Rauni Mollbergin elämäkerta ilmestyy tammikuussa 2023
»Olen jonkinlainen rikkinäinen ihminen.»
Rauni Mollberg
Vihatun ja rakastetun elokuvaohjaajan koko muotokuva.
Rauni Mollberg (1929-2007) on saanut lopultakin ansaitsemansa elämäkerran: humoristisen, rosoisen ja karkean. Sellaisen kuin Mollen elämä.
Rauni Mollberg oli pitkään elämää suurempi hahmo kansakunnan kaapin päällä, sitten jalustaltaan pudonnut suuruudenhullu, ja vielä kuoltuaan naisvihasta syytetty kummajainen. Kaikki nämä kuvat hänestä ovat tosia, mutta vain osittain.
Tietokirjailija Niko Jutila tarkentaa kuvaamme Mollesta. Hän on käynyt läpi valtavan haastattelumateriaalin ja elokuvaohjaajan henkilökohtaiset arkistot. Niiden kautta syntyy elävä ja monipolvinen tarina siitä, kuinka köyhän työläisperheen poika päätyi ensin teatterinäyttelijäksi, siitä televisioteatterin ohjaajaksi ja lopulta kansainvälistä mainetta niittäneeksi elokuvaohjaajaksi.
Molle on kuvaus taiteilijasta ja ihmisestä, jota sekä vihattiin että rakastettiin, usein yhtä aikaa.
Ilmestymispäivä 25.1.2023. Myös ääni- ja sähkökirjoina.
WSOY, 512 sivua
ISBN: 9789510480571 (kovakantinen kirja), 9789510480595 (MP3-äänikirja), 9789510480588 (E-kirja / ePub 2)
Ennakkotilaa: