Supermarsu 2 päihitti Halloween Endsin ja Kikka!:n viikonlopun katsojatilastoissa

supermarsu2still1
Supermarsu 2. Kuva: Yellow Film & TV Oy

Joona Tenan ohjaama Supermarsu 2 sai ensi-iltansa perjantaina ja keräsi viikonloppuna 20 401 katsojaa, sijoittuen katsojatilaston kärkipaikalle. Yellow Film & TV Oy:n tuottama, Paula Norosen kirjoittamiin lastenkirjoihin pohjautuvan elokuvan budjetti oli 1,89 miljoonaa euroa, josta Elokuvasäätiön tuotantotuen osuus oli noin 765 000 euroa.

Supermarsu 2:n avaustulos selvästi heikompi kuin tammikuussa 2018 ensi-iltansa saaneen ensimmäisen osan, joka avasi 27 307 katsojan tuloksella. Ensi-iltaviikonloppunaan 107 salissa esitetty elokuva keräsi koko teatterilevityksensä aikana 147 785 katsojaa.

Supermarsu 2 päihitti selvin lukemin viikonlopun toisen kotimaisen ensi-iltaelokuvan, näyttelijä Anna Paavilaisen esikoisohjauksen Kikka! joka avasi 130 salissa ja veti teattereihin 13 870 katsojaa. Jo keskiviikkona levitykseen tulleella elokuvalla on tähän mennessä kaikkiaan 19 100 katsojaa.

Elokuvayhtiö Komeetta Oy:n 1,55 miljoonalla eurolla – josta säätiön tuen osuus kattoi noin 875 000 euroa – tuottama Kikka! on ensimmäinen kotimainen elämäkertaelokuva naispuolisesta laulajasta. Mieslaulajien elämiä on rullattu läpi viimeksi Timo Koivusalon Olavi Virrassa (2018) ja Aleksi Mäkelän Kari Tapio -tarinassa Olen suomalainen (2019). Niiden avaustulokset olivat toista luokkaa Kikkaan nähden: Olavi Virta pyöri ensimmäisenä viikonloppunaan 27 246:lle ja Olen suomalainen 30 869 katsojalle. Koivusalon teos sai kaiken kaikkiaan 151 976 ja Mäkelän elokuva 174 464 katsojaa.

Supermarsu 2:n ja Kikka!:n väliin viikonlopun katsojatilaston kakkostilalle kiilasi David Gordon Greenin ohjaama Halloween Ends, joka sai 16 882 katsojaa 85 salista. Kyseessä on Greenin vuonna 2018 aloittaman trilogian päätösosa. Toisin kuin Yhdysvalloissa – jossa tämä ja edellinen osa tulivat samana päivänä teattereihin ja Peacock-suoratoistopalveluun – Halloween Ends avasi Suomessa edeltäjäänsä paremmalla tuloksella: vuosi sitten teattereihin laskettu Halloween Kills avasi 13 378 katsojan tuloksella. Halloween (2018), joka nimestään huolimatta oli vain jatko-osa eikä uudelleenfilmatisointi John Carpenterin mestariteoksesta, pyöri valkokankailla ennen kuin koronasta oli tietoakaan tietoakaan. Ensi-iltaviikonlopun tulos, 18 572 katsojaa, ei ollut merkittävästi parempi, mutta kokonaiskatsojamäärä oli: ensimmäinen osa sai 61 594 ja jatko-osa 42 926 katsojaa.

Viikonlopun neljäs ensi-iltaelokuva oli brittiläisen veteraaniohjaaja Stephen Frearsin uusin komedia The Lost King, joka pyöri 33 salissa vain 700 katsojalle. Elokuva on tuotteliaan Frearsin ensimmäinen sitten viiden vuoden takaisen Victoria & Abdulin (2017), jonka näki 25 385 suomalaista.

 
Viikonlopun katsotuimmat elokuvat

  ELOKUVA OHJAUS ENSI-
ILTA
LEV. SALIT KATSOJAT
VKL
KATSOJAT
YHTEENSÄ
1. Supermarsu 2 suomi
Joona Tena 14.10. SFS 131 20 401 ensi-ilta
26 273
2. Halloween Ends David Gordon Green 14.10. FK 85 16 882 ensi-ilta
17 863
3. Kikka! suomi
Anna Paavilainen 12.10. NF 130 13 870 ensi-ilta
27 789
4. Ticket to Paradise Ol Parker 07.10. FK 85 9 303 27 789
5. Smile Finn Park 30.09. FK 46 8 490 31 757
6. Rakkaani merikapteeni suomi
Klaus Härö 30.09. NF 115 8 153 55 061
7. Häät ennen hautajaisia suomi
Kari Ketonen 23.09. NM 84 7 063 59 302
8. Mielensäpahoittaja Eskorttia etsimässä suomi
Mika Kaurismäki 09.09. NF 89 6 351 153 150
9. Suon villi laulu Olivia Newman 02.09. SFS 63 4 597 107 972
10. Kätyrit: Grun tarina [animaatio] Kyle Balba
Brad Ableson
29.06. FK 40 2 474 342 292
11. Pelle Hermanni suomi
Timo Koivusalo 09.09. AS 74 2 453 55 604
12. Amsterdam David O. Russell 07.10. DIS 41 2 294 7 808
13. Don't Worry Darling Olivia Wilde 23.09. WB 37 2 237 27 888
14. Top Gun: Maverick Joseph Kosinski 26.05. FK 27 1 792 426 382
15. Metsurin tarina suomi
Mikko Myllylahti 07.10. BPD 49 1 758 8 879
16. Sieniretki suomi
JP Siili 30.09. AS 95 1 733 17 780
17. Triangle of Sadness Ruben Östlund 23.09. SFS 13 1 048 8 999
18. Superlemmikkien liiga [animaatio] Jared Stern
Sam Levine
29.07. SFS 35 960 44 460
19. Bullet Train David Leitch 05.08. SFS 13 879 54 265
20. The Lost King Stephen Frears 14.10. CMA 33 700 ensi-ilta

Lähde: SES

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).