Kun on tunteet (1954)

Valkoisen peuran (1952) suomalaisittain poikkeuksellinen maailmanvalloitus oli vielä kesken, kun sen tekijät Erik Blomberg ja Mirjami Kuosmanen saivat uuden elokuvansa valmiiksi. Blombergin ohjaama ja kuvaama Kun on tunteet (1954) pohjautuu Maria Jotunin lyhyisiin tarinoihin, jotka käsikirjoituksen laatinut Kuosmanen sovitti yhteen päivään, kaupunkiin ja pihapiiriin. Blomberg johdattelee katsojat elokuvan maailmaan dokumentaarisella jaksolla, joka kertoo Jotunin töistä ja merkityksestä kirjailijana.

Kauppiaiden vaimojen tai papin rouvien sijaan elokuva seuraa tavallisten naisten elämää ja eritoten tunne-elämää. Kuosmanen itse näyttelee Hulta Hempukkaa, joka on piikomassa suutarin (Pentti Viljanen) taloudessa. Rehevä ja elinvoimaa uhkuva Hempukka saa vaivoitta suutarin pauloihinsa, mutta lopulta tämä ei kuitenkaan uskalla luopua vanhasta vaimostaan (Henny Waljus).

Piika on myös Viia (Maija Karhi), joka tosin tekee paljon kevyempää työtä pirteän leskirouvan (Senni Nieminen) kodinhoitajana. Nuoren ja tiensä alussa olevan piikatytön elämä kiehtoo sängyssään makaavaa senioria. Viia vaan ei oikein tiedä, ottaisiko hän talonmies Joosuan (Tarmo Manni) miehekseen. Ja eihän turvattoman naisen kannata ketä tahansa ottaakaan. Sen tietää ainakin torikauppias Hilda (Emmi Jurkka), johon teurastaja (Sasu Haapanen) iskee silmänsä ja ehdottaa halaamista. Hilda tekee vastaehdotuksen varsinaisesta järkiavioliitosta. Hän tietää, mitä haluaa.

Hilda hoitaa äpäräpojalleen työpaikan soittamalla tämän isälle, vähän korkeammalla portaalla seisovalle miehelle. Noin kuusiminuuttinen puhelu nähdään ja kuullaan elokuvassa yhtäsoittoa ja vain Jurkan ollessa kuvassa – aivan kuten Jotunin alkuperäisessä tarinassa on vain naisen repliikit.

Leskirouva (Senni Nieminen), Viia (Maija Karhi) ja rotta.

Kaiken tämän hauskanpidon ja teerenpelin karmivana vastapainona on matami Röhelinistä (Kaisu Leppänen) kertova kohtaus. Nuori naimaton nainen (Eeva-Kaarina Volanen) on saanut lapsen ja vaikka hän kuinka tätä rakastaa, on hänen jätettävä lapsensa vieraan hoidettavaksi päästäkseen itse kaupunkiin ansaitsemaan. Röhelinin puheille tämä on tullut kuultuaan hänen olevan kokenut lapsenkasvattaja, mutta kohtauksen edetessä käy hyvin selväksi, että Röhelin on kokeneempi lapsentappajana. Röhelinin kieroutunutta maailmaa Blomberg kuvaa kallistaen kameraansa. Ylipäätään Blombergin tyylikäs kuvaus on esimerkillistä etenkin tilankäytön osalta.

Röhelinin tapauksessa on mustaa ja kyynistä huumoria, synkempää kuin elokuvan muissa tarinoissa. Näitä ihmisiään ja heidän elämänpiiriään Blomberg ja Kuosmanen kuvaavat samaan tyyliin kuin Matti Kassila samanvuotisessa Hilmanpäivissään, mutta ratkaisevana erona on komedian laatu. Hilmanpäivät on herkullinen ja briljantti farssi, joissa karikatyyrit naurattavat. Kun on tunteet -elokuvassa pysytään jatkuvasti jonkinlaisessa autenttisuudessa: roolihahmot ovat kuin aitoja ihmisiä, jotka ainakin pyrkivät säilyttämään kasvonsa. Vitsin tähden ei siis tehdä mitä tahansa eikä koomisista tilanteista tarkoituksellisestikaan oteta kaikkea irti.

Oman aikansa elokuvaksi hyvin poikkeuksellisesti Kun on tunteet on jälkiäänitetty kokonaan. Jälkiäänittäminen oli Blombergille tuttua jo Valkoisen peurasta, jota tehtäessä se oli hyvinkin perusteltua, kun dialogin äänittäminen tuulisessa Lapissa olisi tuottanut huomattavia ongelmia. Tälläkin kertaa valinta on ymmärrettävä, sillä koko elokuva perustuu dialogiin ja replikointiin. Mikäli siitä ei saa jatkuvasti ongelmitta selvää, ei katsojalle jää mitään seurattavaa. Siitä huolimatta jälkiäänitys on aina vieraannuttava tekijä, ja tämän elokuvan tapauksessa sen suurin vika.

Tallennejulkaisu:

Levittäjä: VLMedia, 2019 Kuvasuhde: 1,33:1 Ääni: Dolby Digital Mono Tekstitys: ei Ikäraja: S Lisämateriaali: ei lisämateriaalia. Lähdemateriaalina käytetty samaa vanhaa videosiirtoa kuin elokuvan tv-esityksissäkin.