Renny Harlinin uutuus päihitti Angry Birds 2:n Kiinassa – Harlinin elokuvalla yli 235 000 esitystä kolmessa päivässä
Renny Harlin Cliffhangerin (1993) kuvauksissa. Kuva: Studio Canal
Renny Harlinin, 60, tuorein elokuva Bodies at Rest oli kotimaassaan Kiinassa avausviikonloppunsa toiseksi katsotuin. Harlinin kiinankielinen ja paikallisten näyttelijöiden kanssa tehty elokuva keräsi 16:n miljoonan euron lipputulot. Samana päivänä ensi-iltaan tuli myös suomalais-yhdysvaltalainen yhteistuotanto Angry Birds -elokuva 2, joka ylsi listan neljänneksi 8,3:n miljoonan euron lipputuloillaan.
Liki 1,5 miljardin asukkaan Kiinassa on jo reilusti yli 40 000 elokuvateatteria. Se näkyy myös elokuvien suosiossa: se on lipputuloissa mitattuna Yhdysvaltain jälkeen merkittävin markkina-alue, mutta katsojia elokuvilla on näytöskohtaisesti vain kourallinen. Harlinin elokuva esitettiin viikonlopun aikana 237 683 kertaa [sic] ja katsojia oli yhteensä 3,8 miljoonaa, eli keskimäärin 16 katsojaa per näytös. Viikonlopun katsotuin ja huomattavasti paremmin menestynyt kiinalaisanimaatio keräsi sekin vain 19 katsojaa per näytös.
Kiinan tämän vuoden katsotuin elokuva on kotimainen The Wandering Earth, joka on kerännyt yli 620:n miljoonan euron lipputulot. Vastaavasti Yhdysvalloissa vuoden katsotuin on Avengers: Endgame noin 775:n miljoonan euron lipputuloillaan.