Blu-ray-arvostelu: Edes Russell Crowe ei pelasta Manaajaa matkivaa The Pope's Exorcistia

Katolisen kirkon pappi Gabriele Amorth kirjoitti useita kirjoja työstään manaajana ja nyt nämä tarinat ovat antaneet innoituksen elokuvalle, joka on tietysti yhtä hölynpölyä kuin manaajat, pirut ja jumalatkin, mutta erityisen typerä se on Manaajan matkimisessaan.

Russell Crowe näyttelee italialaista Amorthia, joka on joutunut katolisen kirkon hattupäiden epäsuosioon. Nuoremmat ja vanhemmat kollegat epäilevät manaajan tarpeellisuutta, kun kerran pahuutta ei ole olemassakaan. Suorapuheinen ja sarkastinen, kaappijuoppo Amorth on eri mieltä, vaikka kertookin valtaosan manattavista olevan pikemminkin mielisairaalan kuin manaajan tarpeessa.

Sitten Amorth saa kutsun saapua Espanjaan suureen vanhaan kartanoon, johon muuttaneen perheen poika on joutunut paholaisen riivaamaksi. Perhe on tietysti yhdysvaltalainen, koska yhdysvaltalaisella yleisöllä on oltava samastuttavia hahmoja.

Perheen isä on kuollut, jäljellä on nuorekas äiti, nuori poika ja murrosikäinen tytär. Ensin talossa asuva piru riivaa poikaa, sitten jo tytärtäkin. Pojan aivoja käydään kuvauttamassa, mutta oireiden aiheuttajaa ei löydy lääketieteellisissä tutkimuksissa. Paikallinen pappi hälyttää apuun arvostetun manaajan. Tytön pää pyörii, tyttö kävelee katossa ja hämähäkkimäisesti. Tuntuuko tutulta?

The Pope’s Exorcist on alkutekstiensä kirjasintyyppiä myöten William Peter Blattyn kirjoittaman ja William Friedkinin ohjaaman Manaajan (1973) jäljittelyä ja huonoa sellaista. Käytännössä kaikki erikoistehosteet on tehty digitaalisesti ja tökerösti. Koko elokuva on rumaa katseltavaa, kuva on muovista ja tarkkuusalue pieni. Melkein kaikissa lähikuvissa ainoastaan näyttelijöiden kasvot ovat tarkkoja, koska ilmeisesti yhdysvaltalainen yleisö ei muuten tiedä, mihin katsoa.

Parasta The Pope’s Exorcistissa on Russell Crowe, jota ilman koko tekelettä ei jaksaisi katsoa – ja nytkin tekee tiukkaa. Toinen ja viimeinen kehumisen arvoinen seikka on se, että tätä katsellessa huomaa yhtäkkiä odottavansa mielenkiinnolla David Gordon Greenin tänä syksynä ensi-iltansa saavaa Manaajan jatko-osaa. Nimittäin ei se tätä huonompi voi olla.