Punttikomedia oli viikonlopun katsotuin – Kulkuset kulkuset sai 8 100 katsojaa

supermarsu2still1
Supermarsu 2. Kuva: Yellow Film & TV

Aleksi Delikourasin ohjaama Punttikomedia ohitti toisena viikonloppunaan Supermarsu 2:n katsojamäärän ja nousi viikonlopun tilaston kärkipaikalle. Viime viikonloppuna 9 917 katsojaa keränneellä Punttikomedialla on kymmenen päivän jälkeen kasassa 34 044 katsojaa. Joona Tenan ohjaama Supermarsu 2 sen sijaan on saanut parissa viikossa 91 341 katsojaa, ja se ylittää 100 000 katsojan rajan tällä viikolla. Punttikomedia ja Supermarsu 2 ovat kummatkin Yellow Film & TV Oy:n tuotantoa.

Viikonlopun kotimainen ensi-iltaelokuva oli Taru Mäkelän ohjaama Kulkuset kulkuset, joka sai laajan levityksen 105 salissa, mutta vain 8 132 katsojaa. Don Films Oy:n kattoi elokuvan 1,31 miljoonan euron tuotantokustannuksista yli puolet Elokuvasäätiön myöntämällä 685 000 euron tuotantotuella.

Kulkuset kulkuset pohjautuu Helena Bergströmin ohjaamaan ruotsalaiseen joulukomediaan En underbar jävla jul (2015), joka sai kotimaassaan yli 700 000 katsojaa, mutta ei päässyt Suomessa teatterilevitykseen. Myös Taru Mäkelän edellinen ohjaus, sittemmin konkurssiin menneen Bronson Club Finland Oy:n tuottama Täydellinen joulu (2019), oli ruotsalaisen joulukomedian uudelleenfilmatisointi. Täydellinen joulu jäi ilman Elokuvasäätiön tuotantotukea, mutta keräsi 127 751 katsojaa. Kulkuset kulkuset tuottanut Don Filmsin osatuotti Solar Filmsin kanssa Taneli Mustosen ohjaaman komedian Se mieletön remppa (2020), joka oli uudelleenfilmatisointi norjalaisesta elokuvasta Norske byggeklosser (2018). Suomalaisversio keräsi 178 047 katsojaa.

Viime perjantaina tuli ensi-iltaan myös kaksi ulkomaista elokuvaa. Anthony Fabianin ohjaama Rouva Harris lähtee Pariisiin pyöri 65 salissa 3 717 katsojalle ja Carla Simónin Tämä maa 20 salissa 553 katsojalle. Kummankaan ohjaajan aiempia elokuvia ei nähty Suomen elokuvateattereissa.

 

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat

ELOKUVA OHJAUS ENSI-
ILTA
LEV. SALIT VKL YHTEENSÄ
1. Punttikomedia suomi
Aleksi Delikouras 21.10. SFS 92 9 917 34 044
2. Supermarsu 2 suomi
Joona Tena 14.10. SFS 101 9 496 91 341
3. Black Adam Jaume Collet-Serra 21.10. WB 64 8 258 30 191
4. Kulkuset kulkuset suomi
Taru Mäkelä 28.10. NF 105 8 132 ensi-ilta
8 342
5. Smile Parker Finn 30.09. FK 58 7 315 59 868
6. Halloween Ends David Gordon Green 14.10. FK 66 5 112 43 163
7. Kikka! suomi
Anna Paavilainen 12.10. NF 83 4 978 47 655
8. Rakkaani merikapteeni suomi
Klaus Härö 30.09. NF 75 4 765 78 057
9. Ticket to Paradise Ol Parker 07.10. FK 52 4 578 49 004
10. Häät ennen hautajaisia suomi
Kari Ketonen 23.09. NM 57 4 061 77 619
11. Rouva Harris lähtee Pariisiin Anthony Fabian 28.10. FK 65 3 717 ensi-ilta
12. Mielensäpahoittaja Eskorttia etsimässä suomi
Mika Kaurismäki 09.09. NF 58 3 348 169 965
13. Suon villi laulu Olivia Newman 02.09. SFS 45 2 892 121 067
14. Kätyrit: Grun tarina [animaatio] Kyle Balba
Brad Ableson
29.06. FK 36 1 673 352 998
15. Pelle Hermanni suomi
Timo Koivusalo 09.09. AS 38 1 261 64 494
16. See How They Run Tom George 21.10. DIS 34 1 235 4 739
17. Top Gun: Maverick Joseph Kosinski 26.05. FK 13 900 429 896
18. Triangle of Sadness Ruben Östlund 23.09. SFS 7 749 12 105
19. Superlemmikkien liiga [animaatio] Jared Stern
Sam Levine
29.07. SFS 24 686 49 292
20. Amsterdam David O. Russell 07.10. DIS 11 594 11 946
... Tämä maa Carla Simón 28.10. CMA 20 553 ensi-ilta

Lähde: SES

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).