Marsalkka C.G.E. Mannerheim ei erityisemmin tykännyt olla filmikameroiden edessä, mutta kuitenkin jo toukokuussa 1896 hän teki ensimmäisen esiintymisensä valkokankaalla. Samalla hänestä tuli tiettävästi ensimmäinen suomalainen, joka on filmissä esiintynyt.

Mannerheimin valkokangasdebyytti tapahtui Venäjän keisari Nikolai II:n kruunajaisissa. Tuohon aikaan Suomen tuleva valtionhoitaja, marsalkka ja presidentti palveli chevalierkaartissa, Mannerheimin ollessa kruunajaisissa keisarin välittömässä läheisyydessä. Filmipätkän teosta vastasivat elokuvan isät, Louis ja Auguste Lumière, jotka myös ehtivät nauttia keksintönsä hedelmästä: Louis kuoli 83-vuotiaana vuonna 1948, Auguste 91 vuoden iässä vuonna 1954.

Mannerheim ja Nikolai II:n kruunajaiset v. 1896

Helmikuussa 1948 Suomen johtaviin elokuvalehtiin lukeutunut Elokuva-Aitta haastatteli muutamia ajan tärkeimpiä suomalaisia elokuvaohjaajia, kysyen kaikilta samat kymmenen kysymystä. Kuka on kysymykset ja jutun laatinut, sitä ei lehti kerro, mutta tuskinpa hän pahastuu/pahastuisi jutun lainaamisesta nyt, yli 60 vuotta myöhemmin.

Vanhojen haastatteluiden lukeminen ei ole kiinnostavaa ainoastaan siksi, koska tuottajien aikakaudella saatiin kerrankin lukea ohjaajien mietteitä, vaan myös koska kysymykset eivät juurikaan eroa nykypäivän kysymyksistä.

Alkuperäisen artikkelin tekijänoikeudet kuuluvat Elokuva-Aitta-lehdelle (nro 3/1948, kustantaja Valiolehdet Oy). Ohjaajien nimien alapuolella oleva(t) lause(et) ovat Elokuvauutiset.fi:n lisäyksiä; kysymykset ja vastaukset esitetään alkuperäisess asussaan.

Ilmari Unho

Haastattelun julkaisuvaiheessa Unho oli juuri tuomassa uuden filminsä, Kilroy sen teki -komedian, ensi-iltaan.


1. Sanelevatko yksinomaan taloudelliset näkökohdat – niin kuin on tahdottu väittää – suomalaisten filmimiesten penseyden historiallisia ja kulttuurihistoriallisia aiheita kohtaan?

”Taloudelliset näkökohdat” sanelevat kaiken, mitä elokuva-alalla tehdään tai tekemättä jätetään.

2. Tuntuuko Teistä siltä, että vähäiset raakafilmimäärämme on käytetty parhaalla mahdollisella tavalla viime aikoina?

Kun jako tapahtuu ”salaista diplomatiaa” noudattamalla, ilman että elokuvavalmistuksen työvaiheessa mukana olevilla on siihen mitään sanottavaa, on turha sitä moittia tai kiittää ja yleensäkin siitä ”tunteilla”.

3. Uskotteko meikäläisen filmiarvostelun vilpittömyyteen ja hyvään tahtoon?

Kuinka uskaltaisi olla uskomatta! Ja vilpittömyys ja hyvä tahto – ne ovat (ah!) niin kauniita ominaisuuksia.

4. Käyttekö usein katsomassa ulkomaisia filmejä, esim. vaikutteita saadanneksenne –

Esim. sen vuoksi.

5. – vai oletteko Tekin sitä mieltä, että filmi nykyään polkee kerta kaikkiaan paikallaan ja ettei yksikään viime aikojen ensiluokkainenkaan uutuus ole kyennyt tarjoamaan mitään uutta sen paremmin taiteellisessa kuin teknisessäkään mielessä?

Hm – no ainakaan eräässä mielessä filmi ei pole paikoillaan: ennen sen valmistaminen kannatti, nyt se – sanovat – tuottaa pelkkää tappiota.

6. Mikä on mielipiteenne tämän hetken englantilaisesta filmistä nimenomaan äsken meillä esitettyjen brittiläisten huippuelokuvien valossa?

On lohdullista ajatella, että niin paljon arvovallastaan menettänyt Englanti voi vilpittömästi iloita edes yhdestä todellisesta voitosta: sen taivaalla loistaa kappale Hollywoodin pirstoutuneesta sädekehästä.

7. Ohjaatteko mieluummin komediaa vai vakavaa elokuvaa, ja mitkä ovat mielestänne kummankin olennaisimmat vaikeudet ohjaajan kannalta?

Tietysti vakavaa, sillä pidän iloisista ihmisistä. Ja meikäläinen yleisö nauraa aina filmimiestemme vakaville yrityksille, mutta tullessaan katsomaan komediaa se on hyvin murheellinen.

8. Ruotsissa löydetään joka vuosi lahjakasta filminäyttelijäainesta ja sieltä nousee vuosittain kansainvälisellekin filmitaivaalle kirkkaita nimiä. Meillä sen sijaan täytyy panna luonnenäyttelijän kypsyyden saavuttanut taiteilija näyttelemään yksinkertaista sankariroolia. Onko tässä tapauksessa syy sysissä vai sepissä?

On.

9. Kuinka kauan vähintään olisi varattava aikaa elokuvan valmistamiseen, jotta ohjaaja katsoisi vapautuvansa nykyisestä liian nopeasta työtahdin ikeestä?

Jos se viikko, jonka maanantaina ohjaajalle ilmoitetaan hänen seuraavan elokuvansa aihe ja samalla huomautetaan, että ensimmäinen kuvaus on seuraavana lauantaina – jos ne muutamat perustöihin varatut päivät voitaisiin jollakin uudella atominsärkijällä hajoittaa edes yhtä moneksi viikoksi, saisi varsinaista valmistus- eli kuvausaikaa lyhentääkin.

10. Uskallatteko tunnustaa, mitkä ovat mielestänne kotimaisen elokuvan suurimmat helmasynnit?

Jätän ne tällä erään mieluummin unhon helmaan.


Roland af Hällström

Entinen vihainen elokuvakriitikko, haastattelun aikana vihainen elokuvaohjaaja. Jotakin oli jäänyt hampaankoloon Läpi usvan- ja Houkutuslintu-elokuvien vastaanotosta.

1. Sanelevatko yksinomaan taloudelliset näkökohdat – niin kuin on tahdottu väittää – suomalaisten filmimiesten penseyden historiallisia ja kulttuurihistoriallisia aiheita kohtaan?

Suomalaiset filmimiehet eivät mielestäni koskaan ole suhtautuneet penseästi näihin aiheisiin, pikemminkin päinvastoin. Sen osoittanee myös silmäys suurimpien yhtiöittemme viime vuosien tuotantoluetteloihin. näiden elokuvien taloudellinen kannattavaisuus on sen sijaan kuuleman mukaan ollut hyvin kyseenalainen. Muuten: miten arvostelijat, joiden mielestä me emme pysty valmistamaan edes ”yksinkertaista katutyttöfilmiä”, voivat vaatia, että meidän pitäisi puuttua historiamme suuriin henkilöhahmoihin?

2. Tuntuuko Teistä siltä, että vähäiset raakafilmimäärämme on käytetty parhaalla mahdollisella tavalla viime aikoina?

Tuntuuko Toimittajasta siltä, että vähäiset maahan jäävät paperivarastomme on viime aikoian käytetty parhaalla mahdollisella tavalla esim. aikakauslehdistössä?

3. Uskotteko meikäläisen filmiarvostelun vilpittömyyteen ja hyvään tahtoon?

Hm – se oli nimittäin nimimerkkini, kun itse aikaisemmin kymmenisen vuotta toimin filmiarvostelijana.

4. Käyttekö usein katsomassa ulkomaisia filmejä, esim. vaikutteita saadanneksenne –

Sallittaneen jälleen vastakysymys: seuraako Toimittaja ulkolaista ammattilehdistö ja kotimaisia kilpailevia julkaisuja?

5. – vai oletteko Tekin sitä mieltä, että filmi nykyään polkee kerta kaikkiaan paikallaan ja ettei yksikään viime aikojen ensiluokkainenkaan uutuus ole kyennyt tarjoamaan mitään uutta sen paremmin taiteellisessa kuin teknisessäkään mielessä?

Filmi on alituisesti kehittymässä sekä taiteellisesti että teknisesti, vaikka tämä kehitys semminkin ei-ammattimiehille toisinaan on vaikeammin havaittavissa kuin silloin kun isketään esille arvostelijoita hämääviä ”yllätyksiä”.

6. Mikä on mielipiteenne tämän hetken englantilaisesta filmistä nimenomaan äsken meillä esitettyjen brittiläisten huippuelokuvien valossa?

Englannissakin valmistettiin sekä hyviä että vähemmän hyviä elokuvia. Näistä todella hyvät – esim. Neljän tuulen talo – kuuluvat niihin filmeihin, joilla luulisi olevan pysyvä arvo.

7. Ohjaatteko mieluummin komediaa vai vakavaa elokuvaa, ja mitkä ovat mielestänne kummankin olennaisimmat vaikeudet ohjaajan kannalta?

Itse ohjaan mieluummin vakavaa – mutta tietääkseni ohjaustyö molemmissa tapauksissa on pääasiassa taistelua olennaisia vaikeuksia vastaan.

8. Ruotsissa löydetään joka vuosi lahjakasta filminäyttelijäainesta ja sieltä nousee vuosittain kansainvälisellekin filmitaivaalle kirkkaita nimiä. Meillä sen sijaan täytyy panna luonnenäyttelijän kypsyyden saavuttanut taiteilija näyttelemään yksinkertaista sankariroolia. Onko tässä tapauksessa syy sysissä vai sepissä?

Suomessa löydetään tavan takaa uutta lahjakasta filminäyttelijäainesta. Meilläkin on useita näyttelijöitä, joilla olisi mahdollisuus loistaa kirkkaasti kansainvälisellä filmitaivaalla. Että he eivät sitä tee, johtuu osittain pienen maan rajoitetuista mahdollisuuksista, osittain myöskin siitä, että miellä ei näyttelijöille suoda lehdistössä sitä runsasta ”publicityä”, mainostusta, minkä Ruotsin lehdistö suo omilleen. Muuten: onko väärin sijoittaa ”luonnenäyttelijä kypsyyden saavuttanut taiteilija yksinkertaiseen sankarirooliin?” Onko mahdotonta, että hän elävöittää osan paremmin kuin joku tulokas?

9. Kuinka kauan vähintään olisi varattava aikaa elokuvan valmistamiseen, jotta ohjaaja katsoisi vapautuvansa nykyisestä liian nopeasta työtahdin ikeestä?

Työtahti varsinaisen kuvauksen aikana olisi nykyistäkin paljon nopeampi, jos ohjaajalle ja hänen lähimmille avustajilleen – kuvaajalle, lavastajalle, järjestäjälle jne. – annettaisiin pari kuukautta kypsyttelyaikaa lopullisen käsikirjoituksen valmistumisen jälkeen.

10. Uskallatteko tunnustaa, mitkä ovat mielestänne kotimaisen elokuvan suurimmat helmasynnit?

Lukekaa lehdistä, sanoi entinenkin näyttelijä, kun häneltä kysyttiin, miten hän roolissaan oli suoriutunut. Mutta vakavasti puhuen: omissa kuvissani olen huomannut yhden läpinäkyvän virheen – heikko ohjaus.

Valentin Vaala

1. Sanelevatko yksinomaan taloudelliset näkökohdat – niin kuin on tahdottu väittää – suomalaisten filmimiesten penseyden historiallisia ja kulttuurihistoriallisia aiheita kohtaan?

Jos penseyttä on olemassa tässä suhteessa, niin siihen on jokin muu syy kuin historiallisuus. Jokaisesta mielenkiintoisesta aiheesta olisi tietysti tehtävä filmi, joskin ehkä historialliset aiheet ovat vaikeammin toteutettavissa.

2. Tuntuuko Teistä siltä, että vähäiset raakafilmimäärämme on käytetty parhaalla mahdollisella tavalla viime aikoina?

Ei tunnu.

3. Uskotteko meikäläisen filmiarvostelun vilpittömyyteen ja hyvään tahtoon?

Uskon.

4. Käyttekö usein katsomassa ulkomaisia filmejä, esim. vaikutteita saadanneksenne –

Siitäkin syystä.

5. – vai oletteko Tekin sitä mieltä, että filmi nykyään polkee kerta kaikkiaan paikallaan ja ettei yksikään viime aikojen ensiluokkainenkaan uutuus ole kyennyt tarjoamaan mitään uutta sen paremmin taiteellisessa kuin teknisessäkään mielessä?

Teknillinen puoli on jatkuvasti mennyt eteenpäin, mutta taiteelliset saavutukset sen sijaan hukkuvat tuotannon runsauteen.

6. Mikä on mielipiteenne tämän hetken englantilaisesta filmistä nimenomaan äsken meillä esitettyjen brittiläisten huippuelokuvien valossa?

Minusta englantilainen filmi oli saavuttamaisillaan oman, persoonallisesti miellyttävän leimansa, mutta valitettavasti tuotantokilpailu amerikkalaisen filmin kanssa alkaa näkyä yhä selvemmin.

7. Ohjaatteko mieluummin komediaa vai vakavaa elokuvaa, ja mitkä ovat mielestänne kummankin olennaisimmat vaikeudet ohjaajan kannalta?

”Leivoksia on kyllä hauska syödä, mutta joskus tekee mieli kunnon ruisleipääkin, vaikka kyllähän leipojalle leivoksien valmistaminen saattaakin olla paljon vaikeampaa kuin ruisleivän tekeminen.”

8. Ruotsissa löydetään joka vuosi lahjakasta filminäyttelijäainesta ja sieltä nousee vuosittain kansainvälisellekin filmitaivaalle kirkkaita nimiä. Meillä sen sijaan täytyy panna luonnenäyttelijän kypsyyden saavuttanut taiteilija näyttelemään yksinkertaista sankariroolia. Onko tässä tapauksessa syy sysissä vai sepissä?

Taiteellinen lahjakkuus ja edullinen ulkomuoto ovat suuria harvinaisuuksia. Olosuhteet näyttelevät myöskin suurta roolia.

9. Kuinka kauan vähintään olisi varattava aikaa elokuvan valmistamiseen, jotta ohjaaja katsoisi vapautuvansa nykyisestä liian nopeasta työtahdin ikeestä?

Kaikki riippuu kulloinkin teikeillä olevastn filmin laadusta. Jos käsikirjoitus on hyvin suunniteltu, niin helpoinkin filmi vaatii vähintään kolme kuukautta kuvausaikaa.

10. Uskallatteko tunnustaa, mitkä ovat mielestänne kotimaisen elokuvan suurimmat helmasynnit?

Luullaan yleisöä tyhmemmäksi kuin se on.

Hannu Leminen

1. Sanelevatko yksinomaan taloudelliset näkökohdat – niin kuin on tahdottu väittää – suomalaisten filmimiesten penseyden historiallisia ja kulttuurihistoriallisia aiheita kohtaan?

Valitettavasti on filmimiesten penseys juuri aiheitten kohdalla suoraan verrannollinen maksavan ”katsojalauman” makuun. Tästä huolimatta lienee yleinen materiaalipula kuitenkin suurimpana syynä siihen, miksi historiallisia suurfilmejä ei nykyoloissa voida toteuttaa.

2. Tuntuuko Teistä siltä, että vähäiset raakafilmimäärämme on käytetty parhaalla mahdollisella tavalla viime aikoina?

On ainakin yritetty, mutta tulokset osoittavat kuitenkin kotimaisen elokuvan katsojamäärän jatkuvasti pienenevän. Mene sitten ja tiedä!

3. Uskotteko meikäläisen filmiarvostelun vilpittömyyteen ja hyvään tahtoon?

Arvostelijan vilpittömyys on suhteessa hänen kykyynsä erottaa objektiivisesti syyt ja seuraukset. Arvostelijan hyvä tahto kotimaisen elokuvan kohtaan käy tyhjentävästi ilmi lausumasta: ”On hyviä filmejä, huonoja filmejä ja kotimaisia filmejä.”

4. Käyttekö usein katsomassa ulkomaisia filmejä, esim. vaikutteita saadanneksenne –

Viimeisen puolen vuoden aikana olen nähnyt vain kolme ulkomaista elokuvaa.

5. – vai oletteko Tekin sitä mieltä, että filmi nykyään polkee kerta kaikkiaan paikallaan ja ettei yksikään viime aikojen ensiluokkainenkaan uutuus ole kyennyt tarjoamaan mitään uutta sen paremmin taiteellisessa kuin teknisessäkään mielessä?

Eihän sitten värifilmin elokuvan teknillisellä puolella ole tapahtunut mitään ”ulospäin” näkyvää mullistusta. Hollywoodin uusi linja, ”hardboiled”-elokuvat sisältävät mielestäni monasti enemmän vahingollisia kuin rakentavia aineksia.

6. Mikä on mielipiteenne tämän hetken englantilaisesta filmistä nimenomaan äsken meillä esitettyjen brittiläisten huippuelokuvien valossa?

Mielipiteeni selviää kohdasta 4.

7. Ohjaatteko mieluummin komediaa vai vakavaa elokuvaa, ja mitkä ovat mielestänne kummankin olennaisimmat vaikeudet ohjaajan kannalta?

Kallistun vakavalle linjalle.  Meikäläisestä komediasta tulee lopuksi aina farssi. Meiltä puuttuu joka linjalta komedia-aineksia, ja syy siihen lienee mentaliteettikysymys.

8. Ruotsissa löydetään joka vuosi lahjakasta filminäyttelijäainesta ja sieltä nousee vuosittain kansainvälisellekin filmitaivaalle kirkkaita nimiä. Meillä sen sijaan täytyy panna luonnenäyttelijän kypsyyden saavuttanut taiteilija näyttelemään yksinkertaista sankariroolia. Onko tässä tapauksessa syy sysissä vai sepissä?

Pitemmittä puheitta on syy sekä sysissä että myös sepissä.

9. Kuinka kauan vähintään olisi varattava aikaa elokuvan valmistamiseen, jotta ohjaaja katsoisi vapautuvansa nykyisestä liian nopeasta työtahdin ikeestä?

Esivalmisteluihin olisi käytettävä vinhtään kaksi kertaa se aika, mikä menee itse kuvaustyöhön.

10. Uskallatteko tunnustaa, mitkä ovat mielestänne kotimaisen elokuvan suurimmat helmasynnit?

Tyhjästä on paha nyhjästä so. kehnosta käsikirjoituksesta ei huono ohjaus ihmeitä tee.

Ville Salminen

1. Sanelevatko yksinomaan taloudelliset näkökohdat – niin kuin on tahdottu väittää – suomalaisten filmimiesten penseyden historiallisia ja kulttuurihistoriallisia aiheita kohtaan?

Luulisin suurimmalta osalta niin olevan. Mutta eiköhän se käsikirjoituspulma ole tässäkin tapauksessa ratkaisevin – kaikkine vivahteineen. Kuka hankkii aineistot, penkoo arkistot sekä kirjoittaa – hylkäämisen uhallakin? Kysyn vain yhden esimerkin mainitakseni.

2. Tuntuuko Teistä siltä, että vähäiset raakafilmimäärämme on käytetty parhaalla mahdollisella tavalla viime aikoina?

Nähtävästi. Kun liikkuma-ala on kapea, on pysyteltävä ”koetellulla linjalla”. Muuten, kenellähän olisi tämän johdosta enemmän aihetta valittamiseen kuin juuri ohjaajilla?

3. Uskotteko meikäläisen filmiarvostelun vilpittömyyteen ja hyvään tahtoon?

Uskon. Inhimilliset heikkoudet on tässäkin tapauksessa ymmärrettävä!

4. Käyttekö usein katsomassa ulkomaisia filmejä, esim. vaikutteita saadanneksenne –

Käyn. Parhaimmat katson useampaan kertaan. Miksikä muuten elokuvateattereiden ei kannata jakaa vapaalippuja alan ammattiväelle, kun puhenäyttämöidenkin kannattaa niin tehdä?

5. – vai oletteko Tekin sitä mieltä, että filmi nykyään polkee kerta kaikkiaan paikallaan ja ettei yksikään viime aikojen ensiluokkainenkaan uutuus ole kyennyt tarjoamaan mitään uutta sen paremmin taiteellisessa kuin teknisessäkään mielessä?

Käsittääkseni filmillä on nykyään jonkinlainen ”inkubaatioaika”. Odotan jännityksellä, koska, missä ja ennen kaikkea mitä esille puhkeaa.

6. Mikä on mielipiteenne tämän hetken englantilaisesta filmistä nimenomaan äsken meillä esitettyjen brittiläisten huippuelokuvien valossa?

Täällä esitettyjen brittiläisten saavutusten perusteella voi olettaa Englannin elokuvataiteen olevan hyvässä nousussa. Syyllä voimme odottaa sieltä jotakin erittäin hienoa ja – uuttakin. Tässä on muuten malliesimerkki taloudellisten resurssien vaikutuksesta laatuun, niin taiteellisessa kuin teknillisessäkin mielessä.

7. Ohjaatteko mieluummin komediaa vai vakavaa elokuvaa, ja mitkä ovat mielestänne kummankin olennaisimmat vaikeudet ohjaajan kannalta?

Ehkä vakava on lähempänä meidän suomalaisten luonnetta, vaikka älykkään komedian valmistaminen tuntuisikin houkuttelevalta. Eiköhän kullekin ohjaajalle astu esiin omat vaikeutensa hänen yrittäessään muovata aihettaan kuvakertomukseksi. Persoonalliset vaatimuksethan työhön ja tuloksiin nähden juuri manaavat esiin vaikeudet.

8. Ruotsissa löydetään joka vuosi lahjakasta filminäyttelijäainesta ja sieltä nousee vuosittain kansainvälisellekin filmitaivaalle kirkkaita nimiä. Meillä sen sijaan täytyy panna luonnenäyttelijän kypsyyden saavuttanut taiteilija näyttelemään yksinkertaista sankariroolia. Onko tässä tapauksessa syy sysissä vai sepissä?

Syitä löytää tietysti montakin – niin sysistä kuin sepistäkin. Ehkä suurin syy piilee tuottajapiirimme vähälukuisuudessa. Tuotantomme on näin muodostunut kovin yksipuoliseksi ja kaavoittuneeksi.

9. Kuinka kauan vähintään olisi varattava aikaa elokuvan valmistamiseen, jotta ohjaaja katsoisi vapautuvansa nykyisestä liian nopeasta työtahdin ikeestä?

Vaatimukset tässäkin suhteessa ovat tietysti persoonallisia. Varsinkin aikaan nähden, minkä ohjaaja tarvitsee aiheensa kypsyttämiseen ja nyansoimiseen käsikirjoitusasteella. Mutta oli tekijä millainen tahansa, niin muutamassa viikossa laskettavat kuvausennätykset ovat varmasti omiaan alentamaan tuloksen tasoa.

10. Uskallatteko tunnustaa, mitkä ovat mielestänne kotimaisen elokuvan suurimmat helmasynnit?

Pintapuolisuus ja taiteellisen uskalluksen puute.


Edvin Laine

1. Sanelevatko yksinomaan taloudelliset näkökohdat – niin kuin on tahdottu väittää – suomalaisten filmimiesten penseyden historiallisia ja kulttuurihistoriallisia aiheita kohtaan?

En usko, koska mm. Suomen Filmiteollisuudella on useitakin tällaisia filmejä suunnitteilla, ja nämä suunnitelmat toteutetaan heti, kun pukuvaikeudet yms. voidaan voittaa. Sitäpaitsi SF on niitä jo tehnytkin: Runon kuningas ja muuttolintu, Ballaadi, ym.

2. Tuntuuko Teistä siltä, että vähäiset raakafilmimäärämme on käytetty parhaalla mahdollisella tavalla viime aikoina?

Koska valtiovalta ei millään tavalla tue suomalaista elokuvaa – päin vastoin hyötyy (ankara verotus!) – täytyy tuottajan aina ottaa huomioon taloudellinen puoli, kenties liiaksikin.

3. Uskotteko meikäläisen filmiarvostelun vilpittömyyteen ja hyvään tahtoon?

Olisikohan kukaan arovstelija niin paatunut, että tahallisesti olisi ilkeä. Mutta joidenkin käyttämä tyyli antaa aihetta ajatukseen, että se kenties enemmän repii kuin rakentaa. Teatteriarvostelussa esim. eivät tulisi kysymykseenkään ne suorastaan mauttomat sanat, joita jotkut meikäläiset elokuva-arvostelijat valitettavasti käyttävät.

4. Käyttekö usein katsomassa ulkomaisia filmejä, esim. vaikutteita saadanneksenne –

Olen aina käynyt paljon elokuvissa, ja nyt, kun sen parissa itse joudun työskentelemään, käyn entistä enemmän, koska sitä jo opiskelunkin kannalta pidän ensiarvoisena. Teatterin vuoksi on tehtävä pitkiä ja kalliita ulkomaanmatkoja, mutta filmiä voimme – Luojan kiitos! – opiskella aika paljon kotoisella maaperällä. Onkohan ketään niin välinpitämätöntä elokuvamiestä, joka ei käyttäisi tätä etua hyväkseen?

5. – vai oletteko Tekin sitä mieltä, että filmi nykyään polkee kerta kaikkiaan paikallaan ja ettei yksikään viime aikojen ensiluokkainenkaan uutuus ole kyennyt tarjoamaan mitään uutta sen paremmin taiteellisessa kuin teknisessäkään mielessä?

Ei se paikallaan polje! Nyt kun on päästy sodan aiheuttamista propagandakuvista, on ulkomailta päässyt tulemaan maahamme entistä enemmän erittäin hyviä filmejä, joissa ilmenee monella tavalla uuden ilmaisumuodon etsiminen, ja sehän tietenkin kiinnostaa filmimiestä.

6. Mikä on mielipiteenne tämän hetken englantilaisesta filmistä nimenomaan äsken meillä esitettyjen brittiläisten huippuelokuvien valossa?

Esim. Seitsemäs huntu ja Neljän tuulen talo, vain muutaman mainitakseni, antavat englantilaisesta elokuvasta oivallisen käsityksen, ja siitä täytyy tämän perustellaa käyttää korkealle arvostavia mainesanoja.

7. Ohjaatteko mieluummin komediaa vai vakavaa elokuvaa, ja mitkä ovat mielestänne kummankin olennaisimmat vaikeudet ohjaajan kannalta?

Olen yleensä ohjannut vain vakavampaa, mutta joku kevyempikin elokuva on ollut joukossa, kuten Kultamitalivaimo ja Kirkastuva sävel. Teatterissa olen joutunut ohjaamaan paljon kumpaakin lajia. Molemmilla on omat vaikeutensa, mutta raskaspoljentoisempi on suomalaista mentaliteettia ikään kuin lähempänä ja sen parissa viihdyn paremmin.

8. Ruotsissa löydetään joka vuosi lahjakasta filminäyttelijäainesta ja sieltä nousee vuosittain kansainvälisellekin filmitaivaalle kirkkaita nimiä. Meillä sen sijaan täytyy panna luonnenäyttelijän kypsyyden saavuttanut taiteilija näyttelemään yksinkertaista sankariroolia. Onko tässä tapauksessa syy sysissä vai sepissä?

Tässä on kysymyksessä ilmeinen valitettava epäkohta, joka suomalaisen elokuvan tulevaisuutta silmällä pitäen on kyettävä ratkaisemaan myönteisellä tavalla.

9. Kuinka kauan vähintään olisi varattava aikaa elokuvan valmistamiseen, jotta ohjaaja katsoisi vapautuvansa nykyisestä liian nopeasta työtahdin ikeestä?

Riippuu aiheesta ja siitä, miten näyttelijöiden aika on meidän käytettävissämme, sillä heillähän on monilla päätoimenaan teatterityö.

10. Uskallatteko tunnustaa, mitkä ovat mielestänne kotimaisen elokuvan suurimmat helmasynnit?

Meidän tekijöiden taitamattomuus!

Heidi Krohnista (s. 1934) tuli 1950-luvun puolivälissä nuorten suomalaisten naisten suosikkifilmitähti. Onnekkaan yhteensattuman kautta hän jo teatterikoululaisena pääsi Veikko Itkosen tuotantoyhtiön uuden elokuvan, Leenan, päänäyttelijäksi. Näyttelijä Sakari Jurkan ohjaamasta filmistä tuli yleisömenestys ja sen kaksikymmenvuotiaasta päänäyttelijästä filmitähti, yksi viimeisistä niistä, ennen kuin suomalainen elokuvateollisuus kaatui television ja SF:n lopettamisen myötä.

Pientä elokuvavalmistamoa kolmen suuren – SF:n, Suomi-Filmin ja Fennadan – varjossa pitäneelle Veikko Itkoselle Krohn merkitsi ensimmäistä "omaa" filmitähteä, joka toisi katsojia myös yhtiön muille tuotannoille. Seuraavan kahden vuoden aikana Krohn näyttelikin pääroolit Matti Oraviston Tähtisilmässä, Itkosen itsensä ohjaamassa Tyttö tuli taloon -komediassa ja Jack Witikan rakastetussa Sillanpää-filmatisoinnissa Silja – nuorena nukkunut, jonka nimiroolissa Krohn tekee yhden uransa parhaimmista ellei parhaimman roolin. Sattumalta Krohnin toinen nimi oli samainen tunnetuimman filmiroolinsa kanssa.

Ennen suomalaisen elokuvateollisuuden kaatumista Krohn ehti näytellä myös yhden suomalaisen elokuvan suurimman mestarin, Valentin Vaalan, ohjauksessa vuoden 1957 värifilmatisoinnissa Aleksis Kiven Nummisuutareista. Muihin rooleihin lukeutuvat Aarne Tarkaksen filmit Vihdoinkin hääyö..., Herra sotaministeri, Paksunahka ja Turkasen tenava! sekä Esko Töyrin Pää pystyyn, Helena. Sittemmin Krohn on näytellyt mm. Lars G. Thelestamin menestyselokuvassa Tuntematon ystävä ja Jaakko Pakkasvirran ohjaamassa Eino Leino -tarinassa Runoilija ja muusa, jotka molemmat valmistuivat vuonna 1978.

Haastattelimme Heidi Krohnia sähköpostitse koskien hänen filmitähteyttään, työskentelyä suomalaisen elokuvan legendojen kanssa sekä näyttelemisestä tänä päivänä.

Heidi Krohnin haastattelu

Isäsi oli kirjallisuustieteen professori Turun yliopistossa. Kuinka paljon hänen uravalintansa vaikutti sinun omaasi, olettehan molemmat taiteenalalla? Kannustiko hän sinua näyttelijäuralle?

Äitipuoleni Kerttu Krohn oli näyttelijä. Olin tietenkin seurannut ja kuunnellut hänen harjoitteluaan ja se vaikutti tietenkin paljon minuun. Mutta ei isäni eikä Kerttu minua mitenkään yllyttäneet tälle alalle. Mieluummin päinvastoin. Ajattelivat, ettei arka luonteeni sovi.

Teatterikoulussa opiskellessasi teit jo ensimmäisen elokuvaroolisi Veikko Itkosen tuottamassa ja näyttelijä Sakari Jurkan ohjaamassa Leenassa (1954). Kuinka vaikeaa oli tuolloin, suomalaisen elokuvan tuotantomäärässä laskettuna kulta-ajalla, päästä näyttelemään elokuvaan ja vieläpä päärooliin? Herättikö elokuvarooli jyrkkiä reaktioita puolesta tai vastaan muissa näyttelijöissä, teatterikoululaisissa tai teatterikoulun opettajistossa?

Olin katsomassa kavereiden kanssa Ylioppilaiden Kulttuuri -kilpailua Vanhalla Ylioppilastalolla keväällä 1954 ja sieltä katsomosta oli Veikko Itkonen huomannut minut ja pyysi koekuvaukseen. Meitähän oli monta, mm. Teija Sopanenkin, jota oli koekuvattu Leena-filmin pääosaan. Ohjaajaksi tuli Sakari Jurkka, joka oli päättänyt, että minä sovin rooliin parhaiten.

Teatterikoulun rehtorin Wilho Ilmarin mielestä minun piti valita joko teatteri tai filmi.  Silloin kun piti aloittaa kuvaukset kesällä, tulikin lakko ja minua kiellettiin osallistumasta kuvauksiin. Oli jotain sopimuskiistoja Näyttelijäliiton ja filmifirmojen välillä. Olisin osallistunut kuvauksiin silloin kesällä, mutta kaikki siirtyikin syksyyn ja silloin opinnot piti jatkua. Filmityö houkutteli kuitenkin ja jätin koulun kesken.

Wilho Ilmarihan oli itsekin ollut elokuvaohjaajana ja menestynyt silläkin puolella varsin hyvin. Eikö siis ole hieman outoa, että hän teatterin puolella halusi näyttelijöiden valitsevan joko teatterin tai elokuvan eikä tekemään molempia, kuten hän itse tapasi tehdä?

Hänen mielestään tarvitsin lisää opetusta, jos tahdoin teatteriin (jossa hän varmasti oli oikeassa). Tein sitten Tampereen Pikkuteatterissa viisi pääroolia kahdessa vuodessa ja sain siis käytännön opetusta 1959–1961. Samoin oli Teatteri 55:ssä Helsingissä, jossa näyttelin kolme roolia vuosina 1956–1958 sekä kaksi kiertuetta ympäri Suomen.

Sinun kanssasi Tyttö tuli taloon -elokuvassa näytellyt Joel Rinnehän oli myös näitä ihmisiä, jotka julkisestikin vähättelivät elokuvaa, mutta silti tekivät niitä. Muistatko Rinteen työskentelytavoista Tyttö tuli taloon -elokuvan kuvauspaikalta jotakin? Oliko hän valmis auttamaan tai antamaan rakentavaa palautetta nuoremmille vastanäyttelijöille, vai pysyttelikö hän omissa oloissaan?

Jopi oli tosi suvereeni näyttelijä, joka osasi yllättää ja improvisoida kesken kuvauksen. Hän ennen kaikkea näytti esimerkillään.

En ole Leenaa ja Tähtisilmää nähnyt, koska niitä ei ole DVD:llä julkaistu, mutta teit erittäin luontevan ja hienon roolisuorituksen jo muutaman vuoden päästä Siljassa sekä onnistuneet roolit samoihin aikoihin myös Tyttö tuli taloon-, Vihdoinkin hääyö- ja Nummisuutarit-elokuvissa. Miten kameranäytteleminen onnistui teatterikoulutuksen saaneelta?

En tiedä, mutta hauskaa oli! Minulla ei ollut estoja kameran edessä. Kaikki oli kuin leikkiä. Olin aika lapsellinen ikäisekseni. 

Keskittyiväkö Jurkka ja sinua Tähtisilmässä ohjannut Matti Oravisto –  molemmat ensisijaisesti näyttelijöitä –  ohjaajina nimenomaan näyttelijätyöhön vai oliko heillä kiinnostusta myös elokuvan muuhun taiteelliseen puoleen: kuvausryhmän johtamiseen, kuvasuunnitteluun ja leikkaukseen?  Oravistoahan on pidetty yhtenä SF:n "käyntiin-huutajista" –  ohjaajista, jotka eivät tienneet nimenomaan elokuvan ohjaamisesta mitään eivätkä siihen puuttuneetkaan.

En usko, että Sakari ja Matti tosiaan filmin tekniikkaan puuttuivat, mutta molemmat olivat tehneet paljon filmejä näyttelijöinä ja tiesivät alasta paljon. Molemmat olivat hyviä filmi- ja teatterinäyttelijöitä, joten he osasivat ohjata minua juuri oikeaan suuntaan eli luonnollisuuteen.

Leenan menestyttyä varsin hyvin –  saaden karkeasti arvioituna lähemmäs 300 000 katsojaa –  pääsit näyttelemään vielä kolmessa Itkosen tuottamassa elokuvassa. Nopeastihan sinusta tuli uusi filmitähti, erityisesti kaltaistesi nuorten naisten suosikki. Tekikö Itkonen jo varhaisessa vaiheessa, Leenaa tehtäessä, sinulle selväksi aikovansa tehdä sinusta tähden ja antavansa suuria, merkittäviä rooleja myös jatkossa?

Niin, minähän olin Itkosella vaatimattomalla kuukausipalkalla, joka meni vanhempieni tilille. Itse sain taskurahaa. Ja kyllä oli kovat suunnitelmat. Sitten Siljan jälkeen, ja koska vanhempani eivät pitäneet Tyttö tuli taloon -filmistä, sanouduin irti kuukausipalkkasysteemistä toivoen, että olisi muitakin mahdollisuuksia. Itkoset [Veikko ja vaimo, näyttelijänäkin tunnettu Eija Karipää] pahastuivat kovasti.  Ja heille kyllä tuli jotain verotusongelmia muutenkin, koska sitten häipyivät muille maille muutaman vuoden päästä.

Mainitsit, etteivät vanhempasi pitäneet Tyttö tuli taloon -filmistä; mikseivät?

No, vanhempani olivat niin vakavan taiteen puolustajia! Jotenkin heidän mielestään filmi oli jotain himphamppua.

Kuinka paljon vanhempasi olivat mukana suunnittelemassa sinun elokuva- ja teatteriroolejasi?

Eivät he muuten sekaantuneet kuin silloin, kun piti saada joku vakavampi rooli ja myös siihen, että lopetin sopimukseni Itkosen kanssa.

Teit epäilemättä elokuvaurasi parhaimman ja ikimuistettavimman roolin Jack Witikan Silja – nuorena nukkuneen nimiroolissa herkkänä nuorena naisena, jonka karu elämä päättyy jo ennen kuin se on kunnolla ehtinyt alkamaan. Witikkahan oli tehnyt uraa myös teatterin parissa; olitko työskennellyt Witikan kanssa jo teatterituotantojen parissa, ennen kuin sinut valittiin Siljan rooliin? Muistaisin nähneeni joitakin Siljaa varten tekemiäsi koekuvauksia; ilmeisesti roolitus ei sinut hyvin tuntevasta tuottaja Itkosesta huolimatta ollut selvää jo varhaisessa vaiheessa? Oliko kirjailija F. E. Sillanpäällä sananvaltaa roolittamisessa, vai oliko hän alkuunkaan mukana elokuvan teossa?

Niin, koekuvauksia kyllä tehtiin jokaisen filmin yhteydessä vaikka rooli oli jo annettu minulle. Katsottiin meikki- ja hiusasiat sekä puvustusasiat kuvasta. Minulla on koekuvauspätkiä esimerkiksi Tähtisilmästäkin.

Silloin kuvauksien aikana en kuullut, että Sillanpää olisi ollut paikalla tai kiinnostunut. Joskus kuvauksien jälkeen olin Sillanpään tyttären kotona Herttoniemessa, jolloin tapasin Sillanpään.

Witikan kanssa en ollut tehnyt mitään aikaisemmin, kyllä nähnyt hänen ohjauksiaan teatterissa. Ja luulen, että vanhemmillani oli sormensa pelissä,  koska halusivat että näyttelisin jotain vakavaa välillä.

Silja –  nuorena nukkunut on jokaiselta osa-alueeltaan onnistunut elokuva, ei vähiten sinun roolisuorituksesi osalta. Minkälainen ohjaaja Witikka oli näyttelijälle? Entä kuinka paljon hän kiinnitti huomiota elokuvan kuvalliseen puoleen?

Kyllä Witikka oli aktiivinen kuvien ja kuvauksen suunnittelija. Hänhän oli käynyt opissa Amerikassa ja Englannissa.

Meillä oli käsittääkseni hyvä yhteisymmärrys Witikan kanssa. Hän haki minut aina ulkokuvauksiin autollaan. Emme paljon puhuneet, mutta hän soitti matkan aikana Siljaan sopivaa klassista musiikkia. Hän antoi enemmän tunnelmaohjausta eikä koskaan sanonut miten minun piti olla tai  puhua.

Näyttelit neljässä Itkosen tuottamassa elokuvassa. Tuntuiko sinusta siltä, että Silja – nuorena nukkunut oli näistä filmeistä Itkoselle ja mahdollisesti myös Witikalle kaikkein tärkein?

En tiedä oliko Silja heille tärkein, koska olivathan he tehneet paljon muitakin filmejä. Mutta minulle se oli tärkein.

Kuinka suuret paineet suuren pääosannäyttelijälle syntyi roolista, jonka koko kansa tunsi jo arvostetusta romaanista ja siitä tehdystä filmatisoinnista?

En muista että olisi ollut paineita. Luin tietysti muutamaan kertaan teoksen ja minusta oli ihanaa saada tehdä Silja. Tunsin sen omaksi roolikseni.

Muistatko nähneesi Teuvo Tulion, 1950-luvun lopulla Adams Filmin palossa lopullisesti tuhoutuneen Silja-filmatisoinnin ennen tai jälkeen oman Silja-roolisi?

En ollut nähnyt [Linnanheimon] Reginan Siljaa, muuta kuin kuvia. Mutta arvaan, millainen Tulion filmin on täytynyt olla, kun on nähnyt muita hänen filmejään.

Kirjassa puhutaan Siljan tummista kutreista ja silmistä, niin että tunsin, että tämä rooli sopi minulle. Ja vielä Siljan sivullisuus elämässä.

Siljan valkokankaalle sovitti Iltasanomien elokuvakriitikkona, mutta myös esim. Tuntemattoman sotilaan filmatisoinnin käsikirjoittajana tunnettu Juha Nevalainen. Oliko hän mahdollisesti mukana Siljan kuvauksissa ja jos, niin mitä muistat hänestä? Kysyttiinkö sinun mielipiteitäsi käsikirjoitusta tehtäessä tai kuvausvaiheessa vai noudatettiinko käsikirjoitusta täsmälleen siten kuin se on kirjoitettu?

Minulla ei ole mitään mielikuvaa Juha Nevalaisesta filmauksen tiimoilla. Toki tunsin hänet joistakin tilaisuuksista, joissa olin tavannut hänet.

Mielestäni aivan selvästi edettiin käsikirjoituksen mukaan. Jota ei tehty Leenan, Tähtisilmän tai Tyttö tuli taloon kohdalla.

Voisi olettaa, että Esko Töyri ja Aarne Tarkas olisivat ohjaajina keskittyneet kaikkeen muuhun paitsi näyttelijätyöhön, Töyrin ohjatessa sinua Fennadan Pää pystyyn, Helena -filmissä ja Tarkaksen elokuvissaan Vihdoinkin hääyö, Paksunahka, Herra sotaministeri ja Turkasen tenava. Miltä erityisesti Tarkaksen työskentelytapa tuntui nuoresta näyttelijästä? Ilmeisesti olit kuitenkin kovasti Tarkaksen mieleen, kun hän kunkin elokuvan studiosta riippumatta halusi työskennellä kanssasi?

Olin aina innossani, kun olin lukenut Tarkaksen käsikirjoituksen. Hauskat aiheet ja mielikuvitusta. Mutta Tarkas oli sellainen hätähousu, että kaikki piti saada nopeasti purkkiin. Eikä hän osannut auttaa näyttelijää, kun esimerkiksi Herra sotaministerissä piti olla kohtalokas ja aikuinen ihminen. Kysyin, että miten tämä pitäisi tehdä, niin sain vastaukseksi: ”Siksi olen ottanut ammatti-ihmisen, että hän itse tietää”.  Hän oli kyllä kultainen ihminen muuten.

Tarkaksen elintavoista myös työaikoina on kirjoitettu paljon. Muistatko Tarkaksen olleen selvästi työkyvyttömässä kunnossa elokuvien kuvausten aikaan?

Sitä en muista. Tehtiin joku telkkarityökin myöhemmin hänen kanssaan.

Vuonna 1957 näyttelit historian toisessa kotimaisessa värielokuvassa, itsensä Valentin Vaalan ohjaamassa Nummisuutareissa Jaanan roolin. Mitä muistat Vaalasta ja hänen työskentelytavoistaan? Hänhän oli kuulemma varsin kiinnostunut näyttelijätyöstä, joidenkin kertomusten mukaan seuraten ja "näytellen" kohtaukset kameran vieressä samanaikaisesti näyttelijöiden kanssa.

Niin sen muistan, että kun tehtiin Nummisuutareita oli hyvin sateinen kesä ja oli paljon odottamista. Kävin aina silloin ratsastustunneilla Lohjalla. Ja että piti käyttää niitä valopleksejä, joten siinä sitten siristeltiin kuvissa ja kuvauksissa. Olin siinä niin pienessä tehtävässä, ettei Vaala paljon kiinnittänyt minuun huomiota, vaan Martti Kuninkaaseen – tietenkin, kun hän oli pääosassa.

Ehdit työskennellä kaikkien 1950-luvun merkittävimpien tuottajien kanssa: Toivo Särkän, Risto Orkon, Mauno Mäkelän ja Veikko Itkosen. Onko sinulla joitakin erityisiä muistoja heistä; oliko Särkkä maineensa veroinen ärisijä myös nuorille naisnäyttelijöille? Kuinka paljon nämä tuottajat olivat mukana elokuvan tekemisessä niiden kuvaus- ja suunnitteluvaiheessa?

Itkosen oikeastaan tunsin parhaiten ja hän oli pienessä firmassaan paljon mukana myös kuvausten yhteydessä ja hänhän myös leikkasi filmit.

Särkän tempperamenttiin tutustuin kun neuvottelimme palkkioista. Voi sitä huutoa ja mekastusta. Miten olin saanut ansiotta mainetga ja vielä minulle pitäisi maksaa palkkaakin.

Orkon tapasin vain ohimennen kuvauspaikalla ja jossain juhlissa. Samoin muistan Mauno Mäkelän hyvin herttaisena ihmisenä. Hänetkin tapasin enemmän jossain juhlissa. Heidän firmansahan olivat niin suuret, etteivät pienet näyttelijäparat tai kuvaukset sen kummemmin kiinnostaneet.

Minkälaista filmitähden elämä oli 1950-luvulla? Viettivätkö nuoret naisnäyttelijätkin aikaansa ravintoloissa viiniä juoden ja taiteesta puhuen, vai oliko elämäsi ns. normaalia, kuuluisuudesta huolimatta? Kuinka paljon elokuva- ja teatterialan ihmiset pitivät yhtä myös työn ulkopuolella?

En ole koskaan ollut hyvä istumaan ravintoloissa. Ehkä enemmän sitten Teatterivuosina 1959–2003. Ja synnytin tyttäret siinä välissä, ettei paljon aikaakaan ollut juhlimiseen. Filmausaikanani oli melkein vaan sellaiset suuremmat juhlatilaisuudet iltapukuineen kuten Jussi-juhlat tai erilaiset hyväntekeväisyystanssiaiset.

Tuohon aikaan lehdistön kiinnostus elokuvanäyttelijöitä kohtaan oli nykyistä huomattavasti suurempaa, mutta lehtijuttujen perusteella voisi päätellä, että silloin journalisteilla oli nimenomaan journalistista kunnianhimoa –  paljastusjuttuja elokuvatähdistäkään ei nähty. Muistatko pahoittaneesi mielesi lehdistölle? Ilmeisesti tuohon aikaan elokuvalehtien toimittjat kävivät usein joko kuvauspaikalla tai näyttelijän kotona haastattelemassa heitä/teitä?

En muista pahoittaneeni mieltäni. Kaikki olivat kilttejä minulle.  Paljon tosiaan tehtiin haastatteluja.

Olet näytellyt televisiossa 1960-luvun alusta alkaen ja viimeisimmäksi Veikko Aaltosen verrattain suurella rahalla tehdyssä Helppo elämä -sarjassa. Onko näyttelijän kannalta televisiotyö muuttunut merkittävästi tuon viidenkymmenen vuoden aikana? Käytetäänkö televisiotuotantojen kuvaamiseen enää yhtä paljon aikaa kuin mihin nuoren TV1:n suojissa oli 1960-luvulla mahdollisuudet?

Niin, nämä TV-sarjat kyllä pistetään vauhdilla purkkiin. Kun taas TV:n alkuaikoina tehtiin enemmän teatterinomaisesti. Se olikin TV-teatteria harjoituksineen ja pala palalta purkkiin. Niin ja alkuaikoina jopa suorina lähetyksinä.

Aaltosen ja muidenkin ohjaajien kanssa on ollut kyllä mukavaa työskennellä. Viimeksi olin mukana tv-sarjassa Puolustuksen puheenvuoro. Hauska rooli. Sakari Kirjavainen ohjasi.  

Helppo elämä -televisiosarjan roolistasi on kulunut vain hetken aikaa, mutta valkokankaalla sinua ei ole nähty sitten vuoden 1994. Oletko jo luopunut elokuvatyöstä vai vieläkö olisit halukas näyttelemään valkokankaallakin? Minkälaisista rooleista olet tänä päivänä kiinnostunut?

Voi voi. Olisi tosi upeata saada vielä hyvä elokuvarooli. Mutta ikä painaa! Eikä aina löydy hyviä mummorooleja. Teatterin olen kyllä jättänyt.

Vieläkö seuraat kotimaisen elokuvan tapahtumia ja katsot uusia kotimaisia filmejä? Onko jotakin erityistä lajityyppiä tai johonkin materiaaliin perustuvaa filmatisointia, jonka haluaisit nähdä?

Seuraan toki! Itsekin sotalapsena olleena Klaus Härön filmit ovat koskettaneet. Ja olen jopa nähnyt Vares-filminkin. Ja tietysti jos poikani Kristo Salminen esiintyy teatterissa tai elokuvissa täytyy ne nähdä.

Silja – nuorena nukkunut julkaistaan DVD:llä 16. helmikuuta 2012.

Heidi Krohnin elämäkerta, Eija Mäkisen kirjoittama
Heidi Krohn – Elämäni kivet (2009, Like Kustannus)
on myytävänä kirjakaupoissa.

Kun Suomi vuonna 1939 joutui tahtomattaan sotaan ylivoimaista vihollista vastaan, koko maailman sympatiat tuntuivat kääntyvän Suomen puolelle. Urhean pienen Suomen taistoa kommunismia vastaan tuettiin parhaimman kykynsä mukaan aina Yhdysvalloista saakka, jossa järjestettiin erilaisia varainkeruutapahtumia myös Suomesta Yhdysvaltoihin palanneen filmitähti Tuulikki Paanasen toimesta. Ystävyyttä riitti myös Suomesta Yhdysvaltoihin, olihan kansallissäveltäjä Jean Sibelius alkuvuodesta 1939 ennen Suomen joutumista sotaan johtanut Andante festivonsa Suomesta käsin lähetettäväksi tervehdykseksi New Yorkin isännöimään maailmannäyttelyyn.

Sivistyneen maailman tuki Suomea kohtaan loppui, kun Risto Ryti Suomen pelastamiseksi teki sopimuksen natsi-Saksan kanssa. Sitä ennen oli Yhdysvalloissa kuitenkin jo tehty suomalaista mielenlaatua ylistävä elokuvakin itsensä Universal-studion toimesta, vaikkakin yhtiön b-luokan tuotantona. Ski Patrol -niminen filmi kertoo urheista suomalaisista sotilaista talvisodan temmellyksissä ja tarjoaa hieman toisenlaisen lähestymistavan talvisotaan kuin ne lukuisat Suomea syystäkin ylistäneet uutisfilmit, joita nähtiin ympäri maailman.

Saksalaisfilmin uudelleenfilmatisointi

Ski Patrolin pohjaksi otettiin saksalaisen Luis Trenkerin elokuva Tuomittu pataljoona (1932), jonka uudelleenfilmatisointioikeudet Universal omisti. Kustannussyistä Ski Patrolissa hyödynnettiin joitakin alkuperäisfilmin toimintakohtauksia.

Elokuvan tekijöillä ei todellisuudessa ollut minkäänlaista käsitystä siitä, miltä Suomi näytti tai miten täällä elettiin. Jonkinlaista suomalaisväriä elokuvaan on kuitenkin yritetty saada, sillä yhden roolihahmon nimi on melko juhlallisesti Tyko Gallen. Halu tehdä elokuva oli kuitenkin sen verran suuri, että filmi valmistui, vaikka Suomessa ei kuvauksia tehtykään eikä filmiä lopulta Suomeen ostetukaan. Kansallisen audiovisuaalisen arkiston järjestämät kaksi näytöstä ovatkin ensimmäiset laatuaan Suomessa ja varmasti koko maailmassakin pitkiin aikoihin.

Ski Patrolin ohjauksesta vastasi Lew Landers (1901–1962), jonka kaltaisiin ammattilaisiin Hollywoodin kulta-aikoina saattoi toisinaan törmätä. Hän oli tuotteliaisuudeltaan Norman Taurogin ja Michael Curtizin kaltainen jokapaikanhöylä, joka ohjasi mitä milloinkin, pysyen jatkuvasti työn ääressä. Elokuvaohjauksia kertyikin lähes 140, jonka lisäksi hän osallistui ainakin yli kolmenkymmenen televisiosarjan jaksojen ohjaamiseen.

Landersin tunnetuin ohjaustyö lienee vuonna 1935 valmistunut, Edgar Allan Poen runoon perustuva Korppi, joka yhdisti valkokankaalla Universal-studion suurelokuvien tähdet eli Boris ”Frankenstein” Karloffin ja Bela ”Dracula” Lugosin. Myös oikean Dracula-elokuvan Landers pääsi ohjaamaan vuonna 1944, tietysti Lugosin näytellessä pääroolin.

Käsikirjoittaja Paul Hustonin ura ei ollut yhtä mittava kuin Landersin, mutta hän keskittyikin armeija- ja sota-aiheisten elokuvien kynäilemiseen. Ski Patrolin kuvaus on Oscar-palkitun Milton R. Krasnerin (Kaikki Eevasta, Bussipysäkki), joka kuvasi myöhemmin myös Hella Wuolijoen näytelmän amerikkalaisfilmatisoinnin, Farmarin tyttären (1947).

Elokuvana Ski Patrol ei ole mitenkään erikoinen, mutta tarjoaa suomalaiskatsojille hauskan katselukokemuksen. Filmi tuli uudelleen (tai ehkä ensimmäistä kertaa) suomalaisten tietoisuuteen vuonna 2010 Jarmo Raition ansiosta. Nyt Suomessa esitettävä digibeta-kopio on valmistettu parhaasta säilyneestä lähdemateriaalista, ja DVD:ltä katsottaessa filmin kuvanlaatu on parempi kuin monien vanhojen kotimaisten elokuvien DVD-julkaisujen, vaikkakin kotimaisista filmeistä olisi tallessa jopa negatiivit.

Filmin voi nähdä KAVA:n Orion-teatterissa 6. joulukuuta 2011 klo 16.00.
Elokuva on kielletty alle 7-vuotiailta.