Ridley Scott täytti 80 vuotta – ohjasi tänäkin vuonna kaksi elokuvaa

ridleyscottaliencovenant
Ridley Scott Alien: Covenantin kuvauksissa. Kuva: 20th Century Fox

Brittiläinen elokuvaohjaaja Ridley Scott täyttää tänään torstaina 80 vuotta. Televisiossa lavastajana ja ohjaajana uransa aloittanut, sitten mainoselokuvien pariin siirtynyt Scott teki debyyttinsä pitkän elokuvan ohjaajana 40 vuotta sitten Kaksintaistelijat-nimisellä pienen budjetin epookkidraamalla. Sen jälkeen hän on ohjannut 24 pitkää elokuvaa, joista kaksi viimeisintä tämän vuoden aikana.

Heti Kaksintaistelijoiden jälkeen Scott ohjasi uransa kaksi tunnetuinta teosta, kauhu- ja scifi-elokuvien suuriin klassikoihin lukeutuvan Alien – kahdeksannen matkustajan (1979) ja Blade Runnerin (1982), joiden visuaalinen ilme on vaikuttanut kaikkiin niiden jälkeen tehtyihin scifi-elokuviin. Thelma ja Louisessa (1991) tarinan pääosissa nähtiin kaksi naista, joista tulee lainsuojattomia tarinan sankareita. 1942 – paratiisin valloitus (1992) oli Scottin siihenastien suurin tuotanto, massiivinen epookki Kolumbuksen matkasta Amerikkaan.

Scottin kiivain työtahti alkoi heti 2000-luvun alussa, kun ohjaaja oli jo yli kuusikymppinen. Russell Crowen tähdittämä Gladiator (2000) oli 1950-luvun suurten miekka ja sandaali -elokuvien perinteen moderni jatkaja, joka sai jälleen suuren yleisön innostumaan aihepiiristä. Elokuva houkutteli Euroopan ja Yhdysvaltain elokuvateattereihin yhteensä yli 65 miljoonaa katsojaa. Gladiator voitti myös viisi Oscar-palkintoa, myös parhaan elokuvan pystin, mutta Scott jäi palkinnotta. 

gladiatorstill1
Russell Crowe elokuvassa Gladiator. Kuva: Universal Pictures

Gladiatorin jälkeen Scott on tasapainotellut suuria yleisömassoja tavoittelevien suurtuotantojen ja vähän pienempien elokuvien välillä. Edellistä kategoriaa edustavat muun muassa Uhrilampaiden (1990) jatko-osa Hannibal (2001), Isku Mogadishuun (2001), Kingdom of Heaven – taivas maan päällä (2005), Valheiden verkko (2008) ja Robin Hood (2010), jälkimmäistä sellaiset filmit kuin Pelimiehet (2003), American Gangster (2007) ja The Counselor (2012).

Kauan sitten eläkeiän saavuttaneen Scottin kolme viimeistä elokuvaa ovat kaikki suuria tuotantoja. Exodus: Gods and Kings (2014) on sekin Gladiatorin tapaan klassisen Hollywoodin suosimaa aihepiiriä, raamatullinen kertomus, josta on tehty spektaakkelimainen kaksi- ja puolituntinen elokuva. Scottin teos ei kuitenkaan saanut erityisen suurta arvostusta tai yleisönsuosiota, toisin kuin seuraavaksi valmistunut Yksin Marsissa (2015), kevyehkö draama, jonka nimi kertoo tarinasta oleellisen. Matt Damonin tähdittämästä filmistä tuli brittiohjaajan ensimmäinen suuri hitti sitten Prometheuksen (2012), Alienin jatko-osan. Yksin Marsissa -elokuvan jälkeen Scott palasi takaisin Alienin maailmaan ja ohjasi tänä vuonna valmistuneen Alien: Covenantin. Sen vastaanotto oli jo huomattavasti viileämpi.

allthemoneyintheworldstill1
Kevin Spacey elokuvassa All the Money in the World. Kuva: Fabio Lovino / Sony Pictures

allthemoneyintheworldstill2
Christopher Plummer Spaceyn tilalla elokuvassa All the Money in the World. Kuva: Sony Pictures

Uuden vuosituhannen aikana Scott on ohjannut viisitoista elokuvaa ja kuudestoista saa ensi-iltansa joulukuussa. Tänä vuonna Scott on tehnyt Alien: Covenantin lisäksi toisenkin elokuvan, huomattavasti pienemmän budjetin tarinan miljardööri J. Paul Gettyn lapsenlapsen kidnappauksesta. Tositapahtumiin pohjautuva All the Money in the World kohtasi odottamattomia ongelmia, kun Gettyn roolissa nähtävä Kevin Spacey sai lokakuussa julkisuudessa syytteitä seksuaalisesta häirinnästä. Negatiivisen julkisuuden seurauksena Scott päätyi kuvaamaan Spaceyn osuuden uudelleen, korvaamalla Oscar-palkitun 58-vuotiaan Spaceyn niin ikään Oscar-palkitulla, 87-vuotiaalla Christopher Plummerilla. Spaceyn rooli oli elokuvassa merkittävä, mutta ajallisesti pieni, vain kahdeksan kuvauspäivän aikana purkkiin pantu sivutehtävä. Tämän kuvaaminen uudelleen nosti noin 40:llä miljoonalla dollarilla tuotetun elokuvan budjettia arviolta kymmenellä miljoonalla.

Scott aikoo saada uusintakuvauksista huolimatta elokuvansa valmiiksi sen aiemmin kaavailtuun ensi-iltapäivään, joulukuun 21. päivään mennessä. Suomessa elokuva nähdää tammikuun 12. päivänä.

80-vuotias Scott aikoo seuraavaksi tarttua kotimaassaan tärkeään historialliseen aiheeseen Battle of Britain -elokuvassaan. Royal Air Forcen taistelu Britteinsaarten ilmatilan herruudesta natsi-Saksan Luftwaffea vastaan oli jo Guy Hamiltonin ohjaaman Taistelu Englannista -filmin (1969) aiheena, hyvällä menestyksellä. Tämän uuden sotafilmin lisäksi Scott suunnittelee myös uutta Alien-elokuvaakin.

 

All the Money in the World elokuvateattereissa 12.1.2018

Alien: Covenant on nyt julkaistu Blu-ray- ja DVD-tallenteina, Blade Runner: The Final Cut puolestaan UHD-tallenteena, joka sisältää myös elokuvan Blu-ray-formaatissa.

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).