Yvonne Craig, alkuperäinen Batgirl ja Elvis-elokuvien tähti, on kuollut
Yvonne Craig Batgirlinä. 20th Century Fox Television.
1960-luvun alkuperäisen Batman-televisiosarjan Batgirlinä parhaiten tunnettu Yvonne Craig kuoli maanantaina syöpään kotonaan Los Angelesissa, The Hollywood Reporter kertoo. 78-vuotias Craig oli syntynyt 16. toukokuuta 1937 Taylorvillessa, Illinois'n osavaltiossa.
Craig tuli mukaan vuonna 1966 alkaneeseen Batman – Lepakkomies -televisiosarjaan Batgirlin ja Barbara Gordonin kaksoisroolissa vuonna 1967 ja näytteli kaikkiaan 26 jaksossa.
Balettitanssista näyttelemiseen siirtynyt Craig teki elokuvadebyyttinsä Joe Parkerin Kurittoman nuorison (1957) sivuosassa – Suomessa elokuva nähtiin vasta vuonna 1960. Vuodesta 1958 lähtien myös televisiossa erilaisia rooleja näytelleen Craigin seuraava elokuvarooli oli Paul Wendkosin ohjaamassa komediassa Hyttyselläkin on tunteet (1959), jonka pääosassa Gidgetinä nähtiin Sandra Dee. Ensimmäisen pääosansa Craig sai Ted Tetzlaffin ohjaamasta B-luokan lännenfilmistä Nuori maa (1959), jonka miespääosissa nähtiin John Waynen Patrick-poika ja Dennis Hopper. Vuoden 1959 kolmannen elokuvaroolinsa Craig näytteli Don Weisin ohjaamassa Gene Krupa – jazzin valtiaassa, jossa Sal Mineo näytteli legendaarisen jazz-rumpalin nimiroolin.
Craig ja Presley elokuvassa Suukottelevat serkut. MGM.
Seuraavaksi Craig näytteli sivuroolin Blake Edwardsin (Aamiainen Tiffanylla, Vaaleanpunainen pantteri) musiikkikomediassa Parempi myöhään... (1960), jonka varsinaisia tähtiä olivat Bing Crosby, Fabian, Tuesday Weld ja Nicole Maurey. Craigilla oli sivurooli myös Rakkauden pauloissa -draamassa (1962), jonka ohjaaja John Sturges teki kahden klassikkonsa, 7 rohkean miehen (1960) ja Suuren pakoretken (1963), välissä.
Elokuvauransa näkyvimmät roolit Craig sai kahdesta Elvis Presleyn tähdittämästä elokuvasta, Norman Taurogin Sydän tarjolla- ja Gene Nelsonin Suukottelevat serkut -komedioista (1963, 1964). Craigin myöhemmistä elokuvista mainittavimpia ovat Gordon Douglasin agenttikomedia Derek Flint – kova kuin kivi (1967) ja Alan Rafkinin ohjaama Ski Party (1965), joka oli yksi monista tuon ajan nuorisokomedioista, joiden pääosassa nähtiin laulaja Frankie Avalon. Rafkin ohjasi Craigia myös Don Knotts -komediassa How to Frame a Figg (1971), jossa Craigilla oli naispääosa.
Batman – Lepakkomiehen ohella Craig nähtiin vuosina 1958–2011 lukuisissa eri TV-tuotannoissa, vierailevana tähtenä mm. Kuuden miljoonan dollarin miehessä, Star Trekissä ja Tohtori Ben Caseyssa.
Craig ja Presley elokuvassa Suukottelevat serkut. MGM.