Sihja floppasi, Bullet Train oli viikonlopun toiseksi katsotuin
Bullet Train -elokuvan Brad Pitt. Kuva: SF Studios
Marja Pyykön ohjaama, liki kolme miljoonaa euroa maksanut lastenelokuva Sihja – kapinaa ilmassa keräsi ensi-iltaviikonloppunaan vain 3 093 katsojaa 87 salista. Koronapandemian takia useaan kertaan lykätyn suomalais-alankomaalais-norjalaisen yhteistuotantoelokuvan ensi-ilta oli jo vuosi sitten sen kahdessa muussa kotimaassa, mutta menekki oli vähäistä: Alankomaissa sen näki 1 200 ja Norjassa 5 616 katsojaa.
Tuffi Films Oy:n tuottama Sihja – kapinaa ilmassa tuotettiin runsaalla 2,9 miljoonalla eurolla, josta Elokuvasäätiön tuen osuus oli 907 800 euroa. Se on yksi kolmesta Marja Pyykön vähän ajan sisällä ohjaamasta elokuvasta, joiden ensi-illat ripoteltiin kolmelle vuodelle koronarajoitusten takia. Ensimmäinen näistä oli komedia Vuosisadan häät (2021), joka tuli teattereihin viime vuoden lokakuussa ja sai vain 11 532 katsojaa. Tammikuussa 2023 vuorossa on niin ikään komediagenreen kuuluva Skimbagirls.
Pyykön viidestä tähänastisesta elokuvasta suosituimpia ovat esikoisohjaus, nuorisokuvaus Sisko tahtoisin jäädä (2010), joka sai 138 131 katsojaa, ja Eve Hietamiehen romaaniin pohjautuva Yösyöttö (2017), jonka näki 201 181 suomalaista.
Brad Pittillä on yhä vetovoimaa
Viikonlopun neljästä ensi-iltaelokuvasta suosituin oli toimintakomedia Bullet Train, jonka pääosaa Brad Pitt näyttelee ja joka sai 96 salista 9 045 katsojaa. Elokuvan on ohjannut David Leitch, jonka vuosina 2014-2019 ohjaamat neljä ensimmäistä elokuvaa kaikki nähtiin Suomen elokuvateattereissa. Esikoisohjaus John Wick (2014) meni Directors Guild of American päätöksen myötä ohjauskrediitin osalta yksistään Chad Stahelskin nimiin. Sen jälkeen Leitch on ohjannut soolona Atomic Blonden (2017), Deadpool 2:n (2018) ja Fast & Furious: Hobbs & Shaw'n (2019), jotka saivat Suomen elokuvateattereissa yhteensä runsaat 300 000 katsojaa.
Maryam Moghadamin ja Behtash Sanaeehan ohjamaa iranilais-ranskalainen yhteistuotantoelokuva Balladi valkoisesta lehmästä sai 552 katsojaa 24 salista ja Suomessa asuvan Tania Andersonin esikoisdokumentti The Mission – lähetyssaarnaajat 201 katsojaa 17 salista. Suomeen ilosanomaansa jakamaan tulevista yhdysvaltalaisista mormoninuorista kertova dokumentti on Danish Bear Productions Oy:n tuotantoa.
Baz Luhrmannin ohjaamasta Elviksestä tullee tällä viikolla vuoden yhdeksäs sadantuhannen katsojan rajan saavuttanut ensi-iltaelokuva. Muusikkoelämäkertaelokuvien saralla Elvis on ollut melkoinen menestys, vaikka Bohemian Rhapsodyn (2018) liki 470 000 katsojan tuloksesta sekään ei voi kuin unelmoida. Elviksen taakse ovat jääneet muun muassa Johnny Cashista kertova Walk the Line (2005) ja Elton Johnin vaiheita kuvittanut Rocketman (2018), puhumattakaan sellaisista teatterilevityksessä pienen yleisön jutuiksi jääneistä elokuvista kuin Ray Charlesin elämäkerrasta Ray (2004) tai Charlie "Bird" Parkerista kertoneesta Birdistä (1988).
Viikonlopun katsotuimmat elokuvat
ELOKUVA | OHJAUS | ENSI- ILTA |
LEV. | SALIT | VKL | YHTEENSÄ | |
1. | Kätyrit: Grun tarina [animaatio] | Kyle Balba Brad Ableson |
29.06. | FK | 78 | 9 744 | 280 572 |
2. | Bullet Train | David Leitch | 05.08. | SFS | 96 | 9 045 | ensi-ilta 9 407 |
3. | Top Gun: Maverick | Joseph Kosinski | 26.05. | FK | 58 | 7 185 | 362 203 |
4. | Elvis | Baz Luhrmann | 29.06. | SFS | 61 | 5 138 | 97 768 |
5. | DC Superlemmikkien liiga [animaatio] | Jared Stern Sam Levine |
29.07. | SFS | 73 | 4 129 | 16 708 |
6. | Thor: Love and Thunder | Taika Waititi | 06.07. | DIS | 47 | 3 920 | 121 904 |
7. | Sihja – kapinaa ilmassa ![]() |
Marja Pyykkö | 05.08. | SFS | 87 | 3 093 | ensi-ilta 4 545 |
8. | The Black Phone | Scott Derrickson | 15.07. | FK | 38 | 1 976 | 22 562 |
9. | Jurassic World: Dominion | Colin Trevorrow | 08.06. | FK | 33 | 1 560 | 109 151 |
10. | Hyvä pomo | Fernando León de Aranoa | 22.07. | FF | 28 | 757 | 6 835 |
11. | Balladi valkoisesta lehmästä | Maryam Moghadam Behtash Sanaeeha |
05.08. | AF | 24 | 552 | ensi-ilta 820 |
12. | Downton Abbey: Uusi aikakausi | Simon Curtis | 04.05. | FK | 21 | 488 | 139 667 |
13. | Everything Everywhere All at Once | Dan Kwan Daniel Scheinert |
29.04. | CMA | 10 | 447 | 38 971 |
14. | Bamse ja tulivuorisaari [animaatio] | Christian Ryltenius | 25.05. | NF | 15 | 347 | 29 592 |
15. | Tulisielu [animaatio] | Theodore Ty Laurent Zeitou |
15.07. | SFS | 20 | 285 | 7 635 |
16. | Bohemian Rhapsody | Bryan Singer | 2018 | FK | 1 | 243 | 468 505 |
17. | Karaokeparatiisi [dokumentti] ![]() |
Einari Paakkanen | 12.08. | AS | 2 | 226 | ennakot 288 |
18. | Piemonten tryffelinmetsästäjät [dokumentti] | Michael Dweck Gregory Kershaw |
10.12. | CM | 6 | 222 | 33 289 |
19. | Hurja jengi [animaatio] | Pierre Perifel | 15.04. | FK | 10 | 218 | 82 781 |
20. | The Sadness | Rob Jabbaz | 22.07. | NV | 13 | 208 | 2 301 |
21. | The Mission – lähetyssaarnaajat [dokumentti] ![]() |
Tania Anderson | 05.08. | PEK | 17 | 201 | ensi-ilta |
Lähde: SES