Alan Rickman on kuollut
Alan Rickman elokuvassa Die Hard (1988). Fox.
Brittinäyttelijä Alan Rickman kuoli tänään syöpään 69 vuoden ikäisenä, The Hollywood Reporter kertoo. Rickmanin edustaja on vahvistanut tiedon lehdelle.
Lontoossa 21. helmikuuta 1946 syntynyt Rickman ehti luoda uraa teatterin ja televisionkin palveluksessa, ennen kuin hän teki valkokangasdebyyttinsä vasta 42 vuoden iässä. Rickmanin ensimmäinen tehtävä valkokankaalla oli kuitenkin sitä näkyvämpi ja mieleenpainuvampi; hän näytteli terroristi Hans Gruberia John McTiernanin yllätyshitissä Die Hard (1988), joka tunnettiin Suomessa nimellä Vain kuolleen ruumiini yli. Muutaman pienemmän filmin jälkeen Rickman nähtiin Nottinghamin sheriffinä Kevin Costnerin rinnalla Kevin Reynoldsin ohjaamassa Robin Hood: Varkaiden ruhtinaassa (1991), joka oli vielä Die Hardiakin suurempi yleisömenestys.
Vuonna 1995 Rickman näytteli aivan toisenlaisen roolin Ang Leen ohjaamassa Jane Austen -filmatisoinnissa Järki & tunteet (1995), jossa Rickmanin näyttelemä kunnon eversti Brandon on epätoivoisen rakastunut nuoreen Marianne Dashwoodiin (Kate Winslet). Elokuvan käsikirjoittanut ja sen toisen naispääosan näytellyt Emma Thompson nähtiin pääosassa Rickmanin debyyttiohjauksessa Talvivieras (1997). Vuonna 2003 Thompson ja Rickman näyttelivät vanhaa avioparia Richard Curtisin hittielokuvassa Rakkautta vain. Winsletin kanssa Rickman työskenteli vielä ohjaamansa A Little Chaos -elokuvan parissa (2014).
Emma Thompson ja Rickman elokuvassa Rakkautta vain (2003). Universal.
Nuoremmalle katsojakunnalle Rickman on tuttu Severus Kalkaroksena kaikista kahdeksasta Harry Potter -elokuvasta, jotka valmistuivat vuosina 2001–2011. Tim Burtonin kanssa Rickman teki kaksi elokuvaa; kauhumusikaalissa Sweeney Todd: Fleet Streetin paholaisparturi (2007) Rickman näytteli (ainakin päähenkilön mielestä) tarinan suurinta roistoa ja Liisa Ihmemaassa -elokuvassa (2010) hän teki Kaalimadon ääniroolin. Rickman toistaa ääniroolinsa Liisa Ihmemaassa -elokuvan jatko-osassa Liisa seikkailut peilimaailmassa, joka tulee ensi-iltaan tänä vuonna.
Rickman näytteli kaikkiaan 44 pitkässä elokuvassa.