John Guillermin, Liekehtivän tornin ohjaaja, on kuollut
1970-luvun suurista spektaakkeleista tunnettu brittiohjaaja John Guillermin kuoli sunnuntaina sydänkohtaukseen 89 vuoden ikäisenä kotonaan Kaliforniassa. Guillerminin kuolemasta uutisoi The Hollywood Reporter, jolle Guillerminin vaimo vahvisti miehensä kuoleman.
Marraskuun 11. päivänä 1925 Lontoossa syntynyt Guillermin aloitti elokuvauransa dokumentaristina Ranskassa. Pitkien näytelmäelokuvien ohjaajana hän debytoi kotimaassaan Isossa-Britanniassa vuonna 1949. Hän ehti ohjata neljätoista elokuvaa, ennen kuin pääsi tekemään ensimmäisen hieman suuremman filminsä, brittiläis-yhdysvaltalaisen film-noirin Murha Rivieralla (1958), jonka pääosissa nähtiin Stewart Granger ja Donna Reed.
Merkkejä tulevasta mieltymyksestä eskapistisiin viihde-elokuviin antoi Tarzanin suuri seikkailu (1959), jossa nimiroolia näytteli Gordon Scott ja sivuosaa nuori Sean Connery. Tarzanin pariin Guillermin palasi vielä saman tuottajan Tarzan lähtee Intiaan -filmillä (1962), jossa apinamiestä näytteli vaihteeksi Jock Mahoney. Aldo Ray ja Peter O'Toole olivat puolestaan Kun Englannin pankki ryöstettiin -brittifilmin (1960) tähtiä, kun taas kahdella Oscarilla palkittu Melvyn Douglas oli pääosassa Hyväilyssä (1965).
Tohtori Outolempi- ja Vaaleanpunainen pantteri -elokuvista tutun Peter Sellersin kanssa Guillermin teki kaksi hyvin erilaista filmiä, vakavan rikostarinan Never Let Go (1960) ja värikkään komedian Toreadorivalssi (1962).
Ennen Hollywoodin valloitustaan Guillermin niitti mainetta sotafilmien ohjaajana. Olin Montyn kaksoisolento (1959) oli hänen avauksensa sotagenressä. Batasin tykeissä (1964) pääosia näyttelivät Richard Attenborough, Jack Hawkins ja Mia Farrow, mutta huomattavasti paremmin elämään ovat jääneet Kotkan lento (1966) ja Viimeinen silta yli Reinin (1969). Kaksi- ja puolituntisen Kotkan lennon pääosissa nähtiin George Peppard, James Mason ja Ursula Andress. Filmin menestyksen jälkeen Guillermin teki Peppardin kanssa heti pari uutta filmiä. Viimeinen silta yli Reinin oli puolestaan Hollywood-tuotanto, pääosissa George Segal, Robert Vaughn ja Ben Gazzarra.
Piippua tuprutteleva Guillermin ja Allen ohjaavat Newmania Liekehtivän tornin kuvauksissa. WB.
Liekehtivän tornin ja King Kongin ohjaaja
Lee Van Cleefin ja Jim Brownin tähdittämä lännenfilmi El Condor (1970) aloitti Guillerminin uran menestyksekkäimmän vuosikymmenen. Lento 502 kaapattu! (1972) kertoi Vietnamin sodan veteraanista, joka kaappaa reittilennolla olevan matkustajakoneen ja vaatii lentäjiä viemään hänet Neuvostoliittoon. Elokuvan pääosassa lentokapteenina nähtiin supertähti Charlton Heston, seuranaan James Brolin ja Yvette Mimieux. David Harperin romaaniin pohjautunut filmi ei ollut erityisen suuri menestys missään.
Shaft ja orjakauppa (1973) oli jatkoa Gordon Parksin hittielokuville Shaft – kivikova dekkari (1971) ja Shaft – kylmä hymy (1972), joissa Richard Roundtree teki uransa tunnetuimmat roolisuorituksensa yksityisetsivä Shaftina.
Shaft ja orjakauppa sekä myös kaikki muut Guillerminin ohjaustyöt jäivät yleisömenestyksessään hänen seuraavan elokuvansa, Liekehtivän tornin (1974), varjoon. S.S. Poseidonin seikkailulla (1972) kultasuoneen iskenyt tuottaja Irwin Allen palkkasi Guillerminin ohjaamaan elokuvan "draamakohtaukset", kun hän itse ohjasi elokuvan toimintakohtaukset. 165-minuuttiseksi venynyt katastrofielokuva avajaispäivänä pahan tulipalon kouriin joutuvasta pilvenpiirtäjästä oli täynnä toinen toistaan suurempia tähtiä ja egoja: Steve McQueen, Paul Newman, William Holden, Faye Dunaway, Fred Astaire, Richard Chamberlain, Jennifer Jones, O.J. Simpson, Robert Vaughn ja Robert Wagner.
Liekehtivän tornin menestystä ei haitannut se, että samana vuonna ensi-iltaan tuli hyvin samanlainen kilpailevan studion katastrofielokuva Maanjäristys, jonka ykköstähti oli Charlton Heston.
Liekehtivä torni sai kahdeksan Oscar-ehdokkuutta, myös parhaan elokuvan kategoriasta, ja palkittiin lopulta kuvauksesta, leikkauksesta ja alkuperäisestä laulusta. 14 miljoonalla (68 nykymiljoonalla) dollarilla tuotettu elokuva keräsi pelkästään Pohjois-Amerikasta yli 100 miljoonan dollarin lipputulot; inflaatioon suhteutettuna summa vastaisi 515 miljoonan dollarin lipputuloja nykypäivän hinnoin. Pohjois-Amerikassa se on kaikkien aikojen 55. katsotuin elokuva. Liekehtivä torni oli valtava menestys myös Euroopassa: Ranskassa ja Espanjassa se sai molemmissa 4,5 miljoonaa katsojaa, Saksassa 3 miljoonaa ja Isossa-Britanniassa peräti lähes 12 miljoonaa katsojaa. Suomessa elokuva sai noin 265 000 katsojaa ja se oli vuoden 1975 neljänneksi katsotuin ensi-ilta.
Jessica Lange King Kongissa. Paramount.
Guillerminin seuraava elokuva oli sekin suuren profiilin filmi: Merian C. Cooperin ja Ernest B. Schoedsackin King Kongin (1933) ensimmäinen uudelleenfilmatisointi. Dino De Laurentiisin tuottaman elokuvan budjetti oli peräti 24 miljoonaa dollaria, sata nykymiljoonaa. Erikois-Oscarin erikoistehosteistaan voittaneen filmin tähtinä nähtiin Jeff Bridges, Charles Grodin ja Jessica Lange.
Neuvostoliitossa kymmeniä miljoonia katsojia saanut King Kong keräsi Pohjois-Amerikasta hieman yli 50 miljoonan dollarin lipputulot, jotka vastaisivat 200 miljoonan dollarin lipputuloja tämän päivän hinnoilla. Liekehtivän tornin tapaan King Kong sai Ranskasta yli neljä miljoonaa katsojaa sekä Espanjasta 2,5 ja Saksasta 3 miljoonaa katsojaa. Suomessa Guillerminin elokuva sai yli 125 000 katsojaa, hieman enemmän kuin Peter Jacksonin King Kong (2005).
Guillermin ohjasi myös täysin epäonnistuneen jatko-osan King Kongilleen, De Laurentiisin tuottaman King Kong elää -tekeleen (1986), jonka budjetti oli vain 10 miljoonaa (20 nykymiljoonaa) dollaria. Langen kaltaisen tähden sijaan pääosassa nähtiin Linda Hamilton, joka oli elokuvan tunnetuin näyttelijä. Lipputulot Pohjois-Amerikasta jäivät alle viiden miljoonan dollarin (nykyrahassa kymmenen miljoonaa), ja Suomessa se meni suoraan videolevitykseen.
Ensimmäisen King Kongin menestyksen jälkeen Guillermin ohjasi Agatha Christien romaanista kansainvälisen menestysfilmin Kuolema Niilillä (1978), jossa Hercule Poirot'na nähtiin kahdella Oscarilla palkittu Peter Ustinov. Seurakseen Ustinov sai David Nivenin, Jane Birkinin, Bette Davisin, Mia Farrow'n, Olivia Husseyn, George Kennedyn, Angela Lansburyn, Maggie Smithin ja Jack Wardenin. Pohjois-Amerikassa vain keskinkertaisesti menestynyt elokuva löysi yleisöä Euroopasta; Suomessakin se sai 145 000 katsojaa.
David Niven ja Peter Ustinov elokuvassa Kuolema Niilillä (1978). Universal.
Filmin hyvän menestyksen jälkeen samat tekivät filmasivat kolme muutakin Christie-filmatisointia, Tuijottava katse (1980), Rikos auringon alla (1982) ja Hänet täytyy tappaa (1988). Jatko-osat valmistuivat ilman Guillerminia, jonka ura hittifilmien ohjaajana kuoli Niilillä. Kanadalaistuotanto Mr. Patman – yöhoitaja (1980) on vaipunut tyystin unholaan. Afrikkaan sijoittuva fantasia-/rikostarina Sheena – viidakon kuningatar (1984), pääosassa Tanya Roberts, oli suuren budjetin elokuva, joka jäi ilman yleisöä; 25 miljoonaa (yli 50 nykymiljoonaa) dollaria maksaneen elokuvan lipputulot Pohjois-Amerikasta jäivät kuuteen miljoonaan dollariin. Suomessa se sai vain 3 000 katsojaa.
King Kongin jatko-osan jälkeen Guillermin ohjasi enää vain Kris Kristoffersonin tähdittämän TV-länkkärin Elävänä tai kuolleena (1988).
Pipopäinen John Guillermin ohjaa Kuolema Niilillä -elokuvaa. MGM.
Kova kaveri
Guillerminin kanssa työskennelleet ovat sittemmin kertoneet ohjaajan olleen erittäin vaikea ihminen. "Hän oli ahkera, äärimmäisen kriittinen mies, josta työryhmä ei pitänyt. Toisaalta, Guillermin oli mestari kameran kanssa", totesi Kotkan lennon tuottaja Elmo Williams. Viimeinen silta yli Reinin -elokuvan tuottaja David L. Wolper kertoi Guillerminin olleen hankalin ohjaaja, jonka kanssa hän on työskennellyt. Heston puolestaan kehui Guillerminia hyvän mielikuvituksen omaavaksi, taitavaksi ohjaajaksi.
John Guillerminin elokuvien katsojaluvut Suomessa
Täydelliset katsojatilastot vasta v. 1972 lähtien.
ELOKUVA | VUOSI | ENSI-ILTA | KATSOJIA |
Liekehtivä torni | 1974 | 21.03.75 | 264 088 |
Kuolema Niilillä | 1978 | 09.02.79 | 145 679 |
King Kong | 1976 | 16.12.77 | 126 351 |
El Condor | 1970 | 19.02.71 | 27 554 |
Shaft ja orjakauppa | 1973 | 01.02.74 | 27 054 |
Lento 502 kaapattu! | 1972 | 08.09.72 | 22 975 |
Mr. Patman – yöhoitaja | 1980 | 29.01.82 | 11 760 |
Viimeinen silta yli Reinin | 1969 | 08.05.70 | 10 385 |
Sheena – viidakon kuningatar | 1984 | 08.02.85 | 3 177 |
YHTEENSÄ: | 639 023 |