Star Trekin Leonard Nimoy on kuollut

leonardnimoy
Leonard Nimoy ja Kirstie Alley elokuvassa Star Trek II: Khanin viha (1982). Paramount.

Alkuperäisen Star Trek -televisiosarjan ja sitä seuranneen elokuvasarjan Spockina parhaiten muistettava näyttelijä-ohjaaja Leonard Nimoy kuoli kotonaan perjantaina 83 vuoden ikäisenä, The Hollywood Reporter kertoo.

Nimoyn näyttelijäura alkoi jo hyvissä ajoin ennen Star Trekia, jonka ensimmäinen jakso lähetettiin syyskuussa 1966. Vuonna 1951 hän debytoi teatteri- ja elokuvanäyttelijänä ja pari vuotta myöhemmin televisiossa, jossa hän näytteli mm. Bonanzan, Lännen tien, Lahjomattomien, Wagon Trainin, Virginialaisen, Ruudinsavun ja Napoleon Solon jaksoissa, ennen kuin löi itsensä läpi Star Trekilla. Vuosina 1969–1971 Nimoy nähtiin Vaarallinen tehtävä -sarjan 49 jaksossa Parisina Martin Landaun tilalla. Nimoyn viimeiseksi TV-työksi jäi Fringe-televisiosarja, jossa hän oli mukana 11 jaksossa vuosina 2009–2012.

Ensimmäisen merkittävän elokuvaroolinsa Nimoy teki vasta tultuaan tunnetuksi TV-näyttelijänä, Philip Kaufmanin Ihmispaholaisissa (1978). Seuraavana vuonna Star Trek nähtiin ensimmäistä kertaa valkokankaalla Robert Wisen (West Side Story, The Sound of Music) ohjaamana Star Trek – avaruusmatka -nimisenä elokuvana, joka oli Pohjois-Amerikassa vuoden viidenneksi katsotuin ensi-ilta ja sai Suomessakin lähes 65 000 katsojaa. Siinä missä Nicholas Meyerin ohjaama Star Trek II: Khanin viha (1982) oli Pohjois-Amerikassa vuoden kuudenneksi katsotuin, sai se Suomessa vain 6 304 katsojaa. Tämän seurauksena Star Trek III: Spockin paluu -elokuvaa (1984), jolla Nimoy debytoi ohjaajana, ei nähty Suomen teattereissa lainkaan, vaikka se Pohjois-Amerikassa olikin vuoden yhdeksänneksi suosituin filmi.

Nimoy ohjasi myös Star Trek 4 – Kotiinpaluun (1986), joka oli Pohjois-Amerikassa vuoden viidenneksi katsotuin elokuva ja ensimmäisenä Star Trek -filminä ylitti Pohjois-Amerikan lipputuloissa 100 miljoonan dollarin rajan – samaan ylsivät vasta J.J. Abramsin ohjaamat Star Trek (2009) ja Star Trek Into Darkness (2013). Star Trek V – Viimeisellä rajalla -elokuvan (1989) ohjasi Nimoyn kanssa alkuperäisen näyttelijäkaartin tunnetuimpiin lukeutuva William Shatner. Yleisönsuosio romahti noin puoleen edellisestä filmistä, eikä uusi Star Trek -elokuva ensimmäistä kertaa mahtunutkaan Pohjois-Amerikassa vuoden kymmenen katsotuimman joukkoon, vaan oli vasta 25. suosituin. Star Trek VI: Tuntematon maa -elokuvan (1991) ohjaajaksi palasi Nicholas Meyer, ja nyt elokuva ylsi vuoden 15. katsotuimmaksi filmiksi. Seuraavan kerran Nimoy nähtiin valkokankaalla Star Trekin merkeissä Abramsin kahden elokuvan sivurooleissa. Uudessa ja nuoremmassa näyttelijäkaartissa Spockia esitti Zachary Quinto.

Star Trekin ulkopuolella Nimoy teki yhden suuren menestyselokuvan, mutta vain ohjaajan ominaisuudessa. Kolme miestä ja baby (1987), ranskalaiskomedian uudelleenfilmatisointi tähtinään Tom Selleck, Ted Danson ja Steve Guttenberg, oli suuren luokan yleisömenestys: 11 miljoonalla dollarilla tuotettu elokuva keräsi pelkästään Pohjois-Amerikasta yli 165 miljoonan dollarin lipputulot ja oli vuoden katsotuin elokuva. Suomessa Kolme miestä ja baby sai 206 784 katsojaa, ja huhtikuussa 1988 ensi-iltansa saaneesta filmistä tuli vuoden yhdeksänneksi katsotuin ensi-ilta. Elokuvan huomattavasti kehnommin, mutta edelleen hyvin menestynyt jatko-osa valmistui vuonna 1990 Emile Ardolinon ohjaamana.

Nimoyn ohjaajaura taasen jatkui Intohimon hinta -nimisellä draamalla (1988), jonka pääosissa nähtiin Diane Keaton, Liam Neeson ja Jason Robards. Kertomus lapsensa huoltajuudesta taistelevasta naisesta ei löytänyt yleisöä Pohjois-Amerikasta, eikä sitä tuotu Suomen teattereihin. Samoin kävi Funny About Love -komedialle (1990), jonka Nimoy ohjasi tähtenään Gene Wilder. Nimoyn viimeiseksi elokuvaohjaukseksi jäi Tosivaimo-niminen komedia (1994), jonka pääosassa nähtiin tänä vuonna sivuosa-Oscarilla palkittu Patricia Arquette. Elokuva ei saanut Pohjois-Amerikasta kasaan edes miljoonan dollarin lipputuloja.

Nimoy teki myös mittavan uran televisiosarjojen kertojana ja elokuvien ääninäyttelijänä. Viimeisimmäksi hän lainasi äänensä Michael Bayn Transformers: Kuun pimeä puoli -hittielokuvalle (2011).

 

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).