Seppo Huunonen kuoli eilen elokuvateatterissa kesken yleisökysymysten

karvat1seppo
Seppo Huunonen elokuvansa Karvat (1974) kuvauksissa. Kuva: Eloseppo Oy

Elokuvaohjaaja Seppo Huunonen kuoli eilen lauantaina Helsingissä elokuvateatteri Orionissa kesken Lampaansyöjät-elokuvansa esityksen jälkeistä haastatteluosuutta. Viipurissa 19. huhtikuuta 1939 syntynyt Huunonen oli kuollessaan 83-vuotias. Hänen kuolemastaan uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

1960-luvun alussa Taideteollisesta korkeakoulusta kuvanveistäjäksi valmistunut Huunonen oli hetken näyttelyosastosuunnittelijan hommissa, ennen kuin hän alkoi työskennellä MTV:lle käsikirjoittajana ja juontajana sekä vuodesta 1966 lähtien kolmen vuoden ajan Suomi-Filmi Oy:n mainoselokuvien ohjaajana ja myyntipäällikkönä.

Huunonen debytoi pitkän elokuvan ohjaajana keväällä ja kesällä 1972 kuvatulla Lampaansyöjillä, joka pohjautui Veikko Huovisen samannimiseen romaaniin parin vuoden takaa. Huovisen humoristisesta romaanista oli otettu runsaan vuoden aikana seitsemän painosta ja sitä oli myyty yli 50 000 kappaletta.

Huunonen valitsi elokuvasovituksen päärooleihin television Ällitälli-sarjassa katsojia hauskuuttaneet Heikki Kinnusen ja Leo Lastumäen, joiden näyttelemät kaupunkilaistoverukset lähtevät toteuttamaan yhteistä suunnitelmaansa retkeilystä ja rosvopaistin teosta.

Lampaansyöjät sai ensi-iltansa marraskuussa 1972 ja keräsi elokuvateattereissa yli 340 000 katsojaa, enemmän kuin kaikki muut vuoden kotimaiset ensi-illat yhteensä. Elokuvan oman Filmi-Ässä Oy:nsä nimissä tuottanut Seppo Huunonen palkittiin tuottaja-Jussilla.

karvat2seppo
Seppo Huunonen maskeeraa naispääosaa näytellyttä Arja Virtasta Karvojen kuvauksissa. Kuva: Eloseppo Oy

Huunosen seuraava elokuva Karvat (1974) pohjautui Lionel Whiten romaaniin Kohti perikatoa (1962), jonka pohjalta Jean-Luc Godard oli ohjannut klassikkoelokuvansa Hullun Pierrot'n (1965). Suomalaisfilmatisointi kuvattiin osittain Espanjassa, jossa rennosti ottanut kuvausryhmä joutui monenlaisiin kommelluksiin.

Huunonen toimi jälleen itse elokuvansa tuottajana, ja rahat loppuivat kesken tuotannon. Elokuvasäätiön myöntämän lisätuen ansiosta filmi saatiin lopulta esityskuntoon, mutta Valtion elokuvatarkastamo lätkäisi sille K18-ikärajan ja arvostelut olivat surkeita. Yleisömenestystä on vaikea sanoa sen enempää hyväksi kuin huonoksikaan: runsaat 65 000 katsojaa tekivät siitä vuoden toiseksi katsotuimman kotimaisen, mutta eivät riittäneet likimainkaan tuomaan tuottajalle rahoja takaisin.

Seppo Huunonen oli suunnitellut tekevänsä seuraavaksi elokuvan Jarkko Laineen romaanista Vampyyri eli Miten Wilhelm Kojac kuoli kovat kaulassa (1971), mutta hanke haudattiin Karvojen aiheuttamien tappioiden takia.

karvat1still
Karvojen kuvauksissa otettu värillinen still-valokuva. Itse elokuva on mustavalkoinen. Kuva: Eloseppo Oy

Huunosen ura pitkien elokuvien tekijänä tyssäsi muutamaksi vuodeksi, ennen kuin Elokuvasäätiö myönsi tuotantotuen hänen Piilopirtti-nimiselle projektilleen. Kyseessä oli Lampaansyöjien tyyppinen kesäinen ja komediallinen tie-elokuva, jonka Huunonen oli kirjoittanut yhdessä Ällitälli-ohjelmaa tehneiden Pertsa Reposen ja Vesa Nuotion kanssa. Pääosiin Huunonen havitteli tälläkin kertaa Kinnusta ja Lastumäkeä, mutta lopulta vain Lastumäki lähti leikkiin mukaan ja Kinnusen sijasta toisessa pääosassa nähtiin Erkki Liikanen.

Kesällä ja alkusyksystä kuvattu Piilopirtti sai ensi-iltansa päivälleen kuusi vuotta Lampaansyöjien jälkeen marraskuussa 1978. Yleisömenestys oli mainio: liki 235 000:lla katsojallaan se oli vuoden toiseksi katsotuin kotimainen.

Seppo Huunosen ura pitkien elokuvien ohjaajana päättyi Piilopirttiin. Pitkäaikainen unelma Henrik Tikkasen romaanin Unohdettu sotilas (1973) filmatisoinnista jäi toteutumatta.

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).