Tuottaja Jerry Weintraub on kuollut

Elokuvatuottajana ja musiikkialan taustavaikuttajana tunnettu Jerry Weintraub on kuollut 77 vuoden ikäisenä, The Hollywood Reporter kertoo. Elvis Presleyn ensimmäisen maanlaajuisen konserttikiertueen järjestänyt Weintraub kuoli maanantaina sydämenpysähdykseen. Hän oli syntynyt New Yorkissa 26. syyskuuta 1937.

Weintraubin ura elokuvatuottajana alkoi Robert Altmanin Nashvillella (1975), joka sai viisi Oscar-ehdokkuutta, mukaan lukien parhaasta elokuvasta. Altman ja Weintraub olivat tavanneet toisensa John Denverin konsertissa, jonka Weintraub oli organisoinut. 159-minuuttisen elokuvan yleisömenestys sen sijaan jäi vaatimattomaksi, mutta vuosikymmenten varrella Nashvillesta on tullut yksi Altmanin arvostetuimmista ja tunnetuimmista töistä.

Weintraubin toinen elokuva tuottajana oli parhaasta käsikirjoituksesta Oscar-ehdokkuuden saanut, Carl Reinerin ohjaama Luoja lippalakissa -komedia (1977), joka oli ensi-iltavuotensa kuudenneksi katsotuin elokuva Pohjois-Amerikassa. Ensimmäisen hitin jälkeen Weintraub alkoi tuottaa erilaisia elokuvia: September 0, 1955 (1977) oli James Bridgesin ohjaama draama James Deanin kuolinpäivästä erään nuoren kokemana, William Friedkinin ohjaamassa aikansa kohuelokuvassa Cruising (1980) Al Pacinon näyttelemä poliisi jahtaa sarjamurhaajaa New Yorkin homopiireissä ja Jean-Claude Tramontin Pahus, mikä nainen! -draamakomediassa (1981) Barbra Streisand näyttelee tympääntynyttä vaimoa, joka aloittaa suhteen ensin nuoren miehen (Dennis Quaid) ja sitten tämän isän (Gene Hackman) kanssa. Kaikki nämä kolme elokuvaa jäivät ilman yleisöä.

Barry Levinsonin esikoisohjaus Diner (1982) esitteli maailman elokuvayleisölle nuoria tulevia filmitähtiä 1950-luvun lopulle sijoittuvassa tarinassa. Huomattavasti laajemman yleisön sai John G. Avildsenin The Karate Kid (1984), josta tuli ensimmäisen Rockyn (1976) ohjanneen Avildsenin ensimmäinen hitti lähes kymmeneen vuoteen. Ralph Macchion, Pat Moritan ja Elisabeth Shuen tähdittämästä The Karate Kidistä tuli yksi vuosikymmenensä klassikoista, joka saavutti suuren yleisönsuosion kaikkialla maailmassa. Avildsen ohjasi elokuvalle kaksi jatko-osaa, vielä paremmin yleisöön menneen The Karate Kid II:n (1986) ja sitten jo huomattavasti kehnommin menestyneen The Karate Kid III:n (1989).  Christopher Cainin ohjaamassa Karate Kid saa seuraajan -elokuvassa (1994) pääosaan nousee Hilary Swankin näyttelemä nuori tyttö, mutta elokuvan yleisömenestys jäi erittäin vaatimattomaksi verrattuna edeltäjiin.

Cain ohjasi Weintraubille myös Kantria sydämessä -nimisen draaman (1992), jolla yritettiin tehdä kantrilaulaja George Straitista filmitähti, mutta rooli jäi ainakin toistaiseksi Straitin viimeiseksi.

The Karate Kid -elokuvien välissä Weintraub ehti tuottaa myös Richard Benjaminin Äitipuoli avaruudesta -scifikomedian (1988), jossa juuri 9½ viikkoa -elokuvassa (1987) nähdyn Kim Basingerin näyttelemä avaruusolento saapuu maahan, ottaa ihmisen muodon ja pyrkii tekemään lähempää tuttavuutta Dan Aykroydin näyttelemän tiedemiehen kanssa.  Elokuva jäi selvästi Aykroydin seuraavana vuonna tekemän toisen scifikomedian, Ghostbusters – haamujengin, jatko-osan varjoon.

Neljännen The Karate Kid -elokuvan jälkeen Weintraub tuotti 1990-luvulla vielä muutamia toiminta- ja komediaelokuvia. Luis Llosan ohjaaman Spesialistin (1994) pääosissa nähtiin Sylvester Stallone ja Sharon Stone, joista edellinen oli pitkästä aikaa kovassa huudossa ja jälkimmäinen lyönyt itsensä läpi pari vuotta aiemmin. Maailmanlaajuisessa levityksessä Spesialistista tuli Weintraubin menestynein filmi sitten kahden ensimmäisen The Karate Kidin, mutta hänen seuraavat kolme tuotantoaan olivatkin kaikki epäonnistumisia.

Stephen Kesslerin ohjaamassa Vegas vie voiton -komedia (1997) oli neljäs osa Harold Ramisin ohjaaman ja John Hughesin käsikirjoittaman Faijalla hommat hanskassa -elokuvan aloittamaan elokuvasarjaan, mutta myöskin niistä neljästä elokuvasta kaikkein vähiten katsojia saanut. Tuon elokuvasarjan kolmannen osan ohjannut Jeremiah S. Chechik sai Weintraubilta töitä; Henri-Georges Clouzot'n Pirullisten (1955) epäonnistuneen uudelleenfilmatisoinnin Sharon Stonen tähdittäessä ohjannut Chechik sai nyt ohjata uuden elokuvaversion 1960-luvun brittiläisestä Herrasmiesagentti-televisiosarjasta. Me kostajat -nimen saaneen elokuvan (1998) pääosissa nähtiin kovassa huudossa olleet Ralph Fiennes, Uma Thurman ja Sean Connery, mutta arvostelut olivat huonot ja yleisömenestys jäi täysin alle odotusten.  Weintraubin huonoa vuotta täydensi Paul W.S. Andersonin ohjaama ja Kurt Russellin tähdittämä suuren budjetin scifitoiminta Sotilas (1998), josta tuli yksi suurimmista siihenastisista flopeista.

Samana vuonna valmistuneiden kahden flopin jälkeen Weintraub tuotti vain Kesslerin ohjaaman pikkubudjetin The Independent -nimisen komedian (2000), kunnes osui kultasuoneen Ocean's Eleven -ryöstöelokuvalla (2001). Lewis Milestonen ohjaaman Kovat kaverit -elokuvan (1960) uudelleenfilmatisoinnin ohjasi Steven Soderbergh, budjetti oli huomattava ja pääosissa nähtiin Brad Pitt, George Clooney, Matt Damon ja Julia Roberts. Hyvät arvostelut saanut elokuva oli kansainvälinen yleisömenestys, jolle Soderbergh ohjasikin kaksi jatko-osaa, Ocean's Twelven (2004) ja Ocean's Thirteenin (2007), jotka saivat huomattavasti vähemmän katsojia, mutta olivat edelleen kassamenestyksiä.

Ocean's-trilogian jälkeen Weintraub tuotti vain neljä elokuvaa. Andrew Flemingin ohjaaman Neiti etsivän (2007) yleisömenestys teatterilevityksessä jäi vaatimattomaksi, kun taas Harald Zwartin ohjaama uusi The Karate Kid -elokuva (2010), pääosissa Jackie Chan ja Will Smithin poika, oli hyvä menestys eri puolilla maailmaa. Jeffrey Rothin ohjaama 41 (2012) puolestaan oli dokumentti George H.W. Bushista ja Gabe Polskyn Red Army (2014) dokumentti Neuvostoliiton jääkiekkojoukkueesta.

Kuollessaan Weintraubilla oli tuotannossa kaksi uutta projektia. Monilla Hollywood-tähdillä kuorrutettu Westworld on uusi televisiosarjaversio Michael Crichtonin samannimisestä, Suomessa Tappokone-nimen saaneesta kulttiklassikosta (1973). David Yatesin Tarzan puolestaan tuo takaisin valkokankaille Edgar Rice Burroughsin legendaaristakin legendaarisemman apinamiehen, jota näyttelee Alexander Skarsgård. Janena nähdään The Wolf of Wall Street -elokuvan Margot Robbie. Westworldin pitäisi saada ensi-iltansa vielä kuluvana vuonna, Tarzanin vuoro on ensi vuoden puolella.

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).