg

Pastori Jussilainen on katsottavissa HD-laadulla Elonetissä. Saatavilla myös DVD:nä.

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).