Katsojaluvuissa raju nousu – tällä viikolla kuusi ensi-iltaa
Spider-Man: No Way Home. Kuva: Disney
Kokoontumisrajoitusten lievennykset näkyivät välittömästi elokuvateattereiden katsojaluvuissa, jotka nelinkertaistuivat viime viikonloppuna edelliseen verrattuna. Jon Wattsin ohjaama Spider-Man: No Way Home, joka ehti pyöriä teattereissa vain pari viikkoa ennen kokoontumiskieltojen alkua, keräsi nyt 14 502 katsojaa, kun edeltävän viikonlopun katsojaluku oli vain 2 610. Kaikkiaan elokuvan on nähnyt jo 180 000 katsojaa.
Perjantaina valkokankaille tuli kaksi uutuutta, Charlotte Sielingin ohjaama tanskalainen epookki Margareeta – pohjolan kuningatar ja Ayako Konon ohjaama japanilaisanimaatio Sword Art Online Progressive. Sielingin elokuva pyöri 25:ssä salissa 389 katsojalle, Konon animaatiolla oli yksi sali enemmän ja katsojia sille kertyi 527.
Uusia elokuvia tulee lähiviikkoina teattereihin oikein urakalla, ja jo tällä viikolla on luvassa peräti kuusi ensi-iltaa. Janne Niskalan ja Oskari Pastilan dokumenttielokuva Hockey Dreams saa ensi-iltansa jo keskiviikkona ja on samalla vuoden 2022 ensimmäinen kotimainen ensi-iltaelokuva. Perjantain ensi-iltaelokuvista suurimmat odotukset kohdistuvat Kenneth Branagh'n ohjaamaan Agatha Christie -filmatisointiin Kuolema Niilillä, joka on jatkoa liki 140 000 katsojaa keränneelle Idän pikajunan arvoitukselle (2017). Toinen suuri ensi-iltaelokuva on Scream, joka ei nimestään huolimatta ole uudelleenfilmatisointi Wes Cravenin neljännesvuosisadan takaisesta genreklassikosta vaan sen neljäs jatko-osa. Craven kuoli vuonna 2015, joten viidennen osan ohjauksesta vastaavat Matt Bettinelli-Olpin ja Tyler Gillett (Ready or Not).
Ensi-iltansa saavat myös Asghar Farhadin (Nader ja Simin: ero, Menneisyys) uusin elokuva Sankari, Erik Poppen ohjaama ruotsalaiselokuva Maastamuuttajat – viimeinen kirje Ruotsiin ja Inka Achtén dokumenttielokuva Kultainen maa. Maastamuuttajat – viimeinen kirje Ruotsiin pohjautuu Vilhelm Mobergin romaanisarjaan, josta Jan Troell ohjasi kaksi filmatisointia 1970-luvulla.
Viikonlopun katsotuimmat elokuvat
ELOKUVA | OHJAUS | ENSI- ILTA |
LEV. | SALIT | VKL | YHTEENSÄ | |
1. | Spider-Man: No Way Home | Jon Watts | 15.12. | SFS | 70 | 14 502 | 180 380 |
2. | Sing 2 [animaatio] | Garth Jennings | 22.12. | FK | 72 | 5 932 | 35 510 |
3. | Vinski ja näkymättömyyspulveri ![]() |
Juha Wuolijoki | 22.12. | NM | 81 | 5 691 | 37 766 |
4. | The King's Man | Mattheew Vaughn | 07.01. | DIS | 57 | 4 494 | 13 194 |
5. | Spencer | Pablo Larraín | 25.12. | FK | 73 | 3 616 | 20 480 |
6. | The Matrix Resurrections | Lana Wachowski | 22.12. | SFS | 44 | 3 350 | 27 016 |
7. | Nightmare Alley | Guillermo del Toro | 28.01. | SFS | 45 | 2 804 | 4 475 |
8. | Piemonten tryffelinmetsästäjät [dokumentti] | Michael Dweck Gregory Kershaw |
10.12. | CM | 44 | 2 049 | 11 185 |
9. | House of Gucci | Ridley Scott | 03.12. | SFS | 25 | 1 855 | 34 629 |
10. | Hytti nro 6 ![]() |
Juho Kuosmanen | 29.10. | BPD | 30 | 1 296 | 134 284 |
11. | No Time to Die | Cary Joji Fukunaga | 30.09. | SFS | 23 | 1 136 | 625 825 |
12. | Omerta 6/12 ![]() |
Aku Louhimies | 19.11. | SFS | 18 | 801 | 61 608 |
13. | Encanto [animaatio] |
Byron Howard Jared Bush |
26.11. | DIS | 20 | 744 | 33 271 |
14. | Syke-elokuva: Hätätila ![]() |
Toni Laine | 05.11. | NM | 25 | 729 | 122 880 |
15. | Tunturin tarina [dokumentti] ![]() |
Marko Röhr | 03.12. | NF | 32 | 707 | 45 326 |
16. | 70 on vain numero ![]() |
Johanna Vuoksenmaa | 29.12. | NF | 42 | 670 | 13 648 |
17. | Sword Art Online Progressive [animaatio] | Ayako Kono | 04.02. | 26 | 527 | ensi-ilta 598 |
|
18. | West Side Story | Steven Spielberg | 08.12. | DIS | 10 | 433 | 9 859 |
19. | Margareeta – pohjolan kuningatar | Charlotte Sieling | 04.02. | 25 | 389 | ensi-ilta | |
20. | Annette | Leos Carax | 29.12. | FF | 10 | 304 | 1 372 |
Lähde: SES