Paavo Nurmesta ja Ville Ritolasta kertovan elokuvan kuvaukset alkavat pian – pääosissa kaksi tuoretta kasvoa
Milo Lopperista (vasemmalla) tulee Ville Ritola ja Olli Riipisestä Paavo Nurmi. Kuva: Perttu Saksa / Yellow Film & TV Oy
Aleksi Salmenperän ohjaama, juoksijalegendoista Paavo Nurmesta ja Ville Ritolasta kertovan epookkielokuvan Mestari ja haastaja kuvaukset alkavat syksyllä Turussa. Syksyllä 2024 ensi-iltansa saavan elokuvan pääosissa Nurmena ja Ritolana nähdään Olli Riipinen ja Miro Lopperi.
34-vuotias Riipinen on nähty aiemmin valkokankaalla Markku Pölösen Oman maan (2018) sivuosassa. 30-vuotiaalla Lopperilla oli roolit Miss Farkku-Suomessa (2012) ja irlantilaisessa kauhuelokuvassa The Hole in the Ground (2019).
Kolmatta juoksijalegendaa Hannes Kolehmaista näyttelee Antti Lang. Päänäyttelijöistä nimekkäin on Ritolan Selma-vaimona nähtävä Satu-Tuuli Karhu.
Juha Karvasen ja Salmenperän yhdessä käsikirjoittaman elokuvan tapahtumat sijoittuvat 1920- ja 1930-lukujen Suomeen, New Yorkiin sekä Pariisin ja Amsterdamin olympialaisiin. Elokuvan tuottaa Yellow Film & TV Oy, joka on alkanut erikoistua elämäkertaelokuviin. Mestarin ja haastajan lisäksi yhtiöllä on tuotannossa Spede Pasasesta kertova elokuva, jonka Aleksi Delikouras ohjaa. Pasasta näyttelevä Riku Nieminen nähtiin nimiroolissa myös Yellow Film & TV:n tuottamassa Juicessa (2018), joka kertoi Juice Leskisestä.
Paavo Nurmi 1920-luvulla. Kuva: Museovirasto
Paavo Nurmesta on tehty aikaisemmin yksi televisioelokuva, Juhani Tiikkaisen ohjaama ja Juha Vakkurin käsikirjoittama Maailman paras (1986), jonka pääosasta Lasse Pöysti voitti Jussin. Elokuvassa nuorta Nurmea näytteli Carl-Kristian Rundman ja vanhaa Ville Ritolaa Martti Kainulainen.
Amerikansuomalainen televisionäyttelijä Matt Kanen, oikealta nimeltään Matti Laukkanen, haaveili Nurmesta kertovasta elokuvasta ja sen pääroolin esittämisestä. Vuonna 1994 Kanen anoi Elokuvasäätiöltä nykyrahassa 1,2 miljoonan euron tuotantotukea The Flying Finn -nimiseen Nurmen elämäkertaelokuvaan ja pyysi anomuksessaan, että säätiö huolehtisi elokuvan tuotannosta hänen vastatessa käsikirjoituksesta, ohjauksesta ja pääosasta. Tukea ei tullut.
1980-luvun lopulla Paavo Nurmi -keskuksen johtajan aloitteesta oli ryhdytty puuhaamaan Nurmesta kertovaa näytelmäelokuvaa, jonka ohjaajaksi olympiadokumenteistaan tunnettu Bud Greenspan lupautui. National-Filmi Oy lähti mukaaan elokuvan tuottajaksi, mutta yhtiön toiminta päättyi hetikohta. Toimitusjohtaja Marko Röhr perusti oman tuotantoyhtiönsä ja jatkoi Paavo Nurmi Storyn kehittelyä sen puitteissa, mutta rahoitusta ei milloinkaan löydetty.
Ville Ritola 1920-luvulla. Kuva: Museovirasto