Klaus Härön Rakkaani merikapteeni ylitti 100 000 katsojan rajan
Klaus Härö. Kuva. Tuomo Manninen
Klaus Härön ohjaama ja Making Movies Oy:n tuottama Rakkaani merikapteeni ylitti eilen 100 000 katsojan rajan. Tämänvuotisista kotimaisista elokuvista samaan on pystynyt vain kaksi jatko-osaa, Mika Kaurismäen ohjaama Mielensäpahoittaja Eskorttia etsimässä ja Joona Tenan Supermarsu 2.
Rakkaani merikapteeni on 51-vuotiaan Klaus Härön kahdeksas elokuva ja samalla hänen ensimmäinen englanninkielinen ohjaustyönsä. 3,5 miljoonan euron tuotanto toteutettiin yhdessä irlantilaisten ja belgialaisten partnereiden kanssa. Kokonaan Irlannissa kuvattu Rakkaani merikapteeni sai Elokuvasäätiöltä 900 000 euron tuotantotuen.
Ohjaajaa, toista käsikirjoittajaa ja tuottajia lukuun ottamatta Rakkaani merikapteenin päätekijöissä ei ole suomalaisia. Sillä ei myöskään kielen, näyttelijöiden, tapahtumapaikan tai kuvauspaikkojen osalta ole mitään tekemistä Suomen tai suomalaisuuden kanssa.
Jos kyseessä olisi täysin ulkomainen elokuva ilman mainitunlaista suomalaispanosta, olisi sen levitykseen ja markkinointiin käytetty todennäköisesti noin 20 000 – 30 000 euroa, mutta suomalaistuotantona Rakkaani merikapteenia on kuitenkin markkinoitu tavallisen kotimaisen elokuvan resursseilla. Elokuvasäätiö myönsi sen markkinointi- ja levityskustannuksiin 110 000 euron tuen.
Rakkaani merikapteenin katsojat mukaan laskettuna Klaus Härön elokuvat ovat keränneet Suomen elokuvateattereissa yhteensä 670 000 katsojaa ja muista Euroopan maista yli 420 000 katsojaa.