Spider-Man: No Way Home sai viidessä päivässä liki 80 000 katsojaa

spidermannowayhome1still
Spider-Man: No Way Home. Kuva: Sony

Jon Wattsin ohjaama Spider-Man: No Way Home teki vuoden toiseksi parhaimman avaustuloksen kerättyään ensi-iltaviikonloppunaan 49 641 katsojaa 104:stä salista. Jo keskiviikkona levitykseen tulleen elokuvan viiden päivän saldo on 79 221 katsojaa, millä se nousee saman tien vuoden yhdeksänneksi katsotuimmaksi elokuvaksi.

Watsin elokuva keräsi Pohjois-Amerikassa ensi-iltaviikonloppunaan yli 250 miljoonan dollarin lipputulot, mikä on kaikkien aikojen kolmanneksi paras avaustulos, kun inflaatiota ei oteta huomioon. Samalla se on korona-ajan paras avaustulos, ja elokuva välittömästi Yhdysvalloissa vuoden katsotuimmaksi ensi-illaksi.

Watts ohjasi myös kaksi edellistä Spider-Man-elokuvaa, jotka saivat ensi-iltansa keskiviikkopäivinä heinäkuussa 2017 ja 2019. Spider-Man: Homecoming sai ensi-iltaviikonloppunaan vain 14 156 katsojaa ja ensimmäisten viiden päivän aikana 29 196 katsojaa, mutta Spider-Man: Far From Home oli jo selvästi suurempi yleisömenestys: sen ensi-iltaviikonlopun tulos oli 27 671 katsojaa ja viiden päivän tulos 53 644 katsojaa. Ensimmäinen elokuva sai kaikkiaan 88 557 ja toinen 143 989 katsojaa.

Sarjan elokuvista yhä kaikkein suosituin on Sam Raimin ohjaama Spider-Man (2002), jonka avaustulos oli noin 58 000 katsojaa ja kokonaiskatsojamäärä 267 515.

Perjantaille mahtui myös kolme pienempää ensi-iltaelokuvaa. 83-vuotiaan Paul Verhoevenin Benedetta keräsi 586 katsojaa 29:stä salista. Suomalaisen Alex Noyerin ohjaama, suomalais-yhdysvaltalaisena yhteistuotantona tehty pienen budjetin kauhuelokuva Sound of Violence sai kahdeksasta salista 55 katsojaa ja Antonia Kilianin ohjaama saksalais-suomalainen dokumenttielokuva Joen toisella puolen viidestä salista 21 katsojaa.


Viikonlopun katsotuimmat elokuvat

  ELOKUVA OHJAUS ENSI-
ILTA
LEV. SALIT VKL YHTEENSÄ
1. Spider-Man: No Way Home Jon Watts 15.12. SFS 104 49 641 ensi-ilta
79 221
2. House of Gucci Ridley Scott 03.12. SFS 56 3 193 24 454
3. Encanto [animaatio] Byron Howard
Jared Bush
26.11. DIS 62 2 999 28 289
4. No Time to Die Cary Joji Fukunaga 30.09. SFS 47 2 618 617 432
5. Omerta 6/12 suomi Aku Louhimies 19.11. SFS 51 2 252 56 106
6. Tunturin tarina [dokumentti] suomi Marko Röhr 03.12. NF 93 2 187 38 373
7. Hytti nro 6 suomi Juho Kuosmanen 29.10. BPD 59 2 055 125 604
8. Syke-elokuva: Hätätila suomi Toni Laine 05.11. SFS 49 1 671 116 700
9. Piemonten tryffelinmetsästäjät [dokumentti] Michael Dweck
Gregory Kershaw
10.12. CM 33 1 523 4 909
10. VInski ja näkymättömyyspulveri suomi Juha Wuolijoki 22.12. NM 30 1 469 ennakot
1 851
11. West Side Story Steven Spielberg 08.12. DIS 57 1 105 6 675
12. Ghostbusters: Afterlife Jason Reitman 26.11. SFS 39 664 16 194
13. Tarina Karl-Bertil Jonssonin jouluaatosta Hannes Holm 10.12. SFS 30 599 1 869
14. Benedetta Paul Verhoeven 17.12. ELK 29 586 ensi-ilta
605
15. Sorjonen: Muraalimurhat suomi Juuso Syrjä 27.10. AS 24 573 52 812
16. The Boss Baby: Perhebisnes [animaatio] Tom McGrath 15.10. SFS 25 430 72 985
17. Venom: Let There Be Carnage Andy Serkis 22.10. SFS 17 347 72 480
18. Dyyni Denis Villeneuve 17.09. SFS 5 230 171 603
19. Guled & Nasra suomi Khadar Ahmed 12.11. BPD 13 228 9 729
20. Isä Florian Zeller 13.08. AF 4 220 99 442
... Sound of Violence suomi Alex Noyer 17.12. NV 8 55 ensi-ilta
... Joen toisella puolen [dokumentti] suomi Antonia Kilian 17.12. - 5 21 ensi-ilta

Lähde: SES

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).